Saksa EM-kisoissa 2012

  • 23 742
  • 127

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Vitutus on suuri. Aikamoiseen mahalaskuun päättyivät kisat. Jälkeenpäin ajatellen Kreikka matsin jälkeen tehdyt kokoonpanomuutokset olivat virheliike, mutta toisaalta pahinta eilen oli Saksan puolustustyöskentely - niin Italian maalien aikaan kuin muutenkin, eikä sillä osastolla pelaajamuutoksia ollut. Saksan tuntien aletaan Löwille vaatia jo potkuja mutta ehkä menisin hänellä vielä ensi MM-kisoihin. Toki hänen taktiikkansa petti eilen, että sikäli voi hänenkin piikkiinsä paljon laittaa.

Samat fiilikset. Vähän tosin on kaksijakoiset fiilikset Löwin suhteen, kun kuitenkin vie toisaalta aina joukkueen mitalipeleihin(joiksi lasken myös EM- välierät). Mutta sitten ratkaisuotteluissa on kieltämättä usein jääty taktisesti alakynteen, mistä valmentaja saa kyllä kantaa vastuun. Kokoonpanoissa en ymmärrä Gomezin peluutusta. OK, kaverin tyyli on juuri tuo, ja teki 3 maalia alkusarjassa, mikä hämäsi vähän itseänikin. Oli kuitenkin jatkuvasti jotenkin pelin ulkopuolella, ja pääsi todella harvoin edes palloon. Klosen ollessa kentällä Saksan peli rullasi aina iloisemmin, kun Klose teki itseään pelattavaksi muutenkin kuin vain 16 sisällä. Toivon hartaasti, että super- Mario Saksan kärkenä on nyt lopullisesti kuopattu. Kyllähän Balotellikin osallistuu peliin muutenkin, vaikka on toisaalta kärkkäänä hakemassa pistosyöttöjäkin. Gomez on aivan liian yksipuolinen mestarijoukkueen kärjeksi. Reus olisi ehkä myös ollut Poldia parempi valinta, mutta tämä ratkaisu saa vielä siunaukseni. Jälkikäteen on helppo huudella. Gomezin kohdalla homma oli maaleista huolimatta koko ajan samanlaista jäykkää mitättömyyttä.

Välierän katsoin laivalla, ja siitä vielä sen verran, että minustakin tappio oli täysin ansaittu, vaikka paremmalla onnella(nimenomaan onnella) olisi voitu voittaakin. Ekalla jaksolla Buffon otti pari pahaa kaukolaukausta, mutta todellisia tuhannen taalan maalipaikkoja ei saatu rakennettua. Italia sai 2 ja teki molemmista maalin. Ja se onnen osuus oli tässä: Jos Balotelli olisi ryssinyt toisen ja Saksalta olisi joku tilanne mennyt sisään, niin peli olisi ollut erilainen. Mutta korostan siis, että tämä olisi nimenomaan ollut onnea, nyt saatiin mitä ansaittiin.
 

J.J.Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Jos Löw saisi potkut, niin kuka tilalle? Klopp on mielestäni ainoa oikea vaihtoehto, mutta tulisi kyseeseen vasta seuraavien kisojen jälkeen. Muut nuoret innovatiiviset valmentajat kuten Tuchel ovat liian vihreitä tässä vaiheessa. Kukaan vanhan liiton mies ei saa tulla lähellekään tuota joukkuetta.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jos Löw saisi potkut, niin kuka tilalle? Klopp on mielestäni ainoa oikea vaihtoehto, mutta tulisi kyseeseen vasta seuraavien kisojen jälkeen. Muut nuoret innovatiiviset valmentajat kuten Tuchel ovat liian vihreitä tässä vaiheessa. Kukaan vanhan liiton mies ei saa tulla lähellekään tuota joukkuetta.

Samalla kannalla ollaan, eikä loppujen lopuksi minusta kannata Löwiä vielä kenkiä pihalle. Menestys on ollut kuitenkin hyvää, mikä ei materiaalista huolimatta ole huippujalkapallossa mikään itsestäänselvyys. Se viimeinen silaus on vain puuttunut, ja juuri näissä kisoissa joukkue oli minusta valmis sen viimeisenkin askeleen ottamaan. Juuri siksi oli niin karmaiseva pettymys, kun kisat loppuivat taas edellisten malliin. Joukkue tuntuu kuitenkin koutsiinsa luottavan, joten sikälikään ei välitöntä tarvetta muutokselle ole. MM- kisoissa on kuitenkin pakko onnistua, jos taas ei ole ollenkaan varmaa, haluaako Löw niiden jälkeen edes jatkaa. Onhan tuota rupeamaa siinä vaiheessa jo kestänytkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös