Suomen politiikassa ovat olleet todella harvassa ne kansanedustajat, jotka ovat ottaneet kantaa NATOn puolesta ennen helmikuuta 2022. Muistan tämän hyvin, koska aika tiheällä kammalla on saanut etsiä NATO-myönteisiä edustajia niin eduskunta- kuin presidentinvaaleissakin. Niinistöä ja kokoomusta myöden liki kaikki ovat olleet suomettuneen YYA-paradigman vallassa.
Nyt kun tilanne on muuttunut, kaivellaan menneitä ja yritetään asettua itselle edullisempaan mielipidekoriin. Aluksi tätä yritti Purra, nyt näköjään myös Marin. Minusta tuo on lähinnä noloa. Kumpainenkin oli syvällä liittoutumattomuus-höpinöissä ilman aikomustakaan ajaa Suomea länteen. Marin jopa möläytti, että Suomi tuskin hakee hänen vahtivuorollaan jäsenyyttä.
Kaikki muu tässä ketjussa taas tuntuu pyörivän jälleen Marinin persoonan ympärillä. Jotain mystistä "substanssiosaamista" vaaditaan, mutta sitten itse kuitenkin jauhetaan sivutolkulla "rokkistarasta", "teinistä" ja "bilehileestä". Periaatteessa tämä voisi olla suoraa seurausta Marinin toiminnasta, mutta satun muistamaan, että Sokoksen kassat ja tyttöhallitukset pyörivät puheissa jo ennen mitään aamupalakohuja tai ruisrockeja.
Teksteistä olen saanut myös sellaisen käsityksen, että subtanssi tarkoittaa aina sitä omaa poliittista näkemystä milloin mistäkin asiasta. Eli jos on vaikka kokoomuksen linjoilla, niin sitten kokoomuksen puoltamat asiat ovat "kovaa faktaa" mutta poliittisten vastustajien jutut "osaamattomuutta", "tunteella vetämistä" tai ihan vain "kommunismia" (vanha kunnon).
Se, mikä tuntuu unohtuvan, on että poliitikot eivät ole mitään erityisasiantuntijoita. Oikeastaan päinvastoin. Asiantuntijatyötä tekevät mm. virkamiehet ja valiokunnissa ramppaavat oman alansa asiantuntijat. Poliitikon duuni on edistää äänestäjiensä asiaa, valtion tasolla toki myös kansakunnan etua. Yleensä tähän asioiden ajamiseen saa hyvät eväät kunnallis- ja järjestöpolitiikasta, kuten joku osuvasti totesi edellä. Tietenkään ei ole pahitteeksi, että taustalla on yliopistotutkinto esim. valtio-opista, oikeustieteestä tai hallintotieteistä.
Edes pääministeri ei kuitenkaan ole mikään "substanssiosaaja", joka päivät pitkät laskisi budjettikohtia tai valmistelisi lakeja. Sitä varten on ihan muut henkilöt. Ministerintyö on sen sijaan johtamista, ja siihen tarvitaan johtajaominaisuuksia. Toki voidaan kiistellä, onko Marinilla sellaisia. Antti Rinteellä ei selvästi ollut, ja sen takia hän lensi varsin odotetusti pellolle ennen ensimmäistä kurvia.
Siitä voidaan varmaan kiistellä loputtomiin, onko Marinin hallitus tehnyt onnistunutta politiikkaa. Minun poliittisen näkemyksen mukaan hallitus on ollut heikko. Tosin mitään muuta en odottanutkaan kesästä 2019. Taisin tuolloin kirjoitella, että tässä menee yksi vaalikausi hukkaan ilman merkittäviä uudistuksia. Mikään katastrofi tämä kausi ei kuitenkaan ole ollut, vaan tärkeimmät eli korona ja NATO on hoidettu ihan ok.
Marinille on näköjään käynyt sama kuin aika lailla kaikille edeltäjilleen, eli hän on kyllästynyt kuuntelemaan 24/7, miten hän tekee kaiken väärin ja on vastenmielinen ihminen. Sipilä alkoi myös kautensa loppua kohden muuttua jurottavaksi ja kärttyisäksi, kun joutui olemaan "kansakunnan kusitolppana". Tämä on inhimillistä, mutta ei näytä ulospäin hyvältä.
Suomen tulevaisuuden kannalta on mielestäni huono juttu, että Marin on vienyt sdp:n kauas vasemmalle. Toki tämä on osaltaan myös vaalitaktiikkaa, mutta näyttää myös siltä, että demareilta on kadonnut "oikeistosiipi", joka voisi tehdä yhteistyötä kokoomuksen kanssa. Vallitsevaksi ajattelutavaksi on muodostunut Rinteen mukanaan tuoma "fantasiatalous", jossa valtion budjettiin ympätään menoja kuin lisätäytteitä pizzaan. Sitten kun koittaa maksamisen aika, lompakko onkin jäänyt kotiin, joten ei muuta kuin piikki auki.
/img-s3.ilcdn.fi/e5b10f13b4d538f7ad30d62ce02ee755019ed07f61a25398d542dafd0b9ac3c4.jpg)
