Romanit

  • 1 478 148
  • 3 748
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Noin yleisesti sanoisin, että avoin tiedottaminen on aina parempi ratkaisu kuin peittely. Myös rikoksissa. Jos asioita peitellään, huhut alkavat liikkua. Se ei lopulta palvele ketään. Jos rikoksesta epäillystä jää jotain epäselvää, niin Suomessa on paljon sitäkin porukkaa, joka alkaa heti netissä meuhkata, että mamu se oli, varma tieto. Vaikkei olisikaan. Ja tuon ostavat heti ne kaikki, joiden maailmankuvaan se sopii. Disinformaation oikominen on sekin aika työlästä, eikä se aina edes onnistu. Vähemmällä vaivalla selvittäisiin, kun tiedotettaisiin avoimesti. Nykylinjalla totuus on se, joka eniten häviää.
Ymmärrän kyllä tuotakin näkökulmaa jonkin verran. Kuitenkin, jos media uutisoi rikoksesta, jossa tekijä on jo jäänyt kiinni ja homma ratkennut kaikin puolin, tekijän etnisen taustan esiin tuominen on mielestäni enemmän leimaavaa kuin mv lehteä lukevien meuhkaaminen. Eikä se ainakaan minulle tuo mitään lisäarvoa itse uutiseen. Rikollinen on rikollinen joka tapauksessa. Ja jos tuomio rikoksesta on yli kaksi vuotta vankeutta, niin media julkaisee tekijän nimen joka tapauksessa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Entäs onko leimaavaa kertoa tekijän ikä tai sukupuoli?
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Noin yleisesti sanoisin, että avoin tiedottaminen on aina parempi ratkaisu kuin peittely. Myös rikoksissa. Jos asioita peitellään, huhut alkavat liikkua. Se ei lopulta palvele ketään. Jos rikoksesta epäillystä jää jotain epäselvää, niin Suomessa on paljon sitäkin porukkaa, joka alkaa heti netissä meuhkata, että mamu se oli, varma tieto. Vaikkei olisikaan. Ja tuon ostavat heti ne kaikki, joiden maailmankuvaan se sopii. Disinformaation oikominen on sekin aika työlästä, eikä se aina edes onnistu. Vähemmällä vaivalla selvittäisiin, kun tiedotettaisiin avoimesti. Nykylinjalla totuus on se, joka eniten häviää.

Vähän boldasin lainausta, mutta toimiihan toi toisinkin päin. Jokunen vuosi sitten Tampereella palo kebabravintola kerrostalon kivijalassa ja tais aiheuttaa vakavaa vaaraa asukkaille. En enää muista, olisko siellä joku jopa kuollutkin. Tässä keississä syyteltiin alkuun suu vaahdossa, Päivi Lipponen etunenässä, natseja törkeästä tuhotyöstä ja rasismista, kunnes selvisikin, että kulttuurinrikastuttajat olivat ihan itse laittaneet lafkan tuleen vakuutusrahojen toivossa. Ehdottomasti avoimen tiedottamisen kannalla.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Jokunen vuosi sitten Tampereella palo kebabravintola kerrostalon kivijalassa ja tais aiheuttaa vakavaa vaaraa asukkaille. En enää muista, olisko siellä joku jopa kuollutkin. Tässä keississä syyteltiin alkuun suu vaahdossa, Päivi Lipponen etunenässä, natseja törkeästä tuhotyöstä ja rasismista, kunnes selvisikin, että kulttuurinrikastuttajat olivat ihan itse laittaneet lafkan tuleen vakuutusrahojen toivossa.

Kuoli kolme. Päivi oli jo järjestämässä marssia solidaarisuudenosoituksena maahanmuuttajia kohtaan, mutta veti sitten liikkuvat takaisin. Uskomattomin pösilö näissä ympyröissä.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Pyssynpauke Snellmaninkadulla on poliisin alustavan tiedon mukaan ollut todella epäonninen tapahtuma. Ampuja oli näpelöinyt taskussaan ollutta luvatonta asettta, kun se aivan yllättäen oli lauennut. Laukaus sattui osumaan naapuripöydässä istuneen ampujalle täysin tuntemattoman (romani?)miehen reiteen. Paljon melua tyhjästä siis. Ketä tahansa voisi aivan hyvin kohdata vastaava epäonni.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal

Joopa joo, sama kuin väittäisi, että kantoi pesäpallomailaa mukanaan kaupungilla ja harjoitteli mielikuvissaan pomppulyöntiä, mutta kaveri sattui olemaan vieressä ja maila osuikin päähän.

Romaanimiesten vaarallisuus perustuu siihen, että heillä on lähes aina joku ase mukanaan ja kun joutuu tilanteisiin heidän kanssaan, niin on syytä pitää pieni välimatka, koska otat aina turhan riskin joutuessasi sitten syystä tai syyttä konfliktiin. Näissäkin tietysti poikkeus vahvistaa säännön ja joskus jollain ei ole mitään asetta mukana. Toisaalta pitäisi kai ymmärtää se ase, koska suvut keskenään ovat erittäin usein riidoissa toistensa kanssa ja jotain kostettavaa löytyy jos ei nyt ihan lähivuosilta niin ainakin lähivuosisadoilta.
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toisaalta pitäisi kai ymmärtää se ase, koska suvut keskenään ovat erittäin usein riidoissa toistensa kanssa ja jotain kostettavaa löytyy jos ei nyt ihan lähivuosilta niin ainakin lähivuosisadoilta.
Minusta tuntuu kummalliselta, että noin pienen vähemmistön eri suvut olisivat riidoissa keskenään. Kuvittelin heidän pitävän yhtä.

Mutta ehkä juuri tuon takia on sellaisia jänniä piirteitä romanikulttuurissa kuin esim. väistämisvelvollisuus sekä verikosto. Vaikuttaa hyvin edistykselliseltä kulttuurilta.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Minusta tuntuu kummalliselta, että noin pienen vähemmistön eri suvut olisivat riidoissa keskenään. Kuvittelin heidän pitävän yhtä.
Kummallista tai ei, mutta totta tosiaan moni romanisuku on riidoissa keskenään. Ja jostain olen kuullut että nämä Ruotsin puolella olevat romanisuvut olisivat sitten sellaisia joilla saattaa (ainakin osalla) olla riitoja Suomen romanisukuihin ja toki toisinpäin. Ja jotenkin olen saanut käsityksen että nämä "Ruotsin mustalaiset" olisivat vielä aavistuksen rajumpaa väkeä mitä Suomen vastaavat. Tämä toki voi olla virheellinen käsitys, joku voi täsmentää.

Minulla on ollut itse asiassa työkaverina yksi sellainen "puolimustalainen" (eli ei päälle päin huomaa että kyseessä on romani) ja tämä tietää paljon näistä alueen romaniperheistä ja hänkin on vahvistanut että kyllä niitä perheiden ja sukujen välisiä kahnauksia aina aika ajoin tulee. Osassa on vähän kovemmatkin aseet käytössä.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Sydämeltään sysimusta rasistikirjailija on tehnyt laskelmia.
Joku palstan maailmanparantajista voi tarkistaa, että ovatko lukemat oikein.
 
Liitteet

  • 0_Screenshot_20200711-094206_2.jpg
    0_Screenshot_20200711-094206_2.jpg
    37,2 KB · kertaa luettu: 561

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Äsken taas iso seurue kansallispukuisia pysäköi auton Korkeasaaren henkilökunnan parkkipaikoille Mustikkamaalle. Ilmeisesti kävelymatka normaalilta parkkipaikalta olisi ollut liikaa.

Edellinen kohtaaminen olikin noin kuukausi sitten paikallisella huoltoasemalla, kun seurue kansallispukuisia otti juoksubensat. Meinasi tulla heille kiire, kun itse ehdin heidän bemariaan aiemmin huoltoaseman poistumistielle, mutta pääsivät sieltä autoni oikealta puolelta nurmen kautta takaisin tielle rivakammin.

Lainaten väärin rankaistua @Johnny B. Goode a niin taas 99% pilaa 1% maineen.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Edellinen kohtaaminen olikin noin kuukausi sitten paikallisella huoltoasemalla, kun seurue kansallispukuisia otti juoksubensat. Meinasi tulla heille kiire, kun itse ehdin heidän bemariaan aiemmin huoltoaseman poistumistielle, mutta pääsivät sieltä autoni oikealta puolelta nurmen kautta takaisin tielle rivakammin.
Toisilla töihin kiire ja sinä estelet, mikä röyhkeys!
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minusta olisi hyvä uutisoida romaneista seuraavia asioita, kun joku heistä on pörssiyrityksen johtoryhmän tai hallituksen jäsen, kun joku heistä on SM-tason urheilija tai kun joku heistä on suorittanut korkeakoulututkinnon. Tuollaisella uutisoinnilla parannettaisiin heidän julkisuuskuvaansa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Ehkä kysymys on enemmänkin palstan kirjoittajista, heitä ei tuollaiset uutiset kiinnosta.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tiedä, kannattaa linkittää, jos kerran kiinnostaa.

En ymmärrä. Sanoin, että minua kiinnostaa romaneja koskevat positiiviset uutiset. Joka oli siis kommentti lainaamasi kirjoittajan viestiin.

Edit. Itse yleistit meidät kaikki samaan ryhmään, kuten täällä tarinoissa tehdään romanien suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä kiinnostaa. Varmaan kiinnostaisi valtaosaa kanssa kirjoittajistakin, mutta syy uutisten olemattomuuteen lienee 99/1%.

Aivan, näin tietysti tilanne on, turha tästä on enempää vääntää. Toivottavasti porukka nyt tutkii tulevaisuudessa esim. kamppailulajien tulosluetteloita tarkasti ja uutisoi niistä tänne. Tai vaikka linkittää Kyösti Hagertin juttuja ketjuun
 
HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällä oli just pari viikkoa sitten paikallisten romanien mittelöt. Noin 50 osallistujaa ja aseina toimivat machetet. Eipä paljon poliiseja näkynyt. Ruumiita tuli melkein parikymmentä, ja kaikesta päätellen tämä oli vasta ensimmäinen erä. Näitä kuulemma tapahtuu aika usein, ja nuo machetet ovat yleisimpiä välineitä millä riidat ratkotaan.

Itse yritän näitä välttää joka maassa. Ei mulla ole heistä hyviä kokemuksia, ja enpä viitsi kokeilla saisiko sellaisia, vaan mieluummin pidän etäisyyttä ja olen olematta minkäänlaisissa tekemisissä.
 
Oliko niin, että raporttisi oli Romaniasta? Itselläkin on henkilökohtaista kokemusta Romanian romaneista, muutama vuosi sitten luokallani oli ko. taustan omaava oppilas. Välillä oli kyllä isoja haasteita johtuen juurikin romanien (Suomi vs. Romania) välisistä välienselvittelyistä, jotka alkoivat vapaa-ajalla ja levisivät sieltä kouluunkin. Selvittelyyn tuli mukaan joku romanien heimopäällikkö, ja tämän jälkeen ei koulussa enää tapeltu. Jäi kyllä sellainen fiilis, että ilman tätä valtakunnansovittelijaa homma olisi jatkunut vielä pitkään, pahimmillaan koululla oli Romanian romanin koko Suomessa oleva suku asiaa "selvittämässä" ja tilanne oli jo melko uhkaava. Juttu osoitti ainakin sen, että romanit eivät paljon valtioista perusta, ylin tuomio-/päätösvalta tulee kansanryhmästä itsestään.
 
Jep täältä Romaniasta raportoin.

Täällähän tuo asuu romanien keisari, joka on ilmeisesti sitten vähän kovempi jätkä ihan maailmanlaajuisesti romanien keskuudessa. Ajeltiin tuolla etelämmässä yksi kesä, ja satuttiin sitten tällaiseen pieneen kaupunkiin jonka tämä keisari omistaa. Oli sennäköistä lukaalia ja autoa että luulin olevani Monacossa.

Täällä ainakin romanit ovat sitä mieltä että koulutus on saatanasta, ja töitähän ei tehdä koska varastamallakin saa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös