SaiPa kaudella 2021–2022

  • 505 140
  • 2 643

aintg

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, sympatiat: Jukurit & KalPa
Jes! Hämäläinen Etelä-Saimaan mukaan Virran valmennustiimissä. Kelpaa enemmän kuin hyvin!

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
E-Saimaan verkkouutisissa tämmöinen uutinen:
Pekka Virta saa SaiPassa kakkosvalmentajakseen Ville Hämäläisen – Matias Lehtonen lähtee Ketterästä Rovaniemelle, päinvastaiseen suuntaan SaiPan liigajoukkueen toiseksi apuvalmentajaksi saapuu Santeri Immonen.

E-Saimaan mukaan siis Ville Hämäläinen jatkaa SaiPan valmennusryhmässä apuvalmentajana ensi kaudella. Päävalmentajaksi on tulossa Pekka Virta ja toiseksi apuvalmentajaksi Santeri Immonen Rokin päävalmentajan paikalta. Markkanen ei kommentoi, Markkasen mukaan koko valmennusryhmä ei ole vielä ihan selvillä tai ainakaan ei ole nimiä papereissa vielä. Sen sijaan SaiPan U20-joukkueen ensi kauden valmennuskuvioita jouduttaneen pohtimaan ensi kaudella uudelleen säästöpaineissa Markkasen mukaan. Tällä hetkellä U20-joukkueen valmennuksessa on kaksi päätoimista valmentajaa eli Jouko Viljakainen ja Joni Yli-Torkko.

Ketterä sen sijaan julkistaa ensi kauden edustusjoukkueensa ja nuorten valmennusryhmänsä ensi viikolla jutun mukaan.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No on tää kyllä outoa että lehti uutisoi valmennussopimuksista ja seura ei voi/saa sanoa mitään.

Vai onko Etelä-Saimaa Saipan äänitorvi.
 
Herra Jaakko

Tämä on mielestäni hyvin yleinen käytäntö. Lehdet kirjoittelevat kaikenlaista, mutta seurat eivät voi, tai eivät halua kommentoida. Kenties vasta kauden jälkeen.
 
ahal

Jäsen
Hetkinen seis! Me on maksettu Lehterästä 117 000 ja KooKoo Ahokkaasta 74 000? Miten ihmeessä nuorten maajoukkuevalmentaja voi olla noin paljon nuorten liigajoukkueen valmentajaa edullisempi?
Valmentajalla aikuisissa rookie-vuosi, ja alustava sopimus tehty jo "hyvissä ajoin".. ja lisäksi tietysti vain osavuoden palkka.
 
Viimeksi muokattu:

redpecka

Jäsen
Hetkinen seis! Me on maksettu Lehterästä 117 000 ja KooKoo Ahokkaasta 74 000? Miten ihmeessä nuorten maajoukkuevalmentaja voi olla noin paljon nuorten liigajoukkueen valmentajaa edullisempi?
Eiköhän Lehteräkin ole aloittanut jollain ~60 K€. Sitten option käyttöä, uutta sopparia ja niin edelleen.
 
Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens

Juniorivalmentajalla (Nuorten sarjat & maajoukkue, U20) on pienemmät palkat. Ahokkaalla ei ollut aiemmin liigan päävalmentajan kokemusta ja silloin palkat alkavat jostain tuolta tasolta ja kyseessä on vielä pienempi seurakin ei mikään IFK. Muistelin että Teron 1 vuoden palkka oli myös jotain 70-80k välillä eli palkka on ollut oikealla tasolla toki voi sanoa että saivat kyllä vastinetta rahoille Ahokkaan tapauksessa. Jos puhutaan kokeneesta ja hyvät näytöt antaneesta liigan valmentajasta niin palkat ovat yli 100k ja kuten tiedetään niin isommissa seuroissa 140-200k, ja ihan huiput saavat vielä enempi (KHL ja miesten maajoukkue, toki voi olla hieman menestyksen mukaan maksettavia bonuksia eli palkkaa tulee lisää menestyksen mukaisesti joka vaikuttaa noihin palkkoihin)
 
Kyllä kyllä. Tirkkonenkin veti ekat kaksi vuotta varmaan noilla maltillisilla liksoilla ja kahden vuoden jatkopahvi olikin sitten jo meritoituneelle liigavalmentajalle oikeutettu 150 tonnia muistaakseni.

Jos Virta saa kolmesta kaudesta vaikka puoli miljoonaa niin ainakin näin alkuun tuntuu hyvältä sijoitukselta: kerrankin satsataan siihen tärkeimpään. Mitä tekee jollain "200-tontun" Zabolla per kausi jos valkkuna pyörii joku harjoittelija.
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä Lentää Oy
Hetkinen seis! Me on maksettu Lehterästä 117 000 ja KooKoo Ahokkaasta 74 000? Miten ihmeessä nuorten maajoukkuevalmentaja voi olla noin paljon nuorten liigajoukkueen valmentajaa edullisempi?
Hetkinen seis! Tuo 74k€ on siis Ahokkaan vuoden 2019 ansiotulot, jotka koostuvat alkuvuoden junnumaajoukkueen pestistä ja kesästä lähtien KooKoon penkin takana seisomisesta. Vuoden 2020 verotiedoista voidaan sitten katsella mitä KooKoo maksaa valmentajalleen vuositasolla.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo

Tämä selittääkin asian jo paremmin.
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Virralla on kyllä aika iso työmaa SaiPan kanssa. Ehkä hän tykkää haasteista, niitä täällä riittää. Mutta keitä pelaajia Virta mahdollisesti SaiPaan tuo mukanaan? Katselin, että Lukossa on muutamia sellaisia Virran luottomiehiä joilla on sopimus loppumassa tähän kauteen ja ketkä olisivat ehkä mahdollisia SaiPaan?

Hyökkääjät:
Heikki Liedes. Olisi varmaan ainakin hyvin saipamainen haku. Tällä kaudella ollut Lukon kapteeni. Mutta hyökkäyspään tehot on olleet aika vaatimattomia. Menee aika lailla samaan kategoriaan Piipposen ja Vainikaisen tyyppisten neloskentän koohottajien kanssa.

Jonne Tammela. Voisi olla erittäin hyvä haku tulosyksikköön. Viime kaudella teki 30 pistettä. Mutta jatkaako ensi kaudella enää liigassa vai lähteekö rapakon taakse?

Janne Keränen. Kuuluu näihin Virran luottomiehiin. Tosin pelaa tällä hetkellä Sportissa. Toisi kokemusta ja taitoa hyökkäyspäähän. Pienikokoinen laituri. Edellytykset on 30-40 pisteen kauteen parhaassa tapauksessa. Ikää tosin on kohta jo 34 vuotta, joten parhaat kaudet lienee takanapäin, mutta odotukset on silti 25-30 pisteen/0,5ppg pistevauhtiin jos pysyy terveenä. Ei ole suuria loukkaantumisia kärsinyt uransa aikana. Voisi ainakin kuvitella että Virta hänen suunnitelmiaan ensi kaudesta kyselee.

Puolustajat:

Miska Kukkonen. Olisi hyvä haku. Olisi ehkä vähän samantyyppinen hankinta kuin Robin Salo aikoinaan tullessaan SaiPaan mutta Rightin puolen pakki. Toisi varmasti juonikkuutta YV:lle. Olisiko SaiPa hänelle hyvä vaihtoehto matkallaan kohti P-Amerikkaa?

Roni Sevänen. Perusvarma pakki. Toisi kokemusta ja varmuutta puolustuspäähän.

Vili Laitinen. Toisi varmuutta puolustuspäähän. Vääräkätinen. Voisi olla hyvin saipamainen haku, vielä ei ole liigassa aivan lähtenyt vaikka viime kaudella pelasi ihan hyvin Lukossa pelatessaan, kävi myös SaPKossa pelaamassa välillä Mestistä. Ikää ei ole vasta kuin 21 vuotta, joten parhaat kaudet saattavat olla vasta edessä? Tulisiko Virran mukana SaiPaan?

Maalivahdit:

Oskari Setänen. Pelannut tälläkin kaudella hyvin. Viime kausi oli erinomainen. On kuitenkin jo melko kokenut maalivahti liigassa. Päässyt kokeilemaan pelaamista jo EHT-tasolla. Olisi SaiPassa selkeä ykkösveskari. Mutta onko kuitenkin liian kallis SaiPalle?
 
Viimeksi muokattu:

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Eikö Liedestä ole huhuttu KooKooseen? Aivan, kuin olisin tällaista lukenut lähipäivinä.
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eikö Liedestä ole huhuttu KooKooseen? Aivan, kuin olisin tällaista lukenut lähipäivinä.
Ei miulla ainakaan ole tämmöisestä tietoa? Mutta jos näin on huhuttu niin sitten siinä on varmaan jotain perää. Heitin vain Liedeksen yhtenä vaihtoehtona kun on kuitenkin ollut näitä Virran luottosotureita.

Mikäköhän on muuten Jesse Mankisen tilanne? Voisiko ensi kaudeksi olla se kotiinpaluun aika? Virta on hänelle kuitenkin tuttu valmentaja.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

redpecka

Jäsen
Mikäköhän on muuten Jesse Mankisen tilanne? Voisiko ensi kaudeksi olla se kotiinpaluun aika? Virta on hänelle kuitenkin tuttu valmentaja.
Jos Virta ja Markkanen näkee tämmöselle jotain roolia ja paikkaa palapelissä oikealla hinnalla niin kyllä. Jos taas sen takia, että sattunut syntymään Lprassa ja pakko kotiuttaa niin kiitos ei.
 
Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei miulla ainakaan ole tämmöisestä tietoa? Mutta jos näin on huhuttu niin sitten siinä on varmaan jotain perää. Heitin vain Liedeksen yhtenä vaihtoehtona kun on kuitenkin ollut näitä Virran luottosotureita.

Mikäköhän on muuten Jesse Mankisen tilanne? Voisiko ensi kaudeksi olla se kotiinpaluun aika? Virta on hänelle kuitenkin tuttu valmentaja.
Kuulkaas nyt, me emme tarvitse Jesse Mankisen palveluksia tällä haavaa.
 
ahal

Jäsen
Olisi kiva kuulla perusteluita, että miksi ei?
Oma näkemykseni. JM lähti aikanaan KalPaan, kun siellä pelattiin nopeaa ja aika taitavaakin kiekkoa, mikä viehätti miestä. Pari kautta ihan ok. Sitten käväisy ulkomailla, mutta homma ei oikein natsannut. Pelsuissa taas pari hyvää kautta, mutta viime kausi kesy. Tällä kaudella pelattu vasta 5 matsia kiikaritehoilla, muuten saikulla, joten nykykunto arvoitus. Jesse on ihan hyvä 2-3-ketjun laituri, kun pelihuumori on päällä mutta myös hukkuu helposti mainoksiin - näkyi jo SaiPassakin. 29-vuotiaana pitäisi ottaa vielä steppi tai pari, jos mielii kärkiäijäksi. Toisaalta rauhallinen luonne sotii hieman vastaan. Lisäksi mielikuvaksi jäi Jessen lähdöstä, että paluu ei ihan heti olisi ajankohtainen. No aika tekee tehtävänsä, useimmiten. Ehkä Virta sytyttäisi?

Ja pikkuisen lisää Virrasta. Aika masokistinen / eriskummallinen tyyppi pitää olla, jos mestaruusvuoden (?) jälkeen hyppää sarjan pohjakastin vetäjäksi. En ymmärrä. Lukossa kaikki on nykyään toisin kuin SaiPassa. Luulisi, että suunta olisi vaikka ulkomaille, jos kotimaa on jo koluttu. Mutta ehkä asiassa painaa tekijöitä, joita emme tiedä (mm. kielitaito?). Joutuihan Nieminenkin lähtemään MoDosta kieliongelmien vuoksi, vaikka ainakin rallienglantia on puhunut jo vuosikymmenet. Jotenkin tuo Virta-huhu ei vaan ota uskoakseen..
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Viimeksi SaiPassa ollessaan hän oli hyvä ja hyödyllinen. Sen jälkeen hän on ollut enemmän tai vähemmän keskinkertainen tai peräti heikko.
Jaakko mitä helvettiä?

SaiPasta lähdön jälkeen Mankinen on vetänyt liigassa pari 39 pisteen kautta ja pari kautta tuohon SaiPa-aikojensa tahtiin, mikä sekin oli aika kova tahti varsinkin maalimäärissä. Viime kausi ja tämän kauden alku ovat olleet kehnoja, mutta isommassa kuvassa Mankinen näyttää menneen eteenpäin pelaajana.

Arvaatteko muuten, kenen valmennuksessa Jesse paukutti nuo 39 pistettä runkosarjassa ja 11 playoffeissa KalPassa pelatessaan?
 
No jos Mankinen olisi edullinen kaveri? Tämä kausi on mennyt häneltä saikulla. Jos Virta vaikka sytyttäisi? Huonon kauden jälkeen voisi olla motivaatiota ja näytönhaluja, Virran joukkueessa ei pitäisi olla vapaamatkustajia? Toki näillä paluumuuttajilla on vähän huono historia pakko myöntää, Löfman tuli muutama vuosi sitten 3v sopimuksella ja siitä ajasta kaksi kautta meni aika lailla saikulla. Kolmas kausi oli toki Anssilla jo hyvä, mutta sitten joukkue floppasi kunnolla. Nyt taas Koskiranta on pelannut alle odotusten, mutta Koskirannalla on toki aikaa parantaa. Siinä mielessä ymmärrän kyllä huolen myös Mankisen kohdalla, onnistuisiko SaiPassa. Ehkäpä nyt kolmannella kerralla onnistuisi? Kun kaksi edellistä paluumuuttajaa ei ole ollut ihan sellaisia mitä odotettiin?

Kyllähän tuo Virta-huhu kuulostaa aika uskomattomalta. Mutta onko Markkanen jo hyvissä ajoin lyönyt mottipäisiä summia tiskiin? Lisäksi monella liigajoukkueella on jo ensi kauden valmentajakuviot olleet selvillä pidemmän aikaa. Sen lisäksi Virtaa voi kiinnostaa valmentaminen kotimaassa enemmän ja ehkäpä jos SaiPasta on tosiaan tarjottu kolmivuotista sopparia, niin se voisi olla myös hyvin houkutteleva vaihtoehto. Keski-Euroopassa tai KHL:ssä valmentaminen voi olla näinä aikoina epävarmempaa. Ehkäpä Virta miettii myös perhettään. Perhe-elämän kannalta Suomessa voi olla tässä maailmantilanteessa mukavampi valmentaa kun Korona ei ole täällä kuitenkaan ihan niin pahasti levinnyt kuin monessa Euroopan maassa puhumattakaan Venäjän tilanteesta.

Viimeksi SaiPassa ollessaan hän oli hyvä ja hyödyllinen. Sen jälkeen hän on ollut enemmän tai vähemmän keskinkertainen tai peräti heikko.
No josko uusi valmentaja saisi JM:än parantamaan? Edellisen kerranhan JM oli Virran valmentamassa joukkueessa erinomainen.
 
Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jaakko mitä helvettiä?

SaiPasta lähdön jälkeen Mankinen on vetänyt liigassa pari 39 pisteen kautta ja pari kautta tuohon SaiPa-aikojensa tahtiin, mikä sekin oli aika kova tahti varsinkin maalimäärissä. Viime kausi ja tämän kauden alku ovat olleet kehnoja, mutta isommassa kuvassa Mankinen näyttää menneen eteenpäin pelaajana.

Arvaatteko muuten, kenen valmennuksessa Jesse paukutti nuo 39 pistettä runkosarjassa ja 11 playoffeissa KalPassa pelatessaan?
Onko näin? Saatatte olla oikeassa. En ole ajatellut että hän olisi ollut noin hyvä. Saatan ehdottomasti olla väärässä :-)
 
Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Onko näin? Saatatte olla oikeassa. En ole ajatellut että hän olisi ollut noin hyvä. Saatan ehdottomasti olla väärässä :-)
Tässä on Herran viimeiset kaudet. HPK pelaajaosiossa ei oikein tiedetty mikä on Jessen tilanne (pitivät kuitenkin pelimiehenä edelleen) ja liigan sivuille on merkitty +eli mies on loukkaantunut. Kalpassa oli huippukausi 2016-2017 (18+21=39 pistettä), josta KHL:n josta tuli siis pikapotkut ja sitten ollut Pelicansissa (paras kausi 2018/2019 14+25=39), josta siirtyi HPK:n tälle kaudella. Ei tainnut saada haluamaansa SaiPassa ja lähti paremmille apajille ensin Kalpaan ja ihan hyvin on mennyt tähän asti. Nyt on tullut kuitenkin loukkaantuminen (ja tätä kautta voi pitää pettymyksenä ja toki viimeinen Pelicansissa ei ollut enää lentoa pisteiden valossa 6+5=11) ? Tälle kaudelle 5 peliä 0+0 ja jatkosta ei ole täyttä varmuutta.
Ura on nyt hieman vedenjakajalla ja ilmassa on kysymyksiä: milloin pelikuntoinen?, pystyykö vielä kehittymään? Kuka/Ketkä ovat pelaajasta kiinnostuneita. Jos oletetaan, että on täysin kunnossa niin ottajia varmaankin on. Sopimus on EP:n mukaan vielä kaudeksi 2022 (HPK) eli hieman spekulatiivista keskustelua vielä tämä paluu SaiPaan ensi kauden osalta. Voisi palata SaiPaan kun hinta olisi kohdillaan ja olisi jotain annettavaa vielä seuralle siis 2022 kauden jälkeen ja ensi kaudella nähdään onko paluussa Lappeeseen puolin ja toisin järkeä. Pekka Virta (Et Jussi Markkanen) voi olla henkilö joka hänet voisi tänne saada jos taloudelliset realiteetit ovat järkevät seuralle ja kun miehestä olisi hyötyä rosterissa. Tietenkin jos puhutaan kunnossa olevasta Mankisesta niin kyseessä on toki vahvistus toinen asia on sitten onko mieheen vielä varaa. Harmittavasti tuo Jessen KHL kierros jolla oli varmaan tarkoitus saada rahallistakin vastinetta ei mennyt ihan putkeen ja siksi uskon, että vielä on merkitystä Jesselle paljonkin kuka laittaa parasta tarjousta pöytään jatkossa.

Pelaajatilastot viime vuosilta:
2016-17 KalpaLiiga5818213945|Pudotuspeleissä185611274
Suomi (kaikki)Kansainvälisiä30112-1|
2017-18 Vityaz PodolskKhl162462-2|
PelicansLiiga371292100|Pudotuspeleissä302200
2018-19 Pelicans "A"Liiga5714253962|Pudotuspeleissä604440
2019-20 Pelicans "A"Liiga3965116-13|
HC DavosNl60222-2|
2020-21 HPK "A"Liiga50000-2|

Viimeksi muokattu:

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Olen tässä miettinyt, että pitäisikö SaiPan kokeilla välillä jotain muuta taktiikkaa, kuin tätä hiton puukäsi koohotus kiekkoa. Tehtäisiin ensikaudeksi ns.tepsit ja haalittaisiin maailmalta kädellisiä palkkasotureita tyyliin Kestner,Ishakov, Audette... jotkut arvat olisivat toki häviäviä, mutta kannattaisiko välillä riskillä koittaa? Kaksosta yms muita puukäsiä kiitettäisiin SaiPa ajasta ja haettaisi pohjois ameriikan alasarjoista pelaajia tilalle, jotka osaavat todistetusti pistää lötöä pussiin. Ainahan se on riski tuoda noita pelaajia tänne, mutta alkaa puuduttaa tämä paikallaan polkeminenkin.

Toki Virtahan tuon joukkeen kokoaa, eikä @Krepo.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös