SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 222 355
  • 1 889
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Sen verran kommentoin, että Hokkanen ja Laakso ei automaattisesti ole vakiokokoonpanon miehiä; paljon pitää tason nousta, että pystyvät vakiroolin ottamaan. Itse luulen, että ovat liigassa ensi kaudella edelleen enemmän hajapelien miehiä(tai pitää ohittaa hierarkiassa Vainikaista, Loimarantaa, Lipiäistä/ Rikkilää,Hietalaa). Huttula joutaa kyllä kiertoon ja Rikkilä taistelee paikasta pelaavaan TOP7 puolustuksessa. Se, että paljon nuoria pelaa tällä hetkellä, ei tarkoita sitä, että ovat nyt oikeassa paikassa ja ottavat ruutua ensi kaudella. Eli 8 hyökkääjää ja 2-3 pakkia voi hyvinkin olla eiliseltä ensi kauden ns. vakiokaartia.
Jussi puhui talvella yhdessä Kaukaanpääty jaksossa, että noin 2 pakkia ja 3 hyökkääjää haetaan ensi kauden joukkueeseen. Eli pitkälti eiliset + Viitasalo, Metsävainio, Monakhov ja Koskiranta + viisi uutta mennään tuleva kausii.

Yhtä iso kysymys kuin pelaajisto on ensi kauden maalivahtitilanne. Toista kautta SaiPa ei voi lähteä kauteen vain yhdellä maalivahdilla. Niken voittoprosentti on 41% ja Juholla 12%, mikä on koko sarjan ylivoimaisesti huonoin (PM/KA 3,27, TP 87,3%). Ässien Sostakilla se on 24% mikä on seuraavaksi huonoin. Nyt Juho on ollut lainalla Sveitsissä missä on päässyt pelaamaan kaksi Swiss Leaguen peliä (huonompi kuin Mestis) ja niissä peleissä on mennyt keskimäärin 3,96 maalia. Torjuntaprosentti Swiss Leaguessa on 86,9%. Sen lisäksi Juho on pelannut yhden erän Luganossa, missä ko erässä meni 3 maalia (TP 81,3%). Luganolla on enää neljä runkosarjan peliå jäljellä, joissa tuskin enää tulee peliaikaa. Kun näitä lukuja katsoo ja vertaa vaikka Kookoon kakkosmaalivahti Malikkiin tai Pelicansin Patrikaiseen, niin ymmärtää minkä tasoituksen SaiPa antaa tälläkin osastolla. Ja jos Juholle lähdetään hakemaan pelejä ensi kaudelle muualta, niin vaikea on nähdä, että Porterkaan on voittava ratkaisu.
 
Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Tämä ei ole realistista. Zabo on ollut viimeinen kärkiroolin hankinta mikä SaiPaan on tullut ja siitäkin hankinnasta on vuosia. Pekka Virran mainitsema Peter Emmanuolson case on tästä erittäin hyvä esimerkki. Vapaina oleville kärkivahvistuksille on ottajia ulkomaiden lisäksi Suomessakin muissa seuroissa. Jotta SaiPa näitä pelaajia saisi, pitäisi SaiPan maksaa heille kovempaa palkkaa, kuin niiden seurojen joissa taistellaan mestaruuksista. Päinvastoin SaiPassahan on viime vuosien perusteella riski, että kallispalkkainen pelaaja myydään kesken kauden muualle. Ja koska SaiPa ei pysty tarjoamaan näille pelaajille parempaa palkkaa, niin niitä pelaajia ei Lappeenrantaan tule. Näin ollen Jussin mainitsemat 5-8 pelaajaa tulevat olemaan tasoa ”Sedlak - Lakatos”, jotka haut eivät todellakaan tule automaattisesti sysäämään nykyisiä pelaajia kolmos-nelosketjuun. Tässä on siis se suuri ero Riku-Pekka-Antti-aikaan. Tuomenoksa onnistui löytämään markkinoilta hiomattomia helmiä, joista Tirkkonen & Santanen akseli hioi pelimiehiä. Ja kun joukkuekin keikkui koko ajan sarjan keskikastissa, niin seuraan oli imua. Nyt kun ollaan sarjan pohjasakkaa, niin imua ei ole.
Ilman muuta. En tarkoittanut, että haut ovat luokkaa Zaborsky. Vaan, että ne tulevat olemaan arpoja. Mutta ne tulevat jokatapauksessa lähtökohtaisesti kärkirooliin. Taso on lähtökohtaisesti Lakatos-Pyrochta eikä Sedlak. Noiden molempien taso oli lähtökohtaisesti tähän liigaan erittäinkin hyvä. Joku meni vain pieleen Lakatoksen kohdalla.

Mutta itsekkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että SaiPa tarvistee urheilutoimenjohtajan.

Jussi puhui talvella yhdessä Kaukaanpääty jaksossa, että noin 2 pakkia ja 3 hyökkääjää haetaan ensi kauden joukkueeseen. Eli pitkälti eiliset + Viitasalo, Metsävainio, Monakhov ja Koskiranta + viisi uutta mennään tuleva kausii.

Yhtä iso kysymys kuin pelaajisto on ensi kauden maalivahtitilanne. Toista kautta SaiPa ei voi lähteä kauteen vain yhdellä maalivahdilla. Niken voittoprosentti on 41% ja Juholla 12%, mikä on koko sarjan ylivoimaisesti huonoin (PM/KA 3,27, TP 87,3%). Ässien Sostakilla se on 24% mikä on seuraavaksi huonoin. Nyt Juho on ollut lainalla Sveitsissä missä on päässyt pelaamaan kaksi Swiss Leaguen peliä (huonompi kuin Mestis) ja niissä peleissä on mennyt keskimäärin 3,96 maalia. Torjuntaprosentti Swiss Leaguessa on 86,9%. Sen lisäksi Juho on pelannut yhden erän Luganossa, missä ko erässä meni 3 maalia (TP 81,3%). Luganolla on enää neljä runkosarjan peliå jäljellä, joissa tuskin enää tulee peliaikaa. Kun näitä lukuja katsoo ja vertaa vaikka Kookoon kakkosmaalivahti Malikkiin tai Pelicansin Patrikaiseen, niin ymmärtää minkä tasoituksen SaiPa antaa tälläkin osastolla. Ja jos Juholle lähdetään hakemaan pelejä ensi kaudelle muualta, niin vaikea on nähdä, että Porterkaan on voittava ratkaisu.

Näet nyt jokaisessa asiassa väkisin ongelmia. Voittoprosenttia on aivan turha katsella tämän kauden SaiPan kanssa. Puolet kaudesta on menty divarijoukkueella. Westerholmiin on pakko luottaa, SaiPa ei parempaa nyt löydä. Uskon sen myös riittävän. Kakkosmolarin paikka onkin asia erikseen, sinne voisi olla joku vähän kokeneempi nimi ihan hyvä.
 
emz1

Jäsen
Siis JYPpiä vastaan oli kaukalossa lähestulkoon sama joukkue millä ensi kaudella pelataan. Hyökkäyssuuntaan oli kentällä koko tulivoima-arsenaali, mitä sinne olisi ollut laittaa.
Tämä saattaa olla vähän sama asia kuin seinälle puhuisi, mutta tällä hetkellä se on pelkästään vain hyvä asia että tuo sama runko jatkaa ensi kaudella.

Todella monelle tuntuu olevan vaikeaa hahmottaa, että minkälaisia suorituksia nuo nuoret pelaajat ovat tehneet kuin ei suostuta näkemään onnistumisena muuta kuin 30-40 pisteen kausi tai 20 maalia verkkoon.

Roni Karvinen 19v, 9 maalia
Valtteri Ojantakanen 21v, 12 maalia
Mikko Juusola 23v, 11 maalia
Valtteri Lipiäinen 24v, 11 maalia, 21 pistettä
Oliver Okuliar 21v, 7 maalia, 17 pistettä
Veikko Loimaranta 21v, 21 pistettä
Ville Petman 22v, 12 maalia, 33 pistettä
Nuutti Viitasalo 22v, 21 pistettä

Tuijottele hetken ajan näitä maali -ja pistemääriä sekä pelaajien ikäjakaumaa ja mieti kuinka paljon tuosta on vielä kiristämisen varaa olemassa. Spoilaan sen verran, että ei ole todennäköistä että kaikki kasvattavat piste/maalimäärää räjähdysmäisesti ylöspäin, mutta jos edes puolet murtautuu tason tai useamman ylemmäksi niin siinä on jo aika mukava kivijalka johon sijoitella ulkomaalaishankintoja. Näiden kohdalla ei edes tarvitse antaa tasoitusta pelitavan opettelemisesta kun siemen on kylvetty selkäytimeen viime vuodesta lähtien.
 
Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Ei voi olla tykkäämättä palstaveli @emz1 kommenteista. Olen niin vahvasti ollut kaikesta samaa mieltä.
Kaiken purnaamisen ja kiukuttelun ohella vois ihan vaan miettiä sitä miten hyvin lopulta meidän nuorisokaarti on vetänyt. Ihan hulluna taistelee pelistä toiseen. Toki virheitä tulee ja ne maksaa voittojakin, mut miusta tällä kaudella on tehty hyvää pohjatyötä tulevaa ajatellen. Pekka Virran tyylillä.
 
redpecka

Jäsen
@emz1 Kyllä minä esimerkiksi diggaan noista pelaajista. Petmaniin on jo ehtinyt tottua, että se on hyvä kun dumit jääkiekkostudioäijätkin (ja selostajat) osaavat hänet bongata kultakypärän johdosta. Karvinen, Ojantakanen (ehkä Nuutti myös, mutta täytyisi vain osata edes alkeelliset puolustustaidot) ovat suurimpia suosikkejani ja jos olisin 40 vuotta nuorempi niin tapetoisin huoneeni heidän julisteilla. Okuliaari tulee salakalavasti vielä, uskon. Mutta tuon Juusolan voi ottaa pois listalta ellei jatkosopparia ole jo tehtynä. Mitään järkeä kasvattaa muille. Perkeleen Pexi jos tuon ryssit marraskuussa muille maille.

Pinnan alla kuplimassa hyviä luotettavia, ilmeisen urheilullisia nuoria kiekkoveteraaneja: Loimaranta, Lipiäinen (jonka kuplan puhkeamista olen koko ajan odottanut mutta ei ota puhjetakseen). Sitten pakistossa Hietala (jos ura enää ylipäätään jatkuu), Rikkilä (hoitaa Pyrochtan ruudun seittemän kertaa halvemmalla, minkä ei pitäisi olla syy pyrochtien ulostamiseen)...

Johan tuossa tulikin. Moni unohtui, maalahteja ei tarvii mainita. Veskariosasto sen sijaan alkaa mielestäni olee pieni arvoitus ensi kaudeksi. Markkanen on ollut katastrofi Sveitsissä tilastojen mukaan (NLA:n paskin veskari päästetyissä maaleissa per ottelu). Westerholmin pitäisi oman uransa puolesta nostaa jo kytkintä. Onko meillä joku väsynyt jonkun liigajengin kakkosmolari ensi kaudella ykkösenä Porterilla höystettynä?
 
redpecka

Jäsen
Ei voi olla tykkäämättä palstaveli @emz1 kommenteista. Olen niin vahvasti ollut kaikesta samaa mieltä.
Kaiken purnaamisen ja kiukuttelun ohella vois ihan vaan miettiä sitä miten hyvin lopulta meidän nuorisokaarti on vetänyt. Ihan hulluna taistelee pelistä toiseen. Toki virheitä tulee ja ne maksaa voittojakin, mut miusta tällä kaudella on tehty hyvää pohjatyötä tulevaa ajatellen. Pekka Virran tyylillä.
Kyllä meillä monella on ollut täällä palstalla aika positiivinen näkemys meneillään olevasta nuoresta jengistä projekteineen, mutta Pexi itse vetää kaiken vähänkin posin pilkahduksen presseissä suupielestään helevettiin.

No, se on Pexi, me ollaan me. Olisi vaan kiva joskus kuulla jotain positiivistakin eikä ainaista marmatusta mistä milloinkin. Tietty kauden tulokset ei ole antanut paljoa aihetta moiseen, mutta kipparina voisi joskus luoda vähän uskoa miehistöön ja satamassa vilkuttajiin.
 
emz1

Jäsen
Petmaniin on jo ehtinyt tottua, että se on hyvä kun dumit jääkiekkostudioäijätkin (ja selostajat) osaavat hänet bongata kultakypärän johdosta.
Vaikka pistetahti ei ole ihan syksyn veroinen, niin omasta mielestä Petman on mennyt pelillisesti siitä huolimatta paljon eteenpäin ja kykenee tekemään tällä hetkellä asioita paremmin joukkue edellä kuin yksittäiset pisteet edellä. En tarkoita, että olisi aiemmin yrittänyt kasata vain omaan laariin, mutta yritti ehkä liikaa kantaa joukkuetta tekemällä kaiken itse kun ei muitakaan vastuunkantajia silloin paljon näkynyt.

Petmanin ylivoimainen ominaisuus on silti tietynlainen haista vittu -asenne kaikkia vastustajien pelaajia kohtaan. Ne taklaukset ovat painavia mitä hän jakelee ja joutuu myös ottamaan paljon iskuja vastustajilta mutta vastaa näihinkin tökkimisiin silti aina sieltä harmaan alueen puolelta jolla ei hölmöile itseään jäähyboksiin.

En varsinaisesti haluaisi verrata Petmania Komaroviin koska Komarov on tuossa taiteenlajissa ihan omassa kastissaan, mutta tietynlaisia yhtymäkohtia näen näiden kahden pelaajan välillä. Moni vastustaja näkee yllättävän paljon punaista Petmanin tekojen vuoksi, mutta usein ollaan tilanteessa jossa itseltä ainakin on mennyt ohitse että mistä tuo kimpaantuminen on lähtenyt liikkeelle.
 
Kaunis ylistyskirjoitus Petmanista.

Yksi ilta selostin mielikuvitusystävälleni ketä kannattaa seurata SaiPasta (totta kai siellä on minulle paljon hyviä janttereita kun intensiivisesti seuraan), mutta tässä monologissani kehotin seuraamaan Petmania. Juuri kuten sanot, on aggressiivinen eikä kaihda naamanhieromisia, taklaa pieneksi mieheksi (vähän kuin Morley) painavasti. Aiheuttaa vastustajalle jäähyjä ketteryydellään (vituttaa ihan varmasti vihulaiskannattajia).

Ja tuo minkä sanot ja joku muukin tässä totesi, ellet ollut juuri sinä, että on muokannut peliään rajusti pelintekijäpainotteiseksi. Maalisaldo on ikävästi tästä kärsinyt, mutta siitä ei tarvii olla huolissaan kun meillä on Ojan"ruudunveljekset"takanen lämimässä polviasennossa.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Kyllä meillä monella on ollut täällä palstalla aika positiivinen näkemys meneillään olevasta nuoresta jengistä projekteineen, mutta Pexi itse vetää kaiken vähänkin posin pilkahduksen presseissä suupielestään helevettiin.

No, se on Pexi, me ollaan me. Olisi vaan kiva joskus kuulla jotain positiivistakin eikä ainaista marmatusta mistä milloinkin. Tietty kauden tulokset ei ole antanut paljoa aihetta moiseen, mutta kipparina voisi joskus luoda vähän uskoa miehistöön ja satamassa vilkuttajiin.
Kertois vaikka miten se tammi kasvaa ja sitten jos ylivoima toimis kaiken ohella niin se olis pimpelipom. Oikeesti Pexin marmatukset on tämän kauden parasta SaiPaa.
 
On se noinkin. Tässä kun en ole presseistä toviin enää mitään snaijannut on tullut eräs toinen kryptinen mukahauska kansan suosikki mieleeni. Voi miksi SaiPassa ei voisi joskus olla selkokielistä normi tavan valkkua? Tulokset on kumminkin aina samat eli kerran kahdessakymmenessä vuodessa ronssiotteluun ihmettelemään.
 
RR41

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse näen Okuliarissa suuren potentiaalin, kenties suurimman tämänhetkisessä Saipan kokoonpanossa. En tiedä mikä siinä on mutta tekeminen näyttää jotenkin aina niin hyvältä. Ei löysäile, pelaa fyysisesti ja suojaa hyvin kiekkoa sekä nopeuttakin löytyy. Nyt vielä maalin edessä tehokkuutta ja parempia päätöksiä niin uskon, että hänestä voisi tulla yli 40 pisteen mies. Välillä tosin tyhmiä jäähyjä tullut mutta eiköhän nekin lähde Virran läksytyksessä pois.
 
Okuliariassa silmiin pistävintä on se, että hän ei näytä ollenkaan 21-vuotiaalta kiekkoilijalta vaan ulkoisesta olemuksesta ja fyysisyydestä voisi helposti luulla että ikää on viisi vuotta enemmän. Tuo on yksi syy minkä takia itselläkin on odotukset todella korkealla. Jos peilataan viime syksyyn ja silloiseen luisteluun niin mielestäni tuo osa-alue on ottanut jo tämän kauden aikana askelia eteenpäin mutta varmasti kehitystä on tapahtunut jo ihan fyysisen kunnonkin puolesta että jaksaa pelata paremmin kuin syksyllä.

Selkeää potentiaalia olla 20+20 peluri liigassa 1-3 vuoden sisällä. Toivottavasti tapahtuu SaiPan paidassa.
 
anthax

Lisäksi mies ottaa kierroksia selkeästi oikein sopivalla tavalla. Ei paljoa taka-askeleita näytä ottavan, eli nähdään varmaan jonkun sortin myllyssäkin vielä tulevaisuudessa. Pelicans-pelissäkin antoi isolle pahalle Tyrväiselle muistutuksen pelin lopussa. Muistelisin, että jo edellisessä pelissä Tyrväinen yritti kaveria ärsyttää pitkin peliä ja Lahessa jo kaiveltiin hautaa kaverille, kun uskaltaakin haastaa kovista kovinta. Uskoisin siis olevan oikeanlaista asennetta annettavaksi myöskin tuolla osastolla, kunhan ei tule mitään ylilyöntejä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
...Todella monelle tuntuu olevan vaikeaa hahmottaa, että minkälaisia suorituksia nuo nuoret pelaajat ovat tehneet kuin ei suostuta näkemään onnistumisena muuta kuin 30-40 pisteen kausi tai 20 maalia verkkoon.

Roni Karvinen 19v, 9 maalia
Valtteri Ojantakanen 21v, 12 maalia
Mikko Juusola 23v, 11 maalia
Valtteri Lipiäinen 24v, 11 maalia, 21 pistettä
Oliver Okuliar 21v, 7 maalia, 17 pistettä
Veikko Loimaranta 21v, 21 pistettä
Ville Petman 22v, 12 maalia, 33 pistettä

Nuutti Viitasalo 22v, 21 pistettä

Tuijottele hetken ajan näitä maali -ja pistemääriä sekä pelaajien ikäjakaumaa ja mieti kuinka paljon tuosta on vielä kiristämisen varaa olemassa. Spoilaan sen verran, että ei ole todennäköistä että kaikki kasvattavat piste/maalimäärää räjähdysmäisesti ylöspäin, mutta jos edes puolet murtautuu tason tai useamman ylemmäksi niin siinä on jo aika mukava kivijalka johon sijoitella ulkomaalaishankintoja. Näiden kohdalla ei edes tarvitse antaa tasoitusta pelitavan opettelemisesta kun siemen on kylvetty selkäytimeen viime vuodesta lähtien.
Tähän vielä jatkoksi, että alkukaudesta SaiPan senttereinä kahmivat aloituksia Jarno Koskiranta, Jaakko Lantta ja David McIntyre, kaikki 55-60 prosentin tehoilla. Nyt keväällä ollaan oltu aloituksissa kohtuullisen heikkoja, kun senttereinä ovat pelanneet @emz1 listalta löytyvät Loimaranta, Petman, Karvinen sekä 18-vuotias Otto Hokkanen.

Ei näistä pojista yhdessä kesässä mitään hannesbjörnisiä tule, mutta varmasti prosentit paranee kun laitetaan lisää ruista ranteeseen. Voiman lisäksi aloituksissa tarvitaan taitoa, ja sitähän kertyy parhaiten ottamalla aloituksia aidossa pelitilanteessa. Optimisti tulkitsee tilanteen niin, että nyt laitetaan (olosuhteiden pakosta) rahaa pankkiin, ja siitä on iloa jo ensi syksynä.

Tilastoniiloilen vielä lopuksi sen verran, että Otto Hokkasella on toistaiseksi yksi maali enemmän tehtynä, kuin mitä oli Ville Petmanilla viime vuoden maaliskuussa.

Ja vielä toinen tilastojuttu. Suomen olympiakultaa voittaneen joukkueen paras pistemies oli Sakari Manninen, joka pelasi ensimmäiset 15 Liiga-otteluaan 21-vuotiaana tehoilla 1+0=1. Seuraavalla kaudella 22-vuotiaana kertyi jo lähes täysi kausi: 51 ottelua tehoin 4+15=19. Sen jälkeen on ura edennyt nousujohteisesti.
 
Viimeksi muokattu:

ahal

Jäsen
On se noinkin. Tässä kun en ole presseistä toviin enää mitään snaijannut on tullut eräs toinen kryptinen mukahauska kansan suosikki mieleeni. Voi miksi SaiPassa ei voisi joskus olla selkokielistä normi tavan valkkua? Tulokset on kumminkin aina samat eli kerran kahdessakymmenessä vuodessa ronssiotteluun ihmettelemään.
Mielestäni Tirkkosen Peksi oli aika selkeä ja suorasanainen neljän valmennusvuotensa aikana. Näki pelin ytimeen kirkkaasti ja toimi periaatteidensa mukaisesti. Runkosarjasijoitukset 9 - 4 - 8 - 5. Pidin kovasti hänen tyylistään, vaikka kaikkialla ei homma jostain syystä natsannutkaan. Ehkä suoraluonteisuus ei sovi joka organisaatioon.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Materiaali-/laatuero on selkeä, niin ei ole ihme, et numeroissakin ero on selkeä. Voin tunnustaa, et 2-0 tilanteessa aloin katsoa Ketterän peliä.
Materiaaliero on tosiaan huima, mutta ihan kelvollista peliä tuo SaiPa esittää kuitenkin. Virheistä rankoo vastustajat aika kovi, kun omissa soi liikaa joka pelissä.
 
Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarı ve siyah, HIFK, Ketterä
Juu pikkuisen liikaa eteen tuollaiselle porukalle. Kiri oli kova. Siitä ei kahta sanaa, mut pisteisiin sekään ei riitä. Se koko 60min pelaaminen hyvin tuolla materiaalilla on ehkä liian kova haaste viel tässä kohtaa. Kyllä pojat taistelee. Siitä moraaliset pisteet.
Täytyy tunnustaa, että oli tulosvedossa isännille 8-2. Ja kolmannen erän alussa 6-1 ja 5-2-tilanteissa oli toivoa. Sitten kun alkoi kavennusta tulla niin toivoi että tullaan tasoihin. Mutta nyt ei edes vituttanut.

Näinköhän Porter aloittaa jommankumman matsin viikonloppuna...
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Nyt kun oma pää vuotaa, kuin seula, niin vaikea on voittaa. Aika monta peliä Liigassa voittaa, jos tekee neljä. Silmiinpistävää on, että 10 maalin kavereita on nyt melko monta, vaikka kaikki pelit hävitään. Maalahti ja Loimaranta sivuuttavat piste-ennätyksensä ja Petman on moninkertaistanut sen. Mikä siis on se avain ensi kaudella voittoon? Omaan päähän pitää saada jotain järkeä, nyt nimittäin se puuttuu kokonaan. Toki maalimääräkin on aivan liian heikko, eli kärkeen tarvitaan paljon lisää, mutta sen puolesta nuoret ovat pelanneet käsittämättömän hyvän kauden, kun asiaa nyt miettii.
 
Jugger77

Joo. Kaikki muut ovat käytännössä onnistuneet paitsi ne joiden piti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös