Mielestäni myös melko heikkotasoinen ottelu kaiken kaikkiaan. Kukaan try-out miehistä ei antanut tässä ottelussa mitään järisyttäviä näyttöjä, joten valinnoista tulevat mielenkiintoiset. Silti muutamia havaintoja suomen try-out pelaajista ja maalivahtityöskentelystä:
Nurminen: perusvarma peli, mutta ei mitään ilmiömäistä. Joutui enemmän töihin, kuin Hurme ensimmäisessä ottelussa.
Helenius: tarvittavaa kokoa ja kovuutta takalinjoille, mutta liike ja kiekollinen peli hirvittää. Muutamia pahoja mokia omalla alueella. Aineksia seitsemänneksi puolustajaksi kisajoukkueeseen.
Hagman: antoi tarvittavat näytöt kisapaikkaan jo latvia otteluissa. Sähäkkä laituri ja hyvä maalintekijä.
Kallio: oman pään peli heikkoa, mutta vaarallinen hyökkäyspäässä. Ruotsin mestari menee kisajoukkueeseen.
Söderholm: perusvarmaa peliä, mutta ei mitään mullistavaa. Sai paljon vastuuta. Ei isompia virheitä, mutta ei varsinaisesti loistanutkaan. Rajatapaus, mutta kokeneemmat nimet ajanevat ohi kun joukkue nimetään.
Eloranta: hyvä liike ja vahva kaksinkamppailuissa. Hyvä alivoimapelaaja. Pelasi itsensä kisajoukkueeseen.
Pirjetä: vahva vääntäjä, mutta näytöt jäivät tällä kertaa antamatta. Silti harkinnanarvoinen pelaaja jarruketjuun lopulliseen kisajoukkueeseen.
Ylönen: kilpailee Raipen kanssa jarrukentän sentterin paikasta. Ei esittänyt mitään, minkä takia tulisi valita lopulliseen joukkueeseen. Alivoimalla hyödyllisin. Helminen siis kisoihin.
Mäntylä: upea esityö Rintasen 2-2 tasoitusmaaliin ja muutenkin sähäkkää liikettä. Kaksinkamppailuissa hieman vaikeuksia kokonsa takia. Hyvät ruotsi pelit, mutta ei riitä kisajoukkueeseen.
Pärssinen: ei löytänyt parasta osaamistaan ottelussa. Vaatisi rinnalleen liikkuvat ketjukaverit. Yllättäviä ratkaisuja kaksinkamppailuissa. Siinä ja siinä lopullista joukkuetta ajatellen. Rajatapaus.
Pirnes: Santalan kanssa taistelu kolmossentterin tontista. Pelasi hyvät ruotsi ottelut. Tukholmassa hieman vaisu. Liike on hyvää. Vaaka kallistunee silti Santalan puolelle, koska Santala-Miettinen akseli on jo valmis tutkapari. Varamiehen rooli.
Hentunen: Pari väläytystä, mutta siinä kaikki. Ulkona kisajoukkueesta. Jo se, että sai näyttöpaikan, oli yllätys.
Järventie: Ajoittain vaikeuksia pysyä ruotsalaisten perässä. Taistelee Tuulolan kanssa tiukasti kisajoukkueen paikasta. Liike riittää. Rajatapaus.
Alanko: perusvarmaa peliä, joka loppui lyhyeen Nilsonin kovan taklauksen jälkeen. Jää ulos lopullisesta joukkueesta, mutta ihan hyvää peruspeliä Alangolta.
Rintanen: samaa kuin ennen, eli taitoa ja pehmeyttä. Järjesti muutaman todella vaarallisen tilanteen ja myös teki yhden maalin. Parhaita hyökkääjiä tänään. Kisajoukkueeseen.
Santala: täysin eksyksissä ilman Miettistä. Näkymätön, liike puuttuu välillä kokonaan. Kisajoukkueeseen Miettisen vanavedessä.
Nieminen: erinomaiset näytöt. Kärsi myös Miettisen poissaolosta Tukholman ottelussa, eikä onnistunut yhtä hyvin kuin edellisessä pelissä. Hyvä taistelija ja ärsyttäjä. Kisajoukkueeseen.
Laatikainen: perusvarmaa peliä, mutta aika pieni rooli. Ei käyttöä kisajoukkueessa.
Nummelin: hyviä avauksia ja hyvä liike. Ei ollut parhaimmillaan Tukholman ottelussa. Mm-kisojen putki saa silti jatkoa. Kisajoukkueeseen.