SaiPa kaudella 2019–2020

  • 614 825
  • 2 631

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Eli munille sitten vaan seuraavat osumat, niistä selvinnee kakkosella. Perustelee vielä "ei sillä oo munia kumminkaan" niin ei ole edes isku munille vaan rehellisesti tarjottua kovuutta. Pöh.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Aika kovalta tuomiolta tuntuu tämä minun mielestäni. Delegaation mielestä mailan tökkääminen laitaan ei selittäisi kyynärpään osumista Lundelliin päähän, mutta silti teko ei ollut tarkoituksellinen vaan ilmeisesti tuotamuksellinen. Kyse on siis kaiketi "pelaaja on vastuussa mailastaan" tyyppisestä argumentoinnista, mutta Löfmanin kohdalla puhutaankin kyynärpäästä. Anssin kyynärpää ei siis noussut sen takia että maila tökkäsi laitaan, mutta Anssi ei myöskään nostanut sitä päähän taklatakseen, vaan Anssi heilutteli käsiään muuten vaan huolimattomasti?!

Kyllähän tuo päähän osuu, joten rangaistus on paikallaan. Tähän tapaukseen liittyy kuitenkin kaikki mahdolliset pätevät ja epäpätevätkin lievennykset:
  • Teko ei ollut tarkoituksellinen (vaikka delegaatio ei mailan tökkäämistä laitaan uskonutkaan)
  • Ei ollut pumppausliikettä jaloilla
  • Ei ollut (kontaktiin vaikuttavaa) vauhtia
  • Löfmanilla ei ole aiempaa kurinpitohistoria
  • Teosta on jo tuomittu ja kärsitty 2+10 minuutin rangaistus
  • Taklauksen kohde ei loukkaantunut (vaikka tämä ei olekaan pätevä peruste, niin otetaan silti mukaan listaan)
On aika vaikea keksiä "kevyempää" versiota päähän kohdistuneesta taklauksesta. Vaikka tämä päätös keltamusta päähine päässä mietittynä vähän harmittaakin, niin kukkahattusetänä kannatan kaiken päähän kohdistuvan väkivallan kriminalisointia. Kolmea ottelua vähempää ei tämän linjauksen mukaan voine jatkossa antaa mistään päähän kohdistuvasta taklauksesta, koska tämän enempää lieventäviä asianhaaroja ei minun ymmärrykseni mukaan ole olemassa.
 

Barney

Jäsen
Nyt jos katsotaan taas noita SaiPan tämän kauden Liigan ulkopuolelta tulleita ulkomaalaishankintoja, niin ne näyttävät tältä:

John Persson 15 peliä, 10+1=11, -9, 17:32 min/ottelu
- Liigan maalipörssin jaetulla kärkipaikalla. Perssonilla oli toki ihan hyvin meriittejä jo SHL:stä, mutta ainakin tämän ensimmäisen neljänneksen perusteella SaiPa löysi taas timantin itselleen. Todella kliininen maalintekijä, joka tekee maalien lisäksi hyvin työtä myös joukkueen eteen.

Mario Grman 14 peliä, 0+2=2, -4, 20:07 min/ottelu
- Grmanin alku oli vähän tahmea, mutta hän on parantanut ottelu ottelulta. Pelannut toiseksi eniten SaiPan puolustajista ja tulee kevätkaudella olemaan todennäköisesti joukkueen paras puolustaja. Fyysinen, liikkuu hyvin ja on kiekollisestikin ihan pätevä.

Ihmettelin jo kesällä, että minkä takia näitä ulkomaalaishankintoja tehtiin näin vähän, sillä osumaprosentti niissä on ollut todella kova. Tälläkin kaudella osumaprosentti on 2/2. Tietenkin tuo Salituro kävi tuossa pyörähtämässä, mutta hän tuli kesken kauden try-outilla SaiPaan. Sen enempää tuohon asiaan perehtymättä uskoisin, että tuo kuvio on mennyt pikemminkin niin, että Salituron agentti on tarjonnut pelaajaa SaiPalle ja SaiPa on kelpuuttanut hänet try-outille kokeilemaan. Toivottavasti ensi kaudella nähdään taas enemmän näitä ulkomaalaishankintoja, sillä niiden löytäminen kuuluu ehdottomasti organisaation vahvuuksiin.
 

kunnonjykit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Zaborsky - Isomusta - Persson
Kiiskinen - Ramstedt - Piipponen
Nikko - Koho - Oksanen
Vainikainen - Kuronen - Vainio
Autio - Grman
Kojo - Seppälä
Salo - Riikola
Westerholm
 

Denisovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vähän ihmettelen miksei tälläisessä tilanteessa nosteta yli piste per peli tahdilla A-junnuissa pelannutta Veikko Loimarantaa kokoonpanoon. Nyt ois ollut hyvä tilaisuus vaikka suoraan 1.ketjun keskellä näyttää taitonsa.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Zaborsky - Isomusta - Persson
Kiiskinen - Ramstedt - Piipponen
Nikko - Koho - Oksanen
Vainikainen - Kuronen - Vainio
Autio - Grman
Kojo - Seppälä
Salo - Riikola
Westerholm
Siis mikä juttu tää nyt taas on? Mahdollisimman sekaisin kaikki ketjut ja tutkaparit erilleen ettei vahingossakaan toimi yhdenkään ketjun peli tänään kun olis mahis 3p heittopussista ottaa. Ennustan todella sekavaa peliä.
 

juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tää on just tätä. Päästetään Mäntykivi, Airola ja Leivo pois eikä sitten saada kokoonpanoa edes täyteen. Näköjään Sneck’kin vemppaosastolla kun ei edes seiskapakiksi. Tulee mieleen se Pexin kauden yksi Turun peli kun Koho pelasi pakkia niin että saatiin edes 5 pakkia kokoonpanoon.
 
Viimeksi muokattu:

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Miksi toimiva ketju Vainikainen-Iso-Mustajärvi-Piipponen piti rikkoa? Miksei laitettu vaikka Mäntykiveä suoraan ykköseen kokeilemaan? Olisi ollut jo valmiina Turussa eilisen Ketterän pelin myötä. Mutta sen sijaan laitettiin sitten puolustaja hyökkääjäksi. Lisäksi Kiiskinen viimeistä kertaa kokoonpanossa. Ensi viikolla varmaan sitten Sneck ja Vainio pelaavat hyökkääjinä. Että tämmöistä tänään. En kyllä nyt ihan ymmärrä tätä. Mäntykivi piti lisäksi päästää Ketterään. Eikö muka ollut tiedossa aikaisemmin, että Löfmanille todennäköisesti tulee pelikieltoa.

Edit:Lisäksi oma kasvatti Leivo päästettiin muualle. Siis mitä ihmettä SaiPa?
 

Denisovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Miksi toimiva ketju Vainikainen-Iso-Mustajärvi-Piipponen piti rikkoa? Miksei laitettu vaikka Mäntykiveä suoraan ykköseen kokeilemaan? Olisi ollut jo valmiina Turussa eilisen Ketterän pelin myötä. Mutta sen sijaan laitettiin sitten puolustaja hyökkääjäksi. Lisäksi Kiiskinen viimeistä kertaa kokoonpanossa. Ensi viikolla varmaan sitten Sneck ja Vainio pelaavat hyökkääjinä. Että tämmöistä tänään. En kyllä nyt ihan ymmärrä tätä. Mäntykivi piti lisäksi päästää Ketterään. Eikö muka ollut tiedossa aikaisemmin, että Löfmanille todennäköisesti tulee pelikieltoa.

Edit:Lisäksi oma kasvatti Leivo päästettiin muualle. Siis mitä ihmettä SaiPa?
Tän kaiken on pakko tarkoittaa sitä, että maanantaina julkaistaan tiedotetta uudesta hyökkääjästä. Ihan pakko.
 

ahal

Jäsen
Jos (ja kun) tänään hävitään, moitteet saa kohdistaa suoraan toimistoon. Entäs jo olis vielä 2-3 vemppaa lisää.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Aika negatiivista. Jos ei niitä ukkoja ja etenkin senttereitä ole, niin ei niitä ole tänään lauantaina. Ykkönen ei ole saanut kauheasti aikaan ja siinä voi hyvin kokeilla työteliästä kaveria nelosesta. Nelonen oli hyvä, mutta viime peleissä muun pelin alettua sujumaan, ei mielestäni niin oleellinen varsinkaan tehoja haettaessa TPSää vastaan.

Ensin valitettiin, että joukkue on yhtä neloskenttää ja seiskapakkia. Seuraavaksi pitäisi ottaa varuiksi Leivo istumaan katsomoon loppukaudeksi. Eiköhän myös Mäntykiven tekemiselle parempi paikka ole pelata isompia minuutteja Ketterässä aavistuksen helpommalla tasolla. Sama Loimarannan kohdalla. Veikko pääsee kyllä tuolla pelillä pelaamaan miesten peleihin viimeistään ensi talvena ja miksi ei keväällä jos on oikea loukkisuma.

Lähtökohtaisesti ja etenkin nyt pelin parannuttua joukkue tarvitsee muuta, kuin nelosen täytettä tai junioreita. Eiköhän yksi tepsi pestä tänään näilläkin!
 

Lemminkäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tän kaiken on pakko tarkoittaa sitä, että maanantaina julkaistaan tiedotetta uudesta hyökkääjästä. Ihan pakko.
Ei taida ihan maanantaille ehtiä mitään uutta tiedotettavaa tulla. Maajoukkuetauolle on varmaan tähtäin saada loppukauden kiinnityksiä. Sitä ennen mahdollisesti kartoitetaan Liigan sisältä siirtyviä pelaajia.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Elmeri Kaksonen on näköjään tippunut pois kokoonpanosta, tämä selittänee Vainion siirtymisen hyökkääjäksi. Jos Kaksonen ja Santeri Virtanen olisivat ensi viikolla pelikunnossa, niin selvittäisiin täysillä miehityksillä maaottelutaukoon asti.

Mäntykivelle olisi tosiaan ollut tänään käyttöä, mutta ymmärrän hyvin että Ketterän kanssa tehtyä lainasopimusta kunnioitetaan. Kun Mäntykiven ja Airolan pelipaikasta saatiin sovittua viikon alussa, niin ei näiden sopimusten yli voi noin vain marssia, varsinkaan kun Ketterän leirissä on mainostettu myös Mäntykiven syksyn ensimmäistä esiintymistä Imatralla.
 
Viimeksi muokattu:

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Löfmanin pelikielto ja Kiiskisen lähtö tuli kyllä mahdollisimman pahaan aikaan. Majutauko tulee kohta mutta sitä ennen on kyllä monta tärkeää peliä ja pelaaminen niissä ilman Kiiskistä ja Löfmania hirvittää jo etukäteen ja jos joudutaan niihinkin peleihin laittamaan puolustajia hyökkääjiksi niin siinä annetaan kyllä paljon tasoitusta vastustajille. Kiiskisen poistuminen ja Löfmanin pelikiellossa olo jättävät aikamoisen taitovajeen hyökkäykseen. Sitä ei ole ihan helppo paikata ainakaan näin lyhyellä varoitusajalla.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
A-junnuja vaan rohkeasti ylös ja Mäntykivi. Ihan turha antaa tasoitusta tässä kohtaa peluuttamalla pakkeja hyök kovin montaa ottelua...
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Kaksonen oli poissa jo keskiviikkona.
No niinpäs olikin, se teoria ei osunut ihan kohdalleen. Ensi viikko on kyllä aika hankalan näköinen, kun Leivokin päästettiin jostain syystä jatkamaan omia treenejään. Maaottelutauolla on kyllä pakko saada lisää leveyttä hyökkäykseen.

Onneksi Löfman saa oman pelikieltonsa lusittua torstaina, joten ensi viikon perjantain Ilves-SaiPa-ottelussa Anssi on taas pelikelpoinen.
 

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Elmeri Kaksonen on näköjään tippunut pois kokoonpanosta, tämä selittänee Vainion siirtymisen hyökkääjäksi. Jos Kaksonen ja Santeri Virtanen olisivat ensi viikolla pelikunnossa, niin selvittäisiin täysillä miehityksillä maaottelutaukoon asti.

Mäntykivelle olisi tosiaan ollut tänään käyttöä, mutta ymmärrän hyvin että Ketterän kanssa tehtyä lainasopimusta kunnioitetaan. Kun Mäntykiven ja Airolan pelipaikasta saatiin sovittua viikon alussa, niin ei näiden sopimusten yli voi noin vain marssia, varsinkaan kun Ketterän leirissä on mainostettu myös Mäntykiven syksyn ensimmäistä esiintymistä Imatralla.
Liikaa tulee poissaoloja Elmerille. Oli syy mikä tahansa niin näin se on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös