SaiPa kaudella 2023–2024: ”Operaatio jumbosijan välttäminen”

  • 534 846
  • 2 797

Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuskin Myrrä tai Miettinen valmentaa SaiPaa. Olisi heidän uran kannalta huono ratkaisu
Jos haluaa smliigassa valmentaa niin sitten se pitää valmentaa siellä missä on paikka auki, jollei ulkomailta aukea jotain mielenkiintoisempaa.

Onko SaiPa sitten huonompi vaihtoehto kuin vaikka HIFK tai Kärpät, on maku-asia. Täällä Saimaan rannalla valmentajalle suunniteltaisiin patsasta keskustaan jos saisi raavittua SaiPan sijalle 10. Todella paineettomaan ympäristöön pääsee tuleva päävalmentaja, jollei se sitten ole ole kylän oma poika VH.
 
emz1

Jäsen
Jännä nähdä kuitenkin mitä tekee Myrrä, Miettinen tai Kivi. Kaikille SaiPa olisi ennen kaikkea ihan jotain muuta kun hyvä ratkaisu. SaiPa kuitenkin Liigassa ainoa kenen 23-24 päävalmentaja ei ole tiedossa. Toki HIFK voisi minun mielestä antaa Peltoselle potkut ja palkata jonkun uuden päävalmentajan, ei sovi HIFKlle tuo rämpiminen.
Jokaisella on omat lähtökohtansa valintojen tekemiseen, mutta olisihan se kenelle vain valmentajalle iso hauis ansioluetteloon kun kävisi laittamassa homman rokkaamaan paikassa jossa Virta ei onnistunut ja missä ei ole onnistunut oikein yhtään mikään viimeisen 5 vuoden aikana.

Työrauhan täällä ainakin saa, koska päävalmentajan poistamiseen kesken sopimuskauden on menneisyys huomioiden entistä isompi kynnys.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jos haluaa smliigassa valmentaa niin sitten se pitää valmentaa siellä missä on paikka auki, jollei ulkomailta aukea jotain mielenkiintoisempaa.

Onko SaiPa sitten huonompi vaihtoehto kuin vaikka HIFK tai Kärpät, on maku-asia. Täällä Saimaan rannalla valmentajalle suunniteltaisiin patsasta keskustaan jos saisi raavittua SaiPan sijalle 10. Todella paineettomaan ympäristöön pääsee tuleva päävalmentaja, jollei se sitten ole ole kylän oma poika VH.
Veikkaan, että ei kenenkään noista ole pakko valmentaa ensi kaudella missään, jos niikseen on. Kivikin voi palata studio hommiin, jos houkuttelevaa sopimusta Liigasta ei tule.

Joskus olen sivukorvalla kuullut, että Pikkarainen on melko huono puhumaan kieliä, itse aina pitänyt Pikkaraisesta. Voisko siinä olla SaiPan päävalmentaja..?

Ei oo mikään huhu, vaan tieto jonka kuulin ennen kautta, niin VHsta suunniteltiin seuraavaa päävalmentajaa Virran jälkeen. Onko toimistolla mielipide muuttunut, en tiedä.

Jokaisella on omat lähtökohtansa valintojen tekemiseen, mutta olisihan se kenelle vain valmentajalle iso hauis ansioluetteloon kun kävisi laittamassa homman rokkaamaan paikassa jossa Virta ei onnistunut ja missä ei ole onnistunut oikein yhtään mikään viimeisen 5 vuoden aikana.

Työrauhan täällä ainakin saa, koska päävalmentajan poistamiseen kesken sopimuskauden on menneisyys huomioiden entistä isompi kynnys.
Se on ihan totta. Mutta iso riskikin, jos jäisikin jokaisella valmentamalla kaudellaan SaiPassa runkosarjaan.

Harvemmin nuo lähtee paremmasta seurasta huonompaan valmentamaan. Jos lähtee, niin todennäkösiä syitä on tulevan projektin vakuuttavuus, satsaus pelaajabudjettiin yms.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Ei oo mikään huhu, vaan tieto jonka kuulin ennen kautta, niin VHsta suunniteltiin seuraavaa päävalmentajaa Virran jälkeen. Onko toimistolla mielipide muuttunut, en tiedä.
Tämä varmaan oli alkuperäinen suunnitelma, mutta siihen olisi sisältynyt Ville H:lle kolme täyttä kautta "työharjoittelua" Pekka Virran opissa. Toimistolla on tietysti nyt erilainen tilanne, kun Vilin kokemus päävalmentajana on vähäisempi kuin mitä alunperin suunniteltiin. Saas nähdä mitä sieltä tulee.
 
Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Jos haluaa smliigassa valmentaa niin sitten se pitää valmentaa siellä missä on paikka auki, jollei ulkomailta aukea jotain mielenkiintoisempaa.

Onko SaiPa sitten huonompi vaihtoehto kuin vaikka HIFK tai Kärpät, on maku-asia. Täällä Saimaan rannalla valmentajalle suunniteltaisiin patsasta keskustaan jos saisi raavittua SaiPan sijalle 10. Todella paineettomaan ympäristöön pääsee tuleva päävalmentaja, jollei se sitten ole ole kylän oma poika VH.
Juurikin näin. En koe esim. yhtälöä SaiPa-Myrrä mahdottomana, joskin epätodennäköisenä kyllä. Eihän tänne kukaan tule. No tuli Virtakin.
 
Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämä varmaan oli alkuperäinen suunnitelma, mutta siihen olisi sisältynyt Ville H:lle kolme täyttä kautta "työharjoittelua" Pekka Virran opissa. Toimistolla on tietysti nyt erilainen tilanne, kun Vilin kokemus päävalmentajana on vähäisempi kuin mitä alunperin suunniteltiin. Saas nähdä mitä sieltä tulee.

Olisiko mahdoton ajatus, jos Ville Hämäläinen siirtyisi tämän kauden jälkeen Ketterän päävalmentajaksi ja Tuomo Ropo tulisi SaiPaan? Sitten parin-kolmen kauden jälkeen kun Ropo siirtyy kirkkaampiin valoihin Lappeenrannasta, niin Hämäläisestä pääkoutsi SaiPaan.

Mielestäni Ropo vaikuttaa äärimmäisen fiksulta mieheltä, jolla on valoisa tulevaisuus valmentajana. Vyöllä on jo Mestiksen mestaruus ja SaiPastakin on vankkaa valmennuskokemusta.

En sitten tiedä, että onko siltoja polteltu tuon oikeusjupakan myötä. Harmi jos on, ei näitä omia tekijämiehiä liikaa ole.
 
Vähän epäilen Ropon(kin) valmiutta päävalmentajaksi Liigaan, mutta ei siellä kai siltoja ole lopullisesti poltettu. Kaukaan Päädyn haastettalussa Tuomo Ropo kertoi, että kommunikointi ja yhteistyö Ketterän ja SaiPan organisaatioiden välillä toimii sujuvasti ja aktiivisesti.
 
En itsekään innostu tässä kohdin Roposta päävalmentaja. Se, että onko siltoja palanut vai ei niin mahdotonta päätellä yksittäisistä kommenteista. Vaikka Ropoa kuinka vituttaisi edelleen, niin ei hänen kannata sitä ääneen sanoa mutta kertoohan se jotain että hän on tuossa oikeusjutussa edelleen vaatimassa rahojaan SaiPalta.

Se on vain ammattilaisuutta, että tuo oikeusjupakka ei heijastu mitenkään nykyisiin työtehtäviin tai yhteistyöhön seurojen välillä ja niin se mielestäni kuuluu mennäkin.

SaiPalla on oma näkemys miten asia on mennyt ja Ropolla on oma näkemys miten se olisi kuulunut mennä. Tuomitsee oikeusaste sitten kumman vain olevan "oikeassa" niin en minä usko että tästä siltikään mitään pitkiä kaunoja jäädään kantamaan. Molempien osapuolien intressinä on taloudellinen näkökulma ja uskoisin että kumpikin osapuoli ymmärtää toistensa motiivit ja lopulta tässä riitelevät enemmän asiat ja lait kuin ihmiset.
 
Viimeksi muokattu:

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Vähän epäilen Ropon(kin) valmiutta päävalmentajaksi Liigaan, mutta ei siellä kai siltoja ole lopullisesti poltettu. Kaukaan Päädyn haastettalussa Tuomo Ropo kertoi, että kommunikointi ja yhteistyö Ketterän ja SaiPan organisaatioiden välillä toimii sujuvasti ja aktiivisesti.
Eihän tuo voi pitää paikkaansa ? Eräs nimimerkki täällä palstalla on kertonut useaan otteeseen kuinka Imatralla tehtäisiin vaikka mitä, mutta kun SaiPassa kaikki hoidetaan aivan väärin.
 
Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pekka Tirkkosella oli valmentajakokemusta yhteensä neljä vuotta, ennen kuin tuli SaiPaan päävalmentajaksi vuonna 2012.

Keväällä 2023 Tuomo Ropolla tulee olemaan päävalmentajakokemusta 2 vuotta Mestiksestä ja sen lisäksi hänellä on Liigasta apuvalmentajana toimimisesta kokemusta neljä vuotta. Hän on toiminut päävalmentajana myös junnutasolla kuuden vuoden aikana.

Jos vertaa Tirkkosen valintaan, niin kokemusta ei ainakaan ole sen vähempää. Toki pelaajaura Peksillä oli huomattava.

Tuomo Ropo on osoittanut myös peluuttavansa voittavaa jääkiekkoa Mestiksessä. Hän kuuluu näihin uuden sukupolven valmentajiin, joilla on kyky peluuttaa nykyaikaista lätkää. Lisäksi hän vaikuttaa hyvältä ihmisjohtajalta. Mahtunee myös SaiPan budjettiin.

Itse syttyisin Tuomo Roposta paljon enemmän kuin esim. Tommi Miettisestä tai Jouko Myrrästä.

Lisätään nyt vielä se, että en vaadi Ropoa SaiPan päävalmentajaksi kuin käärmettä pysyyn. Mutta jos mietitään vaihtoehtoja niin minusta Ropo vaikuttaa kaikkein potentiaalisimmalta. Toki myös riski on isohko.
 
ForNever

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Anaheim Ducks, Linköping HC
Joskus olen sivukorvalla kuullut, että Pikkarainen on melko huono puhumaan kieliä, itse aina pitänyt Pikkaraisesta.
Myös silloin kun kävi käsiksi toimittajaan tai löi pelaajaansa baarissa?
 
emz1

Jäsen
Jos vertaa Tirkkosen valintaan, niin kokemusta ei ainakaan ole sen vähempää. Toki pelaajaura Peksillä oli huomattava.
Verrata voi aina, mutta mihinkään järkevään lopputulokseen on vaikeaa päästä vertailemalla muihin.

Jussi Ahokas -> Mittava kokemus juniorivalmentamisesta, mutta ei ollut valmentanut ikinä miesten sarjatasolla ja homma lähti rokkaamaan samantien Kouvolassa.

Ville Nieminen -> Pitkä peliura, yksi kausi päävalmentaja Mestiksessä, Jukureissa pari kautta ilman mainittavia tuloksia, Pelicansissa yksi playoff-kausi ja seuraavana vuonna kenkää.

Tommi Niemelä -> Mittava kokemus juniorivalmentamisesta, pari kautta Sveitsissä apuvalmentaja jonka jälkeen Pelicansiin päävalmentajaksi ja kahtena kautena playoffeihin.

Matti Tiilikainen -> Mittava kokemus juniorivalmentamisesta, pari kautta DEL2:ssa päävalmentaja jonka jälkeen HPK:hon, ei playoffeja ja kesken toista kautta kenkää.

Minun on vaikea sanoa, että mille tasolle esimerkiksi Ropon saavutukset Mestiksessä voidaan arvottaa? Silloin kun Mestis oli paremmassa arvossa niin monesta Mestiksen huippujoukkueen valmentajasta myös marinoitui Liigatasolla kovempia tekijöitä. 2008-2015 ajanjaksolta Mestiksessä valmentaneista tulevat mieleen mm. Tirkkonen, Pikkarainen, Pennanen ja Törmänen. Kuinka paljon nykyisellä Mestis-arjella on tekemistä huippukiekon kanssa tai kuinka hyvin se valmistaa enää valmentajia Liigaan? Itsellä ei ole tietoa. Intuitio sanoo, että sama on käynyt valmentajille kuin pelaajille eli todellisia huippuja tulee äärimmäisen harvoin enää.
 
Viimeksi muokattu:

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Verrata voi aina, mutta mihinkään järkevään lopputulokseen on vaikeaa päästä vertailemalla muihin.

Jussi Ahokas -> Mittava kokemus juniorivalmentamisesta, mutta ei ollut valmentanut ikinä miesten sarjatasolla ja homma lähti rokkaamaan samantien Kouvolassa.

Ville Nieminen -> Pitkä peliura, yksi kausi päävalmentaja Mestiksessä, Jukureissa pari kautta ilman mainittavia tuloksia, Pelicansissa yksi playoff-kausi ja seuraavana vuonna kenkää.

Tommi Niemelä -> Mittava kokemus juniorivalmentamisesta, pari kautta Sveitsissä apuvalmentaja jonka jälkeen Pelicansiin päävalmentajaksi ja kahtena kautena playoffeihin.

Matti Tiilikainen -> Mittava kokemus juniorivalmentamisesta, pari kautta DEL2:ssa päävalmentaja jonka jälkeen HPK:hon, ei playoffeja ja kesken toista kautta kenkää.

Minun on vaikea sanoa, että mille tasolle esimerkiksi Ropon saavutukset Mestiksessä voidaan arvottaa? Silloin kun Mestis oli paremmassa arvossa niin monesta Mestiksen huippujoukkueen valmentajasta myös marinoitui Liigatasolla kovempia tekijöitä. 2008-2015 ajanjaksolta Mestiksessä valmentaneista tulevat mieleen mm. Tirkkonen, Pikkarainen, Pennanen ja Törmänen. Kuinka paljon nykyisellä Mestis-arjella on tekemistä huippukiekon kanssa tai kuinka hyvin se valmistaa enää valmentajia Liigaan? Itsellä ei ole tietoa.

Tuo on ihan totta, että tietyllä tapaa mihinkään järkevään lopputulokseen on vaikea päästä vertailemalla muihin. Lähinnä hain sitä, että jos miettii valmentajakokemusta niin mielestäni Ropon osalta olisi ihan luontevaa hypätä päävalmentajaksi Liigaan vaikka jo ensi kaudesta alkaen.

Ropon Kaukaan päädyn vierailusta jäi mieleen myös se, että hänellä on Vierumäellä(?) joku koutsi, jonka kanssa hän sparrailee asioita. Jos näin läheltä organisaatiota löytyy itsensä kehittämiseen, jääkiekkoon ja valmentamiseen näin intohimoisesti suhtautuva koutsi niin mielestäni sellaiselle kannattaa tarjota mahdollisuus.

Vaikea sanoa, että mille tasolle Ropon saavutukset Mestiksessä voidaan arvottaa. Fakta on kuitenkin se, että kyseessä on Suomen toiseksi ylin miesten sarjataso jääkiekossa. Hän on keväällä saanut arvokasta päävalmentajakokemusta miehistä ja toki se riippuu myös omista tuntemuksista, että onko valmis hyppäämään pääkoutsiksi Liigaan. Eikös se Maso Lehtonenkin maininnut joskus että ei halua vielä Liigaan. Jarno Pikkarainen myös taisi kyselyistä huolimatta mieluummin jatkaa Mestiksessä kokemuksen kerryttämistä.

Ropolla olisi varmasti kyky peluuttaa raikasta lätkää, jossa on selkeä rakenne. Se, että olisiko se voittavaa jääkiekkoa niin on tietysti toinen kysymys. Virran tai Lehterän ajan kaltaista myrkyllistä koppi-ilmapiiriä tosin tuskin nähtäisiin, vaikka Roposta sen kuuluisan lappugaten syyllinen tehtiinkin.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Sopimustilanne karkeasti:

Sentteristö:
Kalapudas, Metsävainio, Hokkanen. Optiot: Morand. Katkolla: Koskiranta.

Oikea laita:
Ojantakanen, Oden, Lipiäinen. Katkolla: Descheneau, Meskanen.

Vasen laita:
Loimaranta, Karvinen, Vainikainen. Optiot: Olhaver.

Rightin pakit:
Optiot: Viitasalo, Moro. Katkolla: Irving.

Leftin pakit:
Maalahti, Rikkilä, Hietala, Laakso, Rajaniemi. Optiot: Donohue.

Jos saisin päättää, niin lähtisin kehittämään joukkuetta ensi kautta varten seuraavasti:

Sentteristöön joku selkeä 30+ pisteen ykkössentteri. Kakkoseksi Kalapudas. Kolmoseksi Morand, jos ei hirveän kallis, uskoisin että siellä on vielä paljon potentiaalia joka voisi realisoitua kun olisi kova ykkönen edellä ja voisi kilpailla 2. paikasta Kalaputaan kanssa. Koskirannalle jatkoa jos Metsävainio suostuisi ja saataisiin vaihdettua. Muuten melkeinpä hankkisin jonkun nuoremman tilalle kirittämään alaketjuihin.

Jos Meskanen ei jatka oikeassa laidassa, niin tarvitaan sinne yksi tehokas ukko. Ojantakanen on hiipinyt tällä kaudella jo 10 maaliin ja tulee ylittämään viime kauden maalimääränsä. Murtautunut 15 maalin mieheksi ja ansaitsee 2. ketjun paikan. Oden & Lipiäinen kirittävät ja ovat varsin hyvät vaihtoehdot 3-4 ketjuihin. Dösönöö olisi hyvä jos kestäisi ehjänä, vaan näyttää ettei kestä.

Vasen laita on hieman hankala. Loimiksen taso heiluu liikaa kärkiketjuihin ja alaketjuihin taas on ruuhkaa. Melkein tuo laita huutaisi kahta tekijämiestä, mutta mitä sitten näille nykyisille tehdään?

Pakisto on melko hyvässä kunnossa, mutta kyllä sekin huutaisi Irvingin jatkoa tai korvaajaa. Donohuen option käyttäisin, on parantanut peliään koko kauden ja osoittanut taistelutahtoa. Tämä on kuitenkin ollut hänen ensimmäinen kausi ammattilaisena.

Maalivahdit ovat melkein se isoin arvoitus. Millään 2 arpaa strategialla ei nyt millään voida lähteä, eli selkeä ykkönen on pakko jostain hankkia.

Edit. Korjattu Olhaverin tilanteeksi optio.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Eihän tuo voi pitää paikkaansa ? Eräs nimimerkki täällä palstalla on kertonut useaan otteeseen kuinka Imatralla tehtäisiin vaikka mitä, mutta kun SaiPassa kaikki hoidetaan aivan väärin.
Itket ilmeisesti allekirjoittaneen kommentteja. No kannattaa varmaan katsoa Liigan ja Mestiksen tämän hetken sarjataulukoita sekä muutaman viimeisen vuoden sarjasijoituksia. Jos vielä sen jälkeen olet sitä mieltä, ettei Ketterässä ole tehty viimeiset vuodet asioita urheilupuolella systemaattisemmin ja paremmin kuin SaiPassa, niin onneksi olkoon.
 
Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Itket ilmeisesti allekirjoittaneen kommentteja. No kannattaa varmaan katsoa Liigan ja Mestiksen tämän hetken sarjataulukoita sekä muutaman viimeisen vuoden sarjasijoituksia. Jos vielä sen jälkeen olet sitä mieltä, ettei Ketterässä ole tehty viimeiset vuodet asioita urheilupuolella systemaattisemmin ja paremmin kuin SaiPassa, niin onneksi olkoon.
Minun ei tarvitse perustella Liigan ja Mestiksen välisiä eroja. Toinen on ammattilaisurheilua ja toinen harrastamista. Sitten kun molemmat organisaatiot ovat samalla tasolla niin voin arvioida näit keskenään.
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Hippasen on sympatioita teidän suuntaan. Pieni ja piskuinen ja kun se taistelu löytyy niin voi kaikki varoa.
Muistan kun the Banham laukoi kääntölämärillä jonkun maalin muinoin ja mietin että vittu kun on kova jätkä.
Niin kaihoisasti muisteln noita kaiman muuveja. Oli pelimies ilman pelimiesten kymppiä.
Tsemiä.
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Veikkaan, että ei kenenkään noista ole pakko valmentaa ensi kaudella missään, jos niikseen on. Kivikin voi palata studio hommiin, jos houkuttelevaa sopimusta Liigasta ei tule.

Harvemmin nuo lähtee paremmasta seurasta huonompaan valmentamaan. Jos lähtee, niin todennäkösiä syitä on tulevan projektin vakuuttavuus, satsaus pelaajabudjettiin yms.
Tässä on jäänyt sellainen kuva itselle, että esim. Kivi on sellainen äijä, joka elää ja hengittää jääkiekkoa. Varmasti siellä Cmoren studiossa on aivan mahtavaa päästä puhumaan jääkiekosta suorissa lähetyksissä mutta jos vaihtoehtona on liigaseuran päävalmentajan pesti niin epäilen, että aika huono tarjous saisi liigaseuralta olla jos Kivi valitsisi Cmoren studion liigaseuran päävalmentajan pestin sijaan. Kaikkia kunnia toki Cmoren studiolle. Mutta uskon, että ehkä SaiPa heidän kanssa pystyy vielä kilpailemaan, kun kerta oli varaa palkata Virtakin tänne. Eri asia on sitten se jos Kivi saa useita tarjouksia liigan sisältä niin etenkin SaiPan on hankala lähteä kilpailemaan esim. Tapparan, Kärppien, Lukon tai HIFK:n kaltaisten seurojen kanssa.

Mutta kyllä Liigan sisällä päävalmentajan paikkoja on niin rajallinen määrä tarjolla, että harva valmentaja jolla ei ole ensi kaudeksi sopimusta mihinkään jättää kenenkään liigaseuran tarjousta ainakaan kuuntelematta, ei edes SaiPan jos siis sattuisivat tälle sopimusta tarjoamaan. Kyllä SaiPankin päävalmentajan pestiin halukkuutta löytyy vielä kaikesta huolimatta. Toki raha voi nousta esteeksi jos on niin, ettei SaiPalla ole varaa Kiveen. Huhujen mukaan aikanaan Karri Kivi neuvotteli SaiPankin kanssa mutta saman huhun mukaan homma kaatui siihen, että Kivi halusi tulla tänne nelivuotisella sopimuksella mutta tähän ei SaiPa suostunut.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Hippasen on sympatioita teidän suuntaan. Pieni ja piskuinen ja kun se taistelu löytyy niin voi kaikki varoa.
Muistan kun the Banham laukoi kääntölämärillä jonkun maalin muinoin ja mietin että vittu kun on kova jätkä.
Niin kaihoisasti muisteln noita kaiman muuveja. Oli pelimies ilman pelimiesten kymppiä.
Tsemiä.
Kyllä. Jokainen voi lähtökohtaisesti varoa, mutta jos ja kun se taistelu löytyy kerran kymmeneen peliin, niin sillä ei ole vielä muuta tarjolla kuin osallistujan rooli. Olisi hienoa, jos SaiPa olisi muutakin kuin se sympaattinen vesipoika, joka joskus saa pudottaa avauskiekon kansan pyyhkiessä kyyneleitä liikutuksesta, ennen kuin se oikeasti tavoitteellinen urheilutapahtuma alkaa.
 
juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sopimustilanne karkeasti:

Rightin pakit:
Optiot: Viitasalo, Moro. Katkolla: Irving.

Leftin pakit:
Maalahti, Rikkilä, Hietala, Laakso, Rajaniemi. Optiot: Donohue.

Pakisto on melko hyvässä kunnossa, mutta kyllä sekin huutaisi Irvingin jatkoa tai korvaajaa. Donohuen option käyttäisin, on parantanut peliään koko kauden ja osoittanut taistelutahtoa. Tämä on kuitenkin ollut hänen ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Samaa mieltä Donohuesta, ei liene kovin kalliskaan. Pelaa hyvin kiekollisena, esim. eilen kaksi pitkää tarkkaa poikkikentän syöttöä vauhdissa olleelle miehelle. Miinusta ettei pysty käyttämään alivoimalla, yv:llä voisi nousta kakkosketjuun.

Moro sen sijaan on ollut viime aikoina huono. Ei osaa käyttää kokoaan, virheherkkä, mielestäni esim. eilisessä pelissä huonoin pakki. Toivottavasti samalla rahalla saadaa enemmän.

Muista sen verran, että Irving on kyllä ihan king, hänelle kannattaa maksaa 200 k jos pystyisi pitämään. Pelaa niin isot minuutit että hinta per minuutti on kohtuullinen. Maalahti on parantanut, sen sijaan Rajaniemi on hiipunut jonnekin varjoihin hyvän alun jälkeen.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Mitäs muut tekisitte Olhaverin osalta? Käyttäisittekö option? Pisteet toistaiseksi 3+5=8 ja tehotilasto -12. Itse melkeinpä sanoisin ettei kannata käyttää kun tuolla vasemmalla kaistalla on liikaa pelaajia, joiden paikka ei ole voittavan seuran kahdessa kärkikentässä. Olisi toki ihan hyvä vaihtoehto nelosen laitaan, mutta meillä on Vainikainen, Karvinen ja Loimaranta sopimuksella. Eri asia toki jos Loimaranta tai Karvinen ottaisi sellaisen loikan että voisivat pärjätä kakkosen laidassa.
 
Morolla toki alla pitkähkö huili. Virhealtis hän toki on. Hänen kohdallaan palkkapussin koko vaikuttaa aika paljon siihen kannattaako miestä sommitella ensi vuoden joukkueeseen.

Rajaniemen kohdalla kannattaa muistaa minkä ikäisestä hepusta on kyse. Hietalan kohdalla tuntuu että kyseessä on vielä osittain junnumainen pelaaja. Rajaniemi on puolitoista vuotta nuorempi.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mitäs muut tekisitte Olhaverin osalta? Käyttäisittekö option? Pisteet toistaiseksi 3+5=8 ja tehotilasto -12. Itse melkeinpä sanoisin ettei kannata käyttää kun tuolla vasemmalla kaistalla on liikaa pelaajia, joiden paikka ei ole voittavan seuran kahdessa kärkikentässä. Olisi toki ihan hyvä vaihtoehto nelosen laitaan, mutta meillä on Vainikainen, Karvinen ja Loimaranta sopimuksella. Eri asia toki jos Loimaranta tai Karvinen ottaisi sellaisen loikan että voisivat pärjätä kakkosen laidassa.
Ei kannata käyttää, näin sanoisin. Karvinen pelannut pienemmällä peliajalla ja paremmalla pistekeskiarvolla.

Olhaverin jatko olisi vaan kärkikentistä pois.

Kakkosketjun ja kolmosketjun keskelle sellaiset pelaajat, jotka tekee noista laitureista paremmat.

X1 - Kalapudas - X2
Loimaranta - X3 - Ojantakanen
Karvinen - X4 - Oden
Vainikainen - Metsävainio - Lipiäinen

Maalahti - Viitasalo
Y1 - Moro
Laakso - Y2
Rikkilä - Rajaniemi

Y3
Y4

Nämä on sitten vain heittoja:

Hyökkäysosasto
X1: Martins Dzierkals, Ondrej Beranek, Jami Krannila
X2: Pavol Skalicky, Eetu Tuulola
X3: Hudson Elynuik, Carl Berglund, Parker Ford
X4: Jordan Kawaguchi

Pakisto
Y1: Daniel Brickley, Elias Rosen, Filip Pyrochta
Y2: Olli Vainio, Aleksi Elorinne

Maalivahtiosasto
Y3: Victor Brattström, Adam Scheel, Samuel Harvey
Y4: Samuel Jukuri, Waltteri Ignatjew

SaiPa on pelaajia viime kausina haalinut aika paljon akselilla Tsekki / P-Amerikka / Ruotsi. Koitin scoutata pelaajia samoista Liigoista.

Skalicky voisi olla SaiPamainen haku. Ennen tätä kautta ei olisi mitään saumaa saada miestä Lappeenrantaan, mutta tämän kauden jälkeen voisi olla, mutta nykyinen soppari on kyllä helvetin kallis. Tuulola sama homma, mutta flopannut kyllä vielä paremmin.

Itse en hankkisi yhtään kiekollista pakkia pakistoon. Enemmänkin sellaisia hybridejä. Viitasalo, Maalahti ja Laakso riittää ylivoimalle, minun mielestä. Laaksolle ensi kausi voi olla läpimurtokausi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös