SaiPa kaudella 2013–2014

  • 621 767
  • 1 735

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Ehkä noista nimistä Halme, Jaatinen tai Ilvonen voisivat olla ne nimet, joihin SaiPan kannattaisi tarttua. Mutta kenties haussa on joku ulkkarikokeilu, kuten joku yliopistohaku.

Antti Jaatiseen ei kannata yhdenkään SM-liigaseuran kiinnittää. Ei taso yksinkertaisesti riitä ja ei ole kasvanut pelimiehenä niihin mittoihin, mitä moni esim. Jyväskylässä odotti.

Pikkarainen olisi puolestaan SaiPan näköinen pelaaja ja voisi pelata hyviä kausia. Oli MoDossa aivan pysäyttämätön kun sai tehdä töitä täysin omilla vahvuuksillaan.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllähän tuota pakistoa pitää arvioida niin että Glenn korvaa Bruunin koska heistä nyt voi edes puhua samassa lauseessa ilman kummankaan aliarvioimista. Bruun oli kuitenkin viime kaudella meidän TOP3 pakki yhdessä Salcidon ja PSN:n kanssa. Ahonen pystyy varmaan korvaamaan Pukan tai ainakin Pullin mutta ei Bruunia. Näin ollen pakisto on tasan yhtä Salcidoa huonompi ja se on kyllä merkittävä heikennys. Olen kuitenkin optimisti ja luotan Ahosen riittävään onnistumiseen ja Riikolan ja Taipaluksen pärjäämiseen. Itse asiassa Taipalus oli ajoittain oikeinkin hyvä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Pakisto on jo kuosissa jolla uuteen kauteen uskaltaa lähteä.

Salcido-Savilahti -> Glenn-Savilahti, 1. pakkipari on luonnolisesti heikentynyt kiekollisella puolella Salcidon lähdettyä, mutta onhan se aivan luonnolista ettei Salcidonlaista ukkelia korvata ihan "tostanoin".

Bruun-Backman -> Ahonen-Backman, Ahosella on mielestäni aivan samat valmiudet puolustuspelissä kuin Bruunilla, mutta Ahonen tuo paremman ylivoima vahvuuden kuin Bruun, mm. kovan lämärinsä perusteella, jota Bruun ei tainnut osata edes laukoa, vai kuka muistaa Bruunin ikinä laukoneen lämäriä? :D

Pukka-Pulli -> Taipalus-Riikola, kevyempi 3. pari kuin edellis kauden, mutta Taipalus pieksää Pukan kiekollisessa varmuudessa selvästi, ja Riikola Pullin kiekollisessa osaamisessa jota Jere kovasti yritti väläytellä, ja sen takia todelliset puollustus velvoitteet tuli hoidettua vähän miten sattuu.

Reservi on reservi, joten sitä ei liene syytä ruotia sen enempää mutta jos kutsu käy, niin siellä on Maalahti ja Piipponen nälkäisinä hyppäämään kaukaloon. Parhaimassa skenaariossa jompikumpi näistä kiekkoilijoista voi myös ottaa vakiopaikan aloituskokoonpanossa, ei kuitenkaan Maalahti tai Piipponen häviä kovin paljoa Taipalukselle tai Riikolalle.

Nötkötin kanssa olen enimmäkseen samaa mieltä, tällä pakistolla voidaan hyvin lähteä uuteen kauteen. Salcidon, Bruunin, Pukan ja Pullin korvaavien pelajien nimistä voidaan tietysti vääntää, mutta kokonaisuutena tällä päästään liikkeelle. Viime syyskuussa pelailtiin menestyksekkäästi (esim. kauden toinen ja kolmas ottelu: SaiPa - Pelicans 3-2 ja HIFK-SaiPa 2-6) pakkipareilla Pulli-Bruun, Backman-Maalahti ja Pukka-Taipalus.

"Yhdeksännen" pakin hankkiminen jo nyt olisi hätiköintiä, ensin pitää katsoa että millä tasolla nuoriso-osasto pystyy pelaamaan. Jos homma toimii hyvin harjoitusotteluissa ja loukkaantumisilta vältytään, niin voisin hyvin kuvitella että mahdollinen puolustuspään vahvistus hankittaisiin vasta lokakuun puolella. Näin varsinkin siitä syystä, että se puuttuva pala olisi todennäköisesti Salcidon tyylinen kiekollisen pelin maestro. Sellaisen palkkaamisen SaiPan pelaajabudjetti ei muutenkaan riittäisi muuten kuin artisti-sopimuksen kautta.

Mikä muuten mahtaa olla Miika Huhtasen tilanne? Hyviä tehoja B-junnuissa, mutta sen jälkeen loukkaantumisia ja vaatimattomampaa esiintymistä A-junnuissa. Nimi löytyy edelleen liigajoukkueen kokoonpanosta, joten ilmeisesti Miikassa nähdään potentiaalia parista vaisummasta vuodesta huolimatta?
 

lappee

Jäsen
Ensimmäiset yhteiset jäätreenit takana! Oliko kuka katselemassa treenejä? Se mikä kiinnostaa on ketä ei ollut treeneissä mukana? Oliko Giliati ainut kuka puuttui?
 

Haske

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ensimmäiset yhteiset jäätreenit takana! Oliko kuka katselemassa treenejä? Se mikä kiinnostaa on ketä ei ollut treeneissä mukana? Oliko Giliati ainut kuka puuttui?

Mie kävin tänään katselemassa treenejä. Giliati tosiaan oli ainut joka puuttui, kaikki muut olivat paikalla.

Kentälliset menivät pääosin jotakuinkin näin:

Tavi - Rissanen - Mankinen
Davis - Piitulainen - Jokinen
V.Hämäläinen - Koho - Leivo
Paalanen - Flinck - Vauhkonen
Suutari, R.Hämäläinen

Savilahti - Glenn
Backman - Riikola
Taipaus - Ahonen
Piipponen - Maalahti

Treeneistä nyt sinänsä on vaikea sanoa mitään, koska ymmärrettävistä syistä joukkue ei vielä parhaassa terässä ollut. Hyvä meininki näytti kuitenkin olevan joukkueen sisällä.

Davis vaikutti ihan kelpo pelimieheltä, syötöt oli kovia ja napsuivat hyvin lapaan. Tulee varmasti olemaan kelpo vahvistus, mikäli vain löytyy sopivat ketjukaverit.

e. Pakko lisätä, että uudet treenipaidat olivat omaan silmään ainakin todella tyylikkäät. Tämä nostaa rimaa tulevan kauden pelipaidan suhteen, vaikka eihän näillä varsinaisesti mitään suoraa yhteyttä ole.
 
Viimeksi muokattu:

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
....
Davis vaikutti ihan kelpo pelimieheltä, syötöt oli kovia ja napsuivat hyvin lapaan. Tulee varmasti olemaan kelpo vahvistus, mikäli vain löytyy sopivat ketjukaverit.

Tuo on hienoa kuulla!

Tämän päivän Etelä-Saimaassa oli myös hiukan juttua Davisista ja Markkasesta. Ei kummempaa sisältöä, perus kiekkojargonia...
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onko tuo keskusta Piitulaiselle tuttu paikka entuudestaan, osaako joku sanoa?
Jotenkin tuntuisi, että kärkiketjun sentteriä odotellaan piakkoin. Piitulaisen en kyllä usko pelaavan sentterinä pitemmällä tähtäimellä, ei kuitenkaan ole mikään puolustushirmu ja luulisi, että laiturina pääsee käyttämään paremmin kiekollisia avujaan. Muuten loogisempaa olisi peluuttaa Hämis Villeä sentterinä. Voin tosin olla aivan väärässä ja Piitulaisesta ollaankin tekemässä toista kiekollista sentteriä.
 

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
Itse veikkaan että jos kolmikko Davis-Piitulainen-Jokinen yhdessä pelaa, niin sentterinä pelaa Davis. Joka muuten SaiPan naamakirjassa olevassa haastiksessa mainitsee pystyvänsä pelaamaan keskellä ja laidassa ja että puolustaminenkin onnistuu.
 

löfmaister

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joka muuten SaiPan naamakirjassa olevassa haastiksessa mainitsee pystyvänsä pelaamaan keskellä ja laidassa ja että puolustaminenkin onnistuu.

Kaveri on myös varustettu terveellä itseluottamuksella. Sanoi samaisessa haastattelussa keskittyvänsä joukkueeseen ja voittamaan mestaruuden täällä.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Noissa koostumuksissa Jokinen on kyllä yllättävän korkealla, tai sitten on esiintynyt kauden alla edukseen viime kauteen verrattuna.
Paalanen-Flinck-Vauhkonen on juuri sitä, mitä varten ensi kaudella kansa halliin kasaantuu.
 

Ferris

Jäsen
Noissa koostumuksissa Jokinen on kyllä yllättävän korkealla, tai sitten on esiintynyt kauden alla edukseen viime kauteen verrattuna.
Paalanen-Flinck-Vauhkonen on juuri sitä, mitä varten ensi kaudella kansa halliin kasaantuu.

Jokinenhan oli viime kauden kolmessa vikassa pelissä yksi parhaista SaiPa-hyökkääjistä, jos en väärin muista? Kakkosketjussa pelas silloinkin, joten sinällään ymmärrettävää jossain määrin että samoilta kohdin aloittelee tämän kauden?

HIFK-sarjasta tuli mieleen Poukkula, kellään hajua mitä miehellä suunnitelmissa?
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
HIFK-sarjasta tuli mieleen Poukkula, kellään hajua mitä miehellä suunnitelmissa?

Ulkomailta saanut jotain tarjouksia, mutta haluaa ilmeisesti katsoa ensin, aukeaisiko jostain liigajoukkueesta paikka. Rosterit kuitenkin elävät vielä ja elokuun harkkapeleissä saattaa tulla loukkaantumisia, jotka muuttavat joukkueiden pelaajatarpeita.
 

Jõse

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mikä muuten mahtaa olla Miika Huhtasen tilanne? Hyviä tehoja B-junnuissa, mutta sen jälkeen loukkaantumisia ja vaatimattomampaa esiintymistä A-junnuissa. Nimi löytyy edelleen liigajoukkueen kokoonpanosta, joten ilmeisesti Miikassa nähdään potentiaalia parista vaisummasta vuodesta huolimatta?

Huhtasellahan oli ilmeisesti tuollainen mykoplasma, vai miksikäs sitä kutsutaan. Muutama kausi meni sivu suun, asenne miehellä kohdallaan, mutta kun ei pystynyt reenaamaan juuri lainkaan.

En tiedä tämän hetkistä tilannetta, pystyykö mies jo olemaan harjoituksissa. Jossakin vaiheessa miestä nähtiin SaiPan junioripuolella valmennuspenkin takanakin.
 

hermoraunio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kertokaas pitsiä nyplänneet, miltä näytti tässä ketjussa hieman kyseenalaistetuksi joutuneen puolustuksen toiminta Raumalla? Erityisesti kiinnostaisi kuulla jotain vaikutelmia Ahosen, Piipposen ja Maalahden otteista.
 

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
Kertokaas pitsiä nyplänneet, miltä näytti tässä ketjussa hieman kyseenalaistetuksi joutuneen puolustuksen toiminta Raumalla? Erityisesti kiinnostaisi kuulla jotain vaikutelmia Ahosen, Piipposen ja Maalahden otteista.

Omaan silmään Ahonen on kyllä liigapakin oloinen, jos nyt noista höntsistä jotain voi sanoa. Piipponen pelasi perusvarmaa ja oli aika näkymätön. Maalahdella aika odotetusti isoja ongelmia puolustuspelissä ja kiekollinen pelikin ajoittain uhkarohkeaa, mutta siellä ne Maalahden vahvuudet kyllä ovat.
 

hermoraunio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Omaan silmään Ahonen on kyllä liigapakin oloinen, jos nyt noista höntsistä jotain voi sanoa. Piipponen pelasi perusvarmaa ja oli aika näkymätön. Maalahdella aika odotetusti isoja ongelmia puolustuspelissä ja kiekollinen pelikin ajoittain uhkarohkeaa, mutta siellä ne Maalahden vahvuudet kyllä ovat.

Jep. Kovasti on aikaista tässä vaiheessa kesää, eikä noista varmaan voi kummoisia vielä päätellä. Mukava kuulla kuitenkin, kiitoksia tiedoista.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Tuolla kun on tuota Fernholmia ihmetelty, että miten on vapaana, niin siinä olisi SaiPalle hyvä pakki. Ja sitten vielä ykkössentteri, johan kelpaisi lähteä kauteen.
 

skriko #9

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuolla kun on tuota Fernholmia ihmetelty, että miten on vapaana, niin siinä olisi SaiPalle hyvä pakki. Ja sitten vielä ykkössentteri, johan kelpaisi lähteä kauteen.
Taitaa olla jompi kumpi tilanne. Jos ykkössentteriä saa uneksia noista vapaista pelaajista jotka tuolla samaisella listalla oli, niin Brad Boyes ja Nazem Kadri olisivat melkoisia vahvistuksia. Pystyy ainakin keskellä molemmat pelaamaan ja Davis pääsee laitaan. Tosin Kadri on ainakin aivan liian kallis, todennäköisesti molemmat.

Saahan sitä unelmoida.

Brad Boyes -YouTube
Nazem Kadri -YouTube
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Noista kahdesta nyt olisi turha uneksia, vaikka SaiPa pelaisi KHL:ää. Eivät lähde NHL:stä mihinkään.
 

Eleanor

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Devils
Kadri saattaa ensi kaudella olla hyvinkin 70-80 pisteen mies ja tienata +5M kaudessa. Saisi kyllä lyödä päänsä aika pahasti, että tulisi SaiPaan huonolla palkalla.
 

Ralph

Jäsen
Taitaa olla jompi kumpi tilanne. Jos ykkössentteriä saa uneksia noista vapaista pelaajista jotka tuolla samaisella listalla oli, niin Brad Boyes ja Nazem Kadri olisivat melkoisia vahvistuksia.

22-vuotias NHL:n pistepörssissä top-25:ssä ollut kanadalainen, ei näitä liikaa ole SM-liigassa nähty, eikä nähdä vieläkään. Jos SaiPa tarjoaa yli seitsemää miljoonaa, Kadri varmaan saattaisi harkita kaksi sekuntia, huonompaa tarjousta miettisi sen sekunnin.

Miksei saman tien Crosby tai Malkin? Mistä näitä fantasioita oikein satelee?
 

skriko #9

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
22-vuotias NHL:n pistepörssissä top-25:ssä ollut kanadalainen, ei näitä liikaa ole SM-liigassa nähty, eikä nähdä vieläkään. Jos SaiPa tarjoaa yli seitsemää miljoonaa, Kadri varmaan saattaisi harkita kaksi sekuntia, huonompaa tarjousta miettisi sen sekunnin.

Miksei saman tien Crosby tai Malkin? Mistä näitä fantasioita oikein satelee?
No, fantasioita todellakin. Niin oli tekstissä mainittukin ja otin vain kiinni SM-Liigan huhuketjussa pyörineiden, vapaiden pelaajien nimiä. On sanomatta selvää, ettei kumpikaan tule SaiPassa pelaamaan, vaikkakin uskomattomille sattumille ja tarinoille aina sijansa on.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Joukkueen ja painot ja pituudet on päivitetty tänne. Ensisilmäyksellä näyttää siltä että miehistymistä on tapahtunut, toivottavasti liike riittää massan lisääntymisestä huolimatta. En muista mitä mittari näytti esim. Riikolan ja Taipaluksen kohdalla viime syksynä, mutta kyllähän tuo 90 kg näyttää asialliselta. Ville Paalasen (86 kg) painoindeksi on 28,7 eli selkeä ylipaino on kyseessä, mutta ilmeisesti Hakalissa on erilaiset taulukot?
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Ville Paalasen (86 kg) painoindeksi on 28,7 eli selkeä ylipaino on kyseessä, mutta ilmeisesti Hakalissa on erilaiset taulukot?

Theo Fleuryn painoindeksi oli 29,1. Yllättävän hyvän uran sai aikaiseksi mokoma laiska läski.

O-P Grönholmin vastaava luku on 28.4. SaiPaan hankitulla Rony Ahosella 28,7. Olavi Vauhkosella 29,5.

Painoindeksien mukaan Giliatikin on lievästi lihava. Ja sinun iloitsemasi Taipaluksen yli 90 kilon paino antaa hänen painoindeksikseen 28,1 ja diagnoosin: "olet lievästi lihava!". Onko todella näin että joukkueemme on täynnä plösöjä vai voisiko olla, että lihasmassaa hankkineiden urheilijoiden kohdalla ei kannattaisi orjallisesti tuijottaa painoindeksejä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös