RoKi Hockey 2015–2016

  • 203 043
  • 498

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Pian alkaa huhtikuu, jolloin organisaation pitäisi alkaa pikku hiljaa valmistelemaan seuraavaa kautta. Tuleva kausi näyttää tällä hetkellä isolta kysymysmerkiltä. RoKi on yksi viidestä seurasta, joista valitaan ensikaudeksi Mestikseen nostettavat seurat. Jos arpa osuisi, niin organisaatiolle tulee kiire, joskin joukkueen vahvistaminen lienee mahdollista. Sen sijaan valmennus ja OY:n tilanne ovat kysymysmerkkejä, joissa pitäisi toimia jo huhtikuun aikana, eli ennen kuin tiedetään seuraanvan kauden sarjataso.

Jos arpa ei osu, niin edelleenkin ilmassa on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Toki Suomisarjaan saadaan kohtuullinen joukkue, mutta saadaanko sellaista jolla kauden lopuksi (ilmeisesti) palaavat Mestiskarsinnat voitetaan? Jaksetaanko enään tahkota suomisarjaa? Onko motivaatiota kehittää organisaatiota, jos pelataan suomisarjaa?

Elämme mielenkiintoisia aikoja.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Yleensä ei pitäisi huhuja raportoida, mutta useammalta taholta olen nyt kuullut, että Kukkola laskee Mestipaikan varaan. Jos sitä ei tule, niin tavalla tai toisella hän meinaa omalta osaltaan lyödä hanskat tiskiin. Mutta tämä siis huhuilua.
 
hemppa73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan hermes, ja alasarjan symppikset
Yleensä ei pitäisi huhuja raportoida, mutta useammalta taholta olen nyt kuullut, että Kukkola laskee Mestipaikan varaan. Jos sitä ei tule, niin tavalla tai toisella hän meinaa omalta osaltaan lyödä hanskat tiskiin. Mutta tämä siis huhuilua.
Rovaniemen kiekon pelastus????
 
zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Eipä ollut sitten tämän kauden peleillä juuri mitään merkitystä (mikä toki ystävällisesti kerrottiinkin etukäteen) - ei voi kuin toivoa, että joskus urheilu palaisi edes Suomi-sarjan keskiöön. Hyvä uutinen tietty se ensi kauden Suomi-sarjalaisten kannalta, että kilometrikuluissa säästetään.
 
Puheiden mukaanhan karsinnat palaavat ensikaudella. Siinä sitä on RoKillakin kova työ niitä välttää. No kaipa tässä on laitettava RoKiin konttoriin kyselyä milloin saa kausarin varata menee sitten pelillisesti syteen tai saveen.
 
ex-kuusamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi ja Tappara
kausatin ostoon lähden minäkin heti kun se vaan on mahdollista
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Sama täällä, palo ei ole sammunut joukkuetta kohtaan pelattiin sitten vaikka lappi liigaa. Mielenkiintoista on nähdä rakentaminen tämän projektin osalta. Joukkueella ei ole valmentajaa, ei toimaria ja pelaajiakin on yksi Teemu Penttinen.
 
Sho-Nuff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, roki

Ja nyt Penttisestäkin pitää päästä eroon jos meinataan pärjätä. Ei siinä hieno homma toivotaan että joukkuetta ei kasaa samat miehet kuin viime reissulla. Onkohan taikurilla, kostilla ja wedmanilla kiinostusta tulla pelaan vai meinääko hötsätä loppu uran?
 
kma12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sisukkaat peräkylien seurat
Kukkolalle ja organisaatiolle viidenkympin vihje: Raviradalta vapautui juuri meritoitunut ja urheilussakin monella saralla kunnostautunut toimitusjohtaja. Näyttöä on ja kiinnostustakin saattaisi löytyä. Ei varmaan halvin mutta...
 
J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Ei varmaan halvin mutta...

Rahaa vaan palamaan heti kättelyssä, siitä se lähtee. Päävalmentajaksi RoKi voisi tuoda Vesa Surenkinin takaisin Rovaniemelle. Sama mies joka mm. tammikuussa 2010 yritti vuokrata Riku Rahikaisen HCK:sta yhteen Kiekko-Vantaa-RoKi Mestiksen runkosarjan otteluun. Kuulemma ajatuksena oli "aiheuttaa kaaosta". Kuka muuten oli se kohua aikaan saanut pensselisetä tolla kaudella jonka ensimmäisiä treenejä oli paikan päällä seuraamassa 200-300 katsojaa? Flopiksi muodostui se(kin) hankinta.

No tikulla silmään ketä vanhoja muistelee varsinkin kun tekijät taustalla ovat vaihtuneet. Mutta hieman erikoiselta toi liiton yksi perusteista "pelannut ennenkin Mestistä" vaikuttaa, kun tuota RoKin surkuhupaisaa taaperrusta kaudelta 2009-2010 muistelee.

Edit. Eliteprospects.com - Matt Maccarone
 
Viimeksi muokattu:

Valdin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei tunnu kaikilla olevan juhlatunnelma katossa nousun myötä. Onnittelen silti pohjoisinta seuraa kahdella ylimmällä sarjatasolla. Pelaajia varmasti riittää RoKiin - hiukan enemmän malttia tällä kertaa. Minä pidän siitä, että RoKi pelaa taas Mestiksessä.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Ja nyt Penttisestäkin pitää päästä eroon jos meinataan pärjätä. Ei siinä hieno homma toivotaan että joukkuetta ei kasaa samat miehet kuin viime reissulla. Onkohan taikurilla, kostilla ja wedmanilla kiinostusta tulla pelaan vai meinääko hötsätä loppu uran?

Wedmanilla ainakin saattaisi olla sekä kykyä, halua että mahdollisuus järjestää menonsa. Taikurilla kykyä ja halua, mutta onnistuuko ajankäytön puolesta? Kosti isoin kysymysmerkki itselleni. KeKi nousi kakkoseen, joten tyydyttääkö siellä höntsäily?

Nyt on sikäli helpompaa, ettei ole painolastina pelaajia, jotka olivat nostaneet seuran Mestikseen ja "ansainneet" paikan rosterissa. Toisaalta imua joukkueeseen on varmasti, mutta kokoaminen ei ole kyllä helpoimmasta päästä.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Ite olen aika varauksellinen "Kekin" pojista, sillä dominointi ei jatkunut 2div heikkoja vastaan ja pari peliä nähneenä niin liike oli jotain muuta kuin vuosi aiemmin. Kovan kesätreenin jälkeen voisi onnistua mutta aika riskaapelia. Toki jos jollekki niin Vesselle sen kauden soisi. Totuus on vaan se että kaksi ketjua Mestis kärkeä pitää hankkia ja siitä ei pääse mihinkään. Miten muuten tuo Haapakosken valmennus sopimus tuolla Turussa, siinä voisi olla pohjoisen näköinen valmentaja mikäli Mestis kiinnostaisi päävalmentajana.
 
kma12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sisukkaat peräkylien seurat
Rahaa vaan palamaan heti kättelyssä, siitä se lähtee. Päävalmentajaksi RoKi voisi tuoda Vesa Surenkinin takaisin Rovaniemelle. Sama mies joka mm. tammikuussa 2010 yritti vuokrata Riku Rahikaisen HCK:sta yhteen Kiekko-Vantaa-RoKi Mestiksen runkosarjan otteluun. Kuulemma ajatuksena oli "aiheuttaa kaaosta". Kuka muuten oli se kohua aikaan saanut pensselisetä tolla kaudella jonka ensimmäisiä treenejä oli paikan päällä seuraamassa 200-300 katsojaa? Flopiksi muodostui se(kin) hankinta.

No tikulla silmään ketä vanhoja muistelee varsinkin kun tekijät taustalla ovat vaihtuneet. Mutta hieman erikoiselta toi liiton yksi perusteista "pelannut ennenkin Mestistä" vaikuttaa, kun tuota RoKin surkuhupaisaa taaperrusta kaudelta 2009-2010 muistelee.

Edit. Eliteprospects.com - Matt Maccarone
No en toki sitä tarkoittanut. Et liene täältäpäin, niin et tiedä tapausta. Herra on ollut aikaisemminkin pitämässä toimillaan rokin nenää pinnan yläpuolella. Nyt sattumoisin vapautui edellisestä työstään. Rahaa ei kannata polttaa mutta toimarin pesti on mestiksessä kuitenkin tärkeä. Nyt sellaista ei ole ollenkaan, eikä nykyisistä joukkueen toimijoista siihen ole, eikä sitä otona tehdä.
Surenkin pysyköön Venäjän aroilla tai ainakin kaukana Rovaniemeltä. Oli yksi suurimpia vitsejä silloisessa vaelluksessa. Maccaronesta olis saattanut tullakin ihan kelpo ss-pelaaja, mutta silloinkin pokka petti rokin johdolla. Päättämättömyys, häilyväisyys ja ammattimaisuuden puute leimasivat sitä kautta. Pakko myöntää.
 
Nyt kun sarjataso on ensi kaudeksi selvä, niin seurassa kannattaisi alkaa kehittämään asioita raivolla eteenpäin.
Tässäpä olisi muutama vinkki ihan ilmatteeksi:
  1. Toimisto / TJ (Rohkeat linjanvedot ja riittävä organisaatio, parilla hengellä ei Mestis-sirkusta pyöritetä)
  2. Valmennus (Päävalmentajaksi intohimoinen ja osaava johtaja, jota pelaajat arvostavat)
  3. Markkinointi (Muutakin kuin tulostettuja lappuja oppilaitosten pöydillä. SoMessa seura jo on, mutta enemmän ja paremmin sitä pitäisi hoitaa)
  4. Ottelusta ottelutapahtuma (Pelkkä alkuspiikki ja kolme erää pelaamista ei riitä tekemään ottelusta tapahtumaa)
  5. Yhteistyötä muiden seurojen kanssa (Ei enää koskaan päällekkäisiä otteluita mm. lentopallon kanssa)
  6. Heavy Joik takaisin (Jotain perinteitä tulisi pitää)
  7. Vaihto-opiskelijat ja turistit huomioon (Yksi ja ainoa syy = €€€€)
Tämä Intiaani on puhunut.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Sitä epäilin että Haapakoskelle voi olla liigassakin ottajia, me tarvitaan uskottava ja hieman mediaseksikäs valmentaja. Hirvosesta onko siihen? Varmasti on tyrkyllä mutta uskosin että nyt tarvitaan jotain muuta. Viime kauden rosterista tarjoaisin Vänelle, Hanelle, Fopalle, Järvelä OM, Männistö, Saarela, Klytseroff, Hietala ja Korpela ehkä Siliämaa. Nämä söörit kamppailee 3-4 ketjun paikoista ja tarvittaessa puree tuppia ja auttaa Rebeleitä. Pakit 5-8 ja Saarela kakkos veskaksi kokeneen ykkösen viereen. Paluumuuttajat voisi olla JE, Wedman, Kosti, Laakko ja. Vesse jos on kunnossa niin menee kakkosessa ja ylivoimassa ja JE kakkospariin, sitten onkin edessä ne oikeat vahvistukset. Jokohan aletaan löytämään Suomestakin pelaajia. Omat loput Rebelsiin ja Oululaiset varmaan palaa kotiseuduille pelaamaan suomisarjaa tai rautadivaria.
 
stemme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Minnesota Wild

Samoja nimiä sielläkin mietitty jatkamaan RoKi-paidassa. Realistisesti jos ajatellaan niin budjetissa on tuskin varaa hommata kalliita pelimiehiä ykkös- ja kakkoskenttiin ja esim. Erkkilä menee varmasti mestiksessäkin kakkoskentässä. Muutama täsmävahvistus, sekä mahdolliset paluumuuttajat. Kokoonpanoja on aina kiva hahmotella niin kokeillaas:
X - X - "Alanne"
Erkkilä - X - Fomin
X/Järvelä OM - Väne - X
Järvelä OM/X - Korpela - X
Siliämaa, Järvelä A.....

X - X
"Joki-Erkkilä" - X/Männistö
Klytseroff - Männistö/X
Hietala...

X
Saarela

Paluumuuttajista sen verran että Joki-Erkkilä itse todennut että toiveissa ois vielä palata RoKi-paitaan. KeKi-miehistä tuskin ainakaan kaikki on tulossa jos yksikään. Alanne on lähinnä "märkä uni", joskin Pelicansilta vois kysyä mahdollisuutta lainalle. Erkinjuntti sitten muutaman vuoden päästä jos/kun edelleen Mestiksessä pelataan.

Toivotaan, että toimistolla ollaan heti hereillä ja kysellään esim. KooKoon liiganipusta ulos jääviä pelimiehiä. Valmentajakuvioitkin pitää saada selväksi mahdollisimman nopeasti.
 
Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Sieltähän se Mestispaikka kairattiin!!! Kaikkea sitä sattuu. Kukkola on tainnut kairauksen suorittaa jo viime syksynä. On meillä hyvä sauna. Hyvinhän joukkue pelasi materiaaliin nähden ja Hirvosesta huolimatta. Toivottavasti Kukkolakin on läksynsä lukenut ja hankkii nyt oikean toimitusjohtajan, jolla on jo kokemusta kiekkoseuran vetämisestä. Oppipojat tulevat liian kalliiksi RoKille. Kannattajien luottamuksen saavuttamiseksi nyt tarvitaan tekoja, jotka osoittavat, että ollaan tosissaan ja intohimolla mukana tässä touhussa.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Elinan kanssa samaa mieltä, nyt on tarjottu liiton kultalautaselta palkintoa tälle seurajohdon puuhastelulle. Niinkuin tuolla "nousu threadissa" kirjoitettiin niin onkohan tässä luvattu jo aiemmin jotain vai kylmärinki reiällä odotettu ja vedetty säästöliekillä kaikki nämä kaudet. Talous on kuitenkin kuilun partaalta eheytetty josta annankin ainoat pisteet seurajohdolle mutta muuten toiminta niin joukkuetta kuin kannattajia kohtaan on ollut epäasiallista ja tähän on tultava muutos tai kohtalo on kuin 2010 keväällä. Stemme olen erimieltä sinun kanssa rosterista, tuolla sinun ketjusuunnittelulla ollaan karsinnoissa. Ei jumalauta me voida lähteä kauteen suomisarjarosterilla jolla jäätiin kuudenneksi. Viisi ketjullista ukkoja joista ketjullinen pelaa Rebelien tai jonku SS-tiimin matkassa, kaksi ensimmäistä ketjua on oltava hyvää/kärkitasoa mestiksessä. Kuulin huhua jo että Taikuri oli julkisesti facessa kertonut että kiinnostaa kovasti joten eiköhän mies laita ittesä kuntoon kesän aikana ja sielu palaa kirnun jäälle. Nyt seurajohto voisi pitää tiedotustilaisuuden ja tulla kasvoiksi yleisölle ja kertoa tulevat tavoitteet. Samalla julkaistaan seuralle toimari ja valmennusryhmä jolloin tämä saa kimmoisan lähdön. Kotkasydän jo tuolla yllä kirjoitti temppuluettelon jolla tätä laivaa lähetään ajamaan myötäseen kovalla vauhdilla.
 
Ärräpää

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Inkeröinen, Kostamo, Wedman, Iivari ja Laakko nyt ihan ensimmäisten joukossa pitäisi saada imaistua takaisin.

Siinä on rakennuspalikoita 1-3 ketjuihin. Nykyjoukkueesta jatkopahveja Männistölle, Springarelle Fopalle, Erkkilälle, Väänäselle, Järvelän pojille ja Saarelalle.

Tuossa olisi runkoa jonka varaan rakentaa.

Saapa nähdä koska aletaan julkaisemaan sopimuksia.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kyllähän tässä tekisi mieli spekuloida, että kabinettinousu on ollut tiedossa jo pidempään. Sen takia päättyneen kauden suomisarjaan ei panostettu. Mutta samapa tuo. Nyt pitää panostaa.

Päättyneen kauden budjetti oli luokkaa 170 k€. Se pitäisi kai tuplata ja vielä vähän päälle. Toisaalta matkustamiseen ei välttämättä mene juuri enempää kuin Suomisarjassakaan, missä piti Porvoota myöten kulkea ja Kalajoki oli "paikallisvastus - Kajaaniin ei ole kuin 330 km (Kalajoelle oli 350km). Eli olettaisi ison osan budjetista olevan käytössä nimenomaan pelaajien palkkaamiseen. Nyky joukkueesta Erkkilä, Väänänen, Järvelän veljekset, Foppa, Saarela ja Männistö mahtunevat Mestisjoukkueeseen, joskin Erkkilä taitaa olla ainoa ykköskentän mies ja hänkin nippa nappa. Lisäksi Tirri voisi kelvata ns. jarrukentän tehtäviin. Taikuri mahtuu varmasti mukaan, jos vain saa elämänsä sellaiseen asentoon, että ehtii mukaan. Wedmanillekin voisi löytyä rooli, eli kymmenkunta ukkoa voisi löytyä parhaillaan. Lisää tarvitaan.

Joukkueenjohtaja (ja vt.toimitusjohtaja) Mikkolan mukaan ensimmäisenä palkataan toimitusjohtaja ja valmennus. Näin se tietenkin pitäisi mennä. Nyt sitten odotellaan...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös