SaiPa mediassa

  • 1 165 548
  • 4 196
Kohta päästään nauttimaan SaiPa-oluestakin. Toivottavasti ei ole mitään rapakaljaa. SaiPan Instastorysta poimittu kuva.
 

Liitteet

  • Screenshot_20180913-173038.jpg
    Screenshot_20180913-173038.jpg
    299,9 KB · kertaa luettu: 470

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika

ahal

Jäsen
SaIPA olis aika kova.
Jep, ja ilmeisen hyvääkin. Tälle peukku. Liekö Saimaan Panimo jo kehittelemässä.

Sihvosesta. Vaikka välillä tulee kaveri teilattuakin, kyllä asioissa on usein perää, kun tarkemmin ajattelee. Esimerkiksi tämä keskikastiajattelu - olet riittävän hyvä kärjen sparraaja vuodesta toiseen säilyttääksesi paikkasi, mutta hieman köykäinen loppupeleissä voittamaan. Toki pitää muistaa, että kymmenen viime vuoden aikana Ässät, HPK ja KalPa ovat rikkoneet ansiokkaasti tabua. Ja siinä on muidenkin sauma. Silloin kaiken pitää osua nappiin ja vähän ylikin, olla myös tuurit mukana. Unelma eläköön joka joukkueessa. Ei se hirmu kauas jäänyt viime keväänä, etteikö sputnikit olisi pyyhkineet tepsukoilla jäätä. Tuhkimotarinan aineksia, mutta vielä ei ollut meidän aika.

Sama periaatehan jyllää vähän joka puolella Euroopan palloilusarjoissa. Englannin Valioliigassakin voittajaehdokkaita on vuodesta toiseen vain muutamia.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Mistähän noita sitten saa? Tuskin tulee Alepan hyllyille kyseinen tuote. Tuollainen tölkki olisi kova kirjahyllyssä.
Eiköhän ainakin Lehmuksesta tule saamaan, miksei muistakin K-kaupoista. IsoKristiinan K-kaupasta saa Pepo-olutta.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Mikähän mahtaa olla tilanne pelien jälkeisen pressitilaisuuden suhteen? Ainakin playoffeissa niistä luovuttiin Lappeenrannassa. Yleensä se on tullut jo hyvissä ajoin YouTubeen.
 

KovaT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, seurannassa TPS
Kohta päästään nauttimaan SaiPa-oluestakin. Toivottavasti ei ole mitään rapakaljaa. SaiPan Instastorysta poimittu kuva.
Eikö tuo Karjalaa ollut? Ainakin toisesta videosta/kuvasta olin niin näkevinäni. Toivottavasti Panimoyhtiö Tujulta tilattaisi joku vähän spesiaalimpi myös. Hieno on kyllä tuo tölkin ulkoasu!
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Tuli sitten vietettyä eilinen ja toissapäiväinen katsomossa artikkeleita kirjoittaessa koulutehtävänä sekä Lumon Areenalla että Kisapuistossa. :D En tosin tiedä miten saisin kirjoitelmani tänne.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Olisiko tämä sopivampi ketju SaiPan tiedottamisesta keskustelemiseen?

Kaikki Lehterän ideat eivät automaattisesti ole kultaa, ja mielestäni tämä tiedotuslinja on nyt ohilaukaus. On osa tuotetta, että kannattaja tietää tuotteen kunnon. Nykyinen linja antaa vain ylimielisen kuvan, ja ihmettelenkin, ettei esimerkiksi Ekin ylimielisistä möläytyksistä ole ilmeisesti otettu opiksi.

Miksi pelaajilla on nimet selässä? Tuomaristohan ei tarvitse nimiä, sille riittää pelkkä pelaajan numero. Mitä sinä sillä tiedolla teet?
Miksi pelissä kuulutetaan maalintekijät ja syöttäjät? Pöytäkirjanpitäjähän ei tarvitse kuulutuksia, sille riittää tuomarilta tullut tieto. Mitä sinä sillä tiedolla teet?
Miksi loukkaantumistilanteesta tiedotettaisiin? Joukkuehan ei tarvitse tiedottamista, sille riittää nykyinenkin linja. Mitä sinä sillä tiedolla teet?

Vastaus on sama kaikkiin: en tee sillä tiedolla mitään, mutta on silti kiva tietää. Ei ole ydinfysiikkaa, eikä edes rakettitiedettä. Jos joukkueen ympärillä halutaan pitää yllä lämmin yhteisöllisyys, ei tällaisiin typeriin oikutteluihin ole varaa. En usko, että joukkue on täynnä jotain henkisesti epävakaita ihmisraunioita, jotka eivät kestä tietoa siitä, että yhteisö SaiPan ympärillä tietäisi edes todella karkealla tarkkuudella poissaolojen pituuksia. Sen toki ymmärrän, ettei poissaolon yksityiskohdista tarvitse tiedottaa.
 

Cornelius

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Käsittääkseni siellä kyseisen lausunnon sisältäneessä lehdistötilaisuudessa Lehterä kysyi tuota asiaa lehdistöltä eikä faneilta.
Lehdistölle saa olla vittupää, loukkaantumisten kertomatta jättäminen oli mielestäni ihan riittävästi perusteltu aiemmin tällä kaudella.
On siellä valmennusryhmällä ja toimarilla pari ammattilaispeliä meriiteissä, jospa heidän mielestään tämä nykyinen linja on hyvä.
Muiden liigaseurojen tiedottamisesta en tiedä juurikaan, mutta tuskin tämä on hiljainen linja on sentään niin harvinainen.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Kyllä fanitkin niillä loukkaantumistiedoilla jotain tekevät. Kausikorttilaiselle ehkä ei niinkään väliä, mutta joku 1-3 peliä kaudessa Kisapuistossa katsova lähtee varmaan mieluummin katsomaan peliä, jossa on kunnon kokoonpano, eikä sellaista peliä, missä puoli joukkuetta on sivussa.

Se, että ei kerrota mitään, synnyttää epätietoisuutta faneissa. Epätietoisuus taas synnyttää nopeasti epätoivoa, sillä kun edellisistä toipilaista ei tiedetä syytä tai paluuaikataulua, niin jokainen uusi poissaolija on omiaan kasvattamaan paniikkia, vaikka poissaolon syynä on vain flunssa (koska sitäkään ei kerrota). Epätoivosta kumpuaa negatiivinen keskustelu, mikä taas on omiaan vaikuttamaan negatiivisesti siihen yhteisöllisyyteen, positiivisuuteen, meidän pojat -henkeen ja kaikkeen pöhinään, mitä SaiPa tarvitsee ollakseen ilmiö ja saadakseen katsomot täyteen.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyvin sanoi mirasane. Niin kuin yleensä. Huono tiedotus antaa helposti kuvan ylimielisyydestä vaikka se ei varmastibole toimiston tarkoitus. Onhan tässä itselläkin pelonsekaiset fiilikset kun ukkoa tippuu pois joka pelin jälkeen.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Hyvin sanoi mirasane. Niin kuin yleensä. Huono tiedotus antaa helposti kuvan ylimielisyydestä vaikka se ei varmastibole toimiston tarkoitus. Onhan tässä itselläkin pelonsekaiset fiilikset kun ukkoa tippuu pois joka pelin jälkeen.

Nytkin faniporukat näki, miten vajaalla kokoonpanolla oltiin Tampereella, ja se aiheutti harmia ja mielipahaa. Jos faneilla olisi ollut tieto, että poissaolijoista 3-4 on tulossa viikon sisällä takaisin, olisi se jo rauhoittanut mieliä. Jos taas olisi tieto, että kaikki ovat pois 2-5kk, olisi SaiPa luultavasti tiedottanut myös, että loukkaantuneille haetaan paikkaajia, ja sekin olisi rauhoittanut. Mutta nyt kun ei sanota mitään, ymmärrän hyvin, jos fanien epätietoisuudesta kumpuaa myös negatiivisia tunteita. Ilmeisesti Lehterä on sitten arvioinut, että tietojen pimittämisestä saatava taktinen hyöty on suurempi kuin tämän politiikan negatiiviset vaikutukset fani-ilmapiirissä, joten näillä mennään. Valmentajana minulla on kyllä iso luotto Lehterään.
 

Vieraskiertue

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä fanitkin niillä loukkaantumistiedoilla jotain tekevät. Kausikorttilaiselle ehkä ei niinkään väliä, mutta joku 1-3 peliä kaudessa Kisapuistossa katsova lähtee varmaan mieluummin katsomaan peliä, jossa on kunnon kokoonpano, eikä sellaista peliä, missä puoli joukkuetta on sivussa.
Kokoonpanot julkaistaan klo 13.00 joten mielestäni siinäon kyllä aikaa melko hyvin katsoa ketä on mukana jollei halua kannustaa joukkuetta kuin siinä tapauksessa että voi odottaa voittoa. Sama sille, kun joku kirjoitti että on väliä ammatikseen vetoa lyöville, ammattilainen katsoo aina viime hetken tiedot ennen vedonlyöntiä eikä siis mitään väliä tietääkö edellisenä päivänä onko Kaksonen tai Koho kokoonpanossa.
Uskon että Lehterällä ja Markkasella on kuitenkin hieman enemmän tietoa näistä tiedotusasioista ja niiden vaikutuksesta että luotan olevan joukkueen hyväksi sen mitä siellä on päätetty. Näillä mennään enkä lähtisi vaatimaan heikennystä jos tiedotus Lehterän mielestä sitä kerran toisi.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Kokoonpanot julkaistaan klo 13.00 joten mielestäni siinäon kyllä aikaa melko hyvin katsoa ketä on mukana jollei halua kannustaa joukkuetta kuin siinä tapauksessa että voi odottaa voittoa.

Optimitilanteessa ehkä näin, mutta entä jos... tarvitsee matsin ajaksi lastenhoitajaa? Tai lapsia pitää olla hakemassa harrastuksista? tai jos perheen auto on puolison käytössä ja ei asu hyvien yhteyksien päässä? Esimerkkejä on helppo keksiä ja ylipäätään lapsiperheen arjessa iltamenot vaativat monesti vähän enemmän säätöä.

Ja sellainen pari kotipeliä kaudessa katsova katsoja saattaa tulla halliin yksittäisen pelaajan takia. Eli tyyliin "mennään nyt katsomaan, miten kova se Denisov on, kun on kuulemma KHL:n kovin taklaaja".

Uskon että Lehterällä ja Markkasella on kuitenkin hieman enemmän tietoa näistä tiedotusasioista ja niiden vaikutuksesta

Mihin tuo usko perustuu? Molemmat ovat kiekkoammattilaisia, mutta se tekee heistä automaattisesti loistavia tiedotusammattilaisia yhtä todennäköisesti kuin että julkkisehdokkaasta tulee automaattisesti hyvä kansanedustaja. Lehterä on ex-pelaaja, joka on opiskellut valmentajaksi Ei se tee hänestä tiedotus- tai viestintäammattilaista, eikä Markkasellakaan käsittääkseni ole tiedotuksen liittyvää koulutusta tai työkokemusta vaikka takana on huikea pelaajaura ja amk-opinnot liiketalouden(?) puolelta. Viljakaisen Jussilla saattaa SaiPa-organisaatiosta olla kovin ymmärrys tiedotuskysymyksiin. Hänhän antoi taannoin twiitissään ymmärtää, että kannattaisi toisenlaista tiedotuslinjaa, kun kirjoitti Twitterissä näin: "Terveysraporteista kysytään paljon. Vaikka itse uskon mahd. avoimeen viestintään, ymmärrän täysin myös päävalmentajan taktisen näkemyksen: myös vastustajia kiinnostaa vammat ja pieni yllätysetu kannattaa säilyttää."
Eli tuosta voi lukea, että Viljakainen itse tekisi toisin, mutta hän kyllä ymmärtää, miksi Lehterä haluaa tehdä toisin.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kokoonpanot julkaistaan klo 13.00 joten mielestäni siinäon kyllä aikaa melko hyvin katsoa ketä on mukana jollei halua kannustaa joukkuetta kuin siinä tapauksessa että voi odottaa voittoa. Sama sille, kun joku kirjoitti että on väliä ammatikseen vetoa lyöville, ammattilainen katsoo aina viime hetken tiedot ennen vedonlyöntiä eikä siis mitään väliä tietääkö edellisenä päivänä onko Kaksonen tai Koho kokoonpanossa.
Itse asun 200 kilometrin päässä ja kyllä silloin kun päätän reissata peliin haluan nähdä joukkueen jonka kokoonpano ei näytä siltä että peli on valmiiksi luovutettu. Jos sujuu hyvin niin ei niin väliä mutta niillä kausilla kun poffipaikat jäi haaveeksi lähteminen kyllä vaati että oli niitä katsomisen arvoisia pelaajia mukana. Mutta tämä menee ehkä sinne Lintnerien ja McTavishten aikaan.
 

Vieraskiertue

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Optimitilanteessa ehkä näin, mutta entä jos... tarvitsee matsin ajaksi lastenhoitajaa? Tai lapsia pitää olla hakemassa harrastuksista? tai jos perheen auto on puolison käytössä ja ei asu hyvien yhteyksien päässä? Esimerkkejä on helppo keksiä ja ylipäätään lapsiperheen arjessa iltamenot vaativat monesti vähän enemmän säätöä.

Ja sellainen pari kotipeliä kaudessa katsova katsoja saattaa tulla halliin yksittäisen pelaajan takia. Eli tyyliin "mennään nyt katsomaan, miten kova se Denisov on, kun on kuulemma KHL:n kovin taklaaja".
Epäilen ettei tässä puhuta kovin monesta yksittäistapauksesta / peli. Koskaan ei voi olla sellaista tilannetta joka sopii kaikille.

Mihin tuo usko perustuu? Molemmat ovat kiekkoammattilaisia, mutta se tekee heistä automaattisesti loistavia tiedotusammattilaisia yhtä todennäköisesti kuin että julkkisehdokkaasta tulee automaattisesti hyvä kansanedustaja.
Enpä oikeastaan tarkoittanut tiedotusalan tietämystä siinä mielessä kuten sen helposti sanomastani voi ymmärtää, vaan sitä että joukkueen sisäisistä asioista ja mitkä tekijät niihin vaikuttavat he varmasti tietävät aika paljon.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Radio Cityn Pepe Jurgensin selostuksia olen yrittänyt kuunnella tien päällä ollessani, mutta aika haasteellista on ollut. Tietysti Pepe yrittää parhaansa, vaikka ei viihdealan monitoimimiehenä välttämättä tunnekaan SaiPan pelaajia kovin hyvin, mutta jatkuva selostuskopin huonosta sijainnista tai tulostaulun temppuilusta valittaminen oli minun kohdallani viimeinen pisara.

Ei otteluselostuksen kuuntelijaa kiinnosta pätkän vertaa jos kiekko sattuu ajautumaan juuri siihen kulmaan, minne selostamosta ei kunnolla näe. Selostajan kuuluu maalata elävä ja mielellään kohtuullisen totuudenmukainen kaukalon tapahtumista, eikä rikkoa illuusiota turhalla narinalla.

Eilen vaihdoin lenkillä ollessani lopulta Radio Ramonaan, ja kuuntelin kolmannen erän eerotaurumaisessa huumassa meuhkannutta raumalaista selostajaa. Väitän että aidosti ja fanaattisesti kotijoukkuetta kannattava kotiselostaja on parempi kuin media-alan ammattilainen, jonka lajituntemus on korkeintaan keskikertainen ja paikallisradion formaattiin kuuluva "oman" joukkueen kannattaminen päälleliimatun oloista.
 

startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
SaiPan selostuksissa ei luvalla sanoen ole ollut mitää isompaa makua Taurun jälkeen.

Muutenkin toivoisi että SaiPa voisi järjestää jonkun tapahtuman, tai ohjelmanumeron kotipeliin jossa Eero Tauru olisi keskiössä.

Moni saipalainen saattaisi kunnioittaa läsnäolollaa Taurua ihan paikanpäällä.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
SaiPan selostuksissa ei luvalla sanoen ole ollut mitää isompaa makua Taurun jälkeen.

Muutenkin toivoisi että SaiPa voisi järjestää jonkun tapahtuman, tai ohjelmanumeron kotipeliin jossa Eero Tauru olisi keskiössä.

Moni saipalainen saattaisi kunnioittaa läsnäolollaa Taurua ihan paikanpäällä.
Ehdottomasti samaa mieltä. Lukemattomat illat tuli kuunneltua Eeron selostuksia pimeässä makuuhuoneessa radion kautta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös