Sanna Marinin hallitus

  • 2 583 664
  • 21 526

teppana

Jäsen
Ihan oikeastiko joku pahoitti mielensä tai piti tuota boomer-postausta loukkaavana?

Marinia en fanita ja lähinnää vituttaa hänen vasemmistolainen politiikka, mutta löysätkää nyt vähän hattua jatkiksen setämiesosasto. Ihan hauska heitto. Ilari Nurminen on kyllä tehnyt upean nousun minun "nobody poliitikko" kategoriasta "naamakin ärsyttää" kategoriaan. Menee AnonTurtiaisen ja Al-Taeen kanssa samaan sarjaan, eri syistä.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Vertailu Trumpiin on siinä mielessä osuva, että kumpikin jakaa kansaa vahvasti kahtia. Ei kai kukaan muita ominaisuuksia ole verrannut. Itsekin konkarina olen nähnyt ja seurannut monien pääministereidemme toimintaa. Kukaan aiemmista ei ole saanut aikaan näin vastenmielisiä tunteita. Kukaan ei ole tietoisesti tai sitten tyhmyyttään pyrkinyt jakamaan kansaa. Marin tekee sen.

SDP ei ole ollut oma puolueeni, mutta myönnän jopa kerran äänestäneeni heitä, Lipposen hallituksen noustessa valtaan. Lipposella oli karismaa ja pidin hänen esiintymistyylistään jollain tapaa kansan miehenä. Tällä hetkellä SDP:n äänestäminen olisi täysin mahdoton ajatus, Marin on tehnyt puolueesta äänestyskelvottoman, varmaan todella suurelle ryhmälle. Toisaalta sitten on kuten Trumpin kanssakin, osa palvoo heikon osaamisensa kaikella epäolennaisella korvaavaa Marinia.
Seuraavaksi Marin varmaan löytyy jostain Masked Singeristä, koska tähän kaikkeen löytyy aikaa. Siellä rouva kuittailee kansalle ylimielisenä, että minä teen mitä haluan naamarinsa takaa. Säälin puoluetta, jonka tuhoamisen aloitti Antti Rinne ja sitä jatkaa Sanna Marin, politiikka ei ole mielestäni sirkusareena.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Käytännössä ainoa syy miksi tuo tviitti kiinnitti huomiotani, oli että arvasin miten hilpeäksi se tekisi tämän ketjun. Tyylipuhtaan pavlovilaisia reaktioita oli odotettavissa ja tuli.

Anyways, politiikka ja sen "raportoiminen" nykymediassa ovat pelottavan triviaalilla tasolla nykyhetken ja tulevaisuuden haasteisiin nähden. Länsi on tyhjäkäynnillä ja sekaisin; epävarma ja hajanainen. Eräs olennainen tekijä lienee, että Washingtonin konsensus ja (toki pitkälle retorinen) anti-keynesiläisyys on vähitellen johtanut tiettyyn yhteiskunnalliseen pessimismiin ja näköalattomuuteen: finanssikapitalismi hallitsee ja pääoma etenee työn kustannuksella, hiljalleen mutta varmasti. Toinen tekijä sitten on epäilemättä aiemmin suht. universaalin kristillis-humanistisen läntisen arvopohjan rapautuminen sieluttoman materialismin ja kuluttajuuden edessä. Some ja huomiotalous ovat sitten tässä historiallisessa tilanteessa spiidiä juurettomalle ja vihaiselle kansalle.
 
Viimeksi muokattu:

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
En jaksa riemastua boomer-heitoista suuntaan tai toiseen. Asiaa voi tietenkin tulkita monella tavalla, mutta tämä on politiikassa tyypillistä.

Sipilän aikana kolmen poliitikon fistbump nähtiin puoluekannasta riippuen duunarin kyykyttämisenä tai köyhän asettamisena puun ja kuoren väliin. Yhteistä molemmille on se, että tulkintatapa ratkaisee ja virallista työviestintää luetaan eri silmin kuin vapaa-ajan käytöksi katsottua someviestintää.

Politiikan dosentit ja mediatutkijat Marin pitää leivässä. Marin käyttäytyy ja näyttäytyy someviestinnässä kuin artisti tai influensseri. Ainakin suurin osa medioista on hyväksynyt tämän jaon ja tuskin esimerkiksi YLE tai HS saa tästä viimeisimmästä räväköitä otsikoita aikaan.

Ehkä tämä on politiikan uusi normaali, Marin trendisetteri ja jatkossakin näemme politiikan nuorehkoja kärkinimiä heilumassa somessa possensa kanssa, joita yritetään uittaa bossin rinnalla pinnalle. Get over it, boomer.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Luke

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Marin on nolo ylimielinen juntti. Liian paljon liian nuorena liian vähillä kyvyillä. Tulokset ovat kaikkien nähtävillä.
Tämä on aivan käsittämättömän typerää ja vastenmielistä käytöstä Suomen hallituksen jäseneltä. Suomella on on kyllä surkea hallitus, joka ei kykene hoitamaan sille kuuluvia tehtäviä. Sitä en käsitä, miksi kepulaiset ja RKP ovat vielä hallituksessa. Tai no tiedän, mutta...

Eläkeläisiä ei arvosteta Suomessa ja he ovat vain välttämätön paha tässä junttilassa. Raha kyllä kelpaa, mutta kunnioitus puuttuu...
 

Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Käytännössä ainoa syy miksi tuo tviitti kiinnitti huomiotani, oli että arvasin miten hilpeäksi se tekisi tämän ketjun. Tyylipuhtaan pavlovilaisia reaktioita oli odotettavissa ja tuli.
Tämä tästä tavallaan mielenkiintoisen tekeekin. Sinun, minun ja meidän lisäksi varmasti myös Marin tiesi reaktiot etukäteen. Siitä huolimatta päivitys lähti ilmoille. Varmasti Marin myös osasi aavistaa, että tämä käännetään vittuiluksi suurien ikäluokkien suuntaan. Tavallaan nämä on aina mielenkiintoisa juttuja, että miten henkilöbrändiä lähdetään rakentamaan. Tässäkin on varmasti joku ajatus, ehkä juuri se nuorten äänten kalastelu. Tai sitten ei. Tosin varmasti osittain myös ihan sitä, että Marin selvästi herkkänahkaisena henkilönä ei vain pysty olemaan piikittelemättä kriitikoita. Edelleen Marin varmasti fiksuna ihmisenä tietää, että lähipiirin kaventaminen ja sitä kautta vaikutusvaltaisten henkilöiden sysääminen syrjään ei ole koskaan pitkässä juoksussa fiksua. Sama homma tietynlaisen ylimielisen esiintymisen kanssa. Luultavasti Marin laskee, että hänelle on tulossa vielä niin suuri henkilökohtainen äänimäärä, että hän on käytännössä koskematon. Ja niin pitkään kun äänimäärä hinaa koko puoluetta, niin se riittää myös enemmistölle SDP:n sisällä. Buumista otetaan kaikki irti ja se ei ole päättymässä vielä hyvään toviin. Sen jälkeen sitten uudet kuviot, sillä Marin ei vaikuta henkilöltä joka enää jatkaisi pääministeriyden jälkeen missään muussa kuin ykkösroolissa omassa puolueessaan. Vai näkeekö joku Marinin rivikansanedustajana vaikkapa Lindtmanin johtamissa Demareissa?

Jotenkin silti tuntuu, että kaikki Marinin some-esiintymiset kääntyvät tällä hetkellä jollakin tavalla häntä itseään vastaan (pl. joku fetapiirakka). Onko nämä jammailut Kesärannassa sitten vain huonoa pelisilmää vai haetaanko niillä lähtökohtaisestikin vain tiettyjen piirien hyväksyntää? Joka tapauksessa vastaleiri ja varmasti osin myös oman puolueen oppositio ottavat nyt kaiken ilon irti rakentamalla Marinista kuvaa bileprinsessana. Ja Marin itse ei todellakaan ainakaan vaikeuta tämän kuvan rakentamista.

Yhtä kaikki; tämä keskustelu tässäkin ketjussa on sinällään varsin hedelmätöntä Marinin tekemisten ja henkilökuvan osalta. Toinen leiri arvostelee, pöyristyy ja näkee niitä viimeisiä virheitä kaikessa tekemisessä tai tekemättä jättämisessä ja vastakkainen leiri taas löytää aina uusia tapoja perustella itselleen tämänkin olevan ihan hyvä juttu, eikä yhtään "ymmärrä" mistä tämäkin kohu nyt syntyi. Näin on tapahtunut tähän asti, tapahtuu nyt ja tapahtuu kaikkien tulevien tapausten kohdalla. Kummallakaan leirillä ei ole mitään eväitä muuttaa toisen osapuolen näkemyksiä asiassa.

Vaikka toisaalta, paskaako minä mistään tiedän.

Loppuviesti ei ollut enää millään tavalla nimimerkille @mjr kohdistettu.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kaipaisin pääministeriä, joka EU:n pääministerien kokouksesta tullessaan kertoo, mistä kokouksessa keskusteltiin ja mikä on nyt pääministerin ja hallituksen kanta EU:n seuraavaan tukipakettiin. Ja Suomen kanta muihin EU:n oleellisimpiin asioihin sekä Suomen talouteen EU:n linjaustenkin perusteella.

Sipilä, Katainen, Stubb ja olisiko 99 prosenttia muista pääministereistä toimisi näin. Mutta ei Marin. Juuri Marinin tapaiset ihmiset ovat keskeinen syy sille, miksi politiikkassa moni asia on pielessä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tämä tästä tavallaan mielenkiintoisen tekeekin.
No minusta nämä päivänkohut ja henkilöön käyvä keskustelu ovat täysin irrelevantteja asioita, eikä tässä ketjussa paljon muusta keskustella eli en yleensä tätä lue. Mutta siis meillä on esimerkiksi pian tulossa aluevaalit eli ollaan saamassa maaliin poikkeuksellisen raskas ja huono sotemalli - juuri sillä hallinnonalalla, jossa oltaisiin tarvittu suuria, perusteellisia ja rationaalisia rakennemuutoksia jo parin vuosikymmenen ajan. Sen sijaan kahden viime hallituksen muodostanut maamme poliittinen eliitti sai aikaan tämän karun sekasotkun. Nyt toteutuneen version suoman "kunnian" saavat jakaa etenkin SDP ja Keskusta. Saatanan tunareita. Mutta puhutaan siis vaan tviiteistä ja rintaliiveistä ja jatkoista, kun sontalehdet käskevät ja tuulipukukansa klikkaa.
 

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos on viikkoa aikaisemmin ollut esittelemässä omaa ihanuuttaan Veitolan ohjelmassa esitellen mm. hampaanharjausrutiinejaan, niin seuraavalla viikolla argumenttina ikäviin kysymyksiin on hieman kyseenalaista sanoa: "En kommentoi yksityisasioitani julkisuuteen".

Älä unohda Pääministerin fetapiirakka-reseptiä.

Sitä kyllä oltiin heti kertomassa, mutta nämä muut "yksityisasiat" ovat ilmeisesti ikäviä, että ei kiinnosta kommentoida. Myös tuo Benjamin Peltonen-fanitus on todella huolestuttavaa. Kaikista Suomen artisteista Benjamin Peltonen. Terrrve.
 

Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No minusta nämä päivänkohut ja henkilöön käyvä keskustelu ovat täysin irrelevantteja asioita, eikä tässä ketjussa paljon muusta keskustella eli en yleensä tätä lue. Mutta siis meillä on esimerkiksi pian tulossa aluevaalit eli ollaan saamassa maaliin poikkeuksellisen raskas ja huono sotemalli - juuri sillä hallinnonalalla, jossa oltaisiin tarvittu suuria, perusteellisia ja rationaalisia rakennemuutoksia jo parin vuosikymmenen ajan. Sen sijaan kahden viime hallituksen muodostanut maamme poliittinen eliitti sai aikaan tämän karun sekasotkun. Nyt toteutuneen version suoman "kunnian" saavat jakaa etenkin SDP ja Keskusta. Saatanan tunareita. Mutta puhutaan siis vaan tviiteistä ja rintaliiveistä ja jatkoista, kun sontalehdet käskevät ja tuulipukukansa klikkaa.
Tämä on ihan totta ja näinhän se menee. Tviiteistä on aika paljon helpompi keskustella ihan mutu-pohjalta kuin sotemallista. Nyt keskustelu pyörii henkilön ympärillä ja se taas johtaa siihen että keskustelu on vain sitä loputonta kyllä/ei-jankkausta.

En tosin itsekään tuo tänne sitä asiakeskustelua Suomen politiikasta, sillä mulla ei ole siihen riittävää aikaa, kiinnostusta ja kompetenssia.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itse en näe "kahden edellisen hallituksen muodostanutta poliittista eliittiä" Marinin hallituksen päätöksiin syylliseksi ja ihmettelen, jos joku näkee. Siis oikeasti.

Mitään poliittista eliittiä ei Suomessa ole hallitusmielessä, ellei sellaisella tarkoiteta ay-liikettä ja mtk:ta, jotka kykenevät estämään monta järkevää päätöstä. Talouden uudistamisen, työsopimusten, sosiaaliturvan, maatalouden ym osalta.

Meidän ongelma nyt on ymmärtämätön talouspolitiikka, vihervasemmistolainen päätösten vieminen takahuoneisiin, ja runoilut kansalaisille silloin kun pitäisi politiikasta puhua.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ai että mä nautin tästä, kun ihmiset pahoittaa mielensä Sannan boomer-postauksesta. Onko se nyt niin, että mitään ei saa enää sanoa? Mutta kun näin nämä asiat koetaan!

Minusta tässä sotketaan asioita. Jos kyseessä olisi esimerkiksi Iiris Suomela, joka saisi jatkuvasti kuulla vähättelyä iästään tai hänen mielipiteitään väheksyttäisiin iän takia, olisi boomer-kuittailu oikein sopivaa. Mutta siinä vaiheessa, kun nuoresta kansanedustajasta tulee pääministeri, hän on hierarkiassa kansanedustajien yläpuolella ja käytös tulee olla sen mukaista. Jos boomer-osasto kritisoi pääministerin Instagram-julkisuutta, siihen voi vastata asiallisesti.

Tuo päivitys kun olisi ollut vaikka saatetekstillä ”raskaan viikonlopun jälkeen on mukavaa rentoutua ystävien seurassa” olisi ainoastaan loukkaantuja näyttänyt hölmöltä ja vanhanaikaiselta. Ongelma ei ole kuvien jakamisessa itsessään, vaan sisällöstä kokonaisuudessaan. Medianhallinta ei katoa, vaikka käyttökulttuuri ja alustat vaihtuvat.

Kyseinen artisti ei ole minulle millään tavalla tuttu, en ole hänestä ennen eilistä kuullutkaan, mutta se ei muuta asiaa. Kyllähän Stubbkin kuunteli Cheekiä, mitä voidaan pitää todella arveluttavana, mutta ei hän tainnut jakaa artistin misogynisiä tekstejä.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
No minusta nämä päivänkohut ja henkilöön käyvä keskustelu ovat täysin irrelevantteja asioita, eikä tässä ketjussa paljon muusta keskustella eli en yleensä tätä lue. Mutta siis meillä on esimerkiksi pian tulossa aluevaalit eli ollaan saamassa maaliin poikkeuksellisen raskas ja huono sotemalli - juuri sillä hallinnonalalla, jossa oltaisiin tarvittu suuria, perusteellisia ja rationaalisia rakennemuutoksia jo parin vuosikymmenen ajan. Sen sijaan kahden viime hallituksen muodostanut maamme poliittinen eliitti sai aikaan tämän karun sekasotkun. Nyt toteutuneen version suoman "kunnian" saavat jakaa etenkin SDP ja Keskusta. Saatanan tunareita. Mutta puhutaan siis vaan tviiteistä ja rintaliiveistä ja jatkoista, kun sontalehdet käskevät ja tuulipukukansa klikkaa.
Juuri näin. Olen samaa mieltä kanssasi. Täällä Suomessa keskustelu on hyvin kummallista, mutta ymmärrän kyllä ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostuneita politiikasta tai kansantaloutta koskevista tapahtumista. Heitä ei kiinnosta rakennemuutos tai he eivät ymmärrä mitä tarkoittaa soten sanasto.

Demareiden äänestäjät ovat monestakin asiasta erimielisyyksiä ja riitelelevät keskenään mitä pitäisi tehdä. Marinin tulisi tietää, että kun kumartaa toisille ihmisille niin samalla pyllistää toisille ihmisille. Kaikkien kanssa ei voi olla kaveri.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Kaipaisin pääministeriä, joka EU:n pääministerien kokouksesta tullessaan kertoo, mistä kokouksessa keskusteltiin ja mikä on nyt pääministerin ja hallituksen kanta EU:n seuraavaan tukipakettiin. Ja Suomen kanta muihin EU:n oleellisimpiin asioihin sekä Suomen talouteen EU:n linjaustenkin perusteella.

Sipilä, Katainen, Stubb ja olisiko 99 prosenttia muista pääministereistä toimisi näin. Mutta ei Marin. Juuri Marinin tapaiset ihmiset ovat keskeinen syy sille, miksi politiikkassa moni asia on pielessä.

Näinpä. Ja silti jotkut täälläkin syyttävät, että on somen vika, kun Marin on esillä koko ajan ulkopoliittisten asioiden takia. Kukaan ei häntä pakota olemaan koko ajan esillä ties minkä asian takia. Kaikki lähtee henkilöstä itsestään. Tampereella politiikka seuranneet tämän jo varmasti tiesivät, mutta näin isosti "käsistä lähteminen" on kuitenkin ollut pieni yllätys. Sanotaan Sipilästä mitä tahansa, niin hän oli kuitenkin arvokas ja valtiomiesmäinen. Nykyinen pääministerin aseman uskottavuuden alasajo ja onneton asiajohtaminen eivät voi olla kohta näkymättä kannatuksessa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Juuri näin. Olen samaa mieltä kanssasi. Täällä Suomessa keskustelu on hyvin kummallista, mutta ymmärrän kyllä ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostuneita politiikasta tai kansantaloutta koskevista tapahtumista. Heitä ei kiinnosta rakennemuutos tai he eivät ymmärrä mitä tarkoittaa soten sanasto.
Tämä on liberaalidemokratian suuri heikkous - en kyllä tiedä mitä asian suhteen on tehtävissä. Jotenkin tuntuu että lännen perinteinen uudistumiskyky ja dynaamisuus ovat jotenkin jähmettyneet, some on entisestään pinnallistanut jo valmiiksi ääripinnallista poliittista keskustelua. Samalla vastakkainasettelu ja jopa tietty viha ja kiukku vahvistuu.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Sanotaan Sipilästä mitä tahansa, niin hän oli kuitenkin arvokas ja valtiomiesmäinen. Nykyinen pääministerin aseman uskottavuuden alasajo ja onneton asiajohtaminen eivät voi olla kohta näkymättä kannatuksessa.

Uskallan väittää, että uhoaminen hallituksen hajoittamisella ja matka Kultarantaan ei nähtäisi valtiomiesmäisenä, jos Sanna Marin tekisi niin. Tai jos Marin olisi viestittänyt asiasta Instagramissa. Sipilä ei ollut millään tavalla valtiomiesmäinen tai arvokas, vaikka medianhallintansa olikin erilaista kuin nykyisen pääministerin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Näinpä. Ja silti jotkut täälläkin syyttävät, että on somen vika, kun Marin on esillä koko ajan ulkopoliittisten asioiden takia. Kukaan ei pakota olemaan häntä koko ajan esillä ties minkä asian takia. Kaikki lähtee henkilöstä itsestään. Tampereella politiikka seuranneet tämän jo varmasti tiesivät, mutta näin isosti "käsistä lähteminen" on kuitenkin ollut pieni yllätys. Sanotaan Sipilästä mitä tahansa, niin hän oli kuitenkin arvokas ja valtiomiesmäinen. Nykyinen pääministerin aseman uskottavuuden alasajo ja onneton asiajohtaminen eivät voi olla kohta näkymättä kannatuksessa.

Onneksi johtajaominaisuuksiltaan ja asiaosaamiseltaan nollatason pääministerin kannatus alkaa hiipumaan. Valitettavasti kaatuminen ei ole lähellä, ja niin ei tapahdu välttämättä edes vaaleissa 2023. Marin lumoissa on lähes koko vasemmisto ja vihreät, ja he ovat taas kerran valmiita lupaamaan keskustalle ja rkp:lle 10 keskeisintä vaatimusta + 5 molemmille kaupan päälle. Ja syyttämään lupaustensa tuomista ongelmista Sipilän hallitusta.

Kun EU suosii nyt Saksan tapahtumien jälkeen lisää velkaa, saatamme nähdä vaalitaistelun 2023, jossa vihervasemmisto keskustalla ja ruotsalaisille ryyditettynä lupaa 150 euron eläkekorotuksen alle 2 000 euron eläkkeisiin, maataloutuottajille erikoislisäeläkkeen ja lisää maataloustukea, Pohjanmaan rannikolle ja Uudellemaalle kaksi lisäsairaalaa pääosin ruotsinkielisille sekä monta muuta asiaa.

Vaalitaistelusta tulee likaisin Suomessa koskaan ja Kokoomuksen + PS:n on vaikea pysyä edes otsikoissa - ellei sellaisiksi lasketa valtakunnansyyttäjän nostamia uusia tutkintoja Kokoomuksen ja PS:n johdon puheista vuosina 1999-2001.

Yksi lisäongelma on siinä, että nykyinen vihervasemmisto ei tunne markkinataloutta. Se jättää ison tyhjän tilan.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Uskallan väittää, että uhoaminen hallituksen hajoittamisella ja matka Kultarantaan ei nähtäisi valtiomiesmäisenä, jos Sanna Marin tekisi niin. Tai jos Marin olisi viestittänyt asiasta Instagramissa. Sipilä ei ollut millään tavalla valtiomiesmäinen tai arvokas, vaikka medianhallintansa olikin erilaista kuin nykyisen pääministerin.
Tosiaan, tuo klassinen, valtiomiesmäinen hetki: Sipilä marssii YLE:een pitämään primetime-puheen, jossa julistaa tuoreen hallituksensa eroavan ellei maan paikallishallintoa ja palvelutuotantoa yksinkertaisteta lisäämällä siihen vielä yksi porras lisää. Eipä silloin tvitteri viuhunut - ja katso, maahan tuli kuin tulikin maakuntahallinto.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Onneksi johtajaominaisuuksiltaan ja asiaosaamiseltaan nollatason pääministerin kannatus alkaa hiipumaan. Valitettavasti kaatuminen ei ole lähellä, ja niin ei tapahdu välttämättä edes vaaleissa 2023. Marin lumoissa on lähes koko vasemmisto ja vihreät --
Äänestäjillä on tässä tosin ihan oikea vaikuttamisen paikka. Marin voitti Lindtmanin hyvin niukasti Rinteen tötöilyjen jälkeen, ja on juttujen mukaan a) kaventanut sisäpiiriään vaarallisen pieneksi ja b) nostattanut kulmakarvoja media/somepelinsä vuoksi. Jos äänestäjät hylkäävät Marinin, niin hän lähtee puolueen kärjestä kuin leppäkeihäs.

Iso mutta tuossa on, että hänen identiteettipolitiikallaan tuntuu olevan tilausta, eikä hänen äänestäjäkuntaansa näytä haittaavaan tyhjä takki yhdistettynä someperseilyihin. En siis usko äänestäjien hylkäävän.

Ainoa toivo on kokoomuksen ja persujen vastaisku ensi eduskuntavaaleissa. Sitä porukkaa Marinin tempaukset todennäköisesti aktivoivat uurnille. Minä menen ainakin äänestämään nykyhallitusta vastaan.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Tosiaan, tuo klassinen, valtiomiesmäinen hetki: Sipilä marssii YLE:een pitämään primetime-puheen, jossa julistaa tuoreen hallituksensa eroavan ellei maan paikallishallintoa ja palvelutuotantoa yksinkertaisteta lisäämällä siihen vielä yksi porras lisää. Eipä silloin tvitteri viuhunut - ja katso, maahan tuli kuin tulikin maakuntahallinto.

Tämä, pakolaisiin liittyvät talosekoilut ja monet muut ovat "hieman" lähempänä valtiomiesmäisyyttä, kuin esimerkiksi Suomen turhimman paparazzitoimittajan (tai mikä nyt on oikea nimi tästä turhakkeesta) vieraaksi suostuminen. Sipilä muistetaan politiikkaan liittyvistä asioista, Marin kaikesta hömpästä ja poliittisten kysymysten välttelystä.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Tästä pöyristymisen määrästä ja suunnasta tulee mieleen se, kun Li sanoin mestarin viisauksia paskapuheeksi.
En tiedä toimiiko se demareille, mutta rapsakka vittuilu somessa tuntuu haalivan muuten äänestämättömiä kansalaisia vaaleissa uurnille, mutta en ole varma johtaako se parempaan konkreettiseen politiikkaan.
Minua tämä nykyinen tapa tehdä politiikkaa vierastuttaa enkä äänelläni aio jatkossakaan tukea ketään, jonka käytöstä pidän poliitikolle sopimattomana.

Mutta jatkoa ja tulevaisuutta varten mietin vain, että onko tässä Sannan instapäivityksessä löydetty sopivaisuuden mittatikku, jolla voimme sitten tulevien (pää)ministerien somekäytöstä arvioida?

Sipilästä on jäänyt noiden muiden lisäksi mieleen Vuorikosken tylytys ja Atte Jääskeläisen toiminta. Jonkun mielestä varmaan kovin valtiomiesmäistä tämäkin?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Äänestäjillä on tässä tosin ihan oikea vaikuttamisen paikka. Marin voitti Lindtmanin hyvin niukasti Rinteen tötöilyjen jälkeen, ja on juttujen mukaan a) kaventanut sisäpiiriään vaarallisen pieneksi ja b) nostattanut kulmakarvoja media/somepelinsä vuoksi. Jos äänestäjät hylkäävät Marinin, niin hän lähtee puolueen kärjestä kuin leppäkeihäs.

Iso mutta tuossa on, että hänen identiteettipolitiikallaan tuntuu olevan tilausta, eikä hänen äänestäjäkuntaansa näytä haittaavaan tyhjä takki yhdistettynä someperseilyihin. En siis usko äänestäjien hylkäävän.

Ainoa toivo on kokoomuksen ja persujen vastaisku ensi eduskuntavaaleissa. Sitä porukkaa Marinin tempaukset todennäköisesti aktivoivat uurnille. Minä menen ainakin äänestämään nykyhallitusta vastaan.

Mietitäänpä, miten Marin korruptoi ja voiteli ylimääräisellä miljardilla ennen kuntavaaleja kuntia veronmaksajien velkaa lisäämällä. Tämä raha siis korona-avustusten päälle, jotta hallituspuolueet menestyisivät. Vähän tätä Kokoomuksessa PS:ssa protestoitiin, mutta siinä kaikki. Niinpä veronmaksajien velkaa lisäävät lupaukset tulevat olemaan mahdollisesti ennätyksellisiä vaaleissa koskaan vuonna 2023.

Ja vihervasemmiston kannattajat ostavat ne helposti, koska tutkimuksen mukaan heitä ei julkisen talouden velkaantuminen pelota oikeastaan lainkaan. Antaa mennä! Velkaantumisen ja menolisäysten takana ovat Sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat. Vasemmistoliiton kannattajista 87 prosenttia ei ole velkaantumisesta lainkaan tai ei kovin huolestunut. Sdp:n kannattajilla luku on 72, ja vihreillä 59 prosenttia.


Lisää velkaa ja lupauksia, ja siihen päälle kakkuresepti ja Benjaminin pari uutta säiettä - siinä Marinin vaalistrategia. Valitettavasti voi toimia.

PS ja Kok joutuvat todennäköisesti vihapuhe- ja rasismisyytösten kohteeksi. Toivotaan, että tämä ymmärretään etukäteen ja ehdokkaina ei rasisteja ole.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Sipilästä on jäänyt noiden muiden lisäksi mieleen Vuorikosken tylytys ja Atte Jääskeläisen toiminta. Jonkun mielestä varmaan kovin valtiomiesmäistä tämäkin?

Mut ku se liittyi politiikkaan oli sitä paitsi isänmaan edun mukaista. Ja otti sentään yhteyttä oikeisiin toimittajiin, eikä papparazziin. Nih.
 
Eläkeläisiä ei arvosteta Suomessa ja he ovat vain välttämätön paha tässä junttilassa. Raha kyllä kelpaa, mutta kunnioitus puuttuu...

Tuo on kyllä vähän kärjistetty kuvaus eläkeläisistä että rahat kyllä kelpaa mutta kunnioitus puuttuu. Vaikka rehellisyyden nimissä onhan se jokseenkin sinnepäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös