Sanna Marin

  • 925 994
  • 8 395

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Anu Koivunen päätyi kaiketi arvioimaan Mariniin liittyvää kokonaisuutta somessa? Siihen kuuluu kielteistä ja positiivista julkisuutta. Marinin oma somevaikuttaminen ja brändirakentaminen on kyllä vahvaa ja on mahdollistanut teflonin silloinkin, kun moni muu putoaisi. En ota tuohon kuvaan kantaa sinänsä.

Osa tutkijoista on myös eri mieltä kokonaisuudesta. Muistaakseni Vuorelma totesi, että bilevideot vaan vahvistavat Marinin brändiä. Yksi mittari brändirakentamisesta ja sen onnistumisesta on seuraajien määrä. Marinilla se on poliitikoista Suomessa erittäin korkea.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä koen täysin samaa, mutta tuohan on ensisijaisesti algoritmin ja eri sovellusten ongelma, ei niihin postaavien ihmisten. Ts. sovellukset tyrkyttävät asioita, joiden kohderyhmää ne meidän päättelevät olevan.

Omalta osaltani viittasin siihen, että minä näen feedissäni itse seuraamieni ihmisten postauksia, joita en välttämättä haluaisi nähdä. En siis viitannut mihinkään ehdotuksiin, jotka voisivat minua kiinnostaa, vaan esim. omien tuttujen, kavereiden tai jopa ystävien julkaisuihin, joiden profiileita olen itse omasta vapaasta tahdostani alkanut seurata. Mulla on ainakin paljon ihan kavereitakin, joiden postauksista osa on sellaisia, mitä katson mielelläni ja osa on sellaisia, kuten vaikkapa jotkut Sports trackereiden päivän energiankulutukset, jotka eivät kiinnosta mua pätkän vertaa, mutta joita kuitenkin tuupataan eetteriin viikossa monta kertaa.

Jep, minäkin seuraan Marinia vain tekstimuodossa Twitterissä. Ristiriita lähtikin siitä, että tuo kuva on otettu autossa, joka on täysin eri asia kuin sen on esitetty olevan.

Tietysti, viittaan edelliseen. Minusta sinua on johdettu harhaan ja siksi se ajautuu boomeroinnin puolelle, paheksutaan autossa otettua peruskuvaa.

Mun ensimmäinen kirjoitukseni tähän asiaan liittyen oli vastaus toisen kirjoittajan lainaukseen, jossa hän kertoi ottaneensa selfien mummonsa hautajaisissa. Kirjoitin oikein erikseen:"Sanna Marinista nyt ei mitään erikoista sanottavaa. En vieläkään diggaa yhtään." En siis koe, että mua olisi johdettu mitenkään harhaan, koska en Marinin postausta edes kommentoinut. Jos boomeroinniksi lasketaan toive paremmasta tilannetajusta ihan yleisesti ja se johtuu sinusta siksi, että minua on johdettu harhaan Marinin postauksen kanssa, sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi, mutta olet vetänyt johtopäätöksesi minun mielestäni väärin, koska en sitä Marinin postausta kommentoinut.

Mun osaltani käyty keskustelu olisi kannattanut varmaan käydä jossain toisessa ketjussa.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Marin ja selfie. Kaksi sanaa, jotka mainitaan nykyään todella usein samassa lauseessa. Kohtalaisen mielenkiintoinen artikkeli.
 
Jeffrey

Jäsen
Marinin festarikrapulan hinta veronmaksajille oli reilu 2 tuhatta, plus mahdollinen käyttämätön reittilento.

Täytyy kyllä sanoa, että jos PV:ltä todella saa lentoja tuohon hintaan, niin lennän tästä lähin vain ja ainoastaan tuolla lentoyhtiöllä.

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival

Näin nämä Seiskan ja perussuomalaisten fantasiaheitot jäävät elämään: "festarikrapulan" takia siirretty lento.
 
Jeffrey

Jäsen
Näin nämä Seiskan ja perussuomalaisten fantasiaheitot jäävät elämään: "festarikrapulan" takia siirretty lento.

Sitten on tietysti aina myös tämä totuus: Marin siirsi sunnuntain lentoaan ja biletti Flow Festivaaleilla koko viikonlopun aina sunnuntaille aamuyölle asti. Biletys viikonlopulla ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta siihen ettei hän halunnut sunnuntaina vielä lähteä työmatkalle. Eikä Marin kokenut minkäänlaista krapulaa vaikka biletti aamuyön tunneille asti.

Ei siinä, jokainen uskoo mihin uskoo. Itse uskon siihen, että myös Marin on ihminen.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Sitten on tietysti aina myös tämä totuus: Marin siirsi sunnuntain lentoaan ja biletti Flow Festivaaleilla koko viikonlopun aina sunnuntaille aamuyölle asti. Biletys viikonlopulla ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta siihen ettei hän halunnut sunnuntaina vielä lähteä työmatkalle. Eikä Marin kokenut minkäänlaista krapulaa vaikka biletti aamuyön tunneille asti.
Marin oli tehnyt päätöksen vaihtaa sen reittilennon pois jo edellisellä viikolla, eli oli ainakin varautunut sitten siihen krapulaan ajoissa. Tuo tietohan lisättiin siihen Seiskan uutiseen myöhemmin ja mukana oli useampi muukin muokkaus sen tietoihin.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Ja ihan fiksuja asiakirjoittajiakin tykkääjissä. Valtava on vahvistusharhan voima.
Hyvä, että palstalta löytyy myös tykkäyksien kyttääjä.

Niin samaa mieltä kuin @Jeffrey yllä. Kyllähän tuo lento nimenomaan siirrettiin noin loppuvaiheessa siksi, että Marin saa vapaasti nauttia Flow -festivaaleista.

Yleensä käytäntö ilmavoimien koneen käyttämiseen tällaiseen tarkoitukseen varaus tehdään viikkoja aiemmin.

Poikkeustapaus, mutta kyse ei ollut Marinin sairaudesta tai vastaavasta vaan Marinin halusta nauttia juhlimisesta ja kärsiä krapulaa rauhassa juhlien jälkeen. Sunnuntaina Marin olisi voinut lentää, mutta ei halunnut vaan halusi nauttia krapulapäivästä rauhassa, lensi maanantaina ja tuhlasi veronmaksajien rahoja.
 
Ei riittänyt että kansakunnan päällimmäinen juorulehti teki gigantinkokoisen harhahypyn tässä, vaan että siihen virheiden paljastumisen jälkeenkin tarraudutaan vapaapudotuksessa - jättimäinen piano selässä - kynsin hampain kiinni.

Tietoa. On.
 
Se nyt vaan on varsin naiivia kuvitella, ettei tuo festariviikonloppu vaikuttanut matkasuunnitelmien muuttamiseen millään tavalla.

Jossain päin tällaista kutsutaan toki myös fanaattisuudeksi.

Eihän se Jutilakaan päässyt aikanaan MM kultajuhliin, kun sillä oli se nilkkatulehdus.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Poikkeustapaus, mutta kyse ei ollut Marinin sairaudesta tai vastaavasta vaan Marinin halusta nauttia juhlimisesta ja kärsiä krapulaa rauhassa juhlien jälkeen. Sunnuntaina Marin olisi voinut lentää, mutta ei halunnut vaan halusi nauttia krapulapäivästä rauhassa, lensi maanantaina ja tuhlasi veronmaksajien rahoja.

Kun tänne palstalle kirjoittelee satuja, kannattaisi niihin lisäillä vielä vaikka lohikäärmeitä, miekkoja, magiaa yms. mielenkiintoa lisääviä elementtejä. Olisi meille lukijoille entistä viihdyttävämpää niitä lueskella
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Se nyt vaan on varsin naiivia kuvitella, ettei tuo festariviikonloppu vaikuttanut matkasuunnitelmien muuttamiseen millään tavalla.

Jossain päin tällaista kutsutaan toki myös fanaattisuudeksi.

Eihän se Jutilakaan päässyt aikanaan MM kultajuhliin, kun sillä oli se nilkkatulehdus.
Ei sitä mahdollisuutta varmaan voi sulkea pois että Marin olisi edeltävänä keskiviikkona päättänyt että ei viitsisi lentää darrassa 19.35 lähtevällä koneella, vaan lähtee sitten maanantaina joskus seitsemän aikaan aamulla yksityiskoneella liikkeelle. Tai sitten virallinen syy piti paikkansa ja tuolle iltalennolle ei ollut saatavilla enää lippuja, joten suunnitelmia piti muuttaa.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Missä sun lohikäärmeet, miekat ja magiat sitten on sun viesteistä? Sinuthan tunnetaan ihan yleisestikin Jatkoajan satusetänä.
Joo, mä tiedän ne. Kohta ilmestyy tuohon sun viestiin että "Mojo, Huono pakki ja 3 muuta tykkää tästä". Arvaa harmittaako?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Usein tuntuu siltä, että persujen twittertilejä ja blogeja lukevat innokkaammin vihervasemmiston edustajat kuin persut itse.
Täkyjen toivossa.
Vähän sama taitaa olla myös vihervasemmiston blogien ja twitterien lukemisessa. Ellei täällä olisi äärimmäisen innokkaasti väkeä raportoimassa Sanna Marinin selfieistä ja twiiteistä en varmaan tietäisi niistä juuri mitään. Tai sitten jos Veronika Honkasalo/Iiris Suomela twiittaa tai sanoo jotain jatkaisin elämääni välittämättä paskaakaan siitä mitä he ovat sanoneet mutta sitten joku menee jakamaan sen tänne saatesanoin "Katsokaa mikä idiootti".
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Hyvä, että palstalta löytyy myös tykkäyksien kyttääjä.
Onhan se harrastus muiden joukossa toki tuokin. Olen minäkin monia eri asioita kyylääviä kyylääjiä tavannut, mutta nyt menee jo ihan uudelle tasolle tämäkin homma. Olen nyt tätä erittäin "tärkeää" tietoa omasta toiminnastani palstalla muutaman tunnin naureskellut eikä loppua meinaa tulla. ehkä tässä pitäisi olla otettu saamastani huomiosta.

Sitten vähän ketjun aiheestakin: Ihan vaan tiedoksi: Minulle on ihan se ja sama, mikä oli syy, minkä takia Marin siirsi lentoa seuraavalle päivälle. Oli se syy sitten krapula tai se että aikaisemmalla lennolla ei ollut enää tilaa tai joku ihan muu syy.

Satuin tykkäämään tuosta erään esille nostamasta viestistä (viesti #4391), koska se oli kenties ehkä vähän ns. kieli poskessa kirjoitettu.Voitte siis nukkua yönne jatkossa ihan rauhassa.

Teidän uskottavuutenne on minulle edelleen ihan samalla (nolla)tasolla. Minulle on aivan yhdentekevää, mitä minusta ajattelette tai minkälaisen kuvan muodostatte.

Ei muuta kuin kohti uusia kohuja.
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Onhan se harrastus muiden joukossa toki tuokin. Olen minäkin monia eri asioita kyylääviä kyylääjiä tavannut, mutta nyt menee jo ihan uudelle tasolle tämäkin homma. Olen nyt tätä erittäin "tärkeää" tietoa omasta toiminnastani palstalla muutaman tunnin naureskellut eikä loppua meinaa tulla. ehkä tässä pitäisi olla otettu saamastani huomiosta.

Ja mielensäpahoittajille ihan vaan tiedoksi: Minulle on ihan se ja sama, mikä oli syy, minkä takia Marin siirsi lentoa seuraavalle päivälle. Voitte nukkua yönne jatkossa ihan rauhassa. Teidän uskottavuutenne on minulle edelleen ihan samalla (nolla)tasolla. Minulle on aivan yhdentekevää, mitä minusta ajattelette tai minkälaisen kuvan muodostatte.

Ei muuta kuin kohti uusia kohuja.
Pikkuisella on taas näköjään kiukkupäivä. Ehkä se aamuun mennessä helpottaa mikäli saa nukuttua kunnon yöunet.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onhan se harrastus muiden joukossa toki tuokin. Olen minäkin monia eri asioita kyylääviä kyylääjiä tavannut, mutta nyt menee jo ihan uudelle tasolle tämäkin homma. Olen nyt tätä erittäin "tärkeää" tietoa omasta toiminnastani palstalla muutaman tunnin naureskellut eikä loppua meinaa tulla. ehkä tässä pitäisi olla otettu saamastani huomiosta.
Minkähän tähden tämä "tykkäysten kyttääminen" nyt on muuten niin iso juttu? Nyt kun tällä palstalla kerran sellainen ominaisuus on. Tuossahan ne näkyy viestin alla, mahdollisesti joutuu jopa oikein kerran klikkaamaan. Ei tällä rekordilla vielä deerstalker-hattua ja piippua kannata lähteä ostamaan.

Kas, ja taikasana "vihervasemmisto" mainittu. Se tuntuu nykypäivän diskurssissa kattavan jokaisen, joka ei ihan joka asiasta dumaa demaripääministeriä. Ja siitä vihervassarikerroin vasta nouseekin, jos sattuu vaikka varovasti kehaisemaan vasemmistohallitusta jostain, siitä puhumattakaan jos menee Marinia jossain kahden markan kohussa vähän puolustamaan.

P.s. tiedostan, että myös "persu" on samaan tyyliin ylikäytetty termi.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.

No mutta tuo nyt on tuollaista tyypillistä punikkikommarisuvakin logiikkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös