SaiPa kaudella 2018–2019

  • 563 985
  • 2 483

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Flunssapotilaanakaan kun ei pysty vuorokauden ympäri nukkumaan, en keksinyt muutakaan tekemistä kuin avata ketjun. Tällaista en ainakaan mielestäni vielä löytänyt ja kyllähän tämä on jo ajankohtainen aihe, vaikka ei vielä joulussakaan olla. Pahoittelen jos alustus on hivenen pitkä ja ehkä rönsyileväkin. Ehkä muut sitten vain latovat pelaajalistojaan. Keskustelukin on suotavaa. :) Koska esitän myös useampia kysymysmerkkejä, joihin olisi kiva kuulla arvioita.

Tero Lehterä otti SaiPan valmennusvastuun viime keväänä ja vaikka positiivisia viboja monilla kirjoittajilla olikin, löytyi myös paljon epäilijöitä. Loogisesti epäilijöitä löytyi enemmän muiden leiristä mitä omista, koska ainahan arpoihin on kiva tarttua ja lytätä maanrakoon ennen kuin on peliäkään nähty.

No, kauden avausviikonlopun jälkeen epäilijöitä kait löytyi enemmän jo omastakin leiristä ja en nyt jaksa tarkastella, mutta en ihmettelisi, jos se surullisen kuuluisa "Lehterälle kenkää!" - ketju olisi avattu jo heti Kookoo - matsien jälkeen.

Oli miten oli, meidän valmennuksemme on nyt kunnossa! Vaan miten on pelaajarosterin laita, kun ryhdytään siirtämään aikanaan katseita jo tulevaan. Kaikille on tullut selväksi, ettei Terolle ainakaan annettu avaimia käteen, kun projektin aloitti. Löfmania lukuunottamatta likimain kaikki muut hankitut miehet olivat todellisia arpoja, "projekteja" tai muuten vain "toivotaan toivotaan" - miehiä.

Näihin voidaan laskea myös Vaakanainen, Tanus ja Nättinen. Kaikki kolme olivat kyllä esittäneet jo näyttöjään aiemmin, mutta kehitysvaraisista ukoista silti oli kyse. Oli miten änärin ykkösvarausta tai mestiksen maaliennätyksen tekijää hyvänsä. Tai kuten Nättinen, jo liigakartalla näyttöjä antanut pojankloppi.

Nyt kun katsoo SaiPan joukkuekarttaa, silmiinpistävää on, että Kasperi Torikka on ainoa puolustaja, jolla on sopimus joukkueen kanssa kuluvan kauden jälkeen. Hyökkäyksessä sopimuksia on sitten jo huomattavasti enemmän. Ja SaiPan puolustushan on tällä hetkellä se, minkä varassa joukkue tahkoaa niinkin korkealla sarjataulukossa, missä nyt on. Toki nykypäivän lätkässä puolustaminen on koko viisikon hommaa, mutta viimekädessä ne ovat ne pakit, jotka siitä maalikulmalta siivoavat ja ovat ylipäätään lopun lukkoina, vaikka joku nönnönnöö molari mukamas sieltä vielä sen viimeisen sanan sanookin.

Hyvä esimerkki kokonaisvaltaisesta puolustuksesta oli viime viikonlopun peleistä, joissa Jussi Markkanen päästi taakseen kahdessa pelissä yhden maalin ja sen ainokaisenkin erittäin aggressiivisen ja taidokkaan tepsin ylivoiman päätteeksi. Silti noissa kahdessa pelissä ei Markkaselle montaakaan todella pahaa paikkaa eteen tullut ja se on nimenomaan tarkan puolustuspelin ansiota. Mitään Jussilta pois ottamatta.

Lasse Lappalaisen siirtymisestä kirkkaampiin valoihin on puhuttu paljon. Onko miehen pitämisessä enää mitään toivoa? Pisteitä tulee ja peli on perusvarmaa. Lappalainen on nyt jotakuinkin päässyt sille tasolle, mille viime kaudella jo piti. Sen pilasi tietysti koko kausi, jota ei tarvinne enää erikseen puida.

Kalle Maalahti? Myös Kalle on esittänyt hyviä otteita, joskin omassa päässä ehkä on hivenen Lassea köykäisempi. Silti on myös parantanut, eikä ehkä vieläkään ole ihan sillä tasolla, mihin toiveissa aikaan on ajateltu. Kallelle varmasti tulee tarjouksia muualtakin, mutta olisiko kuitenkin mahdollista, että kotiseuturakkaus saisi tekemään "kohot" ja jos nyt ei mihinkään aivan uskomattomiin tekoihin ryhdy, voisi vaikkapa viettää koko peliuransa täällä?

Molemmat, Kallen sekä Lassen pitäisin oikein mieluusti, mutta todennäköisesti Lasse saa sen verta setelipinkkaa eteensä, että pakkaa kanssinsa ja kiittää vastuusta?

Brett Carson on kyllä yksi parhaista puolustavista puolustajista, joita SaiPassa on nähty. Kuluva kausi on ollut ihan mukiinmenevä ja on huomioitava pitkä tauko pelaamisesta viime kauden loukkaantumisen myötä. Parantaa edelleen. Alkukaudesta otti vielä vähän turhia jäähyjä. Nyt nekin tuntuvat jääneen pois. Vaakanaisen parina myöskään ei ehkä ole aivan helpointa aina pelata, koska Urho tekee vielä välillä vähän hapuilevaa jälkeä omissa. Siinä valossa Brettin peli on ollut vähintäänkin hyvää viime aikoina.

Carsonin jatkoa voisi odottaa? Mies tuskin enää haaveilee paikoista taalaliigassa, eikä sinne enää olisi asiaakaan. Joskus ihmettelin jo ensimmäisen kauden jälkeen, että miksei löydy parempaa tarjousta kaverille. Luulisi, että jokin Sveitsikin olisi vaihtoehto rahoineen. Ehkä ei vain sitten miehellä silti ole niin suurta markkina-arvoa. Ja jossain haastattelussahan sanoi, että tykkää Lappeenrannasta. Erikoista. Ei siinä, niin tykkään minäkin. Mutta minä olenkin syntynyt siellä. Jatkaako Brett meillä? Toivottavasti! Tiedän, ei ole halpa mies, mutta halvalla ei saa hyvää.

Vaakanainen ei nykynäytöillä kyllä lähde rapakon taakse vielä tämän kauden jälkeen. Lehterä antaa vastuuta. Eli jatkanee täällä kauden vielä, jos ei änäri vie? Mitään relistista syytä en näkisi muille skenaarioille.

Pärreä on parjattu jo pitkään ja haukuttu ihan maan rakoon. Niin omien kuin varsinkin tepsin fanien toimesta viime kauden päätteeksi. Tämä on ruokkinut kivojen lempinimien rustailua otteluketjuissakin. Toki aivan aiheellista kritiikin antaminen on ollutkin. Mutta on kauden koko joukkueen hapuilevan alun jälkeen selvästi parantanut peruspeliään ja hieman keventynyt vastuukin on ollut omiaan tässä ehkä. On sanottu, että Per ei ole halvin pelaaja, eikä varmasti olekaan. Sanoisinkin, että nykyisellä palkkakuitilla jatkoa ei varmastikaan ole luvassa. Taipuuko mies palkan alenemiseen vai lähteekö koittamaan jotain Euroopan pubisarjoja? Nimittäin jos otteet ovat edes sitä luokkaa, mitä nyt on nähty ja hinnassa tullaan alaspäin, voisin vielä silti harkita runkopuolustuksen alaosastoon ja osittaiseksi rotaatiomieheksi. Eri asia on, onko SaiPalla varaa tällaisiin? Pärre varmasti herättää paljon mielipiteitä. Fanien keskuudessa kuitenkin muutoin pidetty mies ja kannattajakulttuurin yksi osa. Veikkaan, että Lehterällä on itsellään tässä paljon sananvaltaa. Ja juurikin sillä rahalla.

Markus Kojo on ollut jopa hivenen parempi, mitä lopulta odotin. Perusvarma, vaikka välillä meneekin kahville. Iso ja sopivan ilkeä. Pakki, jollainen on jokaisessa itseään arvostavassa joukkueessa oltava. Tuskin on järin kallis, muttei toki aivan halvinkaan mies. Mielelläni sorvaisin Kojolle jatkopahvin, jos hinta pysyy suunnilleen samoissa, oli se nyt mitä ikinä tälläkään hetkellä. Mutta tahtooko Kojo itse pysyä? Mies on ylipäätään aika kysymysmerkki tyyppinä.

Ja sitten viimeisenä näistä ns. runkomiehistä, muttei vähäisempänä: Lauri Taipalus.

Lauri tuli kovin odotuksin takaisin Helsingin kirkkaista valoista ja pitkien baaritiskien äärestä. En tiedä, mistä tuo äskeinen heitto nyt tuli mieleeni, ehkä tahtonutkaan sanoa, että Lauri olisi Snadissa lähinnä olutta ryystänyt ja siinä välissä vähän kiekkoa pelaillut, mutta äkkipikainen mentaalicase mieshän on. Aikanaan Lauri on ollut maaginen, vaikka tuolloinkin niitä hasardeja välillä tuli. Nyt kun olen katsellut Laurin peliä, ei vastaavaa hyökkäyspään esittämistä olla nähty. Ja viimeisestä maalistakin on ilmeisesti kulunut jo reilusti yli vuosi? Laurin olemuksesta vain jotenkin aina paistaa sellainen "köyhän miehen karalahti" - fiilis. Joko menee helvetin hyvin tai sitten helvetin huonosti. Tällä kaudella ei kyllä ole mennyt oikein kumminkaan. Johon pitäisi olla jo tyytyväinen? Tietysti loukkaantuminen Laurillakin on sotkenut kuvioita kohtuullisesti. Mutta kaipaako tulevaisuuden SaiPa Lauri Taipaluksen kaltaista kiekosta elävää ja välillä turhautuessaan poikkaria latelevaa hieman mieliatapausta?

Varsinkin jos ja kun Lauri ei ole nykyisessä pelaajistossa se aivan halvin mies? Meillä on jo Kalle Maalahti, joka tekee saman, mitä Lauri teki vuosia sitten. Tai no, on ja on. Yksikään puolustaja ei ole vielä pelaamassa tulevaa kautta. Jos Laurin palkkapyyntö edes vähänkään lähentelee jotain sataa tuhatta, voi aivan vapaasti näyttää ovea. Nykyesityksin 50 kiloa on lähempänä järkevyyttä? Mies itse on varmasti asiasta eri mieltä. Löytyykö joku toinen liigajengi, joka miehen ottaisi vai lähtisikö jonnekin keskieuroopan pubiliigoihin vähän ekskursioimaan ja keräämään eläkerahoja?

Sneck saa kyllä pakata kimpsunsa. Ei ole oikeastaan kertaakaan SaiPassa näyttänyt otteita, joilla olisi todella oikeutettu peruskutoseen.

Ja toki rotaatiomiehiäkin aikanaan pitää olla. Nimiä voi heitellä.

Carson - Vaakanainen
Maalahti - (Lappalainen?)
Kojo - ?

Kysymysmerkkejä on todella paljon. Palataan hyökkäykseen ja maalivahteihin vielä myöhemmin.

Edit: Pikku editointi, kun kuula on liian jumissa. Hyökkäystä tosiaan myöhemmin.
 
Viimeksi muokattu:

Barney

Jäsen
Ihan aukihan SaiPan puolustus on ensi kautta silmällä pitäen ja monen pelaajan markkina-arvo voi vielä loppukauden aikana heilahdella suuntaan jos toiseen. Vaakanaisen varaan en itse ainakaan laskisi etukäteispohdinnoissa hirveän paljon, sillä tuon ikäisellä kaverilla voi vajaassa vuodessa tapahtua hirvittävä määrä kehitystä. Bostonhan sen sitten päättää, että pelaako Urho ensi kaudella NHL:ssä, AHL:ssä vai Euroopassa, mutta en näe mitään syytä miksi seura ei olisi SaiPa, jos valinnaksi valikoituu Eurooppa. Pitäisin itse Urholle puolustuksen top-4 paikkaa avoinna, mutta jos hän ei SaiPaan tulisikaan, niin korvaaja löytyisi syksyllä myös Pohjois-Amerikasta.

Lappalaisen uskon suuntaavan johonkin toiseen liigaseuraan. Lassella on kuitenkin menossa jo neljäs kausi SaiPassa ja nyt on tullut se pari kautta odotettu murtautuminen Liigan pakkieliittiin. Tietenkin pitäisin mielelläni Lappalaisen SaiPassa, mutta todennäköisesti joku toinen seura lyö vähän isomman setelitukun käteen. Maalahden jatkoa pidän huomattavasti todennäköisempänä. Oma kasvatti ja sukua Tersalle (olisiko ollut kummipoika), joten en ihmettelisi vaikka pelaisi koko uransa SaiPassa. Tärkein jatko puolustuksessa on kuitenkin Carson. Aika yllätys oli Carsonin jatko viime kauden jälkeen, mutta nyt uskon jatkosopimuksen syntyvän. Carsonin kaltainen puolustaja pitää löytyä jokaisesta menestyvästä joukkueesta.

Taipalus ja Savilahti ovat tällä hetkellä varmaan joukkueen kaksi ylipalkatuinta pelaajaa, mutta toisaalta näkisin mahdollisesti molemmat mieluusti SaiPassa myös ensi kaudella, jos he tulevat vain palkkapyynnössään alaspäin. Taipalus on ehkä vähän epätasainen pelaaja, mutta toisaalta hänellä on potentiaalia olla ihan kärkitason kiekollinen pakki Liigassa. Savilahti taas on hidas, mutta kyllähän hänestä on apua oman maalin edustalla. Katsotaan nyt loppukauden aikana, että mihin suuntaan näiden herrojen otteet kehittyvät.

Kojolta odotan itse ainakin vielä lisänäyttöjä, vaikka tuskin onkaan kallis mies. Sneck saa esittää ihmeitä kevään aikana, mikäli mielii vielä saada jatkosopimuksen. Pakiston tilanne siis varmaan luokkaa:

X/Vaakanainen - Carson
Maalahti - X
X/Taipalus - Savilahti/Kojo/Tanhua
+ jotain nuoria ja lupaavia kavereita kilpailemaan pelipaikoista

E: Ei pidä unohtaa pakkikaavailuista myöskään Samuli Tanhuaa, jolla on optio SaiPan kanssa ensi kaudesta.
 
Viimeksi muokattu:

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Hyökkäkysen kohdalta tilanne on siinä mielessä "helpompi", että sopimuspelaajia on useampia, vaikkei montaa niitäkään suoralla pahvilla:

Suoria jatkajia ovat Kaksonen, Nättinen, Koski, Nikko, Löfman ja Tanus. Kaikki jollain tasolla varteenotettavia pelaavan kokoonpanon miehiä. Koski ja Nikko ovat kärsineet loukkaantumisista, mutta sitä kuuluisaa potentiaalia sielläkin on. Koski on esittänyt aiknaan hyviäkin otteita. Nikko nyt väläytti, mutta muutoin on vielä vaikea sanoa suurempia. Silti, sopimukset ovat siinä. Sitten on vain yksi Ville Koho, joka jatkanee vielä uraansa. Voidaan jo kait sanoa varmaksi, että jos jatkaa, tekee sen meillä. Ja miehen peli on ollut sen näköistä nyt, että varmasti tahtoo vielä jatkaa.

Se tekisi kolme keskushyökkääjää, Löfman, Koho ja Koski.

Optioilla on sitten otettavissa Goodwin, Oksanen ja Maia. Oksanen on tilastollisesti puolustuksen suuntaan erinomainen pelaaja. Jos vain saisi kiekot osumaan maalin perälle, olisi loistava pelaaja. Mutta käykö niin? Omien sanojensa mukaan on maalintekijä. Näytöt eivät sitä vielä tue. Oksaselle jatko?

Goodwinille kyllä ehdottomasti jatko. Kaveri vaikuttaa varsin joukkuepelaajamaiselta tyypiltä ja vaikka ikää onkin jo hieman, taustan huomioiden voisi vielä kehittyä ns. ammattilaissarjan tasolla. Maia on väläyttänyt taitoaan. Nuori kaveri. Tuskin olisi rahallisesti kallis panostus. Ehdottomasti jatkoa myös.

Kody Kunyk on sitten tapaus, jonka kanssa jatkon tekeminen meille onkin jo hieman hankalampi juttu. Mies ei ole tehnyt pisteitä aivan tuhottomasti (6+6), ja joku sanoisi, että se on menestyvän liigajoukkueen ykkössentterille liian vähän. Mutta miehen otteet ovat kyllä a)tasaisia b)paikoin maagisia ja c)tunnollisia joukkuepuolustuksellisesti(+13, jolla ollaan koko liigan tilastoissa aivan kärkisijoilla). Uskoisin, että miehen otteet on noteerattu muuallakin. Eikä tuollainen kaveri tule SaiPaan ensimmäisellekään kaudelle millään 70k:n lapulla. Tuskin on hirmu kallis, mutta jos edes haaveiltaisiin miehen pitämisestä, palkkaa jouduttaisiin korottamaan jonkin verrankin. Mihin tahansa kisaan ei SaiPa voi lähteä, mutta kyllä kisata silti pitäisi. Kunyk on kyllä harvinaisen tasalaatuinen sentteri SaiPan historiassa. Ja miehen laukaus on osuessaan jäätävä.

Virkkunen syö kiekkoa. Virkkuselle jatko. Ei tarvinne muuta kirjoittaa?

Roy Radke on mies, joka jakaa mielipiteitä. Sanoisin, että vuoden pahvilla ei enää jatkoon. Kahden vuoden sopuhintaisella pahvilla jatkoon. Mielellään 2+1, mutta harvassa ovat miehet, jotka tekevät Suomen perukoille tuollaisia sopimuksia. Radke on kyllä todella vahva ja hyvin kiekkoa suojaava hyökkääjä, joka myös osaa lukea peliä kohtuu hyvin ja todellakin osaa röyhkeästi ajaa maalille. Ja hyökkäyspäässä voittaa usein kaksinkamppailuja. Sitten on se fakta, että on koko jengin +- tilastoissa alimpana, joka kertoo myös jotain. Ja myös tietynlainen hermokontrolli ei edelleenkään ole ammattilaistasolla. Nuori mies, ei siinä. Toivoisin, että jatkaisi, mutta tuolloin juurikin pitkällä sopimuksella. Kehittyy aivan varmasti ja jos saa tietyt huonot puolensa pois, voi olla vielä kova pelimies aikanaan. Eikä meidän pitäisi tehdä pelkkää kasvuprosessia. Kuka pitää?

Saku Salminen ja Kim Strömberg alkavat olla niitä kavereita, joilla ehkä olisi parempi vain jatkaa matkaansa. Heilläkin loukkaantumiset ovat olleet ongelmina ja varsinkin Strömberg parhaimmillaan väläyttää hyvin, mutta tasaisuutta ei ole tarpeeksi. Löytyykö pitäjiä?

Quennevillestä en mene sen suurempia sanomaan. Tepsipelissä nähtiin hyvä veto. Aika näyttää.

Ehdin jo aloitukseen kirjoitamaan, että EU:n pelejä nähneenä voisin kysyä itse Lehterältä, olisiko Felix Westermarck minkäänlainen prokkis meille?

Maalivahdeista vielä sen verran, että Tuohimaa nyt on selvä ykkösveskari tulevalle kaudelle. Jussi voisi vaikka jatkaakin muutoin, mutta ei enää kakkosena ja stunttina/maalivahtivalmentajana ei pystyisi enää pitämään itseään riittävän hyvässä kunnossa välipeleihin. Westerhomin pitäisi saada pelejä tällä kaudella alle, jos mielitään todella kakkosen paikalle. Ja miksei mielittäisi. Eka liigamatsi Tapparaa vastaan oli ihan lupauksia antava. Mikähän on yleinen fiilis meidän maalivahtikaksikosta tulevalle kaudelle?
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Taipalus ja Savilahti ovat tällä hetkellä varmaan joukkueen kaksi ylipalkatuinta pelaajaa, mutta toisaalta näkisin mahdollisesti molemmat mieluusti SaiPassa myös ensi kaudella, jos he tulevat vain palkkapyynnössään alaspäin.
Aikalailla yks yhteen ajatukseni myös aloituksessa. Eri asia on sitten, että löytyykö nöyryyttä ja halua. Miesten yhteenlasketulla ansaitun palkan ja todellisen palkan erotuksella ostaisi rosteriin jo yhden kohtalaisen hyökkääjän.
 

Vapaapudotus

Jäsen
Suosikkijoukkue
idän ihmeet
Savilahti-Nagander on hankala tapaus, kun tuollaisena "hyvänä jätkänä" on ilmeisesti aika tärkeä osa koppia ja vapaa-aikaa muiden ulkomaalaisten kanssa, mutta pelilliset esitykset eivät kuitenkaan vastaa palkkatasoa. Toivoisin, että hänen kanssa neuvoteltaisiin jatkoa hieman pienemmällä liksalla, kun niitä ulkkareita kuitenkin tulee jatkossakin olemaan ihan jo heikon junioripolun vuoksi. Ja ei Lappeenrannassa liikaa aktiviteetteja noille Pohjois-Amerikan kavereille ole, niin Savilahti voi olla tärkeäkin mielen virike heille.

En tiedä millainen optio Tanhuan kanssa on neuvoteltu, mutta jos on edullinen, niin miksei voisi ottaa tuollaisena leveyskaverina Sneckin tilalle? Pelejä Ketterässä ja tarpeen tullen SaiPan mukaan jos kehitys jatkuu? Tanhua on ihan jämäkkä pakki, jolla ei kiekkokaan pahemmin polttele lavassa yksinkertaisissa ratkaisuissa. Toinen mielenkiintoinen nimi Ketterässä on tällä palstalla myös aiemmin noteerattu Sameli Ventelä, joka palasi viime viikolla tositoimiin.

Sitten on näitä Lehterän entisiä suojatteja, toisessa ketjussa esiin nostettu Erik Autio (viime kaudella +33 tehotilastossa Goodwinin seurakaverina Penn Statessa), mahdollisuuksia on paljon ja varmasti toimistolla mietitään ketä saadaan ja mihin hintaan. Tuomenoksa ja kumppanit eivät varmasti mene sieltä, missä aita on matalin.

Tuossa jotain omaa pohdintaa puolustajatilanteesta. Ansiokas aloitus avatarilta ja paljon samoja ajatuksia itselläni.

Ainiin, Kojolle ehdottomasti jatkoa. Kyllä yksi rankaisija pitää rosterissa olla.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No viimeinkin saatiin tänne palstalle enemmän keskustelua. Itsekin meinasin jo avata tämän ketjun mutta avatar ehti ensin, kiitos siitä!

Puolustus on tosiaan vielä melko lailla auki ensi kauden osalta. Olisi aika huippua jos Lappalainen onnistuttaisiin pitämään, olisi kuitenkin tärkeä osa ensi kauden joukkuetta. Jos Lappalainen ei jatka niin ehkä hänen tilalleen voisi scoutata jonkun P-Amerikkalaisen puolustajan. Olisi myös tärkeää että ainakin Carson jatkaisi puolustuksen tukipilarina. Se olisi myös kova juttu muttei kuitenkaan mikään yllätys kun Carson pelaa SaiPassa jo kolmatta kautta niin en nyt suuresti ihmettelisi vaikka pelaisi vielä neljännenkin. Jonkinlainen puolustuksen runko olisi hyvä pitää ensi kaudellakin niin sen takia tarjoaisin myös omalle kasvatille eli Maalahdelle jatkoa ja toivottavasti Kalle myös jatkaa. Mielelläni pitäisin myös Vaakanaisen ensi kauden joukkueessa tarjoten top4-puolustajan roolia. Tämän hetkisillä näytöillä Vaakanaista ei voi vielä NHL:ään kuvitella mutta kun kyseessä on nuori pelaaja niin kehitys voi olla aika nopeaakin ja Vaakanaisen jatkosta päättää sitten Boston. Toivottavasti Lehterä pystyy sanomaan asiaan oman mielipiteensä ja voihan se olla mahdollista että Urho jatkaakin, ei olisi ainakaan kovin huono vaihtoehto Urhollekaan. Taitaa SaiPakin saada hänestä kasvattajakorvauksen mikäli Vaakanainen lähtee ison meren taakse. Omista junnuista Henry Maarnelalle tekisi varmaan hyvää tässä vaiheessa pelata kausi tai pari Mestis-tasolla.

Jos Savilahti-Nagander ei osoittaudu aivan liian kalliiksi niin pitäisin miehen SaiPassa. Pärre tuo kuitenkin kokemusta puolustukseen ja vaikka välillä häneltä on nähty hasardeja niin puolustaa kyllä ihan hyvin maalinedustaa ison kokonsa ansiosta ja onhan hänestä tullut eräänlainen fanien suosikkipelaaja ja kulttipelaaja ja on hyvä tyyppi muutenkin. Markus Kojolle tarjoaisin myös jatkoa, kyllä tuollainen nallekarhu pitää löytyä jokaisesta puolustuksesta ja varmaan hänkin kehittyy vielä lisää kun saa vaan pelata Liigatason pelejä. Taipalus sen sijaan saa vielä näyttää tasoaan ennen kuin tiedän mitä hänen kanssaan tekisi, ongelmana on tuo miehen korkea palkka, näillä nähdyillä otteilla ei kyllä ole palkkansa arvoinen mutta joko tason nostolla tai palkanalennuksella saa toki jatkaa. Vielä Taipalus ei ole ihan vakuuttanut mikä on ihan ymmärrettävää kun on vasta toipumassa loukkaantumisestaan. Mutta liian kalliilla hinnalla en kyllä tarjoaisi jatkoa ellei hän nyt osoita aivan maagisia otteita loppukaudesta, Taipaluksen pitäisi olla kuitenkin se kiekollinen pisteitä tekevä yv-pakki. Mutta jos SaiPa saa pidettyä Taipaluksen kohtuullisella hinnalla niin sitten ehdottomasti jatkoa.

Sitten on tuo Samuli Tanhua jonka kanssa SaiPalla on optio ensi kaudesta. Hänestä en tiedä sen enempää, onko joku nähnyt enemmän Ketterän pelejä miten Tanhua on pelannut? Riittääkö taso Liigajäille? Sameli Ventelä voisi olla myös ihan lupaava sainaus kunhan saa vaan enemmän pelejä alle niin hänestäkin voi sanoa jo enemmän mutta Ventelä menisi varmaan ihan hyvin rotaatiopakkina Sneckin tilalla. Jere Sneckille sanoisin tämän kauden jälkeen kiitos ja näkemiin. Välillä Sneck on esittänyt ihan lupaavia otteita puolustuksessa mutta kyllä taso heittelee vielä ihan liikaa illasta toiseen, kaipaisi enemmän tasaisuutta.

Lehterän suojateista ottaisin yhteyttä Erik Autioon. Goodwinin entinen seurakaveri, Lehterän suojatti, yo-ura päättymässä tämän kauden jälkeen ja aika lupaavan oloinen puolustaja, viime kauden +33 teholukema vaikuttaa ihan hyvältä. Erik Autio - Eliteprospects.com

Olisihan näitä Lehterän suojatteja muitakin joilla yo-ura on päättymässä. Kuten vaikka Mika Ilvonen - Eliteprospects.com
Ilvonen on kärsinyt ilmeisesti loukkaantumisista viime vuosina. Todennäköisesti olisi ainakin halpa kaveri mutta ainoa mikä hänen kohdallaan pistää mietityttämään on tuo kaverin pieni koko. Riittääkö 173cm pitkä kaveri Liigatasolle puolustajaksi? Ehkäpä hänen kohdalla voisi kokeilla Try Out-sopparia?

Hyökkäyksen kohdalla sitten on jo valmiimpi tilanne ensi kaudeksi sopimuksien osalta. Ahti Oksasella on ainakin se seuran optio ensi kaudeksi ja kyllä mitä nyt olen nähnyt Oksasen peliotteita tällä kaudella niin kyllä tarjoaisin hänelle jatkoa. Oksasella on hyvä eväät kehittyä tuosta vielä. On isokokoinen kaveri, kunhan vaan oppisi käyttämään kokoaan enemmän hyväksi, on myös puolustussuuntaan hyvä pelaaja kun hänellä on tuota taustaa myös puolustajana ja edellytyksiä on myös maalintekijäksi. Näkisin että Oksanen kehittyy tuosta vielä, joten jatkoon. Myös Goodwinin antaisin jatkaa myös ensi kaudella, hänellä on myös edellytyksiä kehittyä vielä ja on erinomainen joukkuepelaaja ja hyvä tyyppi joka pystyy myös maalintekoon. Ehdottomasti jatkotarjousta vetämään. Bastien Maialla näyttää olevan kiekollista taitoa ja on päässyt sitä jo esittelemäänkin, lupaavanoloinen hyökkääjä, tarjoaisin hänellekin jatkoa, tuskin nimittäin aiheuttaa mitään isoa lovea palkkabudjettiin.

Valtteri Virkkusen kohdalla tuskin tarvitsee hirveästi perustella miksi ansaitsee jatkosopimuksen minun SaiPassa. Kiekonsyöjä, joukkuepelaaja, taistelija, hyvä puolustava hyökkääjä, kevään pelaaja. Jos playoffeihin mielitään niin kyllä joukkueessa pitää olla Virkkusen kaltainen pelaaja. Virkkunen on kärsinyt loukkaantumisista jotka ovat kyllä tällä kaudella johtuneet tuosta hänen uhrautuvasta pelityylistään joten ehdottomasti jatkoon jos Virkkunen vaan haluaa jatkaa.

Saku Salminen ei taas ole mielestäni pystynyt ottamaan niitä kehitysaskeleita mitä häneltä odotin. On kärsinyt loukkaantumisista ja on kyllä saanut niitä tilaisuuksiaan näyttää mutta ei ole oikein pystynyt niitä käyttämään. Sanoisin hänellekin kiitos, onnea ja menestystä ja näkemiin. Strömberg on myös ollut vähän pettymys, ensimmäisellä kaudellaan 15-16 SaiPassa oli ihan kohtuuhyvässä vireessä mutta loukkaantuminen pilasi sen kauden kuten viime kaudenkin ja tällä kaudella on välillä väläytellyt hyvää osaamista mutta esiintynyt aika epätasaisesti ja nyt tuli vielä tuo loukkaantuminen. Mielestäni Strömbergillä olisi kyllä aihioita parempaan mutta hänestä ei ole kyllä saatu puristettua parasta irti joka on johtunut noista hänen loukkaantumisistaan eli huonoa tuuria on hänellä ollut. Hänelle sanoisin myös kiitos, onnea ja näkemiin tämän kauden jälkeen mikäli ei nyt sitten satu pelaamaan hyvää kevättä. Radkesta olen samaa mieltä kuin avatar. Olisi tärkeää että Radkelle saataisiin sorvattua vähintään se kaksivuotinen jatkopahvi. Radkessa on paljon potentiaalia ja hän saattaa kehittyä vielä erinomaiseksi liigapelaajaksi jopa NHL on miehelle vielä mahdollinen mutta tarvitsee siihen kyllä muutaman vuoden kokemuksen Liigan tasoisesta ammattilaissarjasta. Eli Radkelle tarjoaisin jatkoa vähintään 2V. sopimuksella.

Ville Kohon kohdalla tarvitsee tuskin perustella. Mikäli mies jatkaa niin jatkaa totta kai SaiPassa. Toivottavasti jatkaa uraansa vielä. Toivottavasti myös Cody Kunyk onnistutaan pitämään. Varmaan miehelle riittää ottajia muistakin joukkueista mutta ehkäpä tuo vielä melko vaatimaton tehopistelukema ei vielä avaa kaikkien seurojen isoimpia rahahanoja, sen sijaan miehen +/- tilasto on niin vakuuttava että se saattaa herättää kiinnostusta jonkun verran. Uhraisin kuitenkin paukkuja siihen että Kunyk pidettäisiin Saimaan Rannalla myös ensi kaudellakin. Kunpa hänelle olisi jo ehditty tekemään jatkosopimus. PQ:n osalta taas odotetaan vielä. Vielä ei ihan vakuuta mutta jos saa loppukauden mittaisen sopimuksen niin toivottavasti siihen voitaisiin neuvotella optio myös ensi kaudesta. PQ:n osalta aika näyttää miten onnistuu.

Entä ketäs siellä vielä oli ilman sopimusta ensi kaudeksi? Ai niin. Antton Mönkäre. Tässä vaiheessa toivottaisin hänelle myöskin hyvää jatkoa kauden jälkeen. Mielestäni ei ole oikein päässyt Liigatasolle sisään vaikka tilaisuuksia on annettu. Odotin kyllä häneltä tällä kaudella jo murtautumista Liigatasolle mutta ei ole kyllä oikein vakuuttanut ainakaan vielä. Mestis voisi tehdä hänelle tässä vaiheessa uraa ihan hyvää. Lauri Piironen on ollut ilmeisesti loukkaantuneena tämän kauden? Piiroselle antaisin kyllä tilaisuuden vielä ensi kaudellakin ja kun saa pelata A-junioreissa vielä ensi kaudella niin sen takia olisi ihan hyvä rotaatiopelaaja A-junnujen ja Edustuksen välille.

Ensi kauden joukkueeseen olisi sitten tulossa Emil Oksanen kahden vuoden sopimuksella. Siinä on kyllä hyvä kaappaus SaiPalta. Oksanen saatetaan nähdä kaksikymppisten MM-kisoissakin. On ainakin erinomainen yv-pelaaja, hyvä maalintekijä ja kun on kätisyydeltään right niin tuo ylivoimaan/hyökkäykseen lisää vaihtoehtoja. Kasperi Ojantakanen olisi myös lupaava hyökkääjä jonka yo-ura on päättymässä tämän kauden jälkeen. Kätisyydeltään right ja yo-ura ei ole oikein sujunut, kokemusta on kuitenkin juniorimaajoukkueista, on pelannut myös pari hyvää kautta Nuorten SM-Liigassa Jokereissa, joten voisi olla taas sellainen SaiPamainen projektipelaaja. Kasperi Ojantakanen - Eliteprospects.com
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minkälainen olisi sitten ensi kauden maalivahtikaksikko kun Markkanen nyt ilmeisesti lopettaa. Tuohimaa on ykkösvahti. Westerholmilla on vasta yksi Liigapeli takana mutta tekisin kaverin kanssa silti jatkosopimuksen. Kyllä Westerholm ansaitsee nimittäin tilaisuuden näyttää. Westerholm on lupaava maalivahti, joten katsoisin kyllä sen kortin ensi kaudella. Tuohimaa olisi selkeä ykkönen mutta Westerholm voisi pelata aina välillä kun Tuohimaalle annetaan lepoa ja olisihan SaiPalla kuitenkin mahdollisuus hankkia vielä ensi kauden aikana kokeneempi veskari jos Westerholm ei jostain syystä onnistu. Jos Ketterä pelaa ensi kaudella vielä Mestistä niin yksi vaihtoehto voisi olla myös sellainen, että SaiPa hankkisi ensi kaudeksi Tuohimaalle sopivan kirittäjän ja Westerholmin kanssa tehtäisiin sopimus jossa hän menee Ketterään vuodeksi SaiPan-optiolla seuraavasta kaudesta? Mutta olen kuitenkin sitä mieltä että kyllä Westerholm ansaitsee näytönpaikan SaiPan Liigajoukkueessa. Mitäs mieltä muut täällä ovat?
 

Kuntz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Spekulointia, lempipuuhaani!

Hyviä viestejä kaikilta yllä, mielenkiintoista lukea pitkiäkin kirjoituksia aiheesta.

Lehterän ja Tuohimaan jatkot kielivät siitä, että pidempää aloitettua projektia jatketaan ja tarkoitus olisi lähivuosina saavuttaakin jotain. Pelin taso on ollut nousujohteista ja en näe syytä, miksi ensi kaudella tähtäin ei näkyisi myös budjetissa. Herran haltuun sitten se, että aloitetaanko toimet ensi, vai vasta seuraavalla kaudella jos nyt edes aloitetaan. Yllä onkin jo mainittu, että joukkueen kulmakivenä toiminut puolustus on vaarassa levitä täysin maailmalle, mutta onko nyt aika panostaa ja "kerrankin" pitää meillä breikanneet miehet?

Carsonin jatkoon jopa varovaisesti uskon. Tietty vaihe urasta ja kiintyminen Lappeenrantaan vaikuttavat varmasti. Carson olisi varmasti lähtenyt jo täksi kaudeksi isompaan seuraan jo vain itse kokisi sen mielekkääksi. Ehdottomasti kaveriin pitää panostaa ja tarjota kilpailukykyinen sopimus.
Lappalainen/Maalahti-kaksikosta uskon että toinen pystytään pitämään. Molemmilla selkeästi läpimurtokausi käynnissä ja ottajia on varmasti. Lappalainen on omissa silmissä tärkeämpi, mutta vaikeampi saada pidettyä SaiPassa. Lehterä kuitenkin vihjaili jossakin haastattelussa jo aiemmin, että toivottavasti Lasse jatkaa. Onko se sitten huono vai hyvä merkki?
Vaakanaisen varaan en laske mitään, mutta Eurooppaan jäädessä SaiPa on varmasti vaihtoehto. Isoa vastuuta luvassa ja Uki kehittyy jatkuvasti. Pelaa jo nyt isoja minuutteja ja taso olisi ensi kaudella jo eri luokkaa. Mielestäni Vaakanaista voi odotella vaikka lähteekin varmasti leireilemään Jenkkeihin kauden alussa ja tilanne voi olla auki pitkäänkin.
Savilahti ja Taipalus on realistisia jatkajia, mutta kuten taas yllä mainittu, hintalappu pitäisi olla matalampi. Varsinkin Taipaluksen hinta on varmasti tippunut reilusti parin viime kauden aikana johtuen loukeista ja heikoista peli-esityksistä. Pärre menisi maskottina kolmosparissa, mutta luulen että suuntaa johonkin Allsvenskaniin tai vastaavaan. Kojolle jatkoa 6./7.-pakkina ja Sneckille kyyti mestikseen. Tanhua, Koponen, Torikka yms. herrat sitten reserviin ja/tai Ketterään kyttäämään liigaminuutteja.

Jos oikein panostetaan, yksi kiekollinen maisteri olisi syytä ensi kaudeksi naarata. Mielellään tasonsa osoittanut sellainen. Salcido laitettu näön vuoksi. Kolmoseen sitten Savilahden lähtiessä joku liigan perusjyrä joka on jäänyt entisessä seurassaan pieneen rooliin.

"Salcido"-Carson
Vaakanainen-Lappalainen/Maalahti
Taipalus-X/"BackmanSavilahti"
Kojo-Tanhua
Torikka

Hyökkäyksessä on jo nippu hyviä sopimuksia ja optiot ovat varsin käyttistä kamaa. Muutamalla tärkeällä jatkolla runko olisi jo hienosti kasassa ja ykköskenttään voisi panostaa sitten huolella. Kunyk on tehnyt kohtuullisesti pisteitä, mutta peruspeli on ollut loistavaa. Ehdottomasti tärkein yksittäinen hyökkääjä ja olisi varsin hieno hauiksen näyttö pitää mies täällä. Kunykin ympärille olisi helppo kasata ketjua parilla hyökkäävämmällä pelaajalla. Oksanen, Goodwin ja Maia ovat mielestäni kaikki jatkosopimuksen arvoisia. Oksanen muodostaa mainion 3. ketjun Kaksosen ja Kohon kanssa. Oletan että Koho jatkaa vielä tämän projektin loppuun. Tuolla ketjulla on myös siitä kuuluisaa piilevää potentiaalia, onhan Oksanen "maalintekijä" ja Elmeri paukuttaa parhaillaan 15 maalin kautta. Goodwin on erinomainen yleispelaaja ja Maiaa ei pidä päästää muualle breikkaamaan kun kerran tänne on saatu houkuteltua.

Nättinen, Löfman ja Tanus muodostavat jo 3/6 kahdesta kärkiketjusta ja tulossa olisi vielä Emil Oksanen joka on sukunimikaimaansa lupaavampi ja nuorempi. Rightin kiekollisena laiturina näytönpaikka pitää löytyä muualta kuin 4. ketjun laidalta. Taas mennään täysin panostuksen mukaan, mutta pohjaa on lähteä kasaamaan jopa 4 oikeasti pelaavan ketjun kokoonpanoon. Virkkunen (Toivon ehdottomasti jatkoa) ja Koski johtavat nelosketjua ja Nikko toimii bubbling under osastona. Strömberg ja Salminen saavat siirtyä seuraaviin kohteisiin. Radke on vihdoin väläytellyt ja toivon jatkoa. Kuitenkin paikka olisi löydyttävä tulosketjuista ja sopimuksen oltava 1+1 tai 2-vuotinen. Oksasen tulo näyttää vähän siltä, että Radke olisi suuntaamassa takaisin Pohjois-Amerikkaan päin. Quenneville ei vielä ole tosiaankaan vakuuttanut ja ei välttämättä ole sitä tasoa mitä ensi kauden kärkiketjuihin tarvittaisiin. Odotellaan nyt kuitenkin joulutaukoon ja sen jälkeen mahdollisesti kevääseen asti ennen poistamista.

X-Kunyk-X/Tanus/Goodwin
Nättinen-Löfman-E.Oksanen
Kaksonen-Koho-A.Oksanen
Virkkunen-Koski-Goodwin/Tanus
Maia-Nikko-Junnuja ja niitä ketkä unohdin!

Tuonne ykkösketjun laitoihin toivoisin oikeasti kovia nimiä. Jos halutaan lähteä oikeasti tavoittelemaan menestystä, ei meillä voi koko maalinteko perustua pelkän potentiaalin ja pelaajien kehittymisen varaan. Ensimmäinen maalintekijä toiseen laitaan ennen kauden alkua, toinen sitten ennen joulua verokarkulaisena. Mikäli Radke jatkaa kehittymistä ja tekee jatkosopimuksen, voi nelosketjuun rakentaa jo hyökkäävämpi Virkkunen-Goodwin-Radke. En tiedä onko meillä edes varaa ja mahdollisuuksia tällaiseen miehistöön, mutta nopeasti katsottuna tuollaisella porukalla olisi odotusarvot jo ihan muualla kuin 10. parhaan joukossa.

Maalivahtiosastosta sen verran, että luotan Tuohimaan tason pysymiseen ja antaisin Westerholmille paikan kakkosveskarina. Tämä on tällä hetkellä ehkä se paikka, jossa voitaisiin vähän säästää ja päästää oma kasvatti liigarinkiin kunnolla sisälle. Paniikkinappulaa voi sitten painaa tarvittaessa syksyn edetessä.

Tällaisia ajatuksia. Nyt kiireellä takaisin nykyhetkeen ja SaiPa-JYP! Vielä olisi kautta "vähän" jäljellä.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Westerholmille pitää saada näyttöpelejä alle loppukauden aikana. Tietysti on nähty että kesken kaudenkin on löydetty päteviä maalivahteja kakkosen rooliin. Mutta ei ainakaan tunnu mahdottomalta ajatus että Weterholm olisi tulevan kauden aloittava kakkonen. Jussi ottakoon valmentajan roolin ja jos ei Westerholm pärjääkään niin Markkaselle pätkäsipparia pelaajapuolelle ja parit Tuohimaan huilipelit kakkosen etsinnän ajaksi.

Strömbergiä kun ajattelee niin onhan mies periaatteessa ihan pätevä mies ja ottanut roolia myös puolustavassa pelissä ja pelannut paljon Kohon kanssa vastustajan tehokenttiä vastaan ja myös alivoimaa ihan hyvällä menestyksellä. Nyt vaan Oksanen on ottanut vastaavaa roolia ja omaa myös sitä potentiaalia hyökkäyspelissä. Näin ollen päästäisin ströbän jatkamaan matkaa, Oksanen ottanut miehen paikan. Toisenlaista pelaajaa tilalle.

Olisikohan Janne Tavi saatavilla? Kuluva kausi ollut heikompi ja on parhaat kautensa pelannut SaiPassa. Monipuolinen ja kuitenkin hyvä pelaaja.
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Mielenkiintoista kyllä nähdä mihin Vaakanaisen tie vie ensi kaudella. Olenko oikein ymmärtänyt, että Urhon lähtiessä tämän kauden jälkeen isoon liigaan SaiPa nettoaisi 80k€ kasvattajakorvausta, ja jos Urho pelaisi vielä seuraavan kauden SaiPassa ennen Amerikan valloitusta, saataisiin 140k€? Toki aina on riski ettei poikaa lopulta palkata jenkkilään.
 

juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lasse Lappalaisen siirtymisestä kirkkaampiin valoihin on puhuttu paljon. Onko miehen pitämisessä enää mitään toivoa? Pisteitä tulee ja peli on perusvarmaa. Lappalainen on nyt jotakuinkin päässyt sille tasolle, mille viime kaudella jo piti. Sen pilasi tietysti koko kausi, jota ei tarvinne enää erikseen puida.

Kalle Maalahti? Myös Kalle on esittänyt hyviä otteita, joskin omassa päässä ehkä on hivenen Lassea köykäisempi. Silti on myös parantanut, eikä ehkä vieläkään ole ihan sillä tasolla, mihin toiveissa aikaan on ajateltu. Kallelle varmasti tulee tarjouksia muualtakin, mutta olisiko kuitenkin mahdollista, että kotiseuturakkaus saisi tekemään "kohot" ja jos nyt ei mihinkään aivan uskomattomiin tekoihin ryhdy, voisi vaikkapa viettää koko peliuransa täällä?

Molemmat, Kallen sekä Lassen pitäisin oikein mieluusti, mutta todennäköisesti Lasse saa sen verta setelipinkkaa eteensä, että pakkaa kanssinsa ja kiittää vastuusta?

.

Vieraan kaupungin valot vilkkuvat aina kirkkaammin kuin nykyisen... Mutta kuinka monta SaiPasta viime vuosina lähtenyttä pelaajaa on siirtynyt toiseen liigaseuraan ja joko nostanut tai edes pitänyt tasonsa usean vuoden ajan? Ei niitä monta ole. Lähinnä tulee mieleen Rony Ahonen. Yhden kauden on hyvin vetänyt esim. Taipalus ja Vauhkonen, mutta sitten... ja seuraava kategoria on ikuiset kiertotähdet, nämä flinckit ja piitulaiset.

Tässä piilee SaiPan mahdollisuus. Ihan kuten tehtiin Fränälle ja Carsonille: SaiPan mittakaavalla reilu tarjous niin kyllä Lassen ja Kallen kannattaa kaksi kertaa miettiä ovatko ne valot todellisia vai vain kangastus.
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jussi Markkanen
Savilahti-Nagander on hankala tapaus, kun tuollaisena "hyvänä jätkänä" on ilmeisesti aika tärkeä osa koppia ja vapaa-aikaa muiden ulkomaalaisten kanssa, mutta pelilliset esitykset eivät kuitenkaan vastaa palkkatasoa. Toivoisin, että hänen kanssa neuvoteltaisiin jatkoa hieman pienemmällä liksalla, kun niitä ulkkareita kuitenkin tulee jatkossakin olemaan ihan jo heikon junioripolun vuoksi. Ja ei Lappeenrannassa liikaa aktiviteetteja noille Pohjois-Amerikan kavereille ole, niin Savilahti voi olla tärkeäkin mielen virike heille.
.

Helvetin iso mittä vittua?

Pärre on huono kaksinkampailuissa, liikkeessä, oman maalin edessä ja avaamaan peliä. Tälle jätkälle maksetaan ihan oikean ulkomaalaisVAHVISTUKSEN palkkaa. Miuta vitutti jo suuresti kun pari vuotta sitten julkaistiin soppari, mutta koko ajan on vain taso laskenut. Tämä jätkä on yksi liigan paskimmista hinta/laatusuhteen pelaajista koko liigassa ja täällä mietitään jatkoa, Voi terve!

Kymppieurolla saadaa pahvisaulista tuttu pahvipärre kopin kulmaan jos on niin tärkeä pukukoppityyppi, Pärren rahalla saadaan joku oikea oman maalin luuta mallia Yorkman tai sitten ihan oikea puolustaja, joka ei vedä heti pitkää kun saa kiekon lapaan. Seuratkaa nyt vaikka seuraavan pelin ajan tämän vahvistuksen otteita. Pitäs lähettää jo nyt takas Luulajaan tai minne tahansa, Heti!
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
PSN saa kuitenkin sen 100k tai yli per kausi. Kyseessä lienee huonoin pelaaja joukkuessa palkkaansa nähden. En tekisi jatkoa vaikka hyvät muistot hänestä jääkin. Ei vaan täytä enää vahvistuksen kriteereitä.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos PSN:n sopimus tosiaankin on tuon 100k:n arvoinen niin onhan se tietysti ihan liikaa. Turhan kallis pelaaja, tuolla palkalla pitäisi olla jo kuitenkin selkeän vahvistuksen tasolla eikä muutaman vuoden takaiset meriitit enää siinä paina. Mutta jos Pärre on halukas jatkamaan pienemmällä palkalla SaiPassa niin siinä tapauksessa tilanne on toinen ja ainahan PSN:lle paikka minun SaiPassa ainakin löytyy kunhan vaan hänen palkka ei syö budjetista jonkun vahvistuksen palkkaa. Onhan PSN:sta tullut jo jonkinlainen SaiPa-ikoni mutta toki virheitä tulee välillä liikaa ja muutenkin tuntuu että liike ei aina riitä enää Liigatasolle joten sen takia ei kyllä enää täytä vahvistuksen ehtoja. Voihan olla että PSN lähtee Allsvenskaniin tai johonkin Itävallan Liigaan keräilemään eläkerahoja tämän kauden jälkeen.
 

Vapaapudotus

Jäsen
Suosikkijoukkue
idän ihmeet
Pärre on huono kaksinkampailuissa, liikkeessä, oman maalin edessä ja avaamaan peliä. Tälle jätkälle maksetaan ihan oikean ulkomaalaisVAHVISTUKSEN palkkaa. Miuta vitutti jo suuresti kun pari vuotta sitten julkaistiin soppari, mutta koko ajan on vain taso laskenut. Tämä jätkä on yksi liigan paskimmista hinta/laatusuhteen pelaajista koko liigassa ja täällä mietitään jatkoa, Voi terve!

Terve vaan!

Savilahti oli alkukaudesta ihan hirveä, mutta on kokoajan parantanut kuin sika juoksuaan. Myönnetään, että pieni kotiseuturakkaus saattaa vähän sokaista hänen tapauksessaan, kun on kuitenkin pitkäaikainen "meijän poika". Ja kuten sanoin, niin pelaamisen taso ei vastaa palkkaa, koska ei enää pysty tuottamaan tehoja hyökkäyspäädyssä, mutta puolustuspäässä on mielestäni mainettaan parempi.

Meikäläisellä kun ei urheilun lisäksi tällä hetkellä paljon muuta elämää ole, niin katsoin äsken uudestaan eilisen pelin ensimmäistä erää seuraten Savilahtea ajatuksella, että kuinka sokea olenkaan.

- Savilahdella 4 siirtokiekkoa, joista kaikki hyviä ratkaisuja. 3 meni hallitusti omille ja 1 syvään paineen alla.
- 4 syöttöä, joista 2 huonoa. Yksi hyvä avaus keskelle, josta päästiin rintamana hyökkäyssinisen yli ja yksi pakki-pakki Maalahdelle.
- 1 kiekonriisto kulmapelissä, jonka jälkeen siirto viereen omille.
- 1 hyvä mailapuolustus maalinkulmalla, jolla esti Miklikin maalin puolityhjiin.
- 1 jäähy, joka tuli mielestäni heppoisasti oman maalin edessä, jossa sitoi Kolehmaisen mailan pois omalla mailallaan.

Niin masokisti en ole, että katsoisin kaksi seuraavaa erää, mutta minusta tuo oli ihan perussuorittamista tämän kauden Savilahdelta ja sellaisella n. 70ke lapulla voisi puolestani jatkaa. Veikkaan kuitenkin, ettei jatkoa tule, koska Lehterä halunnee vielä nopeuttaa pelaamista.

Ja en tiedä kuka on Yorkman, mutta JYPin Nolan Yonkman on saanut aika paljonkin kuraa kannattajilta heikkojen otteidensa vuoksi ja tienaa muuten varmanoloisten puheiden mukaan 150-200ke.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuskin tuo Yonkman myöskään mikään halpa on. Muutenkin tekee varmaan saman kuin PSN mutta on vaan vähän isompi.

Helpottaisi kyllä paljon jos ensi kauteen pystyttäisiin lähtemään maalivahtikaksikolla Tuohimaa-Westerholm mutta silloin kyllä Westerholmin olisi hyvä saada pelattua muutama liigaottelu vielä tällä kaudella tai sitten vaihtoehtoisesti mennä Ketterään pelaamaan muutama ottelu Mestistä. Silloin pelaajabudjettiin voitaisiin jättää se vara jollekin hyökkäyspään vahvistukselle. Westerholmissa on kyllä potentiaalia kehittyä hyväksi Liigavahdiksi joten hänelle pitäisi antaa kyllä se mahdollisuus SaiPassa.
 

Vapaapudotus

Jäsen
Suosikkijoukkue
idän ihmeet
Tässä piilee SaiPan mahdollisuus. Ihan kuten tehtiin Fränälle ja Carsonille: SaiPan mittakaavalla reilu tarjous niin kyllä Lassen ja Kallen kannattaa kaksi kertaa miettiä ovatko ne valot todellisia vai vain kangastus.

Savon Sanomat kirjoittelee, että Lappalainen palailee ensi kaudeksi kotikonnuilleen KalPaan. Harmi homma, mutta odotettavissahan tuo Lappalaisen lähtö oli..

Toivottavasti ei ihan uusiksi mene puolustus SaiPalla. Carsonin ja Maalahden jatkot tärkeimpinä.
 
Viimeksi muokattu:

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Savon Sanomat kirjoittelee, että Lappalainen palailee ensi kaudeksi kotikonnuilleen KalPaan. Harmi homma, mutta odotettavissahan tuo Lappalaisen lähtö oli..

Toivottavasti ei ihan uusiksi mene puolustus SaiPalla. Carsonin ja Maalahden jatkot tärkeimpinä.
Lappalainen on paha menetys. Sinällään kyllä huono homma että menee juuri KalPaan. Luulisi että KalPan kanssa olisi ollut mahdollista pärjätä tarjouskilpailussa. Mutta toki voi olla että kasvattajaseura tarjosi Lappalaiselle niin hyvän tarjouksen ettei siitä voinut kieltäytyä. Nyt vaan pitää hyvissä ajoin laittaa verkot vesille mahdollisesta korvaajasta. Heittäkääpäs tänne nyt niitä mahdollisia Lappalaisen korvaajaehdokkaita.
 

juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Täällä joku jo heittikin ehdotuksen että voisiko tuon Janne Tavin kotiuttaa KalPasta ensi kaudelle takaisin Lappeenrantaan? Tavilla ei ole kuitenkaan toistaiseksi sujunut tällä kaudella KalPassa joten Lehterän SaiPassa voisi olla mahdollisuuksia nousta suureen rooliin. Peliaikaa ja isoa roolia olisi varmasti luvassa ruhtinaallisesti ja Lappeenranta on miehelle jo entuudestaan tuttu paikka.

Tanus-Kunyk-Tavi
Nättinen-Löfman-E.Oksanen
Kaksonen-Koho-A.Oksanen
Virkkunen-Koski-Goodwin
Maia, Nikko, Iso-Mustajärvi+junnut

Carson-"P-Amerikan arpa"/Vaakanainen
Maalahti-"Lofquist"/Taipalus
Autio-Kojo
Tanhua, Torikka, Ventelä

Tuohimaa-Westerholm

Olisikohan tämmöiseen jengiin varaa? Carson ja Maalahti pitäisi saada nykyporukasta jatkamaan. Koodinimi "Lofquist" voisi korvata PSN:n. Taipaluksen jatko riippuisi miehen tämän kauden otteista ja siitä jos palkkapyyntö ei nouse kovin korkeaksi. Lehterän entinen suojatti Erik Autio voitaisiin hankkia Penn Statesta. Iso-Mustajärven voisi sainata Ketterästä. Jos Vaakanainen lähtee ison meren taakse niin hänen tilalleen voisi miettiä jonkun kiekollisen puolustajan P-Amerikasta. Sameli Ventelä ja Samuli Tanhua Ketterästä rotaatiopakiksi.
 

UniqueSputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuohimaa-Westerholm

Westerholmia olisi tuskin kukaan laittamassa ensi kaudelle kakkosmaalivahdiksi, ellei hän olisi saanut Liiga-debyyttiään jo tällä kaudella. Suoriutui kyllä varsin mainiosti, mutta yhden ottelun otannalla ei kauden kattavia kokoonpanovalintoja tehdä. Westerholmin paikka SaiPassa sinetöitytynee tällä aikataululla kaudella 2019-2020.
 

Kuntz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tanus-Kunyk-Tavi
Nättinen-Löfman-E.Oksanen
Kaksonen-Koho-A.Oksanen
Virkkunen-Koski-Goodwin
Maia, Nikko, Iso-Mustajärvi+junnut

Carson-"P-Amerikan arpa"/Vaakanainen
Maalahti-"Lofquist"/Taipalus
Autio-Kojo
Tanhua, Torikka, Ventelä

Tuohimaa-Westerholm

Olisikohan tämmöiseen jengiin varaa?

Pakko olla. Kunyk ja Carson eivät ole halpoja tälläkään kaudella ja Westerholm olisi kyllä ilmainen kakkosveskari. Savilahden (100k?) palkka jäisi tässä versiossa pois ja Lappalainen, Strömberg ja Salminen eivät myöskään olleet ihan ilmaisia. E.Oksasen en usko vaativan mitään hirmuista palkkaa ainakaan ensimmäiseltä sopimusvuodelta.

Tavi olisi hyvä lisä, jos vain Lappeenranta kiinnostaisi. Mutta olisiko hänestäkään tuomaan tarpeeksi ratkaisuvoimaa? Tavi ei ehkä ole kaivatunlainen maalintekijätyyppi vaan enemmänkin mainio yleishyökkääjä, joka tekee sen 10+ häkkiä tasaisen varmasti. Jos E.Oksanen ja Tavi olisivat ainoat tuliljat hyökkäykseen, muuttuisiko tilanne mihinkään?

Lappalainen sitten ilmeisesti menetetään KalPaan. Paluu kotiseudulle selittää tämän siirron. Harmillista on miehen menetys naapurille, mutta vielä harmillisempaa on että siirto on median mukaan "varma" jo ennen joulua. Vaikka en hetkeäkään epäile Lappalaisen omistautumista nykyiselle seuralle, puskee takaraivossa aina se, että Lasse on lähtöpäätöksensä tehnyt. Onhan näitä ollut ennenkin ja myös SaiPan suuntaan, mutta aina se vähän hämmentää...
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pakko olla. Kunyk ja Carson eivät ole halpoja tälläkään kaudella ja Westerholm olisi kyllä ilmainen kakkosveskari. Savilahden (100k?) palkka jäisi tässä versiossa pois ja Lappalainen, Strömberg ja Salminen eivät myöskään olleet ihan ilmaisia. E.Oksasen en usko vaativan mitään hirmuista palkkaa ainakaan ensimmäiseltä sopimusvuodelta.

Tavi olisi hyvä lisä, jos vain Lappeenranta kiinnostaisi. Mutta olisiko hänestäkään tuomaan tarpeeksi ratkaisuvoimaa? Tavi ei ehkä ole kaivatunlainen maalintekijätyyppi vaan enemmänkin mainio yleishyökkääjä, joka tekee sen 10+ häkkiä tasaisen varmasti. Jos E.Oksanen ja Tavi olisivat ainoat tuliljat hyökkäykseen, muuttuisiko tilanne mihinkään?

Lappalainen sitten ilmeisesti menetetään KalPaan. Paluu kotiseudulle selittää tämän siirron. Harmillista on miehen menetys naapurille, mutta vielä harmillisempaa on että siirto on median mukaan "varma" jo ennen joulua. Vaikka en hetkeäkään epäile Lappalaisen omistautumista nykyiselle seuralle, puskee takaraivossa aina se, että Lasse on lähtöpäätöksensä tehnyt. Onhan näitä ollut ennenkin ja myös SaiPan suuntaan, mutta aina se vähän hämmentää...
Tästä versiosta jäi vielä Radke pois mutta siis näillä nähdyllä otteilla olisi ihan hieno juttu jos Radke jatkaisi myös ensi kaudella. Maalintekijä mallia "Davis" voisi olla vaihtoehtona Taville. En kyllä tiedä minkä hintaisia ovat herrojen Goodwin ja A.Oksanen optiovuodet mutta jos jompikumpi heistä ei jatkaisi niin Tavi voisi olla varsin hyvä vaihtoehto jomman kumman tilalle. Oksanen ei ole oikein vielä lunastanut niitä odotuksia mitä odotin häneltä eli maalintekoa, mutta toisaalta Oksanen on kyllä varsin hyvä kahden suunnan pelaaja ja etenkin yhteistyö Kohon ja Kaksosen kanssa on sujunut hyvin joten mielelläni pitäisin Oksasen SaiPassa, ensi kaudella hänelläkin voi olla ihan toisenlainen meininki.

Sama oikeastaan pätee Goodwiniin, erinomainen yleispelaaja ja olisi ihan hienoa nähdä mitä Goodwin saa aikaan ensi kaudella. Jos Strömberg lähtee niin Tavi voisi tulla Kimin tilalle, olisi varmaan kalliimpi mutta olisi kyllä paljon monipuolisempi kuin Strömberg. Sitten jos rahaa jäisi niin maalintekijä mallia "Davis" voitaisiin hankkia. Jos SaiPa saa pidettyä joukkueensa kohtuuhyvin kasassa ensi kaudeksi niin tämä kokoonpano näyttäisi oikeastaan ihan hyvältä. Kakkosvahdin palkassa varmaan säästettäisiin jonkun verran jos Westerholm olisi kakkosveskarina ja tällä summalla voitaisiin panostaa esim. Tavin ja uuden "Davisin" hankintaan. Toisaalta jonkinmoinen rahavaranto pitäisi jättää siihen veskarin hankintaan jos Tuohimaa tai Westerholm loukkaantuu tai floppaa. Toisaalta naapuri Ketterästä voisi myös löytyä apuja siinä vaiheessa.

Lappalaisen menetys on paha juttu. Tuntuu aika ihmeelliseltä että niitä siirtoja ensi kaudelle julkistetaan jo tässä vaiheessa kun ei olla vielä edes puolivälissä runkosarjaa. Voisi sanoa jo melkoiseksi ryöstökalasteluksi tällaista toimintaa.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Tuntuu aika ihmeelliseltä että niitä siirtoja ensi kaudelle julkistetaan jo tässä vaiheessa kun ei olla vielä edes puolivälissä runkosarjaa. Voisi sanoa jo melkoiseksi ryöstökalasteluksi tällaista toimintaa.

Ei tässä enää nykypäivänä mitään ihmeellistä ole. Kaikki haluaa julkaista sopimukset ensimmäisenä ja on täysin normaalia ja yleistä, että pelaajat yleensäkin tekevät sopimuksen uuteen joukkueeseen hyvissä ajoin, suurin osa jopa jo hyvissä ajoin ennen joulua.
 

kunnonjykit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Viime kaudella levis laajalti huhuja että Kuronen siirtyis Ilvekseen. Aikaikkuna tais olla näitä main marraskuun puolella. Lopulta kaveri sitten siirty Ilvekseen. Näin se taitaa mennä liigassa, että tässä kohtaa monet veivaa ensi kauden soppareita jo. Sinänsä harmi, että siinä voi hiipiä hyvänolontunne puseroon ja suorittaminen logolle voi jäädä vaillinnaiseks. En sano että Kuroselle kävi näin, mutta noin yleisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös