Robert Rooba KHL:ssä

  • 5 723
  • 18

Pardus

Jäsen
Koittihan se vihdoin tämäkin päivä, että Robert pääsee toteuttamaan unelmansa ja ulosmittaamaan tasonsa/potentiaalinsa Euroopan kovimmassa sarjassa. Viimeisen päälle huippu-urheilijana Robi ei vain voinut jättää tilaisuuttaan käyttämättä nyt, kun maksimi Suomessa oli saavutettu. Päätös jättää Jyväskylä ja fanit oli varmasti todella vaikea ja minäkin ajattelin vielä aiemmin keväällä, että "älä vain lähde suureen tuntemattomaan".

Päätös lähteä oli kuitenkin ainut oikea ja todella rohkea. Ensimmäisenä virolaisena (en laske tähän kaksoiskansalaisia, enkä KHL:n edeltäjissä pelanneita) KHL:ssä Rooba ei tule saamaan mitään ilmaiseksi. Tilanne on samanlainen, kun OJ lähti nuorena savolaisena stadin kirkkaisiin valoihin. Rooba on toki tässä vaiheessa tuon ajan Päällikköä huomattavasti vanhempi ja kokeneempi, mutta virolainen pelaaja Venäjällä tulee varmasti olemaan melkoisessa valokeilassa. Onneksi Rooba ei kuitenkaan ole ihan yhtä räväkkä persoona kuin vaikkapa Siim Liivik ja tullee näin ollen toimeen myös itänaapurin asukkien kanssa.

Tämä on merkittävä hetki myös koko Viron kiekkoilulle ja virolaisille pelaajille. Tuttuun ja turvalliseen Suomeen virolaisia onkin lipunut Rooban vanavedessä jo hyvä määrä ja toivon mukaan nousee jatkossa tasaiseen tahtiin myös Liigaan. Rooba kuitenkin osoitti, että pienestä Virosta voi ponnistaa vieläkin pidemmälle ja tahdonvoimalla uskaltautua jopa Venäjälle pelaamaan. Rima on Rooban toimesta asetettu jälleen korkeammalle.

Nael kummi, RR88! Loodame, et sellest reisist saab midagi suurt.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ennustan 11 ottelun KHL-uraa tehoilla 0+1 (-5). Mielelläni olen väärässä.
Itse odotan jotain joonasnättismäistä. Rooba on isokokoinen jannu, joten ei varmaan fyysisyydestä jää kiinni. Nättisen jatkosta Severstalissa ei oo kuulunu mitään, mut varmasti Pressin ja Stenqvistin tulo auttaa sopeutumaan.

Eiköhän Razinin jengi kouli itsensä taas pudotuspeleihin, jos Rooba, Press ja kumppanit ei floppaa.
 

Pardus

Jäsen
Severstalin päävalmentaja Andrei Razin kertoi haastattelussa, että Rooban palkkaamiseen vaikuttivat maalintekotaito, taistelutahto, positiivinen persoona ja venäjän kielen taito.

Razinilla oli myös hyvät muistot Jokerien ja Severstalin Tallinnassa pelaamasta ottelusta. Kannattaa varmaan Kurrin alkaa jo buukkaamaan Tondiraban jäähallia ensi kaudelle seuraavaan Jokerit - Severstal -otteluun. Tulee nimittäin olemaan niin täynnä kuin koronarajoitukset antavat myöten silloin, kun Severstal ja Rooba siellä seuraavan kerran pelaavat.

Edit. Ja nyt huomasin, että Jokerit puolestaan voi peluuttaa kyseisessä ottelussa Kristjan Kombea.
 
Viimeksi muokattu:

Pardus

Jäsen
Tuore haastattelu KHL:n sivuilla:

 

Pardus

Jäsen
Rooballe hieno startti harjoituskauteen, kun maalitili aukesi heti ensimmäisessä ottelussa tänään Magnitogorskia vastaan. Severstal hävisi ottelun lukemin 6-3.
 

Pardus

Jäsen
Tämän viikonlopun kolme harjoitusottelua enää pelaamatta ennen kauden alkua. Tähän mennessä Rooba on heiluttanut verkkoa neljä kertaa. On ilmeisesti tehnyt muutenkin vaikutuksen joukkueenjohtoon, kun pelaa tänään ykkösketjun laidassa C rinnassaan. Aika huikea temppu parin kuukauden Venäjällä oleskelun jälkeen.

Toivottavasti tahti jatkuu samana runkosarjassa ja mikseipä jatkuisi.
 

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Kuuntelin podcastin eilen illalla. Paljon asiaa mukaan luettuna koko KHL:n tiivistetty kausiennakko.

Tilanne joukkueissa elää eikä Malte Strömvall esim. kuulu enää SKA:n rosteriin, mutta podcast sisälsi kyllä aika mukavasti ydintietoa ja kauden alun näkymiä kaikista joukkueista.

Rooban haastattelu oli mielenkiintoisin osa meikäläiselle. Mieleen jäi erityisesti halu kehittyä pelaajana ja ihmisenä, kuvaukset Severstalin pukukopin tunnelmista ja muutokset siinä viime päivinä, päävalmentaja Razinin keskustelu Rooban kanssa ja kehotukset seurata pikku väkkärä Geraskinia ja pelaaja X:ää, jotka ovat Rooban mielestä taitavia. Hienoa oli kuulla, kuinka Razin oli jakanut pelaajille kynät ja paperia ja pyytänyt heitä valitsemaan kapteeniston. Rooba valittiin varakapteeniksi. Podcastin perusteella Rooba on luonteeltaan johtaja. Hän puhuu venäjää ja toimii myös tulkkina muiden ulkomaalaispelaajien ja venäläisten pelaajien sekä valmennuksen välillä.

Rooba kertoi olevansa vuonna 1993 syntyneenä yksi Severstalin nestoreista. Joukkueen keski-ikä on Eliteprospectsin mukaan 23,92 vuotta.

Täytyypä seurata Rooban ja Severstalin otteita tulevalla kaudella.

Kausi alkaa neljällä kotipelillä. Podcastissa todettiin hauskasti Severstalin olevan tälläkin kaudella valmis puremaan vastustajia nilkkaan. Erityisesti kotikaukalossa joukkue tullee pelaamaan todella hankalaa kiekkoa, tiiviistä puolustuksesta lähtöisin. Muistan vielä Dynamo Moskovan osalta muutaman (viiden?) vuoden takaisen tilaston, jonka mukaan joukkue oli vieraspeleissä menettänyt usean kauden tarkastelussa eniten pisteitä nimenomaan Severstalille.
 

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Adziim... adziiim... we have a goal!
ja hieno maali.

Rooba taitaa olla Severstalin Björninen ja nousee heti seuratuksi ja pidetyksi pelaajaksi uudessa joukkueessaan. Jotakin erittäin kivaa on molemmissa.

Suosittelen kyllä tuota podcastia kaikille. KHL:n kausiennakko ja pisteenä iin päälle Rooban kiehtova haastattelu.
 

Pardus

Jäsen
Kohtuu vaisusti sujui ensimmäinen kuukausi KHL:ssä, mutta hyvin vähäisillä tehoilla on pelannut lähes koko Severstalin joukkue. Toivottavasti huomenna heiluu jälleen verkko, kun Rooba pääsee puolen vuoden tauon jälkeen Suomen maaperälle pelaamaan. Voisin olettaa, että huomenna Jokerien kotiluolassa on myös useampi virolaiskatsoja.
 
Kohtuu vaisusti sujui ensimmäinen kuukausi KHL:ssä, mutta hyvin vähäisillä tehoilla on pelannut lähes koko Severstalin joukkue. Toivottavasti huomenna heiluu jälleen verkko, kun Rooba pääsee puolen vuoden tauon jälkeen Suomen maaperälle pelaamaan. Voisin olettaa, että huomenna Jokerien kotiluolassa on myös useampi virolaiskatsoja.

Severstal on totutusti jengi joka ilotulittelee 4-7 maalia ottelussa. Haha. Huomenna paukkuu sata varmasti.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.97
  • 3.70
  • 3.50
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös