SaiPa Oy:n tulevaisuus

  • 1 342 424
  • 5 770

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
+20 vuotta sitten kun nykyinen paskasysteemi päätettiin ei ollut miljoonateeveesoppareita. Nyt toki noihin voi vedota.

Kuten olen kai kerran viidessä vuodessa tuolla asiaankuuluvassa Liigan ketjussa maininnut niin jos nyt aloitettaisiin ja pistettäisiin 20 miljoonaa per kausi muutaman vuoden ajan sarjojen elvyttämiseen niin meillä olisi kohta taas toimiva systeemi. Mutta kaikki tietää, että rahaa pitää tehdä eikä tuhlata niin mennään nyt näillä niin kauan kun lunta vielä riittää.
Kuinka paljon on tv-korvaus per joukkue?
 
Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Kuinka paljon on tv-korvaus per joukkue?
Telia on maksanut SM-liigalle tv-oikeuksista vuosittain noin 23 miljoonaa euroa. Seuraa kohden summa on siis noin 1,5 miljoonaa euroa (lähde Yle) eli kyseessä on melkein pelaajabudjetin verran rahaa pikkuseuroille. Tämä on tieto siis viime 2020 vuodelta. Teliahan voisi ulottaa TV-sopimuksensa myös laajemman Super liigasarjan joukkueille ja maksaa enempikin jos siis joukkueita, pelejä olisi enempi esim. mestiksestä. Toisaalta jos sarja kutistuu siitä ei kannattaisi Telian enää samaa summaa maksaa. Tavallaan olisi Suomikiekkoilun etu jos osa mestis-joukkueista (kutsutaan vaikka heitä B-liigaksi) saisivat myös Tv-sopimusrahaa. En ole sarjan kutistamisen kannalla mutta sen kannalla että liigassa olisi kiinnostavia joukkueita eikä mitään heittopusseja. Ne joukkueet jotka ei pärjää liigassa taloudellisesti ja urheilullisesti voisivat siirtyä toki alemmas B-liigaan. Siihen voisi olla jonkinlaiset kriteerit, karsinnat ja mallin rakentaa niin, että olisi alemman sarjan seuroilla mahdollisuus nousta ylemmäs A-liigaan jos kriteerit täyttyvät, voittavat karsinnat ja toisaalta jos/kun A-liigassa on seuroja jotka ei siellä menesty ja taloudellisesti pärjää.

Siinähän on toki se liiga-lisenssi asiakin eli jos putoaa B-liigaan niin se voisihan sen lisenssin myydä A-liigaan nousijalle ennakkoon sovitulla hinnalla. Tuo asiahan on käsittääkseni nykyisten Liigaseurojen käsissä täysin kun ovat oma suljettu piirinsä niin on aika vaikea nähdä, että tuo kovin avoimeksi tuosta muuttuisi. Jääkiekkoliitolla on toki painoarvoa mutta ei sekään tuollaisia muutoksia voi liigalle sanella.
 
Viimeksi muokattu:

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Telia on maksanut SM-liigalle tv-oikeuksista vuosittain noin 23 miljoonaa euroa. Seuraa kohden summa on siis noin 1,5 miljoonaa euroa (lähde Yle) eli kyseessä on melkein pelaajabudjetin verran rahaa pikkuseuroille. Tämä on tieto siis viime 2020 vuodelta. Teliahan voisi ulottaa TV-sopimuksensa myös laajemman Super liigasarjan joukkueille ja maksaa enempikin jos siis joukkueita, pelejä olisi enempi esim. mestiksestä. Toisaalta jos sarja kutistuu siitä ei kannattaisi Telian enää samaa summaa maksaa. Tavallaan olisi Suomikiekkoilun etu jos osa mestis-joukkueista (kutsutaan vaikka heitä B-liigaksi) saisivat myös Tv-sopimusrahaa. En ole sarjan kutistamisen kannalla mutta sen kannalla että liigassa olisi kiinnostavia joukkueita eikä mitään heittopusseja. Ne joukkueet jotka ei pärjää liigassa taloudellisesti ja urheilullisesti voisivat siirtyä toki alemmas B-liigaan. Siihen voisi olla jonkinlaiset kriteerit, karsinnat ja mallin rakentaa niin, että olisi alemman sarjan seuroilla mahdollisuus nousta ylemmäs A-liigaan jos kriteerit täyttyvät, voittavat karsinnat ja toisaalta jos/kun A-liigassa on seuroja jotka ei siellä menesty ja taloudellisesti pärjää.

Siinähän on toki se liiga-lisenssi asiakin eli jos putoaa B-liigaan niin se voisihan sen lisenssin myydä A-liigaan nousijalle. Tuo asiahan on käsittääkseni nykyisten Liigaseurojen käsissä täysin kun ovat oma suljettu piirinsä niin on aika vaikea nähdä, että tuo kovin avoimeksi tuosta muuttuisi. Jääkiekkoliitolla on toki painoarvoa mutta ei sekään tuollaisia muutoksia voi liigalle sanella.
Nimenomaan. Jos olisi 20 joukkuetta ja kaikki pelit televisioitaisiin niin maksettava summa olisi 30 miljoonaa yhteensä. Kun ajatellaan, että 20:nen joukkueen fanit maksaisivat katsomisoikeudesta ja mietitään mainostulojen määrää niin tämä saattaisi olla Telialle ja Liigalle ihan hyvä diili. Kun korona taittuu niin saadaan taas halleihin populaa. Onhan tuossa ehdotuksessa kulmaa pohtia.
 
ahal

Jäsen
Sieltähän se tuli ilmoitus, että UTJ:n virka on sulautettu osaksi toimarin tehtävää ja Tuomenoksaa ei enää tarvita.
Nopeaa toimintaa, kun vasta eilen asiasta motkotin :). Markkanen sitten istuu (ainakin) kahdella jakkaralla jatkossa. Saa nähdä, miten homma luonnistuu ja palaako utj-tehtävä milloin(kaan) SaiPaan. Toivottavasti aikojen parantuessa. Monessa seurassa koetaan, että utj on tärkein tehtävä, kuten Lukossa. Toivotaan, että myös seurajohdolla jalat pysyvät maassa eikä joku henkilö kasva seuraa isommaksi. Siitä ei yleensä hyvä hyvä heilu, kysyä voi vaikka Dufvalta ja Kapaselta.
 
Barney

Jäsen
Aika odotettu päätös. Kiitokset Tuomenoksalle kuitenkin ajasta SaiPassa ja lopulta tuosta pestistä jäi ihan positiiviset muistot. Tuomenoksa oli kuitenkin tärkeä osa niitä paria todella hienoa kautta, jotka SaiPa pelasi Tirkkosen alaisuudessa. Lisäksi Tuomenoksa oli tuomassa SaiPaan lukuisia ulkomaalaispelaajia, joista kannattajilla on vain ja ainoastaan lämpimiä muistoja. Patrick Davis, Sam Lofquist, David McIntyre, Chad Rau ja Cody Kunyk nyt muutaman mainitakseni.

Parina vuonna putkeen kuitenkin epäonnistuttiin joukkueen rakennuksessa. Sitä voidaan sitten pohtia, että kuinka paljon esimerkiksi valmennuksella ja/tai toimitusjohtajalla oli siihen vaikutusta, että SaiPassa esimerkiksi väheni ihan merkittävästi pohjoisamerikkalaisten pelaajien osuus, mikä oli scouttauspuolella selvästi se Tuomenoksan suurin vahvuus. Tuomenoksa vastaa kuitenkin kokonaisuudesta, ja nyt kun tarvitaan säästöjä sekä Virta haluaa todennäköisesti osallistua SaiPassa muuhunkin kuin vain valmentamiseen, niin tämä oli ihan odotettu päätös.
 
Sikäli ymmärrettävää Virran hybridiroolin myötä tämä päätös mutta silti aika karu loppu Tuomenoksalle, hienoa työtä tehnyt monta kautta ja ulkomaanhakujen osumaprosentti on huikea. No eiköhän hälle virka löydy noilla näytöillä.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En ole ihan varma onko asioiden keskittäminen Markkaselle hyvä asia. Vähän skeptisesti suhtaudun yksinvaltiaisiin ylipäätään. Toisaalta uskon, että Virran ja Markkasen välille voi syntyä hyvinkin luonteva ja toimiva työnjako. Tuomenoksa varmasti löytää töitä muualtakin. Kiitokset hänelle ja tsemppiä jatkoon!
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Ehkä seuraavaksi palkataan data-analyytikko auttamaan Markkasta (ja Virtaa) pelaajien skouttaamisessa sekä kehittämisessä kauden aikana. Lukolla on ollut päätoiminen analyytikko vuodesta 2018 lähtien, ja ainakin siellä jälki on ollut ilmeisen hyvää.
 
Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En ole kovin huolissani tästä kuviosta. Uskon että Jussi Markkanen ja Pekka Virta yhdessä tuumin saavat aikaan sen, mitä SaiPassa ylipäätään pystyy aikaansaamaan. Onko se sitten huippumenestys vai pysyminen pohjalla. Itse uskon että huippumenestys.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Rehellisyyden nimissä, eikai firmalla ollut muuta vaihtoehtoa, kuin lakkauttaa virka? Suomessa työntekijöistä ei pääse kovin helpolla eroon, joten pitää tehdä jotain tällaista, jotta homma on laillista. Tulevaisuudessa takaisinottovelvoitteen rauettua voidaan paikka pistää uudelleen auki?
 
Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Aikansa kutakin. Tuomenoksan ajalta jää mieleen huippuhankintoja ja isossa kuvassa kuva ammattitaitoisesta miehestä. Viime kaudet on organisaatiolta ollut kuitenkin aikamoista tuuliajoa ja nyt halutaan kokeilla uutta mallia. Kiitos Antsalle ja onnea tulevaan ! En usko että Virta + Markkanen kaksikolla ihan päin mäntyä mennään.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
En ole ihan varma onko asioiden keskittäminen Markkaselle hyvä asia. Vähän skeptisesti suhtaudun yksinvaltiaisiin ylipäätään. Toisaalta uskon, että Virran ja Markkasen välille voi syntyä hyvinkin luonteva ja toimiva työnjako. Tuomenoksa varmasti löytää töitä muualtakin. Kiitokset hänelle ja tsemppiä jatkoon!

Markkasella alkaa olemaan jo kokemusta ja Virralla sen lisäksi vahvaa näkemystä.

Ei kai se tietysti ideaalitilanne ole mikäli täytyy tehdä ratkasuja ja/tai kompromisseja käsiparien määrästä resurssien takia, mutta kaikki tää lie ollut tiedossa ja pk-seurojen kohdalla realiteetti näinä aikoina.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Melko käsittämätön juttu tuo että Tuomenoksa sai sitten lopulta SaiPasta kenkää. Joskus silloin kun Kallioniemi oli puikoissa ja SaiPa oli isosti tapetilla, mietin, että kukahan isoista pojista vielä onnistuu tuon Tuomenoksan itselleen naaraamaan ja hommaamaan jengiinsä timanttisia pelaajia vähän isomman rahapinkan turvin ku mitä SaiPalla on tarjota. Kallioniemi ryöstökalastettiin oikein Liigan toimesta, mutta Tuomenoksan palveluksista saatiin kummallisen kauan nauttia. Ja nyt sit fudut ukolle. Joo, viime kausina ei ehkä ihan niin kilipäisellä prosentilla ja hinta/laatu -suhteella osunut nuo Tuomenoksan haut enää, mutta kun ei oikein tiedä onko siellä jotenkin sidottu miehen käsiä entistä enemmän raha-asioiden tai muiden terolehterämäisyyksien takia. Toivottavasti miekkonen pääsisi vielä näyttämään isompiin ympyröihin että mimmoset haukansilmät siellä tuikkiikaan. Jukka Jalosen kanssa Columbukseen pääscoutiksi!

KIITOS ANTTI TUOMENOKSA NEVÖFOGET - Dan Spang, Patrick Davis, Dave Spina, Sam Lofquist, David McIntyre, Chad Rau, Brett Carson, Per Savilahti-Nagander, Curtis Hamilton, Brock Trotter, Vladimir Denisov, Cody Kunyk, Tyler Morley, Mario Grman, John Persson.
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ihan odotettu päätös nyt kun Virta astuu puikkoihin, olisiko Tuomenoksalle löytynyt oikein sopivaa roolia tai tehtävää SaiPassa?Mutta kuinka paljon Markkanen sitten ehtii toimitusjohtajan tehtäviltään hoitaa tuota urheilutoimenjohtajan tehtävää? Vai jaetaanko tehtäviä Virran kanssa sopivasti tulevaisuudessa? Jussi kuitenkin selkeästi tykkää olla urheilutoimessa kiinni mutta jääkö siinä tapauksessa aikaa toimitusjohtajan tehtäville tarpeeksi? Kysymyksen voi asetella näinkin päin.

Mutta onhan tuota kyllä ennenkin pärjätty ilman urheilutoimenjohtajaa, tosin kun Tuomenoksa hyppäsi SaiPan UTJ:n puikkoihin v. 2012 niin SaiPa eteni pudotuspeleihin ensimmäistä kertaa 7 vuoteen ja Tuomenoksan 9-vuotisen pestin aikana on jääty pudotuspeleistä pihalle ainoastaan kolme kertaa. Hyvin on tehtävää hoitanut jos tuota käyttää mittarina. AT on löytänyt erinomaisia pelaajia ulkomailta. Parina viime kautena on tullut toki floppejakin mutta kyllähän niitäkin väistämättä tulee. Enemmän on kuitenkin tullut hyviä osumia arvoista. Kunhan koronasta päästään eroon ja yleisö palaa katsomoon niin voihan olla, että joko Tuomenoksa palaa SaiPaan tai sitten palkataan uusi UTJ. Mutta nämä haastavat ajat varmaan pärjätään näin. Toisiko säästöjä tai voisiko tehtävää hoitaa menestyksekkäästi esim. määräaikainen tai osa-aikainen UTJ tulevaisuudessa?
 
Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Melko käsittämätön juttu tuo että Tuomenoksa sai sitten lopulta SaiPasta kenkää. Joskus silloin kun Kallioniemi oli puikoissa ja SaiPa oli isosti tapetilla, mietin, että kukahan isoista pojista vielä onnistuu tuon Tuomenoksan itselleen naaraamaan ja hommaamaan jengiinsä timanttisia pelaajia vähän isomman rahapinkan turvin ku mitä SaiPalla on tarjota. Kallioniemi ryöstökalastettiin oikein Liigan toimesta, mutta Tuomenoksan palveluksista saatiin kummallisen kauan nauttia. Ja nyt sit fudut ukolle. Joo, viime kausina ei ehkä ihan niin kilipäisellä prosentilla ja hinta/laatu -suhteella osunut nuo Tuomenoksan haut enää, mutta kun ei oikein tiedä onko siellä jotenkin sidottu miehen käsiä entistä enemmän raha-asioiden tai muiden terolehterämäisyyksien takia. Toivottavasti miekkonen pääsisi vielä näyttämään isompiin ympyröihin että mimmoset haukansilmät siellä tuikkiikaan. Jukka Jalosen kanssa Columbukseen pääscoutiksi!

KIITOS ANTTI TUOMENOKSA NEVÖFOGET - Dan Spang, Patrick Davis, Dave Spina, Sam Lofquist, David McIntyre, Chad Rau, Brett Carson, Per Savilahti-Nagander, Curtis Hamilton, Brock Trotter, Vladimir Denisov, Cody Kunyk, Tyler Morley, Mario Grman, John Persson.
Tässä nyt unohdetaan, että utj:n harteilla pitäisi kaiken järjen mukaan olla myös valmentajien rekrytointi. Sellaiset nimet kuin Ari Santanen ja Tero Lehterä. Kuka on noiden nimien takana, hänen sietääkin saada kenkää. Voi olla että se ei ole Antti Tuomenoksa, mutta sen kuuluisi olla sillä se on osa utj:n työkenttää.

Mutta se täytyy sanoa, että pelaajien osalta hän teki hyvää työtä ja siitä hänelle kiitokset ja kaikkea hyvää jatkoon!
 
Viimeksi muokattu:

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Ehkäpä tuon toimen lopetuksen taustana on jotain muutakin kuin talous?
Mutta, uskoisin, että Markkasen tehtävistä jonkinlainen osa voidaan osoittaa Jussi Viljakaisen tehtäväksi, Markkaselle jää silloin enemmän aikaa hoidella Virran kanssa pelaajien etsintää ja ehkä myös neuvotteluja?
 
juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vahva toimitusjohtaja, vahva valmentaja ja UTJ on aika mahdoton yhdistelmä näin pienessä seurassa. Jotenkin se piti ratkaista ja hyvä näin. Analle kiitokset ja tsempit, eiköhän osaamiselle löydy käyttöä.

Iso peukku Jussi Markkaselle, joka on viimeisen 8 kk aikana on ottanut isännän otteet ja pistänyt paletin uusiksi. Uskottavalla tavalla uusiksi.
 
Talonpoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado

Käy niin kuin Pelicansissa. Nurminen sääti ja sotki joka paikassa, huonoin tuloksin. Toivottavasti Jussi ei sorru samaan. Lappeenrannan taksien kannattaa ainakin katsoa ketä tulee kyytiin .
 
Hollow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Riski Markkasen holtittomaan käytökseen lienee olematon, mutta se kyllä mietityttää, riittävätkö resurssit kaikkien tehtävien hoitamiseen hyvin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös