Ruotsin kielen asema ja Ahvenanmaa

  • 39 387
  • 302

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Milloinkohan Ahvenanmaan kotiseutuoikeuden "rasistisuuteen" tullaan havahtumaan? Ymmärrän hyvin ahvenanmaalaisten haluavan varjella ruotsin kielen asemaa saariston valtakielenä ja tiettyjä kulttuurillisia erityispiirteitään. Tämä on ihan fine. Tämä huomioiden, että kotiseutuoikeuden voi ainoastaan saada maakunnassa vähintään viisi vuotta asunut suomen kansalainen, vain avatakseen kukkakaupan tai sushiravintolan tuntuu melkoiselta vaatimukselta. Se, ettei vaikkapa ruotsalainen, tai ruotsinkieliseltä pohjanmaalta kotoisin oleva, ruotsin osaava suomenkielinen Helsingistä ole lain edessä tasaveroinen, eikä oikeutettu siihen sun tähän tuntuu 2020-luvulla mielenkiintoiselta ratkaisulta.

Maahanmuuttajayrittäjä voi perustaa bisneksensä vapaasti Hankoon tai Nuorgamiin, mutta ei Maarianhaminaan... Lisäksi vaikka Ahvenanmaan kysymys kulminoituu useimmiten kieleen, on huomioitavaa ettei oikeutta liiketoiminnan harjoittamiseen, tai oikeutta kiinteään omaisuuteen Ahvenanmaalla ole myöskään ruotsia äidinkielenään puhuvilla mannersuomalaisilla.

Voin olla täysin hukassa ja nykymallin säilyttämisen olevan elintärkeää ja huomioiden, ettei omassa lähipiirissä ole ainuttakaan ahvenanmaalaista, myönnän tutustuneeni tilanteeseen ennen kaikkea ulkopuolelta.

Loppuun haluan korostaa, etten ota kantaa ruotsin kielen asemaan Ahvenanmaalla. Allekirjoittaneen sukujuuret ovat osittain suomenruotsalaiset ja näen kahden kansalliskielen suurena rikkautena maallemme.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Ahvenanmaa on tosi kiva paikka. Toki enemmän ruotsalaisia he ovat kuin suomalaisia.
Omasta mielestäni kuitenkaan en ole mitään rasismia konkreettisesti kohdannut vaikka kuitissa lukee kvitto ja stallhagenilla kannattaa tilata ölliö oluen sijasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös