SaiPa kaudella 2020–2021

  • 455 519
  • 2 114

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Aivan kauhea kausi lopulta ohi. Ei oikeastaan keksimällä keksitympää loppua voi tähän keksiä. Viimeisen sekunnin juniorin maalilla jatkoille ja Koskirannan perseestä kiekko maaliin ja joku muu on jumbo.

Nyt tämä kettinki säppiin, Teron pelikirja kiinni ja esim Hakalissa johonkin saunanpesään?

Kiitos ja voimia palstalla kanssaeläjille, sitä tarvitaan jatkossakin!
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sehän oli hieno voitto lopulta ihmeellisten vaiheiden jälkeen. Viimeksi kun pelattiin Hämeenlinnassa joulun jälkeen ja tuli se kolmen pisteen voitto niin ajattelin ettei HPK enää ota SaiPaa kiinni(eroa oli silloin 12 pistettä) ja ei ainakaan viimeiseksi jäädä. No HPK nousi sieltä kuitenkin ja nousi lopulta taistelemaan jopa pudotuspelipaikasta ja meni SaiPasta ohi. Posia kuitenkin ettei SaiPakaan viimeiseksi jäänyt. Mutta eipä se paljoa lohduta. Voittoon on kuitenkin hyvä lopettaa. Eipä SaiPan voittoa ole juuri koskaan tullut todistettua näin huhtikuun puolenvälin tienoilla. Nyt lomaa joukkueelle kuten itsellekin tästä hommasta ja sitten uusin eväin kohti ensi kautta. Toivottavasti Virta tulee päävalmentajaksi ensi kaudella.
 
Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olipahan taas jännittävä ja mielenkiintoinen kausi, jossa Saipan playoffs-paikka ratkesi aivan kauden lopussa – valitettavasti tänä vuonna jäätiin kevään junasta paitsi, mutta taistelua riitti ihan loppuun saakka.

On siis loppuarvion aika. En jaksa käydä kaikkia läpi, koska monista ei ole mitään sanottavaa. Aloitetaan negalla ja päätetään posiin.

Lehterä. Virheistä virhein. Perusasiat hukassa, mutta sitäkin enemmän erilaisia visioita ja tulevaisuuden unelmia, minkälaista jääkiekkoa idässä pitäisi pelata. Persoonana kaikkea muuta kuin päävalmentaja. Kupla puhkesi viimeistään nyt keväällä, kun vuodatti/uhkaili oikeusjutuilla rakasta seuraansa mediassa. Toimistollakin voidaan katsoa peiliin, kannattaako tulevaisuudessa palkata täysin kääntämätön kortti päävalmentajaksi.

Koskiranta. Suhteessa omiin odotuksiin SaiPan historian suurin pettymys. Tuomenoksa totesi kauden alussa juhlallisesti: ”Hän on erittäin monipuolinen kahden suunnan pelaaja, joka on tottunut kantamaan isoa roolia myös sekä yli- että alivoimapelissä.” Scouting report failed. Koskirannasta ei ollut edes ykkössentteriksi puhumattakaan ylivoimasta – jopa Saari meni rotaatiossa edelle. Pakko kysyä myös Koskirannan asenteen perään: oliko joka pelissä tapissa? Mielestäni ei.

Alivoima ja aloitukset olivat plussaa, mutta kiekollinen peli heikkoa. Ei laukonut eikä suojannut kiekkoa, ei pelannut aikaa tai tilaa hyökkäyspäässä. Harmi, että tässä kävi näin ja vaikea nähdä että otteet tästä paranee.

Vainio. Pelkät fyysiset taidot eivät riitä, jos ei ole mitään muuta annettavaa. Iso pettymys, johon uhrattiin aikaa ja resursseja.

Krivosik. Toivottavasti taso ei ole tämä seuraavalla kaudella. Isot odotukset ja iso pettymys. Alkukaudesta täysin hukassa.

Nikko. 94-syntynyt kaveri, mutta jalkanopeus ei enää riitä nykypäivänä. Nyt on aika sanoa hyvästi.

Mäntykivi. Ei ottanut niitä askelia, joita oli suunniteltu tälle kaudelle – ehkä ensi kaudella. Liikkeessä, laukaisussa ja agressiivisuudessa puutteita, jotka estävät pitemmälle pääsemisen. Harmi että lähtee, koska harvoin oma poika nousee m-joukkueeseen.

Petman. 1+1 kertoo paljon. Jotenkin olisin näkeväni välillä potentiaalia ja hyvää kiekonkäsittelyä, mutta vaikea onko suunta ylöspäin.

Löfqvist. Sen mitä näin, niin ei tarvitse jatkaa oletetulla palkalla. Kova veto ja aina ohi.

Saari. Näkemiin.

Olkkonen. Harvoja todellisia onnistujia Virtasen kanssa, jotka nostivat tasoaan tällä kaudella. Olisi pitänyt valita Virtasen sijaan maajoukkueeseen. Todella tärkeä jatkosopimus ja puolustuksen liideri ensi kaudella.

Zaporski. Pisteiden lisäksi yllätti itseni täysin miten korkealla työmoraalilla pelaa ja aidosti innostuu joukkuekavereiden maaleista. Harmi, että tuli tällaisena ajanjaksona SaiPaan. Toivottavasti edes perhe viihtyi.

Lantta. Myös plussa merkki tähän. Modernipelaaja, joita jolla jalat käy ja pystyy aiheuttamaan hyökkäyspäässä ongelmia vastustajalle. Taso vaihteli ja ensi kaudella on odotettavissa vielä parempaa.

Westerholm. Antoi mahdollisuudet voittaa monesti. Niklaksella on ihan hyvä lähteä ensi kauteen.

Loimaranta. Odotukset olivat itselläni suuremmat mutta pisteitä tullut ihan hyvin. Välillä katoaa pitkäksi aikaa kuvioista. SaiPan pelaajaksi harvinaisen taitava ja juonikas. Ensi kaudella taas askel ylemmäs.

Grman. Olkkosen kanssa oli yksi parhaimmista pakkipareista yhdessä kohtaa kautta, mutta sitten taso laski, kun Olkkonenkin loukkaantui. Tuli SaiPaan kiekolliseksi pakiksi, mutta ei hänestä siihen ollut. Enemmänkin perusvahva puolustaja. Harmi jos ei jatka.

Näin jälkeenpäin kun katsoo joukkuetta, niin todella heikko materiaali meillä oli tällä kaudella. Ajattelin, että ykköskenttä Krivosik – Koskiranta – Zapo pystyisi pitämään joukkuetta pystyssä, mutta eihän siitä mitään tullut. Puolustuksessa petti sitten Vainio. Sitten nämä Petmanit, Saaret, Hämäläiset pörräsivät sen minkä pystyivät. Ylivoima oli historiallisen huonoa, koska ei ollut ykkössentteriä. Kaksi kautta Tuomenoksa on vetänyt hankinnat vihkoon ja ensi kaudella olisi hyvä jo onnistua. Saipassa on tehty viime vuodet valintoja, jotka alkavat jo horjuttamaan koko seuran olomassaoloa: halli-case, Lehterä, ykkös-sentteri, lappu-case yms

Ensi kaudella on onneksi hyvä valmennus, hyvä maalivahti ja hyvä ykköspuolustaja. Vielä kun saataisiin ykkössentteri, joka pyörittää peliä ylivoimalla.
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jussi Markkanen
Niinhän siinä kävi, että viime sekunnin maalin ansiosta SaiPan kauden jatkuminen on enää 3 joukkeen koronakaranteenin päässä. Ei siis ihan omissa käsissä, mutta lähellä. Sitten pleijareissa on taivas rajana. Olipas jännä tämä 60 ottelun runkosarja.
 
Ferris

Ihme ettei seura itse moista vaihtoehtoa edes maalaile? :D

Mennyt vuosi on koskettanut meistä jokaista, ja kaikkien on pitänyt sopeutua uusiin tilanteisiin. SaiPan osalta vuosi on ollut todella vaikea niin taloudellisesti kuin pelillisestikin. Kauden päätteeksi meillä jää luu käteen, kun emme pystyneet taistelemaan Playoffs-paikasta. 13. sija Liigasta on se mitä ansaitsimme. Haluamme pyytää anteeksi kannattajiltamme sitä että emme pystyneet parempaan.

Denisovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pakko laittaa tykkäys kahdesta syystä: tämä on kauden viimeinen kokoonpano sekä arvostuksena veli @Denisovi kohtaan kun jaksaa aina tunnollisesti nämä tänne julkaista. Kiitos!
Kiitokset lämmittää mieltä!

Vaikea oli kausi jälleen. Toivotaan, että ensi kausi päästäisin seuraamaan pelejä paikan päällä. Kiitokset kaikille palstalaisille kauden 2020-21 keskusteluista!
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sviduiksha se meni sekin kausi sitten. Moni varmaan sanoi, että no oli odotettavissakin. Itse kyllä myönnän, että odotin SaiPan yllättävän puskista kaikkien ennakointien vastaisesti, mutta toisin kävi. Liian optimistista. Tekisi mieli syyttää koronaa tästäkin ja totta kai se nyt ei ole voinut olla vaikuttamatta, mutta samalla lailla se on kurittanut muitakin seuroja. Valmentajasekoilu nyt varmaan jää seurahistoriaan muistuttamaan itsestään ja toivottavasti siitä otetaan jotain opiksi. Hämäläistä ja Kohoa en jaksa suomia oikeastaan mistään, varmaan tekivät sekaisin olevan joukkueen kanssa sen mihin pystyivät vähäisellä kokemuksella. Ei mikään kiitollisin tilanne hypätä ruoriin, mutta arvostan, että nuoret kaverit niin teki kuitenkin uskollisuuttaan. Saivat varmasti arvokasta kokemusta tuosta joka tapauksessa tulevaa ajatellen. Hetken jo ehti tuntua, että osuvat kultasuoneen, mutta reaaliteetit pärskähti naamalle. Karvasta on, mutta olkoot. Jonkinlainen toivoa herättävä laulelma oli kuitenkin, että vikassa ottelussa avautui maalihanat ja raavittiin just sen verran, että ei jääty viimeiseksi. Kosmeettista ehkä, mutta henkisesti kuitenkin pieni voitto. Näkisin. Ainakin itse iloitsin. Kertoo ehkä ilon aiheiden määrästä ja tasosta jotain, mutta näin kannattaa suhtautua.

Kyllä itse uskon, että pahin pohjakosketus on nyt nähty ainakin tältä erää ja käännetään oikeasti sivua. Pari edellistä taisi olla aika smegmassa... Tiedä sitten kenen/keiden.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo

Itsellä oli se tunne, että kyllä tämä vielä kääntyy, hetkenä minä hyvänsä. varsinkin se kun Hämäläisen johdolla monta viikkoa haastettiin ihan kärkijengejä ja hävittiin vain maalilla vähämaalisia pelejä tai tasuri ja hävittiin lisäpiste. Lisäksi peli näytti jokseenkin hallitulta, mutta karmivahan tämä loppukausi sitten oli kaikkine tappioputkiennätyksineen.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Niin kuin joku jonnekin kirjoitti, niin SaiPan "onni", että kun luonto päätti pistää kiertoon maailmanlaajuisen flunssan, niin myös SaiPalle sattui kenties vuosikausiin paskimmat ajat niin kentällä kuin vaihtoaitiossa. Eli jos tämä oli meille sattuva, niin mieluiten nyt, kun muutenkin eletään poikkeusaikaa viime kauden keskeytyksestä tämän kauden tyhjiin katsomoihin. KooKoolla taas olisi ollut kaikki paukut piipussa tehdä vaikka mitä, mutta piippuun jäi, etenkin viime kaudella heistä riippumattomista syistä.
 
kutale

Muistettakoot kuitenkin runkkarin olevan pelkkä runkkari. KK:n osalta Strömwall oli tavallaan kuin Pelsujen Lasch, übermensch tähän liigaan. Zaborsky on lähellä vastaavaa, mutta luultavasti näkyi hintalapussa.
Kun playoffsit alkaa, tarvitaan joukkueen leveyttä. Kun peli kovenee, alkaa se totihen leikki.
Edesmennyt kaveri sanoi "Kun on puoli kyrpää perseessä, niin se on vaan esileikkiä!"
 
redpecka

Jäsen

Pelaaja-arviointia.

Minun pitää tunnustaa (ainakin) yksi virhearvioni kauden kynnyksellä: maalailin (pelkäsin) Loimarannalle vaikeaa kautta, kun pohjalla oli ykkösketjussa palloilu Zabon ja Shuggin kanssa loppukauden merkityksettömissä peleissä - yleensä jotenkin tuntuu että tuommoinen lähtökohta hämää seuraajia ja ehkä pelaajaa itseäänkin, mutta kaipa se Loimis pelasi sittenkin ihan siedettävän kauden ja kiva näin. Olen todella iloinen, että kaveri pärjäsi ja jatkaa SaiPassa.
 
Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olen kuunnellut kaikki nämä Kaukaan Päädyn keissit: Jussi Markkanen, Ville Hämäläinen ja Jarno Koskiranta. Jotkut ovat puhuneet näistä otoksista kriittiseen sävyyn, Jussi ei sanonut mitään, Ville sitä ja Ville tätä, J.Koskiranta oli vaisu jne.

Ja vitut: kaikki nämä ohjelmat olivat hyviä, rehtejä ja totuudenmukaisia. Hei, mitä vikaa?!
 
Derrick

No ainakin Tero suolasi pelaajat, toimiston ja kannattajat. Ja Anatude hommasi 9 vuotta hienoja pelaajia SaiPaan jotka eivät tuoneet hänelle mestaruutta. Ne jotka jatkaa junassa ovat sitten vähän rakentavimpia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös