Romanit

  • 1 478 180
  • 3 748
Tila
Viestiketju on suljettu.

Rannelaukaus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sehän ei oikein auta jos vanhemmat suhtautuvat myönteisesti koulutukseen, jos se ei kiinnosta nuoria ( ei koske kaikkia!). Edelleen olisi hauska tietää prosentualiinen osuus niistä, jotka haluavat jatkaa opiskelua peruskoulun jälkeen. Tuo on ainoa mahdollisuus saada muutos aikaiseksi ja se vie aikaa.
Kyllähän tästä löytyy jonkin verran ihan tutkittua tietoakin. Missään tapauksessa kansan syvien rivien "yleistykset" ja "stereotypiat" eivät romanien kohdalla ole perusteettomia. Nopeastikin löytää esimerkiksi seuraavaa, josta voi johtaa jo aika paljon:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuosina 2017–2018 tekemän romanien hyvinvointitutkimuksen Roosan mukaan alle 30-vuotiaista suomalaisromaneista 75 prosenttia oli työttöminä.
Lainattu suoraan Wikipedian artikkelista romaneista. Wikipedia: Romanit

Peruskoulun päättötodistuksen on 2000-luvulla saanut 80% peruskoulua käyneistä romaneista. Puolet romaneista kertoo olevansa kiinnostuneita peruskoulun jälkeisistä opinnoista.
Opetushallitus

Toisin sanoen romanien asenteet kouluttautumista kohtaan ovat merkittävästi parantuneet. Nyt peruskoulun suorittaminen on lähtökohta, vaikka kehitys onkin jo merkittävästi hidastunut, eikä lähellekään kantaväestöä ole päästy. Ammatillisen tutkinnon suorittaa nykyään jo lähes 40%. Sen sijaan lukiota ei suorita juuri kukaan ja yliopistossa romanit ovat äärimmäinen harvinaisuus. Työllistyminen on nuorilla romaneilla edelleen erittäin heikkoa ja stereotypia työttömästä romanista on nuorienkin romanien kohdalla tilastollinen fakta.

Sanoisin silti, että historiaan peilaten romanien positiivisemmiksi kääntyvät asenteet ja tilastollisesti todennettu nousevat luvut voivat todella johtaa tulevaisuudessa parempaan työllistymiseen ja siten todennäköisesti vähempiin sosiaalisiin ongelmiin.
 
Ohessa alla romaniasiain neuvottelukunnan teesejä. Ovat kivoja ja varmasti tavoittelemisen arvoisia.
Löytääkö joku sieltä maininnan edes jostain velvollisuudesta, jota kohti edetä?

Vähän niinkuin fillaristit. Vain oikeuksia, ilman velvollisuuksia.

Halukkaita palstalaisia otetaan varmasti innolla mukaan toimintaa, kaikki tarvittavat yhteydenottotavat löytyvät ko. Neuvottelukunnan sivuilta, josta alla olevakin on lainattu:

Neuvottelukunta
  • seuraa romaniväestön yhteiskunnallisten osallistumismahdollisuuksien ja elinolosuhteiden kehitystä tasa-arvon edistämiseksi sekä antaa viranomaisille lausuntoja näissä asioissa
  • tekee aloitteita ja esityksiä romaniväestön taloudellisten, koulutuksellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten elinolosuhteiden parantamiseksi sekä romaniväestön työllistymisen edistämiseksi
  • edistää romaniväestöön kohdistuvan syrjinnän poistamista
  • edistää romanikielen ja kulttuurin vahvistumista
  • tukee alueellisten romaniasiain neuvottelukuntien toimintaa
  • osallistuu pohjoismaiseen, eurooppalaiseen ja muuhun kansainväliseen yhteistyöhön romanien oikeuksien edistämiseksi ja olosuhteiden parantamiseksi
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival

Suomen kansalaisia koskevista velvollisuuksista voit lukea esimerkiksi täältä:

Velvollisuudet
  • Kaikkien, jotka asuvat tai oleskelevat Suomessa, täytyy noudattaa Suomen lakeja.
  • 7-17-vuotiailla on oppivelvollisuus eli velvollisuus suorittaa peruskoulun oppimäärä.
  • Usein niiden, jotka työskentelevät Suomessa, täytyy maksaa palkasta veroa Suomeen.
  • Kaikilla on velvollisuus todistaa oikeudessa, jos heidät sinne kutsutaan.
  • Vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lapsistaan.
  • Kaikilla on velvollisuus auttaa, jos sattuu onnettomuus.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo

Erittäin hyvä luettelo. Nämä kun pitää mielessä, se on hyvä alku.
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuossa neuvottelukunnassa pitäisi ottaa käyttöön uusi taktiikka. Kohta edistää romanikielen ja kulttuurin vahvistumista pitäisi korvata kohdalla edistää romanikulttuurin uudistumista. Uudistuminen on avainsana, jota koko romanikulttuuri ja -yhteisö eniten tarvitsevat.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Tuossa neuvottelukunnassa pitäisi ottaa käyttöön uusi taktiikka. Kohta edistää romanikielen ja kulttuurin vahvistumista pitäisi korvata kohdalla edistää romanikulttuurin uudistumista. Uudistuminen on avainsana, jota koko romanikulttuuri ja -yhteisö eniten tarvitsevat.

Mitäs tuo uudistuminen käytännössä tarkoittaa esimerkiksi tällaisissa ongelmissa

a) vaikkapa työnhaussa, kun ainoaksi sitä rajoittavaksi tekijäksi osoittautuu se, että sukunimi on Hagert eikä Heikkinen?
b) kun romani lukee keskustelupalstalla että kun 2-3 romania tappaa vuodessa niin kaikilla on yhteisön sisällä on vastuu siitä
c) kun joku ulkopuolinen, käytännössä täysin kolmas osapuoli, määrittelee mitä yhteisön pitää tavoitella
d) romaneille keksitään ulkopuolisia velvoitteita, joita muilla yhteisöillä ei ole (paitsi ehkä muutamalla muulla vähemmistöllä)
e) keskustelupalstalla fantasioidaan romanien keskinäisellä tappamisella

Miten romanien tulee näissä tilanteissa uudistua?

Erittäin hyvä luettelo. Nämä kun pitää mielessä, se on hyvä alku.

Mikä noista luetelluista neuvottelukunnan teeseistä ja tavoitteista on noiden velvoitteiden kanssa ristiriidassa, eli ei sen "mielessä"?
 
Viimeksi muokattu:

AriZona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Coyotes
Tämä viesti on johtanut pelikieltoon. Kuten jo ketjunootissamme totesimme, kovin montaa vastaavaa rikettä emme tässä ketjussa enää katsele.
Huono säkä veljil
 
Liitteet

  • IMG-20201025-WA0003.jpg
    IMG-20201025-WA0003.jpg
    62,4 KB · kertaa luettu: 1 357

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Miten romanien tulee näissä tilanteissa uudistua?

Mikä noista luetelluista neuvottelukunnan teeseistä ja tavoitteista on noiden velvoitteiden kanssa ristiriidassa, eli ei sen "mielessä"?
Muutan kommenttiani:
Erittäin hyvä luettelo. Nämä kun pitää mielessä, niin se riittää.
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitäs tuo uudistuminen käytännössä tarkoittaa esimerkiksi tällaisissa ongelmissa

a) vaikkapa työnhaussa, kun ainoaksi sitä rajoittavaksi tekijäksi osoittautuu se, että sukunimi on Hagert eikä Heikkinen?
b) kun romani lukee keskustelupalstalla että kun 2-3 romania tappaa vuodessa niin kaikilla on yhteisön sisällä on vastuu siitä
c) kun joku ulkopuolinen, käytännössä täysin kolmas osapuoli, määrittelee mitä yhteisön pitää tavoitella
d) romaneille keksitään ulkopuolisia velvoitteita, joita muilla yhteisöillä ei ole (paitsi ehkä muutamalla muulla vähemmistöllä)
e) keskustelupalstalla fantasioidaan romanien keskinäisellä tappamisella

Miten romanien tulee näissä tilanteissa uudistua?
Minä kirjoitin, että romanikulttuurin tulee uudistua ja huonoista tavoista on luovuttava. Haluaisin kuulla sinulta mitä asioita romanikulttuurissa pitäisi muuttaa? Eivät romanikulttuurin kaikki ominaisuudet kuitenkaan voi olla hyviä ja säilyttämisen arvoisia.

a) Jos Hagertilla on ihan sama koulutus ja samat valmiudet haettavaan työhön kuin Heikkisellä, niin kyse on syrjinnästä. Jos työnantaja on aikaisemmin palkannut Hagerteja ja hänellä on huonoja kokemuksia Hagerteista, niin silloin näen asian riskien minimoimisena.

b) Romaniyhteisön ja heidän vaikuttajien pitää järjestelmällisesti tuomita romanien tekemät rikokset ja kertoa, että rikollisuus ei kuulu romanikulttuuriin. Ja romanien pitää elää rikoksia vältellen ja lakata pitämästä asetta tai puukkoa mukana. Romanit kuitenkin tekevät henkirikoksia väestöön suhteutettuna huomattavasti useammin.

c) Romaniyhteisön pitää miettiä mitkä asiat heidän kulttuurissaan pitää hylätä ja mitkä asiat ottaa mukaan. Kulttuuri ei voi olla muuttumaton, vaan sen pitää kehittyä yhteiskunnan mukana.

d) Romanien pitää luopua verikostosta ja väistämisvelvollisuudesta sekä oppia suvaitsemaan muiden romanisukujen jäseniä. Liian usein seurueilla on riitaa, joka kohtaa ammuskeluun tai puukotukseen.

e) Ehkä joillakin on vaan niin paljon huonoja kokemuksia koko ryhmästä, että heitä ei haittaa, vaikka listisivät toisiaan. Romanien pitää lopettaa ammuskelu ja lakata kantamasta asetta.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Minä kirjoitin, että romanikulttuurin tulee uudistua ja huonoista tavoista on luovuttava. Haluaisin kuulla sinulta mitä asioita romanikulttuurissa pitäisi muuttaa? Eivät romanikulttuurin kaikki ominaisuudet kuitenkaan voi olla hyviä ja säilyttämisen arvoisia.

Rikoksista ja syrjinnästä, siellä missä sitä on, aivan kuten muissakin yhteisöissä. Kokonaisuutena romaniyhteisön ongelmalliset tavat näyttävät liittyvän eniten rikoskierteisiin, uskontoon, työllistymiseen, koulutukseen, sisäisen kommunikaation puutteisiin. Siinä on yhteisön ja yhteiskunnan kanssa painittavaa, mutta jotenkin täällä kaikuu pelkkä kyseisen yhteisön vastuu.

Nyt esimerkiksi oikein kannustat rasistiseen käytökseen, ja oikeutuksena on se, että yhteisössä ylipäänsä on mätämunia. Miten tämä logiikka siinä pelaa? Eikö tämä kuitenkin koske kaikkia, sen sijaan että rikoksiin oikein kannustetaan?

Jos työnantaja on aikaisemmin palkannut Hagerteja ja hänellä on huonoja kokemuksia Hagerteista, niin silloin näen asian riskien minimoimisena.

Hyväksyt syrjinnän, jos työnantajalla on aiempi huono kokemus toisesta romanista.

b) Romaniyhteisön ja heidän vaikuttajien pitää järjestelmällisesti tuomita romanien tekemät rikokset ja kertoa, että rikollisuus ei kuulu romanikulttuuriin. Ja romanien pitää elää rikoksia vältellen ja lakata pitämästä asetta tai puukkoa mukana. Romanit kuitenkin tekevät henkirikoksia väestöön suhteutettuna huomattavasti useammin.

Näinhän tuo toki näyttää tuomitsevan.

Henkirikoksia tulee siis 2-3 vuodessa.

c) Romaniyhteisön pitää miettiä mitkä asiat heidän kulttuurissaan pitää hylätä ja mitkä asiat ottaa mukaan. Kulttuuri ei voi olla muuttumaton, vaan sen pitää kehittyä yhteiskunnan mukana.

On hieman erikoista väittää, ettei romaniyhteisö ole kehittynyt. Nyt on menossa joku kolmas sukupolvi koulunkävijöitä. Siellähän tuo yhteisö juuri rikoksia tehneitä oikoo takaisin kaidalle polulle, ja hitaasti koulu- ja työkuviot paranevat.

d) Romanien pitää luopua verikostosta ja väistämisvelvollisuudesta sekä oppia suvaitsemaan muiden romanisukujen jäseniä. Liian usein seurueilla on riitaa, joka kohtaa ammuskeluun tai puukotukseen.

Jokainen 2-3 henkirikoksesta ja muista väkivallanteoista on liikaa. Kuinka moni näistä liittyy verikostoon ja kuinka moni rikoskierteisiin?

Tässä muuten sanot, että verikostosta pitää luopua.

e) Ehkä joillakin on vaan niin paljon huonoja kokemuksia koko ryhmästä, että heitä ei haittaa, vaikka listisivät toisiaan. Romanien pitää lopettaa ammuskelu ja lakata kantamasta asetta.

Eli siis kun rikoksiin täysin syyllistymätön romani tulee lukemaan tätä palstaa, on jotenkin hänen vastuullaan, että täällä on tappamisella fantasioivia kirjoittajia.

---> Tässä sanot että verikoston toivominen on ok, vaikka itse verikosto on tuomittava ja siitä on luovuttava. Eli romaniyhteisön pitää vastustaa verikostoa mutta muut saavat toivoa sitä.
 
Viimeksi muokattu:

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Hienoa hirttäytyä tuohon oletettuun 2-3 henkirikosta per vuosi, sillä saa toki tuon äärimmäisen väkivaltaisen ryhmän käyttäytymisen näkymään merkityksettömänä Suomen mittakaavassa. Totuus on kuitenkin ihan toista, kun katselee muutakin kuin tuota kuolleisuustilastoa näissä rikoksissa.
Romanit on lukujen mukaan tosi pieni vähemmistö Suomessa, uutisoituihin väkivallantekoihin nähden pöyristyttävän pieni. Vaikea nähdä, millä agendalla näitä tekoja väheksytään ja käännetään ongelmaa muiden syyksi. Suurin yksittäinen tekijä kun kuitenkin löytyy siitä kulttuurista, lieveilmiö kulttuurista on sen noudattamisesta johtuva syrjintä muiden taholta. Joku voisi käyttää sanontaa "fiksummat varautuu" tuosta aiempien kokemusten aiheuttamasta syrjinnästä.

Romaniyhteisön kehittymistä on varmasti tapahtunut, mutta onko se suunta ja kehityksen vauhti mielestäsi oikeaa? Kauniista puheista ja korulauseista huolimatta tuon yhteisön jäsen tuomitaan vakavasta rikoksesta muistaakseni kymmeniä kertoja kantaväestöä useammin, näistä suuri osa henkeen ja terveyteen kohdistuvia väkivallantekoja. Jos n.12000-15000 hengen joukosta löytyy ehkä 1000 (arvio, koska tarkkoja lukujahan näistä ei haluta antaa) törkeään pahoinpitelyyn, tappoon, kuolemantuottamukseen tms. rikosnimikkeeseen syyllistynyttä, tuossa lienee pikkuista enemmän petrattavaa.
Se mikä tässä melkoisesti ihmetyttää, on romanien kovasti korostama kristillisyys yms. , joka sitten päivittäisessä elämässä kovin monelta tuntuu unohtuvan.
Romanivähemmistö tekee henkirikoksia n. 16 kertaa enemmän kuin muut suomalaiset, useimmiten uhrina on toinen romani.
Lähde: Krimon tilastot
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Hienoa hirttäytyä tuohon oletettuun 2-3 henkirikosta per vuosi, sillä saa toki tuon äärimmäisen väkivaltaisen ryhmän käyttäytymisen näkymään merkityksettömänä Suomen mittakaavassa.

Ei se ole oletus, vaan keskiarvo viime vuosikymmenen vuosilta, per vuosi. Siihen saa jokainen suhtautua miten haluaa, ja sen mukaan sitten myllyttää tai olla myllyttämättä kertoimista. Ja miettiä vaikkapa sitä, kertooko tämä nimenomaan romaneista vai yleensä rikoksiin syyllistyneistä, päihteenkäyttäjistä, köyhistä, kouluttamattomista. Ja motiiveistaan tämän tekemiseen. 2-3.

ROMANIEN HENKIRIKOKSET PUOLITTUIVAT - yksi kuoli vuoden aikana
ROMANIEN HENKIRIKOKSET TUPLAANTUIVAT - neljä narkkaria tappoi toisiaan
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Aika luotettava tilasto väkivallan kuvaajana. Jos vain yksi romani syyllistyy vuoden aikana henkirikokseen, romanit syyllistyvät valtaväestöön verrattuna 8-12-kertaisesti henkirikoksiin. No, se siitä.
 
Viimeksi muokattu:

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pienihän se romanien tappama määrä on, kun romaneja on Suomessa niin vähän, ehkä noin 12 000. Kuitenkin heillä se riski tehdä henkirikos on huomattavasti korkeampi kuin kantaväestöllä. Tämä on se pointti.

Kun nyt lasketaan vähän matematiikkaa, niin selviää, että romaneja on väkimäärään suhteutettuna Suomen vankiloissa huomattavasti enemmän kuin valtaväestön edustajia. Wikipedia lainaus: " Rikosseuraamuslaitoksen vuonna 2010 julkaisemassa selvityksessä mainittiin maan romanivankien silloisen määrän olevan arviolta 199 henkeä."

Tuosta lasketaan 199/12000 = 0,0166 eli siis 1,66%.

Toinen wikipedia lainaus: "Vuonna 2012 vankien päivittäinen keskimäärä oli 3 236." Otetaan romanien osuus pois eli noin 200 jolloin jäljelle jää noin 3050. Sitten Suomen 2010 väkiluku eli 5 351 000. Tuosta romanien määrä 12 000 pois eli jäljelle jää 5 339 000. Sitten lasketaan eli 3050/5 339 000 = 0,00057 eli 0,057%. 0,0166/0,00057 = 29. Suunnilleen noin paljon enemmän väkimäärään suhteutettuna Suomen vankiloissa on romaneja verrattuna kantaväestöön.

En usko, että tämän vuoden luvut poikkeavat merkittävästi tuosta laskelmasta.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Jos laskee prosentuaalisia lukuja pitäisi huomioida, että Suomen vankiloissa istuu paljon ei suomalaisia, mikä siis nostaa romaanien osuutta vertailtaessa kantaväestöön. Suuri osuus ei nyt yllätä ja se on aina ollut kaikkien tiedossa, mielenkiintoisempaa olisi seurata pitkältä ajalta muutos, jos se on edes vertailukelpoista.
 
Rainer Zufall

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

RISEn mukaan ulkomaalaisten vankien osuus oli keskimäärin 17 prosenttia vuonna 2018.

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Ketjun tarkoitus ei liene yksittäisten uutisten nosto ja niistä tehtävät rasistiset yleistykset. Tästä viestistä on annettu rikepiste.

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Tästä viestistä on annettu rasistisena rikepiste
Romaaneja tulisi suoriltaan kohdella järjestäytyneenä rikollisuutena mp-kerhojen tapaan, jolloin heidän tuomionsakin olisivat hieman kovempia. Heillähän tämä kansallispuku on suoraan verrattavissa nahkaliiveihin järjestön ulkoisena tunnuksena.
 
Valapatto

Entä jos romani ei käytä kansallispukua? Saako silloin vapautuksen tästä suoraan rikolliseksi tuomitsemisesta?
 
K

Kiekkokatsoja

Rasistinen rollaattorimies ei ymmärtänyt vähemmistön kulttuuria, vaan soitti poliisit.
Linkki vie Iltalehden sivuille.
Ehkäpä vanhus ei tiedostanut, että nykymaailmassa olisi hyvä polvistua rikastuttavaa yritystoimintaa tekevien edessä?

Siinäkin tämä maailma on muuttunut, että aikaisemmin ketjun aiheen kulttuurissa, vanhuksia kunnioitettiin enemmän.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Romaaneja tulisi suoriltaan kohdella järjestäytyneenä rikollisuutena mp-kerhojen tapaan, jolloin heidän tuomionsakin olisivat hieman kovempia. Heillähän tämä kansallispuku on suoraan verrattavissa nahkaliiveihin järjestön ulkoisena tunnuksena.
En ole koskaan nähnyt romania kansallispuvussa. Oletko sinä?
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
En ole koskaan nähnyt romania kansallispuvussa. Oletko sinä?
Montakohan hauskaa viestiä tässä ketjussa on jossa mainitaan että "se on KANSANpuku eikä kansallispuku, urpo!"
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nähtyä eilen ostoskeskuksen parkkipaikalla: Invapaikalta kaasutti todella kovalla vauhdilla yllättäen kansanpukuihin pukeutunut joukko autollaan. Jos eräs isä ei olisi ollut hereillä, niin poikansa olisi jäänyt alle.

Noin olisi voinut käydä jokaiselle, mitä tahansa pukeutumistyyliä noudattavalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös