Saipan A-junnut välierissä

  • 6 475
  • 54

Aksu

Jäsen
Niin. Siirrän keskustelun tänne palautteen painostamana.

Saipan välieräpari ei ole vielä selvillä. Katsokaa finhockey.fi-sivuilta. Siellä on tilastot ottelukohtaisesti sekä otteluohjelma.
 

April

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Washington Capitals
Hienoa, että SaiPa pärjää edes jollakin tasolla tällä kaudella. :) Toivottavasti pääsen vielä katsomaan edes yhtä A-junnujen peliä. Ja ellen pääse, täältä saa onneksi tietoja peleistä.
 

vsop

Jäsen
Olisin ollut pettynyt, jos Saipa ei olisi kellistänyt Bluesia. Saipahan pelasi ns. runkosarjan siinä kovemmassa lohkossa. Hyvä Saipa!
 

Aksu

Jäsen
Toistan toisessa ketjussa mainitsemani eli torstaina ja lauantaina on päällekkäin sekä liigan että a-junnujen peli, joista jälkimmäinen on tärkeä. Toivon sydämestäni, että liigaporukka lähtee pienellä kokoonpanolla omaan peliinsä ja antaa mahdollisimman monta junnua käyttöön. Ongelmaksi muodostuu se, että liigajoukkueen kokoonpanossa on todella paljon junnuja eikä lienee kovin mielekästä lähteä pelailemaan liigaottelua 3-kentällä, mutta minun puolestani menköön.
 

Willimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mikä on ns. vanhempien junnujen edustusoikeus A:n peleissä ? 3 vuonna -81 syntynyttä ? Kysyn kun nähdäkseni SaiPa:lla oli vain 2 -81 syntynyttä Bluesia vastaan, Hämäläinen ja Somppi. Vielä olisi kasiykkösiä Tikkanen, Hana ja Duba.
 

Siili

Jäsen
Viestin lähetti Willimies
Mikä on ns. vanhempien junnujen edustusoikeus A:n peleissä ? 3 vuonna -81 syntynyttä ? Kysyn kun nähdäkseni SaiPa:lla oli vain 2 -81 syntynyttä Bluesia vastaan, Hämäläinen ja Somppi. Vielä olisi kasiykkösiä Tikkanen, Hana ja Duba.

"Yli-ikäisyyden" rajana taitaa olla lokakuun (1981) alku, jota ennen syntyneitä saa olla kokoonpanossa kolme. Saipalla ainakin kotipelissä bluessia vastaan tähän kiintiöön kuului Hämäläinen, Huuhtanen ja Lehtonen.

Vuonna -81 syntyneitä, jotka ovat kuitenkin syntyneet tuon rajan jälkeen saa olla pelaamassa niin paljon kuin löytyy. Tähän kategoriaan kuuluu Somppi, Koppi ja Suomalainen. Hana, Tikkanen ja Ijäs ovat syntyneet jo ennen rajaa ja valmennus on tehnyt ratkaisunsa, että he eivät mahdu pelamaan ikänsä takia.
 

theref

Jäsen
-81

-81 syntyneitä saa olla pelaamassa 3 kappaletta.
Lokakuun 1. 1981 jälkeen syntyneitä eli ns. Y-pelaajia saa kokoonpanossa olla 5 kipaletta.
-81 syntyneet pelaajat SaiPan kokoonpanossa viime viikonloppuna Hämäläinen, kapteeni Lehtonen ja Huuhtanen. Y-pelaajia en muista tähän hätään.
 

Willimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kiitokset vastauksista, asia selvisi. Liigamiehistähän Somppi kuuluu tuohon Y-pelaajien joukkoon, mutta varsinaisten A-junnujen syntymäajoista en tiedä. Kuitenkin, jos Tikkasta ja/tai Hanaa peluutettaisiin pitäisi joku/jotkut koko kauden A:ssa pelanneista siirtää syrjään.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Joopa joo ..........

Viestin lähetti vsop
Olisin ollut pettynyt, jos Saipa ei olisi kellistänyt Bluesia. Saipahan pelasi ns. runkosarjan siinä kovemmassa lohkossa. Hyvä Saipa!

Siitä runkosarjan kovemmasta lohkosta pääsi yksi ( SaiPa ) neljän sakkiin ja hempula lohkosta 3 ( IFK ,TPS , HPK ) . Mites tämä on sitten selitettävissä ?
 

vsop

Jäsen
HIFK ja HPK satsasivat jatkoon pääsyyn ns. liigapelaajilla ja TPS pääsi jatkoon JYPin lähes 50% B-junnupitoista joukkuetta vastaan. Saipa pelasi samoilla aseilla kuin Blues. Jokereilla A-junnut olivat peruspelaajia, ei huippuja. Jo joulukuussa mainitsin, että Jokerien A-junnut eivät selviä varsinaisiin pudotuspeleihin. Kalpan putosi, koska HPK haki ns. liigapelaajansa mukaan. HPK pudotti samoilla aseilla myös Kärppien A--junnut. Kauden aikana seuratut A-junnujen ottelut olivat hyvä vinkki kommentoida kumpi lohko oli kovempi, varsinkin lohkojen väliset keskinäiset ottelut. Pudotuspelit ratkaisevat lyhyessä ajassa kahden eri joukkueen sen hetkisen pelikunnon, ei pitkän sarjan tuomaa kunniaa.

Seuraavissa otteluissa HIFK ja Saipa pelaavat keskenään. HIFK vie potin liigapelaajiensa ansiosta, jos ovat käytettävissä, muuten Saipa menee jatkoon. TPS pudottaa HPK :n, joten ratkaisu tapahtuu HIFK/Saipa - TPS otteluissa. Veikkaan HIFK A olevan kuluvan kauden ASM. Pronssille selviää Saipa ja HPK jää ilman mitalia.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Re: Joopa joo ..........

Viestin lähetti Brewer


Siitä runkosarjan kovemmasta lohkosta pääsi yksi ( SaiPa ) neljän sakkiin ja hempula lohkosta 3 ( IFK ,TPS , HPK ) . Mites tämä on sitten selitettävissä ?

Ainakin HIFK sai merkittäviä apuja toiseen otteluunsa Tapparaa vastaan edustusjoukkueen playoffmahdollisuuksien katoamisen jälkeen. En tosin tiedä miten paljon Hirschovits, Häppölä, Vihko ja Viitaluoma ovat pelanneet koko kauden aikana A-junnujen mukana.
 

OikeaPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, maajoukkue, sympatiat: HIFK
SaiPa A -HIFK A Kisapuistossa torstaina 14.3 klo 14.
Hauskaa iltapäiväviihdettä. Tuhannen katsojan raja rikki?
 

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
Ei jumankauta tuota aikaa. No siinä menee SaiPan A:lta hyvät rahat sivu suun ja samalla loistava tunnelma. Sillä uskon että kunnon aikaan pelattuna tämä ottelu olisi ihmisiä vetänyt. Kukahan tuonkin ajan on järkeillyt? Olisivat ennemmin pelanneet miesten pelin tuohon aikaan ja A olisi pelannut sitten illalla.
 

Lapa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, Pelicans, HPK
Voi hevosen vittu. Anteeksi modet. Onko yhtään ajateltu tuota kellon aikaa??? Pelatkoon perkele ukot vaikka rättihallissa kunhan A:n peli olisi alkanut puoli seitsemältä. Tai edes neljän aikaan. Mutta ei.

Itse olen kolmeen asti koulussa, joten enpä taida otteluun päästä.
 

theref

Jäsen
Jep

SaiPa olisi joutunut luopumaan kotiedustaan jos ottelut olisi pelattu jotenkin muuten. Perjantaina on yo-kirjoitukset ja niinä päivinä ei A-junnujen pelejä saa pelata.
Helsingissä taas ei voitu pelata tiettyinä päivinä.
Aika on huono, mutta SaiPa säilyttää kotietunsa.
Toivottavasti silti mahdollisimman moni pääsee paikalle kannustamaan SaiPaa voittoon!
 

Aksu

Jäsen
Ja minäkin kiroilen. Voi perkeleen perkele tuota alkamisaikaa. Palaveri sovittu klo 13.00 ja kokous alkaa neljältä. Voi paska.

Minustakin ukkojen peli voitaisi siirtää ison tekojään kaukaloon tai rättihalliin. Ei kiinnosta verrattuna junnupeliin tipan vertaa. Ja tietysti nuo mainitut saamatta jäävät yleisötulot, sillä osa jää joka tapauksessa töiden tms. syyn takia pois.
 

Siili

Jäsen
Kaikki vaan paikalle huomenna katsomaan playoff-kiekkoa!! Ei voi olla koulu tai joku muu semmonen niin tärkeää... Töistä ei ehkä viitsi lähteä, mutta koulusta ei menetä mitään yhdellä poissaololla...

No, lobbauksen jälkeen itse peliin. Taitaa tulla kovat paikat saipalle. IFK:n edustuksella ei ole peliä samana päivänä, joten sieltä tulee luultavasti todella kova joukkue vastaan. Toivottavasti edustuksen valmennus tekee ratkaisun, jolla saadaan kaikki hyökkääjät mukaan pelaamaan. Hämäläinen, Somppi ja Yli-Torkko ovat elintärkeitä saipan hyökkäyspelille. Saipa taitaa onneksi saada Kohon takaisin, joten sekin auttaa hiukan. Puolustukseen Hana toisi kokoa ja voimaa, mutta onko joukkueella varaa/halua jättää Huuhtanen sivuun. Puolustus on muuten kunnossa, mutta joukkueen kuopus Ropo on heikoin lenkki kokonsa ja voiman puutteensa vuoksi.

Toivottavasti huomenna on hallissa porukkaa aikaisesta alkamisajasta huolimatta, sillä tämä voi olla viimeinen kotiottelu tällä kaudella. Tosin sitähän nyt ei kukaan lappeenrantalainen toivo. Mutta jos ei pääse tähän niin alkaahan siellä 18.30 kivikovaa ja jännittävää SM-liigaa...

Btw. Kuten aikaisemmin laitoin tuonne niin saipan Y-pelaajat ovat Suomalainen, Somppi ja Koppi, joka on syntynyt juuri 1.10.81.
 

Hepitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Siili
Toivottavasti huomenna on hallissa porukkaa aikaisesta alkamisajasta huolimatta, sillä tämä voi olla viimeinen kotiottelu tällä kaudella...

Jos nyt tällainen ihme tapahtuisi, että SaiPa putoaisi niin missäs mahdollinen pronssiottelu pelattaisiin?

-H-
 

theref

Jäsen
Pronssiottelun pelipaikkahan riippuu taas ihan joukkueista. Kahdesta joukkueesta se runkosarjassa enemmän pisteitä kerännyt joukkue pelaa kotikentällään.

Eli jos SaiPa on pronssiottelussa:
TPS-SaiPa
SaiPa-HPk

Tuossa kai nuo mahdollisuudet.

Loppuottelupaikkaa tässä kyllä haetaan vaikkakin vastus välieriin taisi nyt olla se pahin mahdollinen.
 

Siili

Jäsen
Viestin lähetti Hepitus


Jos nyt tällainen ihme tapahtuisi, että SaiPa putoaisi niin missäs mahdollinen pronssiottelu pelattaisiin?

-H-

Paremmin runkosarjassa sijoittuneen kotihallissa. Eli jos HPK pudottaa tepsin, niin silloin peli pelattaisiin Turussa...
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mielenkiintoinen ottelu varmaan tulossa ja jos olisi mahdollisuus niin olisin saattanut mennä jopa katsomaankin.
Hyvä tosiaan että edes jollakin tasolla SaiPan organisaatiossa on töitä tehty hyvin... Toivottavasti SaiPa kykenee kellistämään HIFK:n, mutta pirun vaikeata se kyllä on, kun katsotaan niitä nimiä joita HIFK on edustusjoukkueestaan junnareihin pudottanut (tai nostanut). No onneksi SaiPallakin on Hämäläiset ja kumppanit, joten eiköhän sitä rytyä löydy kummaltakin puolen?
Siinäkin valossa että kummastakin joukkueesta löytyy useampi SM-liigassa pelannut kaveri, ottelu saattaa olla erittäin hyvätasoinen.

Tsemiä SaiPa! Taistelkaa pojat silloin kun isot miehet ovat jo kaatuneet!
 

Aksu

Jäsen
Niin. Hifk tuo paikalle vastuullisissa rooleissa pyörineitä veijareita ja muutkin liigaringissä pyörineet junnarit. Paha kokoonpano jalkeilla. Onneksi kuitenkin jääkiekko on joukkupeli ja yhtenäisyys on yksilöitä ratkaisevampi tekijä. Onhan meilläkin pistää kehiin kovia jätkiä. Kuokkaseen luotamme kuin vuoreen.

Allekirjoittanut perui iltapäiväpalaverin ja lähtee hallille. Päätös syntyi tänä aamuna kun lueskelin minkälaisella porukalla liigapeli pelataan. Kolme kenttää ja soromnoo...
 

Aksu

Jäsen
Paljon liput peliin maksavat? Kausikortit eivät liene enää käytössä pleijareissa vai kuinka? Runkosarjapeleihin niillä pääsi.
 

theref

Jäsen
Aksu

Miehen asennetta tuollainen, tuota täytyy kunnioittaa!
Liput maksavat 2 € ja 5 €. SaiPan kausikortti kelpaa ainakin lehti-ilmoituksen mukaan.

Ei kun kannustamaan SaiPa voittoon!
 

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse päätin skipata loppupäivän luennot ja lähteä hallille katsomaan peliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös