Itse tiivistäisin termin marinismi kutakuinkin "Vasemmistososialismia AY-kytköksineen naamioituna viherliberalistiseen viitekehykseen" tämän päälle äärimmäisen taitava PR-koneisto ja Urho Kekkosen jälkeisen ajan voimakkain liki kulttia muistuttava median myötävaikutuksella luotu henkilökuva. Marinin "fanit" muistuttavat tietyltä osin myös "halla-aholaisia" ehdottomuudessaan.
Ihan hyvää luonnehdintaa. Itselleni marinismi ei ole niinkään poliittista suuntautumista, vaan tapaa toteuttaa politiikkaa. Marinissa se mielestäni kiteytyy totalitaristisuuteen (valtiojohtoisuuden tavoitteluun) henkilöpalvonnan kautta. Meillä on monipuoluejärjestelmä, joten ei hallituksemme tuosta vain sellaiseksi taivu, mutta Marin mielestäni edustaa puheiltaan ja teoiltaan juuri tätä koulukuntaa. Paras vertailukohta on mielestäni stalinismi. Ei mies, vaan strategia ja tapa harrastaa politiikkaa (älkää siis ajatelko kuolleita, vaan valtaa henkilöpalvonnan kautta). Stalin (isä aurinkoinen) loi kansalle imagon hymyilevästä ja oikeamielisestä johtajasta, jonka isällisessä holhouksessa on hyvä elää. Hän viljeli katukuvaan paljon kuvia, joissa hän poseerasi hymyillen etenkin lapsien ja naisten kanssa, ja se toimi. Suurin osa kansasta ei nähnyt hänen imagonsa läpi. Hän oli aikalaisilleen komea ja suosittu johtaja. Tänä päivänäkin melko iso osa venäläisistä luulee Stalinin olleen imagonsa kaltainen mies. Hänestä elämään jääneet kuvat ovat olleet niin vahvoja. Enkä siis väitä Marinin olevan Stalinin kaltainen, mutta pelikirja vaikuttaa samankaltaiselta. Hänen ei tarvitse pystytellä kadun varsille julisteita itsestään, koska printtimedia ja netti hoitaa levityksen paremmin. Riittää kun käy hymyilemässä ne kaikki läpi (lapsi kainalossa tai ilman) ja kansalle piirtyy alitajuntaan kuva kauniista ja hyväntuulisesta johtajasta. En muista toista suomalaista valtionjohtajaa, joka olisi käyttänyt lähellekään samaa määrää vaivaa oman imagonsa puunaamiseen. Toki Kiuru ja ennätyssuuri avustajajoukko ovat tarjonneet tähän mahdollisuuden, jota muut valtiojohtajat eivät ole saaneet. Tähän vielä Trumpilta poimittua twitter-aktiivisuutta ja omalle kannattajakunnalle suunnattua idealismia, niin saadaan se oikeamielisyyskin liitettyä imagoon. Marinismi on siis poliittisena strategiana mielestäni jonkinlainen yhdistelmä stalinismia ja trumpismia, vaikka ollakseni rehellinen - uskon, Kiurun ja Rinteen olevan hyvin vahvasti tässä taustalla myös. Mutta Marin lienee se henkilöittävä osapuoli tässä, joten lienee osuvaa nimetä tämä Marinin mukaan.
ps. Imagopropagandan lisäksi Stalinilla oli myös tapana lähettää kilpailijansa Siperiaan, jolloin heistä ei ollut enää vaaraa (varsinkin jos ne likvidoitiin varmuuden vuoksi). Rinne lähetti aikoinaan omat pahimmat haastajansa (Heinäluoma ja Urpilainen) Brysseliin (joka on vähän kuin poliittinen Siperia). Vaikutusmahdollisuudet puoleen sisällä laskee, kun on poissa kuvioista. Ja Marinkin on yrittänyt ottaa tästä oppia oman haastajansa Lindtmanin kanssa, jota yritti aikoinaan houkutella keskeisistä puolueasemista sivuun hillopurkin äärelle, jossa tämän vaikutusmahdollisuudet puolueen sisällä heikkenisivät. Lindtman ei kuitenkaan suostunut. Mutta ajatus on tärkein.
www.is.fi
