RIP-ketju

  • 2 882 016
  • 11 629

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Aikamoinen pommi siinä mielessä, että lähti näin äkkiä. Ei taida hirveän pitkää aikaa olla viimeisimmästä haastattelusta. Todella suuri palanen suomalaista rock/pophistoriaa ja osaamista taas vähemmän. Rauhaisat levot.
Muistaakseni silloin oli viimeksi haastateltu kun täytti 70 vuotta eli tuossa syksyllä.
 
H

Hidas_ja_kankea

Enpä olisi uskonut Wigwamin 50-vuotis päätöskonsertissa, hänen jo tietäneen sairaudestaan. Bändi ja Pave olivat hyvässä vedossa. Taisi muuten olla viimeinen esiintyminen(?).

Minun muistoni hänestä koostuvat Wigwamin tuottajan tehtävistä ja Rock'n'Roll Bandin kappaleesta "I'm Gonna Roll". Eipä taida löytyä kovempaa solistisuoritusta kotimaiselta rokkirintamalta. Joille ei kappale ole tuttu, kuunnelkaa studioversio kappaleesta.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Tänään soi aamulla radiossa Elämän nälkä. Päähän jäi soimaan. R.I.P.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ilta-sanomat vetää hienosti, uutisessa lukee että Paavo "Pave" Maijanen on kuollut. Oikea nimi tosiaan Pekka Juhani Maijanen.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Nyt tuli Pavelle rauha ja viimeinen matka voi alkaa. Nuo neurologiset sairaudet ovat yhtä saatana sairastajalleen ja ALS sitä eritoten on myös, mutta Pave taisteli loppuun asti sen mikä miehestä lähti ja osallistui noihin tapahtumiinkin viimeisillä voimillaan.

Suuri musiikin monitoimimies, joka lähti ennakkoluulottomasti useisiin projekteihin ja menestyksellä yli genrerajojen. Pidetty ja vaatimaton mies ja erityisesti kovan luokan tason tuottaja minulle. Joskus muistan olleeni Silvennoinen & Maijanen Bandin keikalla ja karisma tuntui salin takalauteille asti, kun päästiin coveroimaan bluesin raskasta osastoa eli Creamia ja vastaavaa, jossa Pave ja Heikki olivat omalla alallaan. Vaihderikas ura, jonka perintönä suomalaiseen musiikkiin jää jo tässä ketjussa mainittuja tunnettuja kappaleita, jotka soivat ikuisesti.

Hattu pois.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pidä huolta!

Voimia Paven omaisille ja ystäville!

I'm Gonna Roll on kyllä yksi mahtavampia Suomirock stygejä.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kevyet mullat Pave Maijaselle. Hieno mies ja muusikko.

Laitetaan tähän Wigwamin Kite. Pavehan lauloi myös Wigwamin levyillä taustoja. Monissa merkittävissä suomalaisen rockin hetkissä Pave ehti olla mukana. Hattu päästä.



 

Outsider

Jäsen
I'm gonna roll on tosiaan timanttia, mutta muuten enemmän itselle tuttu enemmän noista tuottajan jne. hommista. Toki kovia stygejä teki ihan omalla nimelläänkin, vaikka ihan niiden kohderyhmään en ehkä oikein kuulunutkaan. Mieleen on jäänyt vierailu Radio Rockin dj-vieraana ja keskustelu siitä miten häntä on pidetty mulkkuna ja ylimielisenä, kun ei ole lähtenyt mihinkään musiikkiin liittymättömiin kokkisotiin tms. viihdehuttuihin.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
R.I.P. Pave. Parantumaton sairaus, mutta jotenkin vaikutti siltä noissa haastatteluissa, että aikaa olisi voinut hyvinkin olla vielä vuosi tai parikin, mutta nyt kävi näin.

Pavella on todella upea ura takana. Tuo tuottajapuoli on sellainen, mitä harva enää edes muistaa. Mies on ollut todella merkittävä musiikkivaikuttaja rockin saralla, ja ehkä jopa yksi suurimpia Suomessa, ainakin kun huomioidaan monipuolisuus.

Harmi, että Euroviisut menivät aikoinaan miten menivät. Moni muistaa Paven vain tuosta, ja se leimasi miehen turhaan, ja antoi aivan väärän kuvan miehen urasta.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
En yleensä kommentoi näihin RIP-uutisiin, mutta kyllä nyt Paven lähtö koskettaa.

80-luvun "Lähtisitkö" -hitistä lähtien olen diggaillut miehen aikaansaannoksia. Upea säveltäjä, sanoittaja, tuottaja ja musiikkiviihteen moniottelija. Muistokonserttia varrmasti tulossa keväämmällä.

Sama juttu, koskettaa todella syvältä, vaikka osattiinkin odottaa uutista varsin pian. Mainitun listan lisäksi todennäköisesti ehkä taitavin suomalainen pop-rock-muusikko koskaan. Omien sanojensa mukaan osasi soittaa 50-100 eri instrumenttia. Uskomattoman taitava.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Kauniit levot Pavelle. Vähän roikkui jo tämä uutinen ilmassa, vakava sairaus oli vienyt taitavan muusikon nopeasti kalkkiviivoille. Taitava ja monilahjakas mies hän todella oli, ja ennätti touhuta monenlaisen musiikin parissa pitkällä urallaan.

Armottomia ovat ALS:n tapaiset sairaudet, varsinkin silloin kun eteneminen on nopeaa, kuten myös Maijaselle nähtävästi kävi. Näyttävän elämäntyön hän ehti joka tapauksessa tehdä.

Hienoa, että etenkin nuo Wigwamin 50-vuotismuistelot ehdittiin toteuttaa nimen omaan Paven kera, joka tosiaan ehti laittaa kosketuksensa Wigwamin loppuaikojen tuotantoon.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
Pavelle rauhaisat levot, kova gubbe ja sai paljon touhuttua elämänsä aikana. Pari kertaa takahuoneessa jutulle pääsin ja erittäin miellyttävä persoona. Lepää rauhassa.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Pavelle rauhaisat levot, kova gubbe ja sai paljon touhuttua elämänsä aikana. Pari kertaa takahuoneessa jutulle pääsin ja erittäin miellyttävä persoona. Lepää rauhassa.
Minä en koskaan häntä tavannut, mutta mulla oli mielikuva miehestä joka kyllä olisi jutellut jos olisin juttelemaan mennyt. Eli ei vaikuttanut kaverilta, jolla olisi kusi noussut missään vaiheessa liian ylös. Kaikesta päätellen ns. mukava jätkä eli meidän miehiä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kolme kertaa ehdin livenä näkemään, varsinkin Heikki Silvennoisen kanssa soitetut keikat olivat kyllä todella kovia. Uskomaton elämäntyö, musiikki jää elämään. Lepää rauhassa Pave.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itselleni olikin uusi tieto, että Pave on tehnyt tästä version. Alkuperäinen Simon & Garfunkelin biisi on todella hieno, mutta Paven vetokin on todella komea.
Juu. Ja kaikki äänet Paven laulamana. Tämä on kyllä huikea veto. Yksi niistä monista mitkä Pave ehti tehdä...
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Ilta-sanomat vetää hienosti, uutisessa lukee että Paavo "Pave" Maijanen on kuollut. Oikea nimi tosiaan Pekka Juhani Maijanen.
Ei tuo ihan väärässä ole, sillä Pekka Maijanen on käyttänyt taiteilijanimenään myös Paavo Maijasta. Samoin Maija Paavosta.

Itselleni olikin uusi tieto, että Pave on tehnyt tästä version. Alkuperäinen Simon & Garfunkelin biisi on todella hieno, mutta Paven vetokin on todella komea.

Paven covereista itselleni on aina toiminut Esplanadi. Olisiko tämän alkuperäinen esittäjä ollut Hootenanny Trio?
On tuon saattanut joku aikaisemminkin Hootenanny clubilla tai muualla esittää, mutta levylle tuon on kai Hootenanny Trio ensimmäisenä tehnyt. Tosin nimellä Esplanaadi.
Scarborough Fair on sitten satoja vuosia vanha laulu eikä alunperin Simon & Garfunkelin.

Ja itse asiaan: lepää rauhassa Pave Maijanen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös