Run Forrest Run! – Jatkoajassa lenkkeilijöitä?

  • 562 548
  • 3 877

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Olin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni juoksukilpailussa, tai oikeastaan polkujuoksukilpailussa höntsäilemässä. Mistäköhän johtuu seuraava (vai onko vastaus heti ekassa lauseessa jo?)

En ikinä lenkkeile aamulla, lähinnä iltaisin tai joskus harvoin päivällä. Nyt kisa alkoi klo 11. Jo lämmittelyssä sykkeet nousi ihmeen ylös kevyessä tekemisessä. Kisan aikana syke oli alussakin yli 20bbm korkeampi kuin vastaavissa suorituksissa aiemmin olisi ollut. Keskisyke matkalla (4km) 10-20 korkeampi mitä odotin, ja maksimisyke oli 10 enemmän kuin ikinä ennen ollut. Onko mun kroppa todella näin vastan aamu-urheilua, vain tottumattomuutta, vai en ole palautunut?

Aika sinällään sitä luokkaa mitä odottelinkin, mutta tuntui pahemmalta mitä odotin.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Yksi juttu on sellainen asia kuin uudet kengät. Nimittäin juoksi fiilispohjalta useamman vuoden vanhoilla Niken kengillä, kunnes huomasin, että sivusta alkaa repeillä. No, pari lenkkiä kesän aikana vielä juoksin, kun pääasiassa tuli pyöräiltyä aerobiset treenit. Tässä taannoin Lidlissä oli juoksukengät valikoimassa muiden juoksukamojen ohessa ja piruuttani ostin, ihan vaikka vain pihakengiksi ajattelin, jos ei juosta pystyisi. Vaan perkele, ikivanhojen Nikejen jälkeen nuo ovat kuin mahtavuutta jaloille ihan juostessakin. Kannatti siis juosta edelliset puhki, niin 19.99e kengät riittävät helposti!
 
Glove

Jäsen
Olin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni juoksukilpailussa, tai oikeastaan polkujuoksukilpailussa höntsäilemässä. Mistäköhän johtuu seuraava (vai onko vastaus heti ekassa lauseessa jo?)

En ikinä lenkkeile aamulla, lähinnä iltaisin tai joskus harvoin päivällä. Nyt kisa alkoi klo 11. Jo lämmittelyssä sykkeet nousi ihmeen ylös kevyessä tekemisessä. Kisan aikana syke oli alussakin yli 20bbm korkeampi kuin vastaavissa suorituksissa aiemmin olisi ollut. Keskisyke matkalla (4km) 10-20 korkeampi mitä odotin, ja maksimisyke oli 10 enemmän kuin ikinä ennen ollut. Onko mun kroppa todella näin vastan aamu-urheilua, vain tottumattomuutta, vai en ole palautunut?

Aika sinällään sitä luokkaa mitä odottelinkin, mutta tuntui pahemmalta mitä odotin.
Minulla on ollut muutaman kerran aamulenkillä sama homma, semmoisen kymmenen lyöntiä enemmän. Olen yhdistänyt nämä normaalia huonommin nukuttuun yöhön. "Kisajännityksen" piikkiin voisi ehkä laittaa semmoisen 5-10, tuskin enempää.
 
Fordél

Jäsen
Menee päinvastoin. Mitä enemmän mutkia sen vähemmän tulee metrejä mittariin kuljettuun matkaan nähden. Kaarteessa mittauksen täytyy oikoa koska mittaus tapahtuu paikannuspisteeltä seuraavalle pisteelle aina suoraan. Nykykelloilla virheet on kovin marginaalisia kun parhaat mallit käyttää sijaintitietoon kaikkia näitä kolmea paikannusta: GPS, GLONASS ja Galileo.

Ok, omat kokemukset ovat juuri päinvasteiset. Kaikilla virallisesti mitatuilla reitillä sykemittari on näyttänyt enemmän kuin virallinen matka. Ehkä sitten on menty vain gps:lla ja asia jotenkin toisin.
 
Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Ok, omat kokemukset ovat juuri päinvasteiset. Kaikilla virallisesti mitatuilla reitillä sykemittari on näyttänyt enemmän kuin virallinen matka. Ehkä sitten on menty vain gps:lla ja asia jotenkin toisin.

Sykemittari voi näyttää ylimatkaa suhteessa virallisesti mitatun reitin pituuteen koska et pysty juoksemaan viivasuoraan optimaalisesti reittiä pitkin. Sen sijaan riittävän mutkainen reitti ylikompensoi tuota mainittua mutkittelua vähentäen kuljetun "GPS-matkan" alle virallisesti mitatun reitin pituuden.

Reitin mutkaisuus siis lyhentää sykemittarin matkaa ja juoksijan kaistavalinnat, ohitukset, käden liikkeet jne, taas pidentävät sykemittarin matkaa. Nämä sopivassa suhteessa antaa tasan saman matkan mittariin kuin virallisesti mitattu reitti on.

Sykemittari voi siis näyttää tismalleen oikean lukeman jonka mittari on kulkenut riippumatta paljonko se heittää virallisesti mitatun reitin pituuteen nähden.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Eilen juoksin hiiviskellen 10 kilsaa ja 20 metriä yli. Mielenkiintoista tässä oli, että ensimmäinen kolmannes oli kankeaa, toinen kolmannes meni luistavasti, mutta loppu oli väsynyttä, kuten voi olettaakin. Mutta tuo alku. Lähden yhä toisinaan liian kovaa liikkeelle ja sitten täytyy hiljennellä. Niin menee puoli tuntia. Kuitenkin tässä oli vain toinen puoli hiljaisista aluista, sillä joskus ei kone käynnisty millään ja vauhti on mitä on ensimmäiset 20-30 minuuttia. Tämä siis ilman sykemittaria, mutta arvioni on, että esimerkiksi eilen sykkeet olivat hyvät pois lukien viimeisen ja ensimmäisen kilometrin.

Ei ollut tarkoitus juosta kymppiä vaan 5-6 kilsaa, mutta innostuin ja ajattelin että kokeillaanpa. Syksymmällä voisi juosta 2 tuntia ja katsoa miten pitkälle siinä ajassa ehtii. Jos ja kun saan tuon keskikehon liivin pois niin vauhtikin kovenee, nyt se on hävettävää mutta ei se kaikilla muillakaan tuolla hääviä ole. Tosin eilen tuli pari todella kovaa menijää vastaan. Jossain Maunulan ja Laakson välissä loikki sellainen kaveri, jonka nopeus oli paljon alle 4 min / kilometri. On muuten upeat juoksumahdollisuudet tuolla Helsingin Keskuspuistossa. Lähinnä on tullut Maunulan ja Pirkkolan osiot tutuiksi mutta lähiaikoina tavoittelen Paloheinää.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos ei noudata jotain tiettyä juoksuohjelmaa, ei mitään kilometrejä tarvii katsoa. Juoksee fiiliksen mukaan erilaisia lenkkejä, hitaita, nopeita, mäkiä, polkuja. Kilometrejä tulee mitä tulee. Sitten tietysti jos tähtää suunnitelmallisesti jollekin matkalle johonkin aikaan, on tilanne eri.
No fiiliksen mukaan varmaan kaikki tässä harrastellaan, mutta jos fiilis on sellainen että haluaa jonkun tietyn kilometrimäärän lenkillä viimeistellä niin ei siinä suurta vääryyttä ole.

Jos ei ole sitä fiilistä niin sitten tekee sen mukaan ja juoksee vaikka 0,9 kilsan vetoja, luomuna ilman kelloja, gps:ää ja ajanottoa tietenkin.

Eilen pitkästä aikaa 1,5 tuntia futista, olen jättänyt sen touhuilun kevään jälkeen kokonaan säästääkseni jalkoja mieluummin juoksuun. Nivunen oli vähän hellänä jo muutenkin, ei tuo nyt ainakaan vielä tunnu missään ja toivotaan ettei huomenna lenkilläkään ala vihoitella.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itsellä jumahti selkä tuossa reilu kuukausi sitten. Onneksi löysin pätevän fyssarin, joka laittoi SI-nivelen kohdilleen ja ei muuta kun takaisin lenkille. Pari viikkoa nyt pystynytkin vetämään ihan hyvin. Siihen nähden elokuun kertymä ollut ihan hyvä kun aamun lenkillä meni jo 300km rikki. Illalla vielä lähimetsässä maastureilla totuttelua 4km verran niin tasan sata tulee tähän viikkoon.

Ihan ei vielä tunnu kilsat tarttuvan niin hyvin kuin toivoisi, mutta täytyy koittaa nukkua paremmin yöt. Siinä olisi petrattavaa. Testilenkkejä nyt ei viitsi vedellä. Enemmän ehkä kilsoja kun niitä helteiden jälkeen paremmin pystyy kerätä.
 
Glove

Jäsen
MItä sanotte, nyt menee n. 7 km lenkki tolpanväli hölkäten, seuraava kävellen tahdilla. Menisikö ensi kesänä kymppi tai vaikka puolikas?
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
MItä sanotte, nyt menee n. 7 km lenkki tolpanväli hölkäten, seuraava kävellen tahdilla. Menisikö ensi kesänä kymppi tai vaikka puolikas?

Eiköhän se menee. Jotain muita muuttujia olisi hyvä saada tarkemman arvion pohjaksi, esim ikä, onko ylipainoa, millaista liikunta taustaa viime aikoina ja millaista liikuntataustaa silloin joskus?
 
Ikää on 47. Juoksin tuossa joku vuosi sitten puolikas mielessä, mutta sairasttuin pari viikkoa ennen kisaa ja tyydyin silloin kymppiin. Juoksu jäi sen jälkeen, painoa on liikaa ja silleen. Nyt tosiaan reeni on juoksu/kävely mallia. Muuten voisi juostakin, mutta pohkeet haluaa jumittaa. Nyt ne kestää tuon 7 km yksi tolpan väli juoksua yksi tolpan väli kövellen tahdilla.
 
Kun treeniä saa tasaisesti ja pitkäjänteisesti alle niin kehitystä tapahtuu ja alussa monesti yllättävänkin nopeasti. Varmasti kymppi on ensi vuonna ihan realistinen tavoite, mutta myös puolikas. Kunhan pidät suunnitelmallisuuden ja maltin mukana sekä muistat myös huoltaa lihaksia niin ne pohkeetkin varmasti pysyvät treeneisdä mukana. Tsemppiä treeneihin!
 
Kiitos. Sairastuinkin heti kun piti aloittaa. No, lykätään ensi viikkoon jos tämä flunssa hellittää siihen mennessä.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ai saatana, että tuntuu hyvältä, kun jalka tuntuu kestävän nyt treenaamista. Vuosi meni jalkavaivojen kanssa painiessa. Pystyy taas tekemään monipuolisia harjoitteita ja keho, sekä mieli kiittää. On tästä kuntoilusta vaan muodostunut itselle niin rakas harrastus, että ei sitä oikein ilmankaan osaa enää olla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kävin hipsuttelemassa reilun kympin sykettä katsellen, tarkoitus oli pysyä alueella 127-145. Keskisyke oli 138 ja keskivauhti 6.54/km. Epäilytti lähteä koko lenkille, koska selkä on ollut jumissa ja muutenkin ollut vähän tahmea päivä, ihan kivalta tuntui kuitenkin.
 
Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Ikää on 47. Juoksin tuossa joku vuosi sitten puolikas mielessä, mutta sairasttuin pari viikkoa ennen kisaa ja tyydyin silloin kymppiin. Juoksu jäi sen jälkeen, painoa on liikaa ja silleen. Nyt tosiaan reeni on juoksu/kävely mallia. Muuten voisi juostakin, mutta pohkeet haluaa jumittaa. Nyt ne kestää tuon 7 km yksi tolpan väli juoksua yksi tolpan väli kövellen tahdilla.
Minä aloin viime maaliskuussa juoksemaan koronan alettua ensin 4km... 5km kerrallaan. Viime viikolla juoksin 20.5km lenkin.
Tämä siitä huolimatta että kesäkuun alussa jalat kipeytyivät niin pahasti että en pystynyt edes seisoa toisella jalalla välillä ja juoksu taukoa tuli noin 6vk. Mitä jalkojen kestävyydelle voi minusta tehdä on:

1) Tarkista onko kengät optimaaliset. Minä totesin että olin turhaan ostanut Gel-Kayanot joissa on ylipronaatiotukea ja vaihdoin neutraaleihin ja raskaasti pehmustettuihin Nimbuksiin. Tosin se oli juurikin Nimbukset alla mitä toinen polvi sitten pahiten ärtyi. Viime aikoina samoja vaivoja ei ole enää ollut.

2) Jos et voi juosta niin paranna muuten kuntoa. Pyöräily / rullaluistelu / uinti / hiihto... ei ole pakko harrastaa juuri juoksua joka on lajina kaikista rasittavin. Kun reenaa keuhkoja ensin muilla lajeilla saat lentävän lähdön juoksuun kun saat jalat kestämään. Sitäpaitsi esim. pyöräilemällä on helppo nostaa harjoituksen kesto yli 2h, enemmän mitä juoksemalla.

3) Mieti juoksutekniikkaa. Minusta askeleen pitää olla matala, maa kosketus terävä, kuin tulisilla hiilillä juoksisi ja askel rytmi tiheä. Kadenssista esim. täällä juoksijalehdessä. Itse laitoin BT kuulokkeista 180bpm soittolistan spotifystä soimaan ja yritin juosta tiheämmällä askelrytmillä. Juoksu alkoi tuntua omituisen kevyältä ja aloin miettiä "Ai näinkö sitä pitää juostakin?" 13km jälkeen ei tuntunut vielä missään niin annoin mennä pitemmästi. Tietenkään näin ei pitäisi tehdä, vaan juoksija ei saa ulosmitata liikaa kerralla, tai palautumisen kanssa tulee ongelmia.

4) Opettele venyttelemään. Oikeastaan tästä minulla ei itsellä ole kokemusta, mutta omia polvivaivoja voivotellessa kuulin muilta että heidän polvivaivat johtuivat tosiasiassa liian kireistä takareisistä ja fysioterapeutin neuvomilla venytyksillä vaivoista päästiin eroon.

Palstan oikeat juoksijat voivat korjata tarpeen mukaan.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Eilen hipsuttelin 11 kilsaa ja 10 metriä päälle. Aion tänään vähän kokeilla, että miltä tuntuu juokseminen ja keskityn yllä käsiteltyyn askelfrekvenssiin. Viikonloppuna ei pääse lenkille, mikä ärsyttää, mutta maanantaina sitten.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilen hipsuttelin 11 kilsaa ja 10 metriä päälle. Aion tänään vähän kokeilla, että miltä tuntuu juokseminen ja keskityn yllä käsiteltyyn askelfrekvenssiin. Viikonloppuna ei pääse lenkille, mikä ärsyttää, mutta maanantaina sitten.
En ole mikään maratoonari enkä pikasprintteri, kuitenkin "aina" juoksua ja lenkkeilyä suht paljon tai ainakin säännöllisesti läpi vuosien harrastanut, ja tuo puoli on tässä vuosien varrella ollut yksi jonka väitän ihan tietoisesti treenailleeni osaltani vähän parempaan malliin.

Eli kun haluan vauhtia, en ala tällaisena 186/89 vähemmän maratoonaria muistuttavana lisätä höyryä pönttöön niin että pinnistän pomppuun ja askeleeseen lisää pituutta ja lennokkuutta kunnon tankkina koikkelehtien, kuten ehkä ennen tein vähän toki kulloisesta ajanjaksosta, treenimäärästä ja juoksukondiksestani riippuen.

Nyt nimenomaan vuosien varrella olen opetellut keskittymään asiaan ja lisäämään tiheyttä askeleeseen ja saamaan siis kadenssilukua korkeammalle.

Väittäisin hilanneeni vähän ripeämmillä lenkeillä lukemaa hiljalleen jostain keskikadenssin lukemasta 80-85 tasolle 85-90, noin karkeasti ottaen. Ja edelleen sitä reenailen että tuohon puoleen kiinnitän huomiota, nyt kävin Bostonit ensijuoksemassa maanantaina radalla 45 minuutin kympillä ja kadenssi näkyi olevan keskimäärin 87 ja maksimi 93.

Harjoitellaan, harjoitellaan!
 
Glove

Jäsen
Huomenna voisi kokeilla ensimmäisen lenkin tämän pienen flunssanpoikasen jälkeen. Saa nähdä meneekö ihan vituilleen vaan kulkeeko edes kohtalaisesti.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Kesäjuoksija ilmoittautuu.

Itsellä semmoinen tapa ettei kylmällä talvella huvita yhtään mikään ulkoliikunta. Sitten joka kevät on kiloja tullut talven aikana ja alkaa hillitön kuntoilu. Nyt alkaa kunto olla kova ja tavoitteena päästä talven yli paremmassa kunnossa, ettei tarvii taas aloittaa alusta.. saa nähdä. Toki talvella jonkin verran tulee harrastettua sisäliikuntaa mutta juoksukunto menee nolliin.

Huhtikuussa alkoi kuntoilu kevyesti kävellen. Tunnin lenkkejä 3-5 kertaa viikossa. Eka kertaa juoksin parin viikon kävelyn jälkeen 4km lenkin, n. 7min kilometrivauhtia ja ihan kuolemaksi. Siitä pikkuhiljaa kävelyt jääneet n. 2 kertaan viikko ja juoksua 2 kertaa viikko. Lenkit kasvaneet hillitysti koko ajan niin että elokuussa meni jo 15km 6min keskarilla. Parhaimmillaan olen vetänyt 3krt 10km viikkoon ja nopeimmat keskarit noilla n. 5min45s. Välillä käynyt portaita ja mäkiä juoksemassa.

Juoksusta en itse asiassa tykkää mutta huikea fiilis tulee kehittymisestä ja siitä kun lenkki loppuu.
 
Tää kuulostaa hienolle. Peukkua erityisesti sille, että hommaa on lähdetty rakentamaan rauhallisesti askel kerrallaan.

Onko sun asuinseudulla missään lähellä sisärataa, jossa voisit pitää talven aikana edes juoksukuntoa yllä? Tai mites ois juoksumatolla treenailu talvella?

Itse juoksen läpi talven enkä diggaa juoksumatoista. Jos lähellä ois kuitenkin halpa mahis juosta sisäradalla niin sitä varmasti hyödyntäisin ahkerasti. Nyt kun sisärata on jonkinlaisen matkan päässä ja maksaa jonkin verran, sitä tulee hyödynnettyä talvella ehkä vain muutaman kerran, riippuen toki talvesta.
 
Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Huhtikuussa alkoi kuntoilu kevyesti kävellen. Tunnin lenkkejä 3-5 kertaa viikossa. Eka kertaa juoksin parin viikon kävelyn jälkeen 4km lenkin, n. 7min kilometrivauhtia ja ihan kuolemaksi. Siitä pikkuhiljaa kävelyt jääneet n. 2 kertaan viikko ja juoksua 2 kertaa viikko. Lenkit kasvaneet hillitysti koko ajan niin että elokuussa meni jo 15km 6min keskarilla. Parhaimmillaan olen vetänyt 3krt 10km viikkoon ja nopeimmat keskarit noilla n. 5min45s. Välillä käynyt portaita ja mäkiä juoksemassa.

Hieman samantapainen kehityskäyrä myös minulla. Aloitin kuntoilun vuodenvaihteessa perinteisen hiihdolla. Vappuun mennessä kilometrejä tuli noin 350, hiihtokausi oli täällä pohjoisessa tavanomaista pitempi. Keväällä tein 20 km pyöräilylenkkejä ja ekan juoksulenkin 14.4. 6 km. Painon pudotuksen aloitin myös, karkki, kahvileipä ja kalja pois (tipatonta vietin 80 vrk alkuvuodesta). Painoa tippui noin 10 kg juhannukseen mennessä, mutta sen jälkee on pysynyt 69 kg:ssä, pituutta 174. Heinäkuusta saakka olen pelannut myös jalkapalloa pari kertaa viikossa.

Juoksukilometrejä on kertynyt yhteensä vain 268. Silti saavutin tavoitteeni jo heinäkuun alussa, eli kymppi alle tunnissa, meni 53 minuutissa. Tosin syke oli todella korkea, ka 151, kun maksimi on 172. Tällä viikolla juoksin 15 km aikaan 1.27. Muutoin olen juoksennellut pari kertaa viikossa 10 ja 8 km lenkkejä noin 6.15 km vauhtia, kivituhkalatupohjalla. Keskikadenssi on ollut 82 luokkaa, eli ilmeisesti juoksen hieman liian pitkällä askeleella. Running index oli 15 km lenkillä 56, eli erinomainen. Tästä on hyvä jatkaa. Syksy on parasta juoksuaikaa ennen liukkaiden tuloa. Pitänee alkaa käydä salilla liukkaan kelin ja hiihtokelien välissä. Jäisellä asfaltilla juoksu ei oikein houkuttele.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös