SaiPa Oy:n tulevaisuus

  • 1 342 424
  • 5 770

ahal

Jäsen
YT:tä pukkaa SaiPan toimistolla. No missäpä ei. Kuitenkin aika pienestä mutta toki tärkeästä joukosta on kyse. Lomautukset koskevat 12 henkeä ja pari saattaa joutua lähtemään. Kotisivuilla lisää.
 
startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
No ei yllättänyt. Talous edellä mennään nyt ja toimistonväki on varmaan tipauttanut pari pykälää nyt myös hankinnoista pois.

Koskirannan ja hyvän ykkösmoken mapit voi laittaa takaisin hyllyyn, ja laittaa kassellaan kassellaa vaiheen takaisin päälle.

Voi moni pelaajakin tipauttaa hintapyyntöä, jos on kallis auto hankittu osamaksulla, ja parturikampaaja, pt-trainer bloggaaja tositv tyttöystävän tulotkin on notkahtaneet, niin nimi voi tulla syyskesästä sopimuslappuun jo aika tehokkailla euroilla.

Kirottu korona.
 
lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Eipä koske Teroa nuo yt:t. Yt:t koskevat uutisen mukaan vakituista henkilökuntaa ja Tero on määräaikainen. Eli toimisto- ja ravintolaväki liipaisimella.
Taitaapa Terokin, sekä muu valmennus olla yt- neuvottelujen piirissä, juuri perjantaina työmarkkinajärjestöt (työntekijät ja työnantajat) sopivat, että myös määräaikaiset voidaan lomauttaa. On sitten oma asiansa, onko valmennus osapuolena neuvottelupöydässä?
Niin, ja neuvotteluaika lyhennettiin viiteen (5) päivään.
Ehkä valmennus on sitten jätetty yt.neuvottelujen ulkopuolelle?
 
IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers

Esaimaan uutinen mainitsee, että koskettaa myös joukkuetta.

Outona pidän, että perusteluna on ennuste huonosta tulevaisuudesta. Esimerkiksi se ei kuitenkaan normaalioloissa kelpaa irtisanomisen tai lomautuksen syyksi, että firmalla on sellanen fiilis, että kuuden kuukauden päästä menee huonosti.

Myykö muuten SaiPa-ravintola ulos mitään vai pitääkö mennä paikan päälle?
 
lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Lueskelin vielä uudelleen tuota juttua, kyllä siinä sanotaan, että koskee vakituisessa työsuhteessa olevia toimistossa, joukkueessa ja ravintolassa.
Ei kai joukkueessa ole vakituisessa työsuhteessa kuin ehkä huoltajat?
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vakituista henkilöstöä nuo koskee. Käsittääkseni ei koske pelaajia eikä valmennusta koska hehän eivät ole vakituisia. Surullinen juttu. Vitun korona. Tässä tilanteessa firmoille on pahinta juuri tuo epävarmuus siitä kuinka kauan tämä epidemia kestää. Kenelläkään ei ole siitä tarkkaa tietoa ja tilanne elää päivittäin ja ei tiedetä voidaanko aloittaa liigakautta vielä syyskuussa. Siitähän tämä on vaikea tilanne. Toivottavasti selvittäisiin pelkillä lomautuksilla ettei tarvitsisi irtisanoa ketään.

No itse ostan SaiPan kausikortin ja Kohon pelipaidan palkkapäivänä ja tuen sillä tavoin omaa rakasta seuraa.
 
juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Taitaapa Terokin, sekä muu valmennus olla yt- neuvottelujen piirissä, juuri perjantaina työmarkkinajärjestöt (työntekijät ja työnantajat) sopivat, että myös määräaikaiset voidaan lomauttaa. On sitten oma asiansa, onko valmennus osapuolena neuvottelupöydässä?
Niin, ja neuvotteluaika lyhennettiin viiteen (5) päivään.
Ehkä valmennus on sitten jätetty yt.neuvottelujen ulkopuolelle?
Tämä on hyvä pointti eli että SaiPa voisi käydä yt:t myös joukkueen ja valmentajien kanssa. Jos haluaisi. Tero lomalle huhti-elokuuksi. Pari nimeltä maintsematonta pelaajaa voisi myös lomauttaa... Jos halutaan. Voi toki vaikuttaa pidemmän päälle joukkueen houkuttelevuuteen, mutta saahan soppareihin aina klausuulin ettei voi lomauttaa. Tulevaisuutta ei tule jos ei ensin pysy pystyssä.
 
Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sputnik-Fysio perustettiin nyt samperin pahaan paikkaan. Sinänsä hyvä että yritetään laajentaa muille toimialoille, mutta nyt ei tule muuta kuin turskaa siitä hommasta.

Saipalla on onneksi hyviä omistajia ja rahaa toivottavasti löytyy koska omistajien pussille tässä on pakko mennä. Ei hyvältä näytä.

Uusi halli voitaneen unohtaa nyt lopullisesti.

Toivottavasti seura säilyy. Ostan itse kausarin -oli siellä Lehterä tai ei. SaiPa on suurempi kuin yksi valmentaja.
 
Barney

Jäsen
Tämä on hyvä pointti eli että SaiPa voisi käydä yt:t myös joukkueen ja valmentajien kanssa. Jos haluaisi. Tero lomalle huhti-elokuuksi.
Tämähän kuulostaisi hyvältä. Ainakin viime kauden perusteella SaiPan pelikirja on niin timanttisessa kunnossa, että valmennuksen voisi lomauttaa koko kesäksi. Katsellaan sitten syksyllä, että miten kestetään koko kesän pelitapaansa hioneiden vastustajien perässä.
 
ahal

Jäsen
Jos nyt arvata pitää, mitä yt tuo tullessaan, niin muutamaa avainhenkilöä lukuun ottamatta toimiston väki lomalle huhti-toukokuuksi ja sitten tarkastellaan tilannetta uudelleen. Kesäkuu saattaa olla nimellisesti vuosilomakuukausi, jos siihen on varoja. Heinäkuussa vois tilanteen rauhoituttua (?) aloitella uuden kauden pohjustusta. Kausi saattaisi alkaa kenties jossain vaiheessa lokakuussa. Pelaajille tulee väkisinkin aiempaa pitempi peruskuntokausi, kun joukkuetreenejä ei saane ennen loppukesää järjestää. Mikään ei kuitenkaan estäne treenaamasta esim. pareittain tai muutaman hengen ryhmissä. Sitten aikanaan.
 
Suomi Kiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Tappara
Pelaajat eivät ole vakituisia työntekijöitä. Uusi lakiesitys on vielä vaiheessa, jos se menee läpi niin silloin asiat muuttuvat. Joukkueella tarkoitetaan varmaan huoltajia? Varmasti on toimistolla tekemistä syksyllä jos jopa 90 päivää lomailevat pakolla. Tähän tulee sitten päälle vielä kesälomat.

Heinäkuussa tiedetään enemmän. Toivottavasti kausi alkaa syyskuun puolivälissä 15 joukkueella.
 
DripL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sputnik-Fysio perustettiin nyt samperin pahaan paikkaan. Sinänsä hyvä että yritetään laajentaa muille toimialoille, mutta nyt ei tule muuta kuin turskaa siitä hommasta.

Saipalla on onneksi hyviä omistajia ja rahaa toivottavasti löytyy koska omistajien pussille tässä on pakko mennä. Ei hyvältä näytä.

Uusi halli voitaneen unohtaa nyt lopullisesti.

Toivottavasti seura säilyy. Ostan itse kausarin -oli siellä Lehterä tai ei. SaiPa on suurempi kuin yksi valmentaja.

Uuden hallin unohtaessa lopputulos on sama. Eli ei seuraa.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Valitettavasti siihen suuntaan asiat ovat nyt menemässä (Iso "kiitos" Korona-virus!), että uutta hallia ei tulla rakentamaan pitkiin aikoihin (koskaan?). Ja ilman uutta hallia myös SaiPan tarina tullee Liigatasolla päätepisteeseen. Tää on aika karu tilanne kieltämättä, ei naurata ei sitten yhtään.
 
Suomi Kiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Tappara
Uuden hallin rakentaminen siirtyy ja SaiPan kannalta tuo on harmillista. Vanhaa hallia on pakko korjata jos se on mahdollista.

Jos jäähallille ei tehdä mitään niin SaiPa tuskin montaa vuotta liigassa enää pelaa. Tuo vanha Kisapuiston halli on vain tullut tiensäpäähän.

Joka tapauksessa ensi kausi on haastava SaiPalle ja monelle muulle seuralle Mestis joukkueet mukaan luettuna.
 
Viimeksi muokattu:

ahal

Jäsen
Uuden hallin rakentaminen siirtyy ja SaiPan kannalta tuo on harmillista. Vanhaa hallia on pakko korjata jos se on mahdollista.
Jos jäähallille ei tehdä mitään niin SaiPa tuskin montaa vuotta liigassa enää pelaa. Tuo vanha Kisapuiston halli on vain tullut tiensäpähän.
Joka tapauksessa ensi kausi on haastava SaiPalle ja monelle muulle seuralle Mestis joukkueet mukaan luettuna.
Voisko tuota sitten sanoa ns. luonnolliseksi poistumaksi? Kova skenaario muttei mahdoton. Koskettaa montaa muutakin seuraa, jotka elävät lähes kädestä suuhun. Vaihtoehtona on kehittää/integroida vahva taustayhtiö, joka voi tasoittaa suhdannevaihteluita. SaiPan haaveilema hallivaihtoehto on kuitenkin tässä tilanteessa liian kallis toteuttaa, kun kaupungillakaan ei mene kovin hyvin. Lähivuosina tuskin toteutuu, jahka tästä koronakuurista selvitään.
 
Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa voisi ensi alkuun lomauttaa valmennuksen fysiikkavalmentajaa lukuunottamatta, koska häntä tarvitaan koordinoimaan tämänhetkistä toimintaa. Riskinähän tässä määräaikaisten valmentajien lomauttamisessa olisi se, että esim. päävalmentaja lähtee purkamaan oman sopparinsa. Mutta tässä poikkeustilanteessa tämä riski olisi vaan hyväksyttävä.
 
Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
SaiPa voisi ensi alkuun lomauttaa valmennuksen fysiikkavalmentajaa lukuunottamatta, koska häntä tarvitaan koordinoimaan tämänhetkistä toimintaa. Riskinähän tässä määräaikaisten valmentajien lomauttamisessa olisi se, että esim. päävalmentaja lähtee purkamaan oman sopparinsa. Mutta tässä poikkeustilanteessa tämä riski olisi vaan hyväksyttävä.

Sehän olisi win-win tilanne kaikille osapuolille.
 
Barney

Jäsen
SaiPa voisi ensi alkuun lomauttaa valmennuksen fysiikkavalmentajaa lukuunottamatta, koska häntä tarvitaan koordinoimaan tämänhetkistä toimintaa. Riskinähän tässä määräaikaisten valmentajien lomauttamisessa olisi se, että esim. päävalmentaja lähtee purkamaan oman sopparinsa. Mutta tässä poikkeustilanteessa tämä riski olisi vaan hyväksyttävä.
Eiköhän tässä se suurin riski olisi siinä, että SaiPan peli olisi ensi kaudella vielä entistä sekavampaa. Kyllä niillä muillakin valmentajilla kuin vain fysiikkavalmentajalla riittää hommaa kesän aikana. Luulisi, että Terokin tekee tällä hetkellä aika pitkää päivää, sillä ensi kausi tulee myös pitkälti määrittelemään hänen valmennusuransa tulevaisuuden.
 
Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eiköhän tässä se suurin riski olisi siinä, että SaiPan peli olisi ensi kaudella vielä entistä sekavampaa.
Jaa, siinä on tollanenkin vaihtoehto. Minä ajattelin, ettei tuosta sekaisemmaksi voisi mennä vaikka oltaisiin ilman valmentajia koko kesä. Onhan kolmessa kaudessa kuitenkin aika vähäiseksi saatu tuo organisoitu tekeminen.

Enkä minä tuota lomauttamista ihan tosissaan heittänyt, mutta puolitosissaan kumminkin.
 
Viimeksi muokattu:

Barney

Jäsen
Jaa, siinä on tollanenkin vaihtoehto. Minä ajattelin, ettei tuosta sekaisemmaksi voisi mennä vaikka oltaisiin ilman valmentajia koko kesä. Onhan kolmessa kaudessa kuitenkin aika vähäiseksi saatu tuo organisoitu tekeminen.
Ainakin omaan silmääni se oli vielä sekavampaa Santasen kaudella. Santasella oli kuitenkin ennen tuota yksitoista kautta apuvalmentajakokemusta Liigasta ja yleisesti ottaen häntä kai pidettiin yhtenä Liigan parhaista apuvalmentajista. Minun tietojeni mukaan myös Santasen rooli SaiPan pelitavallisissa asioissa oli erittäin iso noilla Tirkkosen menestyskausilla. Hän oli siis pelitapa-asioissa erittäinkin pätevä valmentaja, mutta lopputulos jäällä oli todella sekavaa pyöriskelyä.

Loppujen lopuksi valmentamiseen liittyy niin monia asioita, joiden on onnistuttava, jotta lopputulos on hyvä. Periaatteessa myös valmentajan pelikirja voi olla hyvä, mutta peli voi silti näyttää hirveältä, jos joku muu osa-alue ei toimi. Jotenkin tuntuu, että monilla on sellainen harhaluulo, että jos joku Jukka Jalonen tulisi SaiPan valmentajaksi ja kävisi piirtämässä fläppitaululle parit kuviot, niin seuraavana päivänä SaiPa pelaisi Liigan parasta kiekkoa. Valmennuksen pitää kuitenkin onnistua esimerkiksi pelitavassa, pelaajien pitää sopia käytössä olevaan pelitapaan, valmennuksen pitää johtaa oikein, joukkueessa on oltava hyvä ilmapiiri ja lista jatkuu. jos joku osa-alue sakkaa, niin silloin myös joukkueen peli sakkaa.

Sen verran vaativaa ja monimutkaista hommaa tuo valmentaminen on, että eiköhän sillä valmennuksella ole kesänkin aikana ihan riittävästi tekemistä, mikäli valmentaja vain itse haluaa kehittyä. Santasta pidän kaikesta huolimatta edelleenkin hyvänä pelikirjavalmentajana, mutta hänen esteeksi koitui ainakin edellisellä päävalmentajapestillä kuulemani mukaan puutteet ihmisten johtamisessa. Teron osalta on kuulunut huhuja myös samoista ongelmista, minkä lisäksi viime kaudella joukkueen sisäinen henkikin taisi olla melko huono. Tietenkin valmentajalla on myös vaikutusta tuohon joukkuehenkeen, mutta ei tilannetta tainnut ainakaan helpottaa se, että jopa kapteenistossa asti taisi olla pari aika vaikeaa pelaajaa. Ongelmat eivät siis välttämättä ole pelikirjassa, vaikka peli onkin huonoa. Mahdollista, ehkä jopa todennäköistä, se kuitenkin on.
 
startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Millaiset luotot on nyt kun Ville Koho tulee myyntiin? Siinä mielessä ihan hyvä jatkumo kun aikanaan Jussi Markkanen liukui tj:n tontille.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jaa, siinä on tollanenkin vaihtoehto. Minä ajattelin, ettei tuosta sekaisemmaksi voisi mennä vaikka oltaisiin ilman valmentajia koko kesä. Onhan kolmessa kaudessa kuitenkin aika vähäiseksi saatu tuo organisoitu tekeminen.
Näin sitä toki haluaa ajatella mutta oikeasti voi mennä vielä paljonkin sekavammaksi.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
... Santasta pidän kaikesta huolimatta edelleenkin hyvänä pelikirjavalmentajana, mutta hänen esteeksi koitui ainakin edellisellä päävalmentajapestillä kuulemani mukaan puutteet ihmisten johtamisessa. Teron osalta on kuulunut huhuja myös samoista ongelmista, minkä lisäksi viime kaudella joukkueen sisäinen henkikin taisi olla melko huono. Tietenkin valmentajalla on myös vaikutusta tuohon joukkuehenkeen, mutta ei tilannetta tainnut ainakaan helpottaa se, että jopa kapteenistossa asti taisi olla pari aika vaikeaa pelaajaa.
Sehän tässä huolestuttaa, että johtamisasioissa on epäonnistuttu jo kahdella kaudella peräkkäin. Edellisellä kaudella oli se omatoimitreenien vähentämisestä seurannut ulkkareiden kuppikuntaistuminen, ja tällä kaudelle sekoiltiin lippulappujen kanssa. Toivottavasti ensi kaudella valmennusjohto ja kapteenisto laittavat nämä asiat kerralla kuntoon.

Mistä tulikin mieleen. Jos ja kun J. Koskiranta on Meidän poikia ensi kaudella, niin eiköhän Jarno itseoikeutetusti kuulu myös kapteenistoon. Jos ei #8:n tai Elmerin johtajuus riittänyt saamaan kaikkia pelaajia hoitamaan omatoimitreenejänsä kunnolla (lappukyselyn mukaan tälläkin alueella taisi olla ongelmia), niin ehkä Jarno voisi olla riittävä auktoriteetti.

Sitäkin tuli funtsailtua, että jos Koskirannan perhe on päättänyt asettua pysyvästi Saimaan rannalle, niin ehkä Jarno voisi ostaa itselleen jonkun 10-15 % siivun SaiPasta. Tämä operaatio jos toteutettaisiin uusia osakkeita liikkeelle laskemalla (eikä niin, että joku vanhoista omistajista myisiä omia osakkeitaan), fyrkat menisivät SaiPan kassaan, missä niille Koronan jäljiltä olisi oikeasti tarvetta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös