Runkosarjan sijoitusveikkaus 2022–2023

  • 32 744
  • 136

Marker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen Jääkiekkomaajoukkue, Mestis
Tässä vaiheessa on jo hyvä tehdä omia arvioita runkosarjan sijoituksista, kun juuri mikään joukkue ei ole harkkapelejä pelannut.
Itsellä perustuu siis vahvasti mutuun ja julkaistuihin sopinuksiin.

1. Ketterä: Tämä se loppujen lopuksi on sijoitus, kun joukkue vaikuttaa todella vahvalta jälleen.
2. RoKi: Kovia hankintoja ja Maso taikoo porukan lähes ykköseksi.
3. JoKP: Uskon, että nyt tulee Joensuulle nappikausi. Runkosarjan kolmosen paikalta Ketterän kaveriksi finaaliin.
4. TuTo: Joko nyt onnistuisi sen verran, että kotietu runkosarjasta napsahtaa.
5. K-Espoo: Vahva rosteri, ainakin paperilla. Kysymysmerkki, kuinka valmennus saa joukkueen toimimaan. Ihan kärkeen en usko yltävän. Välierissä kuitenkin.
6. IPK: Tasainen kausi, mutta ei riitä kutospaikkaa korkeammalle.
7. KOOVEE: Panostettu sen verran, että pleijareissa kuitenkin.
8. KeuPa HT: Lähes kokonaan vaihtunut kokoonpano näyttäisi olevan, myös valmennus vaihtunut. Pleijareissa kuitenkin, voi olla hiukan ylempänäkin.
9. FPS: Ei tänä vuonna pleijareihin, niukasti jää ulos. Jotenkin jäänyt tunne, että ei niin vahva rosteri, kuin edelliskaudella.
10. Hokki: Kymppipaikka on tälle kaudelle maksimi. Räsäsen temputkaan ei vie korkeammalle.
11. K-Vantaa: Jälleen taitaa tulla hankala kausi, kun emäseuran apuja ei taida tulla juurikaan.
12. Hermes: Tässä kauden taso, en usko korkeammalle yltävän.
13. Peliitat: En usko, että jumbopaikkaa korjeammalle yltää.

En ole huomioinut tähän mahdollista Latvian joukkuetta ollenkaan.
Eli näin on mutu veikkaukseni runkosarjasta.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
5. K-Espoo: Vahva rosteri, ainakin paperilla. Kysymysmerkki, kuinka valmennus saa joukkueen toimimaan. Ihan kärkeen en usko yltävän. Välierissä kuitenkin.
Aika positiivinen veikkaus meikäläisittäin, kun kasassa on kolme kentällistä. Nykyrosteri on laadukas, mutta niin kapea, että en lähtisi vielä veikkailemaan yhtään mitään. Se on kuitenkin selvää, että suuri vaihtuvuus tulee syömään tulosta syyskaudella.

Muista tässä vaiheessa sen verran, että ainakin Forssassa ja Kajaanissa valmennus tulee tekemään joukkueesta suuremman kuin osien summa antaa olettaa. Lisäksi Hermes ja KeuPa vaikuttavat heikentyneen edelliskauteen verrattuna.

Lisää arvailuja sitten, kun joukkueet alkavat olemaan lopullisessa muodossaan.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa, Carolina Hurricanes

Vantaan osalta näen vaan vahvuudeksi, jos pelaajia ei tule muualta ainakaan yhtä paljon kuin Jokereista joka vuosi tuli. Joukkue on paperilla parempi kuin edessä parilla muulla ja tuolta löytyy sarjan ykköskorin pelaajia ainakin Samuli Tervo, Jaakko Haarti, Erkka Seppälä ja Roope Elimäki.
 
Marker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen Jääkiekkomaajoukkue, Mestis
Aika positiivinen veikkaus meikäläisittäin, kun kasassa on kolme kentällistä. Nykyrosteri on laadukas, mutta niin kapea, että en lähtisi vielä veikkailemaan yhtään mitään. Se on kuitenkin selvää, että suuri vaihtuvuus tulee syömään tulosta syyskaudella.

Muista tässä vaiheessa sen verran, että ainakin Forssassa ja Kajaanissa valmennus tulee tekemään joukkueesta suuremman kuin osien summa antaa olettaa. Lisäksi Hermes ja KeuPa vaikuttavat heikentyneen edelliskauteen verrattuna.

Lisää arvailuja sitten, kun joukkueet alkavat olemaan lopullisessa muodossaan.
Joo, kuten mainitsin tuo oli täysin mututuntimalla tehty veikkaus ja perustuu tänä hetken julkaistuihin sopimuksiin.
Ja KeuPan olen kuullut monen sanoneen, että heikentynyt. Voi olla toki näinkin. Putoajaksihan sitä viime kaudellakin veikattiin. Ja häntäpäähän oikeastaan joka vuosi. Ehkäpä tästä syystä olen alkanut jotenkin sympatiseeraamaan keuruulla tehtyä työtä. Jokaisella mestis kaudellaan tainnut olla pleijareissa. Itsekin olen lukeutunut epäilijöihin.
Hermes ehkäpä se eniten heikentynyt verrattuna pariin viime kauteen.
Mutta uskon kuitenkin, että nuo 4 kärkeen veikkaamani ovat ne 4 kovinta.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Aika positiivinen veikkaus meikäläisittäin, kun kasassa on kolme kentällistä. Nykyrosteri on laadukas, mutta niin kapea, että en lähtisi vielä veikkailemaan yhtään mitään. Se on kuitenkin selvää, että suuri vaihtuvuus tulee syömään tulosta syyskaudella.

Muista tässä vaiheessa sen verran, että ainakin Forssassa ja Kajaanissa valmennus tulee tekemään joukkueesta suuremman kuin osien summa antaa olettaa. Lisäksi Hermes ja KeuPa vaikuttavat heikentyneen edelliskauteen verrattuna.

Lisää arvailuja sitten, kun joukkueet alkavat olemaan lopullisessa muodossaan.

En kyllä ymmärrä sinun jatkuvaa aliarviointia omaa joukkuetta kohtaan tehdä Espoosta jonkinlainen altavastaaja tulevaan kauteen. Siellä reilu kolme kentällistä hyvin vankkaa Mestistasoa. Vaikka puuttuvat pelurit otettaisiin Espoon laadukkaista junnujoukkueista, niin olisi vähintään haastaja Mestiksen mestaruustaistossa. Joukkueessa on jo kärkipelaajia kaikille paikoille ja luonnollisesti syvyyttä on helpompaa löytää. Valmennuskin koko sarjan kovinta kärkeä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OCE

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
En kyllä ymmärrä sinun jatkuvaa aliarviointia omaa joukkuetta kohtaan tehdä Espoosta jonkinlainen altavastaaja tulevaan kauteen.
Fakta on se, että kasassa on reilut kolme kentällistä. Pakisto tarvitsee voimaa ja keskikaista on ohut. En ole dissannut laatua vaan määrää. Jos katsotaan pelaajien keskimääräistä tasoa, on Kiekko-Espoo mielestäni sarjan keulilla Ketterän kanssa. Asia vaan on niin, että tuo puuttuva n. 30% pelaajistosta on niin suuri osa kokonaisuutta, että on täysin ennenaikaista laittaa Kivikovaa kärkikuusikkoon.

Ainoa veikkaus, jonka tässä vaiheessa voin perustella on meille hieman heikompi syyskausi. Syynä joukkueen hidas rakentuminen ja suuri vaihtuvuus.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Tässä vaiheessa on jo hyvä tehdä omia arvioita runkosarjan sijoituksista, kun juuri mikään joukkue ei ole harkkapelejä pelannut.
Itsellä perustuu siis vahvasti mutuun ja julkaistuihin sopinuksiin.

1. Ketterä: Tämä se loppujen lopuksi on sijoitus, kun joukkue vaikuttaa todella vahvalta jälleen.
2. RoKi: Kovia hankintoja ja Maso taikoo porukan lähes ykköseksi.
3. JoKP: Uskon, että nyt tulee Joensuulle nappikausi. Runkosarjan kolmosen paikalta Ketterän kaveriksi finaaliin.
Kaksosen, Koskimiehen ja Kautiaisen tulo kieltämättä vahvisti ja levensi Ketterää. Ja luotetaan, että Kettusjanne on heti kauden alusta samassa tikissä kuin oli viime kevään pudotuspeleissä. Alakerta on Ketterän tämän kauden vahvuus, kun viime kaudella joukkue nojasi enemmän hurlumhei-hyökkäykseen. Ehkä suurin kysymys Ketterän osalta onkin se, kestääkö joukkueen henkinen jänne jatkuvaa menestystä. Joku laittoi Ketterän omaan ketjuun, että pakistosta Vertasen Jere 99-syntyneenä on vanhin ja loput ovat 00 ja 01 syntyneitä. Vaikka nippu on siis paperilla kova, niin nuoria poikiahan nuo ovat. Ts jos kone alkaa yskimään, niin löytyykö joukkueesta sellaisia liidereitä, jotka saavat kammettua joukkueen takaisin uralle. Ropo kehui viime kaudella, että molemmat maalivahdit pelasivat huippukauden, joten toivotaan, että sama maalivahtitandemi jatkaa siitä myös tällä kaudella. Maalivahtipeli kuitenkin on erittäin ratkaisevaa menestyksen kannalta ja Ketterän vahvuus on siinä, että joukkueella ei ole selkeää ykkösmaalivahtia, vaan että maalivahdit pelaavat runkosarjan puoliksi. Tämä tasaa maalivahtien kuormaa merkittävästi Mestiksen tapaisessa rautaliigassa, missä istutaan satoja kilometrejä linja-autossa.
 
Lähdepelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Lukko
Ketterän maalivahdeista sanoisin että meillä on selkeä ykkösvahti Lipiäinen ja lähes samanveroinen kakkonen Auvinen jolloin runkosarja voidaan peluuttaa tasan. Mahdollisissa pleijareissa sitten Lipiäinen hoitaa. Vaikka pakisto on nuorta mutta on jo tasonsa näyttänyt niin ei mikään siintä jää kiinni. Hyökkäyksessä taas on useita parin mestaruuden miehiä. Muutenkin vaihtuvuus on ollut harvinaisen pientä. Suurin uhka on omassa korvien välissä. Mestiksessä kun ei voi antaa asenteessa handicappia. Seuraavat kolme ovat K-Espoo, TuTo ja Joensuu. Seuraava nelikko olisi Keupa. Roki. IPK ja Forssa. Keskinäinen järjestys voi olla mikä tahansa. Loput viisi voi sitten olla missä järjestyksessä tahansa. Latvian joukkuetta voi arvioida sitten joulun tuntumassa.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Seuraavat kolme ovat K-Espoo, TuTo ja Joensuu.
En näkisi Tutoa mitenkään oikein tuossa joukossa. Yhtään erityisen vahvaa osa-aluetta ei ole vaan pikemminkin kysymysmerkkejä. Ainoa ennakkoon selvä Mestiksen kärkipakki on Levo. Latvian Andzans voi osoittautua kovaksi kaveriksi riippuen arpavoitosta. Lopuista pakeista tarvii useamman nousta esiin, jotta tämä pakkiosasto olisi Mestiksen ylempää keskitasoa.

Ykkösmaalivahtina kauteen lähtee Vuorio. Paljon potentiaalia, mutta aikuisten sarjassa ekat pelit vasta tulevalla kaudella.

Hyökkäysosasto allekirjoittaneessa herättää eniten huolta. Ainoa Mestiksessä yli 30 pistettä uralla tehnyt hyökkääjä on Juho Virtanen ja hänkään ei mikään virtuoosi ole hyökkäyspäässä vaan pikemminkin kokenut ja luotettava kahden suunnan ratsu. Kaksi hyökkääjää löytyy lisäksi yli 20 pistettä urallaan kauden aikana Mestiksessä tehneitä miehiä Jantunen ja Siren. Jantunen ei näistä kahdesta ole pukenut luistimia vuoteen ja molemmilla paras kausi oli 0.5 pistettä per ottelu.

Ainoa upgrade on valmennus pelin mennessä selkeästi eteenpäin Vidmanin johdolla keväällä. Vaikka Tuto nyt ilmeisesti paria kärkipään miestä etsii, niin en mitenkään näe Tutoa haastamassa ennakkoon kotiedusta. Aivan liian monen palasen pitäisi osua kohdalleen. Potentiaalia on, mutta projektin ollessa vasta alussa tämä ei suuria odotuksia vielä tulevaan kauteen nosta.
 
Lähdepelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Lukko
No tämä arvio ei niinkään perustu tarkkaan tietoon esim. kolmosparin vasemman pakin luistinten kokonumerosta vaan aikaisempiin kausiin ja kaupunkien antamiin mahdollisuuksiin. Vaikka kuinka vähätellään omaa joukkuetta haastajan rooliin niin tosiasia on että TuTon kuuluisi olla joka vuosi neljän joukossa, joka toinen vuosi finaalissa. Turun tarjoama mahdollisuus kun on vaan täysin omassa luokassaan
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Arvaus ilman Latvian Miguliksia:
1. - 2. Ketterä & Kiekko-Espoo
3. - 4. RoKi & JoKP
5. - 9. IPK, KV, Lohi, KeuPa ja FPS
9. - 11. TuTo & Hokki
12. - 13. Peliitat & Hermes
 
Näläkämua

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Veikkaus tämänhetkisen tuntuman perusteella, Latvian porukka sijoittunee häntäpäähän. En ottanut mukaan tähän.

1. Kiekko Espoo
2. Ketterä
3. Jokipojat
4. Ipk
5. Roki
6. Keupa
7. Hokki
8. Fps
9. Tuto
10. Koovee
11. Kiekko-Vantaa
12. Peliitat
13. Hermes
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Laitetaas oma vinoutunut veikkaus.

1. Roki
2. Kiekko-Espoo
3. JoKP
4. IPK
5. KooVee
6. Ketterä
7. KeuPa
8. Hokki
9. TuTo
10. Kiekko-Vantaa
11. Peliitat
12. FPS
13. Hermes
14. Zemgale

Latvian porukka viimeinen koska ei mitään käryä joukkueesta.
 
ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
1. Ketterä
2. K-Espoo
3. IPK
4. JOKP
5. Roki
6.. Hokki
7. Koovee
8. Keupa
9. FPS
10. Tuto
11. Kiekko-Vantaa
12. Hermes
13. Peliitat

Eli historia toistaa itseään kärjen osalta, kuten näköjään muutenkin. Keupa yllättää joka vuosi positivisesti, Tuto ja Kiekko-Vantaa negatiivisesti. Peliitat joka vuosi häntäpään porukoissa. Hokki ja Roki valmennuksen takia noin korkealla.
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Vähän randomilla heitetty arvio, mutta saapas nähdä miten osuu:

1. Ketterä
2. RoKi
3. K-Espoo
4. Jokipojat
5. KeuPa
6. IPK
7. Hokki
8. KooVee
9. TuTo
10. FPS
11. Kiekko-Vantaa
12. Hermes
13. Peliitat

Zemgalesta ei ole mitään tietoa, joten en uskalla veikata muuta kun sen, että todennäköisesti keskivälin alapuolella..
 
saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Heitetääs vähän omaaki veikkausta. Yritin pitkittää että jos Hermes sais jostain kaivettua niitä lupailtuja kärkipelaajia, mutta taitaa jäähä lainojen varaan tämäkin. Eikä enään yks mies riitä kääntämään tätä kelkkaa, ja kentälliseen kärkimiehiä en millään usko.

Teen vielä ennen kauden avausta uuden veikkauksen ku näkee joukkueiden viimiset vahvistukset.

1. Kiekko-Espoo
2. RoKi
3. Jokipojat
4. Ketterä
5. IPK
6. KOOVEE
7. KeuPa
8. TuTo
9. Hokki
10. Kiekko-Vantaa
11. FPS
12. Hermes
13. Peliitat

Mukava nähä että Mestiksessä on tälle kaudelle saatu materiaalilta monta kärkiseura ehdokasta. Hermeksen PJn sanoja mukaillen, "Nyt on vapaana pelaajia joista valita". Harmi että se näyttää pahasti siltä että Hermes on valinnut hyökkäyksen osalta ne mitä muilta on jääny ottamatta. Ja vielä samaisessa haastattelussa vielä mainosti että "Talous edellä mennään tulevaan kauteen koronan jäljiltä. Monet seurat joutuvat lähtemään huomattavasti heikommasta tilanteesta."
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Helppoa kuin heinän teko:

1. Ketterä
2. Kiekko-Espoo
3. HK Z
4. Jokipojat
5. RoKi
6. Hokki
7. IPK
8. TuTo
9. KeuPa
10. FPS
11. Hermes
12. Kiekko-Vantaa
13. KooVee
14. Peliitat

Parit perustelut perää, vaikka ei pyydettykään. Mestari on mestari ja haastaja haastaja. Latvialaiset "yllättää". Jokipoikien panostus näkyy ja RoKi parantaa viime kaudesta. Peliitoilla ja KooVeella on vaikeaa ja muut siinä välillä.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
No nyt alkaa näyttää siltä et pitää ruveta korjailemaan veikkausta IPKn osalta. On nimittäin tullut muutama kovemman luokan seppää sisään. Atte Karppinen ja Jerry Cotton (tulikohan punasella Jaguarilla) veikkan että runkkarin voitto alkaa olla käden ulottuvilla. Tosin tuo FBI agentti saattaa löytyä pahimmassa tapauksessa loppukaudesta KalPan rosterista.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tosin tuo FBI agentti saattaa löytyä pahimmassa tapauksessa loppukaudesta KalPan rosterista.

Eikös viime kaudella Gabe Best tullut ihan samanlaisella splittidiilillä IPK:hon/KalPaan? En muista pelasiko IPK:n riveissä jonkun harkkapeli, ehkäpä, mutta yhtään virallista peliä ei.

No, varmaan riippuu pitkälti siitä, mikä on tilanne KalPan pakistossa. Onko kaikki terveinä heti kauden alussa, vai onko lisää ukkojakin vielä tulossa.
 
Big Bear

Jos oikein muistan, niin Bast meni elokuun alussa suoraan Kuopioon. Muistelen, ettei ehtinyt edes käydä Iisalmessa haistelemassa pienen yläsavolaiskaupungin maalaisilmaa. Loukkaantui valitettavasti jo kauden alkupuolella ja pelit loppuivat lyhyeen.
 
stemme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Minnesota Wild
Alkaa olla kausi jo niin lähellä ja joukkueet suurin piirtein kasassa niin uskaltaa heittää omaakin lottoriviä.

1. K-Espoo
- Rosteri jälleen erittäin kova ja nyt on valmennuspuolikin oikeasti kunnossa. Finaaleissa RoKia vastaan.

2. Ketterä
- Ei tarvinne perusteluja, tällä kertaa yksi kovempi tulee takaa ohi.

3. RoKi
- Alkukaudesta menettänee pisteitä sen verran, että ei pysty haastamaan kärkikaksikkoa. Keväällä joukkue, jota vastaan kukaan ei haluaisi pelata. Tällä kertaa Ketterä kaatuu välierissä.

4. IPK
- Iisalmessa laitettu jälleen pakka kasaan pienen tauon jälkeen ja tulos on sen mukainen. Pronssipelissä Ketterää vastaan.

5. JoKP
- Jotenkin en näe mestaruuspotentiaalia, mutta haastaa IPK:n puolivälierissä.

6. KooVee
- Suora pleijaripaikka lähellä. Voi olla myös korkeammalla jos Ilveksestä tippuu laadukkaita pidempiaikaisia lainoja. Hyvä valmentaja ja täksi kaudeksi on sentään omiakin laatupelaajia hankittu.

7. KeuPa HT
- Itselleni suurin arvoitus. Joukkue on jälleen hyvä ja voi vahvistua entisestään Jyväskylän lainoilla. Paljon Ryhäsestä kiinni, voi olla korkeammallakin.

8. Hokki
- Räsäsen ansiosta pudotuspeleissä, mutta Espoo on jälleen liian kova.

9. TuTo
- Toinen mysteeri. Tässä oli sopiva väli niin laitetaan tähän. Ainakaan puolivälieriä pidemmälle ei riitä, mutta toisaalta viime kauden floppikaan ei toistu.

10. K-Vantaa
- Rosteri on sinänsä ihan ok ja kärkiosaamistakin löytyy mutta ei taida siltikään ylemmäksi riittää. Sääleissä kuitenkin, putoamisvaaraa ei ole.

11. FPS
- Heikentynyt viime kaudesta huomattavasti. Rantanen pelastaa karsinnoilta.

12. Hermes
- Ei nyt oikein vakuuta. Toivottavasti ei joudu karsimaan, mutta pahalta näyttää.

13. Peliitat
- Sama tarina kuin aiemmilla kausilla, ei vain riitä. Harmi Hyvösen kannalta, hieman parempia työkaluja toivoisi Hannekselle.

14. Zemgale
- Taitaa olla vain osallistumassa ensimmäisellä kaudella...

Top 2 ja bottom 4 erottuu muista, keskikastin sijoitukset voi pyörähtää miten vain jonkun joukkueen onnistuessa ja toisen epäonnistuessa.
 
Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Veikataanpas..

1. RoKi - nyt näyttää pakka todella hyvältä. Siihen päälle Maso luomassa henkeä ja karu kotikattila. Reissut painavat nilkoissa, mutta runkosarjan ykkönen.
2. K-Espoo - kivikovaa on nyt myös penkin takana. Haastaa rajusti ykköspaikasta.
3. IPK - nämä nallet eivät nuku talviunia. Äkäisiä ovat ja nälkäisiä.
4. Ketterä - marras/joulukuussa sakkaa pahasti, jopa niin että keskiketterän myyntikin halvaantuu. Kotiedun kautta finaaliin?
5. JoKP - Ketterän kanssa tasapisteissä runkosarjan lopussa.
6. KeuPa HT - vahva runkosarja. Iloista kiekkoa luvassa jälleen, ei pakitella.
7. TuTo Hockey - paha veikattava itselle. Voi olla paljon ylempänäkin.
8. KooVee - arvaamaton porukka. Erittäin arvaamaton.
9. Kiekko-Vantaa - materiaalia on, mutta jostain syystä se viimeinen lentokeli jää puuttumaan. Espoon varjoissa matalalentoa.
10. Hokki - liikaa tulee maalin/kahden tappioita. Sitämyöden sijoitus valuu alemmas.
11. FPS - no tässä on taas yksi paha veikattava. Voi löytyä myös kuuden sakista runkosarjan päätteeksi, mutta mutulla veikataan nyt vaikeampaa kautta.
12. Peliitat - Hanneksella ei vaan nyt lähde liitoon. Pelaa inhottavaa kotikiekkoa ja kiusaa eritoten Ketterää Heinolan askissa.
13. Hermes - nyt sukeltaa toissakauden finalisti pahemman kerran.

* 9-14 Zemgale - liikaa S-kirjaimia etu/sukunimissä* (aidosti, ei mitään hajua tasosta)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös