Talouspolitiikan arviointineuvosto arvioinut Marinin hallituksen talouspoliittisia toimia. Mielenkiintoisesti Iltalehti nostaa pääasiassa kritiikin esiin, kun HS taas antaa kuvan arviointineuvoston kehuneen toimia:
Rajaamalla tarkastelu osin vuoteen 2022 HS:n tapaan olisi voinut myös todeta, että Marinin hallitus toteuttaa erikoisen onnistuneesti käytännössä koko opposition vaatimuksia velan määrän lisäämisestä. Meillä on vihdoin koko kansan hallitus.
IL avasi myös vuoden 2023 ja siitä eteenpäin. Todettakoon, että se oli arviointineuvoston mediatilaisuudessa keskeinen, koska arviointineuvosto pyrkii ottamaan kantaa mm. kestävyysvajeen kehittymiseen. Valtion menoja tulisi siis sopeuttaa.
Oma näkemys on, että Marinin hallitus jatkaa loppuun asti kovaa velkaantumista. Keskusta toki voittaa muutaman riidan, ja pari sataa miljoonaa jätetään ottamatta isävelkaa. Näin Marinin hallitus kasaa seuraavan hallituksen ongelmaksi suuremman leikkaustarpeen. Jos SDP on oppositiossa, SDP voi hyökätä ay-liikkeen kanssa "suuryhtiöiden voiton maksimointiin tähtääviä ihmisten toimeentulon leikkauksia vastaan". Yleislakolla uhkailua, laiton lakko, tukilakko, lakko, puolen päivän lakko ja istumalakko... Jos SDP on hallituksessa pääministeripuolueena 2023 jälkeen, lisää velkaa, jolloin sopeutuminen ja leikkaukset kaatuvat 2027 aloittavan, mahdollisen oikeistohallituksen käsiin.
Ja taas SDP voi hyökätä 2027 ay-liikkeen kanssa "suuryhtiöiden voiton maksimointiin tähtääviä ihmisten toimeentulon leikkauksia vastaan". Yleislakolla uhkailua jne.
Toki tämän voi SDP estää, mutta se vaatisi keskitien tai oikeistodemarin puolueen johtoon. Pahalta näyttää. Marin pelaa valtapoliittisessa mielessä omat korttinsa hyvin. Hän voi olla pääministerinä myös seuraavan kauden lisäämällä kahtiajaon syventämistä oikeistopolitiikkaa vääristelemällä ja rakentamalla Kokoomuksesta sisäpoliittisen uhan.