RIP-ketju

  • 2 869 282
  • 11 593
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Yes-rumpali Alan White 72-vuotiaana. Taituri soitti myös mm. Lennonin Imagine-levyllä
Levot Alan miehelle.

Alan White oli oikein passelissa soittokunnossa vielä 2004, kun Yes vieraili Helsingin jäähallissa ehkäpä legendaarisimmalla kokoonpanollaan Anderson, Howe, Squire, Wakeman ja White. Yhtye oli loistavassa iskussa, ja se konserttilippu toi isosti vastinetta jokaiselle maksetulle eurolle.

White teki noin puolen vuosisadan mittaisen ja erittäin näyttävän uran progen keskiössä. Tätä ei himmennä sekään, että viimeiset vuodet Yesin matkassa kulkenut White ei enää jaksanut kummemmin kapulaa iskeä, kun fysiikka oli kerta kaikkiaan jo lopussa. Lavalla White touhusi loppuaikoina pienen rumpusetin kanssa, samalla kun varsinainen rumpali vastasi itse bisneksestä. Kolikon toinen puoli oli taas se, että White sai olla rumpali, esiintyvä artisti ja ennen kaikkea Yesin jäsen niin kauan, kuin voimia riitti edes vähän. Vasta hetki sitten ehti tulla ilmoitus, ettei Alan White pysty terveysongelmien takia enää jatkamaan Yesin esiintyvässä kokoonpanossa, ja heti perään tulivatkin sitten nämä surulliset uutiset.

Kannattaa tosiaan tsekata YouTubesta tai miksei ihan oikeilta DVD-julkaisuilta vaikkapa Yesin 35-vuotiskiertueen antia. Niiden kautta Whiten ja koko yhtyeen kokemus ja taituruus pääsevät loistavasti esille, ja vuonna 2004 kuvatun aineiston tekninen taso on tietysti huomattavasti parempi kuin mitä Yesin luomisvoimaisimman kauden kuvatallenteilla tapasi yleensä olla. Suosituslistalle ainakin Live in Tsongas.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
RIP Kivikasvoista tuttu Ilkka "Hemming" Lähteenmäki.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF, sympatiapisteet Ässille
Odotettiin tätä tapahtuvaksi kesän aikana, mutta jokunen tunti sitten en tiennyt näin käyvän.

Äsken käytin piikillä rakkaan 14 vuotiaan kissamme Ronjan. Olit ilo perheessämme sen ajan jonka kanssamme vietit. Jahtaa pulskia rottia siellä toisella puolen.. Itkin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät

Voimia suruun! Lemmikin menettäminen on ikävä kokemus, aivan niin kuin muunkin läheisen menettäminen. Itsellä on tuosta kokemusta kun perheemme kissa menehtyi sairauteen 11-vuotiaana ja kyllähän se veti mielen matalaksi.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF, sympatiapisteet Ässille
Voimia suruun! Lemmikin menettäminen on ikävä kokemus, aivan niin kuin muunkin läheisen menettäminen. Itsellä on tuosta kokemusta kun perheemme kissa menehtyi sairauteen 11-vuotiaana ja kyllähän se veti mielen matalaksi.
Kiitoksia viestistäsi! Lohduttaa erityisesti sinulta! Take my word! Ronja tuhkataan ja pääsee takapihallemme. Rouvan ja aikuisen pojan kanssa otettiin pienet napsut muistolle. Uni ei varmaan helpolla tänään tule. Äsken nukutetun veli laihtunut kanssa jonkin verran, joten surutyötä odotettavissa sitä kautta myöskin.
 
Kiitos komplimentista!! Meidän Misu on haudattu perheen kesämökin hulppeisiin maisemiin, jotka olivat Misun mieleen.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Parhaiten Airdashista tunnettu rumpali Ykä. Asuttiin nuorena samoilla kulmilla ja ollaan saman ikäisiä. Kova kannuttaja. RIP.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Isäni maanpäällinen matka tuli tänään (1.6.) päätökseen. Hän hävisi taistelun syöpää vastaan, lähtö oli nopea ja raju, mutta parempi näin. Nyt hän on rauhassa.

Isäukon kanssa puhuttiin paljon urheilusta ja jääkiekosta. Meillä oli tapana aina viestitellä matsien aikana ja kommentoida tapahtumia, mikäli ei katsottu pelejä yhdessä. Semifinaalin ja finaalin aikana ei enää viestejä tullut, kun äijä oli niin väsynyt. Finaalin jälkeen päällimmäisenä mielessä oli suru siitä, että isä olisi varmasti tämän matsin halunnut nähdä.
Kävin eilen katsomassa häntä sairaalassa ja kysyin, mikäli hän jaksoi peliä katsoa. Oli kuulemma toisella silmällä seurannut. Sanoi, että "On se Jukka Jalonen kyllä kova ukko".

Ja seuraavana aamuna isäni nukkui pois. Päästiin vielä viimeisen kerran vielä kommentoimaan peliä.

Lepää rauhassa isä. Kiitos kaikesta mitä opetit, tiedän että sinun on nyt parempi olla.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Mansaaren ajot vaativat jälleen uuden uhrin. 29-vuotias Mark Purslow menehtyi ulosajossa harjoituksissa. Hän oli Wikipedian mukaan kaikki luokat mukaan laskettuna jo 261:s kuolonuhri. Mansaaren moottoripyöräkilpailuja on järjestetty vuodesta 1907 lähtien. Edellisestä kuolemasta ehtikin vierähtää (koronan vuoksi peruttujen kisojen ansiosta) jo kolme vuotta.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko

Olin joskus teininä (oisinko ollu 14 tai 15v ) faijan mukana työreissulla ja nähtiin ajot.
Onhan se ihan vammanen rata ja ei tuu yllätyksenä, että siellä sattuu.
No, jos joku on joskus kattellu dokkaripätkiä Eltsusta tai Ruissalon ajoista (Ruissalossa), niin saa kuvan aiheesta.
Ja ei se Imatran ajojen ratakaan ihan nykynormeja täyttäis.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Isäni maanpäällinen matka tuli tänään (1.6.) päätökseen. Hän hävisi taistelun syöpää vastaan, lähtö oli nopea ja raju, mutta parempi näin. Nyt hän on rauhassa.
Osanottoni veli @Loorz15 !! Syöpä on pirullinen vastus ja omiakin ystäviä/läheisiä on sen edessä joutunut antautumaan. Viimeksi reilu vuosi sitten, kun Torontossa asuvan ystäväni kanadalainen isä menehtyi keuhkosyöpään äkillisesti 63-vuotiaana. Kyseessä oli aivan loistava tyyppi, jonka kanssa pystyi juttelemaan kaikesta taivaan ja maan väliltä, lätkä tietenkin oleellisesti mukaan lukien. Lähtö tuli hänellekin todella nopeaa, syöpädiagnoosista ei ollut kovinkaan kauaa ja MM-kisoistakin kerettiin vielä rupattelemaan, kunnes hänen tilansa äkillisesti ennen finaalia romahti ja hän nukkui pois. Pala isääsi kulkee kuitenkin aina mukanasi muistoissa ja kaikessa siinä, mitä hän on sinulle opettanut.

Oli kuulemma toisella silmällä seurannut. Sanoi, että "On se Jukka Jalonen kyllä kova ukko".
Kuulostaa, että loppuun asti isäsi teki hyviä havaintoja pelistä ja keskittyi olennaiseen. Olen aivan samaa mieltä Jalosesta.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Osanotot täältäkin ja voimia veli @Loorz15 . Täällä myös oma isoäitini saanut vaikean syöpädiagnoosin pari päivää sitten, ikää 82 vuotta. Yhden isovanhemman yli 10 vuotta jo sitten raskaan syöpätaistelun johdosta menettäneenä fiilikset ovat aika mietteliäät ja ikävällä tavalla tutut tällä hetkellä.
 
ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
No, jos joku on joskus kattellu dokkaripätkiä Eltsusta tai Ruissalon ajoista (Ruissalossa), niin saa kuvan aiheesta. Ja ei se Imatran ajojen ratakaan ihan nykynormeja täyttäis.
Noilla kolmella nyt ei ole mitään tekemistä Mansaaren TT-ajojen kanssa. Yli 300 km/h vedetään huonokuntoista ja kapeaa katurataa. Voisi sanoa että kisa vedetään täysin sokkona

Nyt 261 kuolonuhri, montako oli Suomessa yhteensä?
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Noilla kolmella nyt ei ole mitään tekemistä Mansaaren TT-ajojen kanssa. Yli 300 km/h vedetään huonokuntoista ja kapeaa katurataa. Voisi sanoa että kisa vedetään täysin sokkona

Nyt 261 kuolonuhri, montako oli Suomessa yhteensä?
Onhan tuo Mansaaren rata ihan omaa luokkaansa:
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Noilla kolmella nyt ei ole mitään tekemistä Mansaaren TT-ajojen kanssa. Yli 300 km/h vedetään huonokuntoista ja kapeaa katurataa. Voisi sanoa että kisa vedetään täysin sokkona

Nyt 261 kuolonuhri, montako oli Suomessa yhteensä?
Ai. No ei sitten.
Koitin asetella ajatukseni niin, että eihän niillä mitään yhteistä ole, vaan kisataan ihan käsittämättömässä paikassa. Koitin ilmeisen epäonnistuneesti verrata johonkin, mitä olen nähny.
Kuolonuhreja en myöskään vertaillu. Mutta se siitä.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
@Loorz15 Otan osaa. Voimia surutyöhön.

Osanottoni veli @Loorz15 !! Syöpä on pirullinen vastus ja omiakin ystäviä/läheisiä on sen edessä joutunut antautumaan. Viimeksi reilu vuosi sitten, kun Torontossa asuvan ystäväni kanadalainen isä menehtyi keuhkosyöpään äkillisesti 63-vuotiaana. Kyseessä oli aivan loistava tyyppi, jonka kanssa pystyi juttelemaan kaikesta taivaan ja maan väliltä, lätkä tietenkin oleellisesti mukaan lukien. Lähtö tuli hänellekin todella nopeaa, syöpädiagnoosista ei ollut kovinkaan kauaa ja MM-kisoistakin kerettiin vielä rupattelemaan, kunnes hänen tilansa äkillisesti ennen finaalia romahti ja hän nukkui pois. Pala isääsi kulkee kuitenkin aina mukanasi muistoissa ja kaikessa siinä, mitä hän on sinulle opettanut.

Kuulostaa, että loppuun asti isäsi teki hyviä havaintoja pelistä ja keskittyi olennaiseen. Olen aivan samaa mieltä Jalosesta.

Osanotot täältäkin ja voimia veli @Loorz15 . Täällä myös oma isoäitini saanut vaikean syöpädiagnoosin pari päivää sitten, ikää 82 vuotta. Yhden isovanhemman yli 10 vuotta jo sitten raskaan syöpätaistelun johdosta menettäneenä fiilikset ovat aika mietteliäät ja ikävällä tavalla tutut tällä hetkellä.
Kiitos osanotoista ja kauniista sanoista. Kyllä tämä pahalta ja vähän epäreilulta tuntuu. Ei sitä olisi osannut uskoa, että 25-vuotiaana joutuu oman isänsä hyvästelemään.

Ja voimia myös sinulle ja isoäidillesi @Steril !
 
Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Kiitos osanotoista ja kauniista sanoista. Kyllä tämä pahalta ja vähän epäreilulta tuntuu. Ei sitä olisi osannut uskoa, että 25-vuotiaana joutuu oman isänsä hyvästelemään.
@Steril !
Osanottoni sinulle ja muillekin läheisensä menettäneille.

Oma isäni lähti syövän takia ollessani 22v. Pidin siskoni kanssa häntä kädestä kiinni kun hän kuoli. Siskoni oli 17v silloin.

Isäni kuoli munuaissyöpään ja kävi ilmi, että hänen toinen munuaisensa ei ollut toiminut ikinä. Olen itse 2v päästä saman ikäinen kuin isäni ensimmäisen kerran sairaalaan joutuessaan. Isäni ei ollut käytännössä ikinä kipeä kuten en minäkään. Munuaissyöpä ei nyt ole periytyvää tyyppiä, mutta kyllä tuo vähän itseänikin arveluttaa, kun työssäni olen syöpien asiantuntija eli tiedän ettei tuohon ole varmasti toimivaa hoitoa tai lääkettä.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Ai. No ei sitten.
Koitin asetella ajatukseni niin, että eihän niillä mitään yhteistä ole, vaan kisataan ihan käsittämättömässä paikassa. Koitin ilmeisen epäonnistuneesti verrata johonkin, mitä olen nähny.
Kuolonuhreja en myöskään vertaillu. Mutta se siitä.
70-luvun Imatran ja Pyynikin ajot livenä nähneenä, kyllä noilla ihan selkeitä yhtymäkohtia Man-saaren ajoihin on.
Kaikki ajetaan kapeilla katuradoilla, joissa suoja-alueet, ym. rengasvallit ja pehmusteet pääosin puuttuvat sekä päällysteen pinta ei ole ihan moottorirataluokkaa ja kyllä ainakin Imatralla huippunopeudet nousivat ihan moottoriradalla verattaviin lukemiin.
Toki, Man-saaren "rata" on pitkä, pomppuinen ja kapea kiviaitoineen ja korkeuseroineen, mikä luo siitä selvästi haastavamman noihin em. Suomessa käytettyihin katuratoihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös