Sanna Marin

  • 937 971
  • 8 445

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Sanna Marin, miten hemmottelet puolisosi?

-"Järjestämällä hänelle omaa aikaa, että hän voi käydä ulkona kaveriensa kanssa. Minulla itsellä on vähän vapaa-aika ja olen vähän kotona"

Parisuhde näyttäisi olevan kunnossa.
 
Jeffrey

Jäsen
Miksi sitten ehdotit sitä? Sun ymmärrys Hornet-casesta on siis luokkaa Sanna Marin.
Enempää en tästä viitsi jauhaa kun ei siinä ole mitään keskusteltavaa.

Se antaa aina hienoa kuvaa keskusteluun, kun omia perusteluita voi mennä karkuun henkilökohtaisuuksiin. Syystä tai toisesta Zelenskyi nyt tuntuu kuitenkin kuvittelevan Ukrainan kykenevän operoimaan Horneteilla. Se on varsin hienoa, että Jatkoajasta löytyy syvällisempää osaamista kuin sotaa käyvän maan armeijan ylimmästä johdosta. Toivottavasti edes sinne suuntaan viitsitään aiheesta jauhaa, olisi heille suuri apu tukalassa tilanteessa.
 
Binisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Minnesota Wild, Real Madrid C.F., LA Lakers
Tässä kun töiden lomassa kuuntelee IS:n vaalitenttiä...Marin on aivan katastrofi.
Vänkää, väistelee, syyttää, hermot meinaa pettää lähes kokoajan.

Puolittain melkein riitelee toimittajankin kanssa että on vastannut kyllä (kysymykseen kumpi aloitti keskustelun Horneteista, Marin vai Zelenskyi) ja toimittaja sanoo olenko minä tyhmä ja yksinkertainen kun mielestäni ette vastaa johon Marin jatkaa haistavittupingiksen pelaamista että asiasta keskusteltu ja että vastasin sinulle jo.

Marin kävi myös eilen Koskisen grillissä:

Jäljelle jäi tosin vain tuhkat
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Onhan toi ihan läppää. Heti ensimmäiseen kysymykseen jätetään vastaamatta. Sitten ilmeisesti Sanna sanoo, että veronkorotuksilla saavutetaan talouskasvua paremmin kuin menoleikkauksilla. Seuraavassa kohteessa kerrotaan, että sotesta säästetään, mutta ei tehdä leikkauksia tai säästöjä, vaan lisäresursoidaan. Wtf.

Eli (säästö) toiveet kohdistuvat erityisesti hyvinvointialueille?

– Jos siellä pystytään tekemään fiksusti järkeviä hankintoja, niin kyllä sillä voidaan säästää merkittävästi. Mutta tässä pitää olla tarkka. SDP ei suinkaan aja sitä, että sosiaali- ja terveyspalveluista tai sosiaali- ja terveyshuollosta tehtäisiin leikkauksia tai säästöjä. Tarvitsemme sinne lisää resursseja.

Kun noita vastauksia ajatuksella lukee, niin eihän niissä mitään järkeä ole. Ei siinä, että kilpailijansa (Purra, Orpo) yhtään sen rehellisempiä tai parempia olisivat. Lähes pelkkää paskaahan tämä poliittinen debatointi on.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Aika paljon pystytään säätämään. Ajatellaan, että kulut eivät vähene mutta lisää rahaa kuitenkin tarvitaan. Ja kaikki tämä tehdään tekemällä fiksusti järkeviä hankintoja. Kuulostaa ikiliikkujalta.
 
Wristlock

Jäsen
Annettu offtopicista rikepiste.
Oikeistokonservatiivien/Persujen suosikkitoimittajat Timo Haapala ja Mika Koskinen. Jossain IS tentissä Purra kehui Haapalaa tyyliin "eniten perussuomalaisittain ajattelevaksi" toimittajaksi. Timon känni/krapula punoitus muuttui samantien nolotus/känni/krapula-punoitukseksi. Uskomatonta, että Haapalaa edelleen käytetään esim. arvioimassa TV tenttien onnistujia. Suomen subjektiivisin toimittaja by a mile.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Annettu offtopicista rikepiste

Toisin sanoen harvoja toimittajia, jotka eivät purematta niele kaikkea vihervasemmiston ideologiaa.
 
Se antaa aina hienoa kuvaa keskusteluun, kun omia perusteluita voi mennä karkuun henkilökohtaisuuksiin. Syystä tai toisesta Zelenskyi nyt tuntuu kuitenkin kuvittelevan Ukrainan kykenevän operoimaan Horneteilla. Se on varsin hienoa, että Jatkoajasta löytyy syvällisempää osaamista kuin sotaa käyvän maan armeijan ylimmästä johdosta. Toivottavasti edes sinne suuntaan viitsitään aiheesta jauhaa, olisi heille suuri apu tukalassa tilanteessa.
En tiedä Zeleskyin tietotasoa sotilasilmailusta, mutta Marinin voitan 100-0 ja väitän että palstalaisista <1% tietää alasta allekirjoittanutta enemmän. Mutta ei tämän enempää off topicia. Jos haluat lisätietoa, pistä YV:llä.
 
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Annettu offtopicista rikepiste
Oikeistokonservatiivien/Persujen suosikkitoimittajat Timo Haapala ja Mika Koskinen. Jossain IS tentissä Purra kehui Haapalaa tyyliin "eniten perussuomalaisittain ajattelevaksi" toimittajaksi. Timon känni/krapula punoitus muuttui samantien nolotus/känni/krapula-punoitukseksi. Uskomatonta, että Haapalaa edelleen käytetään esim. arvioimassa TV tenttien onnistujia. Suomen subjektiivisin toimittaja by a mile.

Jos se kävelee kuin ankka ja haukkuu kuin koira niin...vai mites fraasi menikään.

Nää on aina mielenkiintosia miten se totuus löytyy näistä em. 'riippumattomista' ja subjektiivisista medioista. Kunnon toimittajia.

Sitähän vois melkeen kuvitella, että laulavat juuri sitä laulua ja niillä nyansseilla mitä uskovat tietyn kohderyhmänsä haluavan kuulla. Mutta en toki tässä ala sellaisia kuvittelemaan.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Annettu offtopicista rikepiste
Toisin sanoen harvoja toimittajia, jotka eivät purematta niele kaikkea vihervasemmiston ideologiaa.
Toisin sanoen toimittaja, jolle menee sukkana läpi persujen ideologia.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Annettu offtopicista rikepiste
Oikeistokonservatiivien/Persujen suosikkitoimittajat Timo Haapala ja Mika Koskinen. Jossain IS tentissä Purra kehui Haapalaa tyyliin "eniten perussuomalaisittain ajattelevaksi" toimittajaksi. Timon känni/krapula punoitus muuttui samantien nolotus/känni/krapula-punoitukseksi. Uskomatonta, että Haapalaa edelleen käytetään esim. arvioimassa TV tenttien onnistujia. Suomen subjektiivisin toimittaja by a mile.
Mun mielestä on hyvä, että toimittaja kirjoittaa omalla nimellään ja nimet laitetaan juttujen perään. Ei ole olemassa objektiivista toimittajaa, mutta jotkut toki osaavat esittää objektiivista paremmin kuin toiset. Kuitenkin kaikilla on omat mielipiteetkin taustalla. Haapalaa olin aiemmin pitänyt kepun miehenä enemmän kuin persujen, mutta varmasti lähteitä ja frendejä löytyy kaikista "oikeistopuolueista". Jokohan Haapala on selvittänyt mikä se wikipedia olikaan?
 
Juu toki näinkin, mutta jotain rajaa pitäisi olla ja Haapala on kuin huono rikkinäinen levy (nuole Saulia ja lyö Sannaa ja "vihervasemmistoa").
Wikipediakin Timpalta hyvin todennäköisesti hukassa edelleen ja joku työnantajistaan taisi "hukata" häneltä Twitterinkin Timpan jatkuvien humalaisten aivopierujen johdosta.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Eli (säästö) toiveet kohdistuvat erityisesti hyvinvointialueille?

– Jos siellä pystytään tekemään fiksusti järkeviä hankintoja, niin kyllä sillä voidaan säästää merkittävästi. Mutta tässä pitää olla tarkka. SDP ei suinkaan aja sitä, että sosiaali- ja terveyspalveluista tai sosiaali- ja terveyshuollosta tehtäisiin leikkauksia tai säästöjä. Tarvitsemme sinne lisää resursseja.

Kun noita vastauksia ajatuksella lukee, niin eihän niissä mitään järkeä ole. Ei siinä, että kilpailijansa (Purra, Orpo) yhtään sen rehellisempiä tai parempia olisivat. Lähes pelkkää paskaahan tämä poliittinen debatointi on.
Totta helkkarissa hva:n hankinnoissa on periaatteellisella tasolla isoja säästöpotentiaaleja. Käytännössä kaikki kilpailutetaan nyt uusiksi, ja apteekkipalvelun tyyppisiä tiukkaan lakeihin sidottuja rajoitteita lukuunottamatta hyvinvointialueilla on mahdollisuuksia myös käyttää joustavasti pienempiin osiin jakamista, paikallisia yrittäjiä ja niin edelleen.

Saa olla pessimisti, jos siltä tuntuu tai näyttää. Konkretiaa puuttuu vielä, mutta jo tänä vuonna alueille siirtyy kunnilta valtavia määriä hankintoja ja kilpailutuksia. Yksittäinen hva saattaa käyttää esim. pelkkään vartiointiin vähintään seitsennumeroisen summan. Se on vain yksi pieni siivu asioita, joiden ei edes ajattelisi nyt liittyvän hyvinvointialueeseen. Ne ovat hva:n rahoja ja mutkan kautta valtion. Että tässäkin ON ihan oikea asia taustalla, vaikka sen positiiviseen lopputulokseen ei uskoisi.

Ja resurssihan tarkoittaa myös työvoimaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Voidaanko näitä laskea tulevan hallituksen säästöiksi, kun eikö tässä ole kyse ihan tämän hallituksen aikaansaamasta sotesta ja sen jälkivaikutuksista? Nämä kilpailutuksethan tehdään joka tapauksessa.

Vähän kuten valtionhallinnon tilankäytön tehostaminenkin mikä löytyy demareiden sopeutuslistalta. Sitähän tehdään koko ajan muutenkin.
 
Sekä että, sillä tulevan hallituksen rahoituksen lisäksi lainsäädäntö vaikuttaa asiaan (hankintojen hintaan). Esim. apteekkilaki, työllistäminen.

Esim. alueiden määrään on sitten paha vaikuttaa jälkikäteen.
 
Viimeksi muokattu:

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onhan toi ihan läppää. Heti ensimmäiseen kysymykseen jätetään vastaamatta. Sitten ilmeisesti Sanna sanoo, että veronkorotuksilla saavutetaan talouskasvua paremmin kuin menoleikkauksilla. Seuraavassa kohteessa kerrotaan, että sotesta säästetään, mutta ei tehdä leikkauksia tai säästöjä, vaan lisäresursoidaan. Wtf.

Eli (säästö) toiveet kohdistuvat erityisesti hyvinvointialueille?

– Jos siellä pystytään tekemään fiksusti järkeviä hankintoja, niin kyllä sillä voidaan säästää merkittävästi. Mutta tässä pitää olla tarkka. SDP ei suinkaan aja sitä, että sosiaali- ja terveyspalveluista tai sosiaali- ja terveyshuollosta tehtäisiin leikkauksia tai säästöjä. Tarvitsemme sinne lisää resursseja.

Kun noita vastauksia ajatuksella lukee, niin eihän niissä mitään järkeä ole. Ei siinä, että kilpailijansa (Purra, Orpo) yhtään sen rehellisempiä tai parempia olisivat. Lähes pelkkää paskaahan tämä poliittinen debatointi on.
Mielestäni tätä Marinin sekoilua on aivan tarpeetonta pyrkiä pehmentämään heittämällä Purran ja Orpon puheet samaan kategoriaan. Marinin/SDP:n näkemykset ovat alusta loppuun pelkkää ristiriitaisuutta vailla järjen hiventäkään, muiden PM-kandidaattien puheissa sentään on edes hivenen johdonmukaisuutta, vaikka sisällöstä ei samaa mieltä kaikkinensa aina olisikaan.
 
Binisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Minnesota Wild, Real Madrid C.F., LA Lakers
Annettu offtopicista rikepiste
Tosin sanoen toimittajia, joiden oma ideologia ajaa objektiivisuuden edelle eli oikea paikka heille olisi Verkkouutiset tai Suomen Uutiset.
Mutta eikös meidän Yleisradio ole näitä pullollaan ja me joudumme sitä joka vuosi vielä rahoittamaan korvamerkityllä verolla? Tämä siis sen sijaan, että IS ja IL ovat markkinatalouden kautta olevia toimijoita, jolloin lukijalla on mahdollisuus vaikuttaa asiaan kukkarollaan?
 
Viimeksi muokattu:

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Totta helkkarissa hva:n hankinnoissa on periaatteellisella tasolla isoja säästöpotentiaaleja. Käytännössä kaikki kilpailutetaan nyt uusiksi, ja apteekkipalvelun tyyppisiä tiukkaan lakeihin sidottuja rajoitteita lukuunottamatta hyvinvointialueilla on mahdollisuuksia myös käyttää joustavasti pienempiin osiin jakamista, paikallisia yrittäjiä ja niin edelleen.

Saa olla pessimisti, jos siltä tuntuu tai näyttää. Konkretiaa puuttuu vielä, mutta jo tänä vuonna alueille siirtyy kunnilta valtavia määriä hankintoja ja kilpailutuksia. Yksittäinen hva saattaa käyttää esim. pelkkään vartiointiin vähintään seitsennumeroisen summan. Se on vain yksi pieni siivu asioita, joiden ei edes ajattelisi nyt liittyvän hyvinvointialueeseen. Ne ovat hva:n rahoja ja mutkan kautta valtion. Että tässäkin ON ihan oikea asia taustalla, vaikka sen positiiviseen lopputulokseen ei uskoisi.

Ja resurssihan tarkoittaa myös työvoimaa.

Kaikki aina näistä säästökohteista puhuvat. Täälläpäin on ollut jo vuosia käynnissä kyseisenlainen käytäntö hva:n osalta jossa näitä isoja säästöjä tehdään hankintoja kilpailuttamalla. Valitettavasti todellisuus ei vastaa miltään kannalta kuvitelmaa, vaan kulut vain paisuvat ja paisuvat. Joustot, pienempiin osiin jakaminen ja paikallisten yrittäjien mukaanottaminen voimakkaammin kilpailutukseen kuullostaa todella ihanteelta, mutta todellisuudessa tämä ei toteudu kun siihen kilpailuttamiseen ei panosteta voimavaroja.

Esimerkiksi toimistotarvikkeet tulevat yhdestä puljusta mistä kaiken saa kerralla jottei esim. kansioita ja kyniä tarvitse erikseen tilailla koska ei kenelläkään ole sellaiseen aikaa. Siinä kun huomataan että hemmetti se paperiarkki maksaa kolmasosan tuossa lähikaupassa verrattuna siihen mitä maksetaan niin ei se mun mielestä millään tavalla säästöä tuo jos sitä ei sieltä lähikaupasta saa ostettua.

Todellista kilpailua olisi tuoda tuotteille/palveluille maksimihinnat ja jos jokin toiminne ne jostain halvemmalla saa niin ilman erillisiä lupia pystyy myös tilaamaan.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Mielestäni tätä Marinin sekoilua on aivan tarpeetonta pyrkiä pehmentämään heittämällä Purran ja Orpon puheet samaan kategoriaan. Marinin/SDP:n näkemykset ovat alusta loppuun pelkkää ristiriitaisuutta vailla järjen hiventäkään, muiden PM-kandidaattien puheissa sentään on edes hivenen johdonmukaisuutta, vaikka sisällöstä ei samaa mieltä kaikkinensa aina olisikaan.
Selitin tuossa äsken mitä logiikkaa taustalta löytyy. Mitä ajattelet siitä?

Minusta alueiden määrä olisi saanut olla pienempi ja olen jokseenkin pessimistinen. Silti sekoilusta puhuminen on vähän pöljää, jos asiaan vaikuttaa se, ettet itse päässyt kärryille.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kaikki aina näistä säästökohteista puhuvat. Täälläpäin on ollut jo vuosia käynnissä kyseisenlainen käytäntö hva:n osalta jossa näitä isoja säästöjä tehdään hankintoja kilpailuttamalla. Valitettavasti todellisuus ei vastaa miltään kannalta kuvitelmaa, vaan kulut vain paisuvat ja paisuvat. Joustot, pienempiin osiin jakaminen ja paikallisten yrittäjien mukaanottaminen voimakkaammin kilpailutukseen kuullostaa todella ihanteelta, mutta todellisuudessa tämä ei toteudu kun siihen kilpailuttamiseen ei panosteta voimavaroja.

Esimerkiksi toimistotarvikkeet tulevat yhdestä puljusta mistä kaiken saa kerralla jottei esim. kansioita ja kyniä tarvitse erikseen tilailla koska ei kenelläkään ole sellaiseen aikaa. Siinä kun huomataan että hemmetti se paperiarkki maksaa kolmasosan tuossa lähikaupassa verrattuna siihen mitä maksetaan niin ei se mun mielestä millään tavalla säästöä tuo jos sitä ei sieltä lähikaupasta saa ostettua.

Todellista kilpailua olisi tuoda tuotteille/palveluille maksimihinnat ja jos jokin toiminne ne jostain halvemmalla saa niin ilman erillisiä lupia pystyy myös tilaamaan.
En ole täysin eri mieltä tästä. Alueet ovat kuitenkin ainakin omien tietojeni mukaan rekrynneet ja panostaneet kovasti hankintapuoleen. Kyseisillä paikoilla on ainakin meilläpäin kokemusta ja ammattitaitoa. Lisäksi toiminta on toistaiseksi aika ulospäinsuuntautunutta ja työtä on alettu tehdä kuntien ja yrittäjäjärjestöjen kanssa yhteistyössä.

Sekään ei takaa onnistumista, kun esim. hoivapalveluilla on monenlaista pulmaa joka suuntaan, mutta jotain toivoa on. Myös vanhoissa sairaanhoitopiireissä ja kunnissa on ollut osaajien lisäksl paljkn tumpeloita mukana.

Sanotaan näin että olen tämän suhteen paljon eläkepommia optimistisempi!
 
Hei,

Kuten toivottavasti ainakin asianosaiset huomasivat, tässä ketjussa tapahtuvasta rönsyilystä jaetaan nyt myös sanktioita. Ketju on ymmärrettävästi aktiivinen ja pelkästään aiheeseen liittyviä viestejä tulee todella paljon. Ketjun luettavuuden kannalta toivoisimme esimerkiksi median riippuvuussuhteista käytävän keskustelun tapahtuvan alle linkatussa viestiketjussa:

Terveisin,

Moderaattorit
 
Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Selitin tuossa äsken mitä logiikkaa taustalta löytyy. Mitä ajattelet siitä?

Minusta alueiden määrä olisi saanut olla pienempi ja olen jokseenkin pessimistinen. Silti sekoilusta puhuminen on vähän pöljää, jos asiaan vaikuttaa se, ettet itse päässyt kärryille.
Sekoilulla viittasin enemmän Marinin/SDP:n talouslinjauksiin, joissa oletetaan, uskotaan ja toivotaan kaikkien asiantuntijoiden ennustamaa talouskehitystä merkittävästi korkeampaa kasvua samalla, kun Marin/SDP kuvittelee vauhdittavansa kasvua vain ja ainoastaan tarjoamalla kansalle ja yrityksille keppiä. Minne ne uudet työpaikat syntyvät? Yrityksiin, joiden takaa löytyviä yrittäjiä tulee SDP:n näkemyksen mukaan kurmuuttaa oikein kunnolla. Ja missä demarien työllisyystoimet, ei ole näkynyt missään määrin kuluneen hallituskaudenkaan aikana? Sen sijaan että työn vastaanottamisesta tehtäisiin kannattavampaa, SDP haluaa tietoisesti syventää kannustinloukkuja kaikilla tasoilla. Tämä sisältö yhdistettynä Marinin hyökkäävään, ylimieliseen ja räksyttävään tyyliin täyttää itselleni sekoilun tunnusmerkit aika hyvin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös