Rottailut ja muut häröilyt NHL:ssä

  • 1 268 130
  • 6 069

jsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Carolina Hurricanes
Aivan uskomaton linjaus, samaan kastiin Keithin huitaisun kanssa. Aivoton teko, jolla voidaan vahingoittaa toisen näkö.
 

ijuka

Jäsen
Nyquistille vaan 6 peliä on kyllä kovan luokan vitsi. Aika outoa tosiaan että tuota pidetään vain korkeana mailana. Mielestäni se oli selkeä keihästys joista käsittääkseni pitäisi tulla roppakaupalla enemmän pelikieltoa. Eihän voi olla niin, että se että se on myös korkea maila olisi muka jotenkin lieventävä teko.

Toki tuo 6 peliä oli jopa hieman yli omien odotusteni, mutta se vaan kertoo siitä, miten suureksi vitsiksi DoPS on muodostunut. Olisin itse antanut pannaa loppukaudeksi.
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mua jäi ainakin vaivaamaan, että mistä moinen tunteenpurkaus johtui? Ihan kuin tuossa alotuksessa olisi ollut jotain häikkää. Vermette ei ollut valmiina tai jotain?

Tuomarin pilkkiminen aiheutti tuon reaktion. Oli tiputtamassa, ei tiputtanut ja Vermette oletti, että homma otetaan uudestaan, mutta kiekko tippukin samantien.

Toivottavasti ei tule koskaan Liigaan pelaamaan. Olis dumareilla jalat mustelmilla.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Halvalla kyllä pääsi Nyquist. Odotin vähintään 10 peliä. En tiedä onkohan kenenkään mielestä pelikielto tarpeeksi pitkä.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Jos Marchand ei saa mitään tempustaan, vaikka tekee niitä monesti kaudessa, niin siihen nähden Nyquistin tuomio on ymmärrettävä. Naurettavaa tämä nhl:n nykykäytäntö.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän tuo Nyquistin temppu vertautuu aika hyvin viime keväänä Keithin huitomiseen, josta myös tuli tuo sama 6 ottelua. Eri asia olisiko molemmista pitänyt lätkäistä pidempi pelikielto.
 

tiilk

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Nyquistin selitys oli, että yritti nostaa mailan Spurgeonin yli ja antaa kostoksi poikittaista mailaa takaisin, mutta osuikin jo matkalla päähän ikävästi. Tuomiosta päättävät ilmeisesti nielivät selityksen, ja nyt kun pätkää katsoo, vaikuttaisi selitys ihan pätevältä ja toisi edes jotain järkeä koko tilanteeseen.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Nyquistin selitys oli, että yritti nostaa mailan Spurgeonin yli ja antaa kostoksi poikittaista mailaa takaisin, mutta osuikin jo matkalla päähän ikävästi. Tuomiosta päättävät ilmeisesti nielivät selityksen, ja nyt kun pätkää katsoo, vaikuttaisi selitys ihan pätevältä ja toisi edes jotain järkeä koko tilanteeseen.

Nyquistin mailan tuppi osuu tosiaan takana olevaan pleksiin. MUTTA, En silti osta selitystä, kyllä se näytti siltä, että Nyquist teki juuri niinkuin oli aikonutkin. Ei Nyquist mikään likainen pelaaja ole, kuten kehonkielikin kontaktin jälkeen kertoo.

Mitä tulee pelikiellon pituuteen, se on mielestäni ihan ok. Ainakin se on suunnilleen linjassa. Ei tuo mielestäni mikään kymmenien pelien arvoinen rike ole, eikä missään nimessä pahempi, kuin esim. Keithin sekoilut. Nyquist koki klassisen aivopierun ja kärsii siitä nyt 6 peliä pelikieltoa. Asia loppuunkäsitelty ja allekirjoittanut on ainakin ihan tyytyväinen rangaistuksen suuruuteen.

Vermetten sekoaminen taas ei mene mun kaaliin mitenkään. Olkoonkin, että tuollaisella huitaisulla ei mitään vahinkoa saa aikaiseksi, mutta tuomarit ovat koskemattomia ja piste. Lajista riippumatta. En pysty mitenkään tajuamaan, että mitä Vermetten tasoisella pelimiehellä liikkuu päässä, kun tuomaria tuolla lailla tempaisee mailalla jalkaan. Tuo ei edes ollut mikään "tökkäisy" huomion saamiseksi.
 

Knoxville87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, TPS
Halvalla kyllä pääsi Nyquist. Odotin vähintään 10 peliä. En tiedä onkohan kenenkään mielestä pelikielto tarpeeksi pitkä.

Siihen nähden pitkä penalty, kun Marchand tekee näitä temppuja illasta toiseen ja sitten silitellään vaan komonoukan päätä vähän. Olisi varmaan ollut paremmin tämä Nyquistin pelikielto nieltävissä, jos tuo komonoukkakin saisi joskus jotain nuista niljakkuuksistaan.
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
Siihen nähden pitkä penalty, kun Marchand tekee näitä temppuja illasta toiseen ja sitten silitellään vaan komonoukan päätä vähän. Olisi varmaan ollut paremmin tämä Nyquistin pelikielto nieltävissä, jos tuo komonoukkakin saisi joskus jotain nuista niljakkuuksistaan.

Marchandin hölmöilyjä mitenkään puolustelematta, päähän hän ei ole toistaiseksi ketään mailalla vielä lyönyt. Pelikieltoa olisi toki ansainnut etenkin siitä tapaus Kronwallista.

Nyquistin 6 peliä on sinänsä selityksistä huolimatta tosiaan ihan linjassa sen Keithin pelikiellon kanssa. Toki molemmista tuli mielestäni liian vähän banaania, mutta näillä mennään.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Cousinsin reaktiosta ajattelin, että tuli mailasta ihan kunnolla. Hieman kyllä naurahdin kun kyseessä oli tuollainen pieni tuuppaisu. Toki hölmöä silti.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC

Pari aiempaa tapausta samalta kaverilta, jotka muistuivat mieleen: Milan Lucic spears DeKeyser and Emelin in their groin - Youtube

Edit: Tämän Emelin tapauksen jälkeenhän äijä ei ollut yhtään katuvainen vaan vähätteli tekoaan ja selitti, että tuota tapahtuu todella usein mutta hän nyt vaan sattui jäämään kiinni. Melkoinen idiootti.
 
Viimeksi muokattu:

Robu

Jäsen
Multa iteltä ainakin alkaa loppumaan kärsivällisyys tällaisia moninkertaisia rikkojia kohtaan. Heittäisin kunnon 20-pelin kakun Lucicille.

Tänään Wild-Stars pelissä alkoi ärsyttämään Bennin pikkurottailut. Ei kertaakaan mitään isompaa, mutta vähintään kolme kertaa vihellyksen jälkeen kävi tökkäämässä tai lyömässä/tönäisemässä Wildin pelaajia. Ei kai tuollaisista rangaistuksia voi jaella, mutta rottailua mitä rottailua.

Tässä esimerkki Bennin tavanomaisesta rottamaisuudesta. Linkki Streamableen: Zucker hurt by Benn shove // DAL @ MIN, 16 Feb 2017 - Streamable
 

Robu

Jäsen
Toivottavasti nyt ei Zucker vaan pahemmin loukkaantunut tuosta rottailusta.
No ei tietenkään, mutta tuo on nimenomaan sitä rottailua, joka on tämän ketjun aihe. Ja kun Benn tekee tuota useasti pelissä. Zuckerin "Ow" reaktion on jopa hauska, koska Zucker ei odota tuollaista tönäisyä tuossa tilanteessa, mutta Benniin voi luottaa näköjään.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
Ei, mutta tuollainen silmitön huitaisu ei ole mitenkään vierasta
GIF: Brad Marchand doesn't like it when you poke him in that spot - CBSSports.com
Pienestä tökkäyksestä tommonen reaktio, vaikka itse (tietty Lucicin kanssa) tehneet tuosta ihan oman taiteenlajinsa..

Tuon olinkin unohtanut, luultavasti siksi että siitä on melkein neljä vuotta aikaa, eikä huitaisu osunut. Marchandin itsensä kannalta ihan hyvä niin. Kyllähän moisia löytyy kun kaivelemaan aletaan.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Muuallakin kun Bostonissa ja Detroitissa osataan, heh.

Nyqvistille voisi kyllä huoletta antaa muutaman pelin muistutuksen


Nämä ne ovat ihan omiaan alleviivaaman NHL-jääkiekon korostunutta miehisyyttä! En mitenkään tahdo sanoa, että olisivat lähelläkään törkeimpiä temppuja, mutta vaivaa jotenkin niin vitusti, että nämä aikojemme suurimmat soturit jaksavat huitoa toisiaan mailolla kasseille. Ihan helvetin maskuliinista!
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Tuon olinkin unohtanut, luultavasti siksi että siitä on melkein neljä vuotta aikaa, eikä huitaisu osunut. Marchandin itsensä kannalta ihan hyvä niin. Kyllähän moisia löytyy kun kaivelemaan aletaan.
Nimenomaan siis näin, kun sai omaa lääkettään eikä osunut. Siksi tuo onkin säilynyt mielessä enemmänkin hauskana tapauksena, kiitos ennen kaikkea HFBoardsin photoshoppaus-ketjun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös