Red Star Kunlun 2016–2017

  • 55 317
  • 140
Ainakin seuran KHL- taival alkoi hyvissä merkeissä kun avauspelissä kaatui Amur vieraissa 1-2. Voittomaalin laukoi sama pelaaja joka teki seuran ensimmäisen maalin virallisessa ottelussa pre- seasonilla, eli Tuukka Mäntylä.

Kun katsoi tuota Kunlunin kokoonpanoa niin pari ensimmäistä ketjua ovat ihan KHL- tasoa, mutta materiaaliltaan joukkue ei ole mitenkään valtavan leveä. Näitä pienimaalisia voittoja uskon että kauden aikana tulee kuitenkin vielä lukuisia maalivahtipelin ja hyvän puolustuksen kautta.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ihan kuin Kunlunilla olisi ollut kokoonpanossa vain neljä kiinalaista. Eikös niitä kuitenkin viisi pitänyt olla? Vai enkö vain huomannut jotakuta?

Ja ei ne peliajatkaan kovin suuria näillä kavereilla (yllättäen...) ollut: yhdellä viitisen minuuttia, kahdella reilu kolme ja viimeinen ei kentälle päässytkään.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Kunlun voitti Vladivostokin vissiin 6-3? Ei huonompi startti
Ei todellakaan ja erittäin mielenkiinnolla on meikäläinen kyllä seuraillut kiinalaisjoukkueen starttia KHL:ssä. Voihan se olla, että joukkueella on vain tuollainen honeymoon-startti kaudelle, mutta hienoa joka tapauksessa, että peli kulkee ja varsinkin suomalaisten tehoilut kahdessa ensimmäisessä pelissä lämmittävät mieltä!

Amur Khabarovsk - Kunlun Red Star 1-2
Tuukka Mäntylä 1+0=1, +1, 0 PIM

Kunlun Red Star - Admiral Vladivostok 6-3
Anssi Salmela 2+1=3, 0, 0 PIM
Tuukka Mäntylä 1+0=1, 0, 0 PIM
Max Wärn 2+1=3, +1, 0 PIM
Miika Lahti 0+3=3, +1, 0 PIM
Tomi Karhunen 19/22

Enpähän muuten ollut hoksannut, että kuinka paljon mielenkiintoisia ja tuttuja nimiä maailmalta Kunlunissa oikein pelaakaan. Suomalaisten lisäksi riveistä löytyvät siis mm. Chad Rau (tämän jopa muistin), rapian 700 NHL-pelin kokemuksen omaava Alexei Ponikarovsky, Sportin toissakauden maalitykki Damien Fleury (ei ole vielä päässyt tekemään debyyttiään), ikuiseksi huippulupaukseksi leimaantunut Alexandre Picard.. Ihan mielenkiintoista seurata mitenkä herroilla lähtee kulkemaan tuolla suunnassa.
Ihan kuin Kunlunilla olisi ollut kokoonpanossa vain neljä kiinalaista. Eikös niitä kuitenkin viisi pitänyt olla? Vai enkö vain huomannut jotakuta?

Ja ei ne peliajatkaan kovin suuria näillä kavereilla (yllättäen...) ollut: yhdellä viitisen minuuttia, kahdella reilu kolme ja viimeinen ei kentälle päässytkään.
Tuossa kauden toisessa ottelussa ei tainnut pelata kuin kaksi kiinalaista: (D) Zach Yuen 07:29 sekä (F) Rudi Ying 05:19. Ihan mielenkiintoista olisi tietää, että miksi näin ja mikä pykälä mahdollistaa tälläisen sääntöjen kiertämisen?
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks

Onko näistä mitään tilastoa, että kuinka paljon nyt koko kaudella on kiinalaiset pelanneet peliminuutteja?
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Onko näistä mitään tilastoa, että kuinka paljon nyt koko kaudella on kiinalaiset pelanneet peliminuutteja?
Kunlun pelannut vasta siis kaksi ottelua ja kiinalaisten tilastot ja peliajat:

(G) Shengrong Xia - 0 Kertaa kokoonpanossa

(D) Zach Yuen (CHI/CAN)
vs. Amur - 0+0=0, 0, 0 PIM (05:12)
vs. Admiral - 0+0=0, 0, 0 PIM (07:29)

(F) Guanhua Wang (CHI/USA)
vs. Amur - 0+0=0, 0, 0 PIM (00:00)
vs. Admiral - EI KOKOONPANOSSA

(F) Tianxiang Xia
vs. Amur - 0+0=0, 0, 0 PIM (03:33)
vs. Admiral - EI KOKOONPANOSSA

(F) Rudi Ying (CHI/USA)
vs. Amur - 0+0=0, 0, 0 PIM (03:17)
vs. Admiral - 0+0=0, 0, 0 PIM (05:19)
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Kunlun pelannut vasta siis kaksi ottelua ja kiinalaisten tilastot ja peliajat:

Kiitos. Yhteensä siis tuollaiset 25 minuuttia vajaasta 600 peliminuutista on mennyt kiinalaisille pelaajille. Mielenkiintoista seurata mihin suuntaan tuo peluuttaminen lähtee etenemään, kun ei tuosta oikein ainakaan vähentää voi peliaikaa.
 
jjoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Twitterissä tuosta oli joku aika sitten juttua ja siellä Viasatin selostaja Tero Kainulainen tiesi kertoa, että tuo sääntö menee nimenomaan niin, että pelaavassa kokoonpanossa ei tarvitse olla viittä kiinalaista vaan ne täytyy sisältyä ykköskokoonpanoon, joka on KHL:ssä rajattu 25 pelaajaan. Eli mihkään farmiin heitä ei voi haudata, vaan pitää olla mukana tuossa ykkösjoukkueessa muttei tarvitse kaikkia samaa aikaa peluuttaa.

Luulisin myös, että nuo Järvisen ja Pihlströmin siirrot Kunluniin kaatuivat tai ainakin ovat hidastuneet juuri tämän vuoksi. KHL-tilastojen mukaan Kunlunissa on pelannut tällä kaudella 24 eri kenttäpelaajaa ja sen lisäksi on tuo kiinalainen kolmosmaalivahti eli käytännössä kokoonpanon pitäisi olla täysi. Kun kiinalaisia ei voi dumpata mihkään farmiin tai lainalle, niin oven pitäisi käydä myös ulospäin muiden pelaajien osalta että voivat uusia pelaajia hankkia. Tämä toki pelkkää omaa arvailua, mutta nämä johtopäätökset niillä tiedoilla mitä KHL:n kokoonpanosäännöistä on tiedossa.

Edit. Ja lisätään sen verran, että ei ole mitään käsitystä vaikuttaako juonioripelaajat tuohon kokoonpanorajoitukseen. Pelaavassa kokoonpanossahan riittävän nuoret kaverit menevät extrana.
 
Viimeksi muokattu:

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
KHL-tilastojen mukaan Kunlunissa on pelannut tällä kaudella 24 eri kenttäpelaajaa ja sen lisäksi on tuo kiinalainen kolmosmaalivahti eli käytännössä kokoonpanon pitäisi olla täysi. Kun kiinalaisia ei voi dumpata mihkään farmiin tai lainalle, niin oven pitäisi käydä myös ulospäin muiden pelaajien osalta että voivat uusia pelaajia hankkia. Tämä toki pelkkää omaa arvailua, mutta nämä johtopäätökset niillä tiedoilla mitä KHL:n kokoonpanosäännöistä on tiedossa.

Kylläpä kuulostaa hankalalta yhden joukkueen pelaaminen. Ettei menisi jo säädöt vähän yli... ei luulisi, että lainaamani lauseet kertovat yhdestä jääkiekkojoukkueesta. Kyllähän se tietty pysyvyys olisi myös plussaa.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa, HPK, symp. Haukat, divarit
Enpähän muuten ollut hoksannut, että kuinka paljon mielenkiintoisia ja tuttuja nimiä maailmalta Kunlunissa oikein pelaakaan. Suomalaisten lisäksi riveistä löytyvät siis mm. Chad Rau (tämän jopa muistin), rapian 700 NHL-pelin kokemuksen omaava Alexei Ponikarovsky, Sportin toissakauden maalitykki Damien Fleury (ei ole vielä päässyt tekemään debyyttiään), ikuiseksi huippulupaukseksi leimaantunut Alexandre Picard.. Ihan mielenkiintoista seurata mitenkä herroilla lähtee kulkemaan tuolla suunnassa.

Nyt kun sanoit niin niimpä tosiaan pelaakin. Raun ja Fleuryn tapasin kun joukkue oli Tikkurilassa mutta AP:itä en edes muistanutkaan. Toivottavasti joukkue pystyy haastamaan noita kärkijoukkueitakin ettei tarvitse lukea kun tuli pataan SKA:lta 0-7 tms. Odotan innolla joukkueen Helsingin vierailua
 
HankMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks
Eipä taida Shanghaissa kiekko napata. Neftehimikkiä vastaan huimat 550 katsojaa.
Saa nähdä kiinnostaako Pekingissä yhtään enempää, kun siellä kotihalli valmistuu.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Nyt kiinalaiset ovat pelanneet yhteensä 12:37 minuuttia per ottelu, josta pakki Zach Yuen on pelannut aika tasan puolet. Vain kolme kiinalaista on saanut minuutteja tässä vaiheessa kautta.

Muut kiinalaiset eivät mahtuisi edes Mestiksessä yhdenkään joukkueen pelaavaan kokoonpanoon, vain 0,35 pisteen keskiarvolla ECHL:ää pelannut Yuen saisi peliaikaa.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Toi Yuen oli pelimies ainakin sen Keravalla pelatun matsin perusteella. En uskonut kinuskiksi ennen kun näin todisteeksi lärvin riittävän läheltä. Viettänyt pakosti lapsuutensa jossain sellaisessa maassa jossa lajia harrastetaan, ts. ei satavarmasti ole oikea kinuski vaikka kiinalainen nimi ja ulkonäkö onkin.
 
Katto

Jäsen
Eipä taida Shanghaissa kiekko napata. Neftehimikkiä vastaan huimat 550 katsojaa.
Saa nähdä kiinnostaako Pekingissä yhtään enempää, kun siellä kotihalli valmistuu.

Onkohan Kiinassa samanlaista yleisömäärä kusetusta kun suomessa. Jos on, niin paljonkohan siellä oikeasti on ollut väkeä.
 
jjoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Eli Joonas Järvinen ja Linus Videll Kunlunin paitaan. Huonompia uutisia sen sijaan se, että Eetu Pöysti on ilmeisesti loppukauden sivussa loukkaantumisen vuoksi. Lisäksi Kunlun Red Star on ilmoittanut saaneensa farmiseuran HK Harbinista, joka on ilmeisesti Kiinan omassa sarjassa pelaava joukkue. Tämän myötä myös Kunlunin rosterissa on enemmän tilaa, kun voivat farmiseuraa hyödyntää. Olikohan 10 pelaajaa muistaakseni määrä, joka saa periaatteessa olla farmissa tuon 25 pelaajan päärosterin lisäksi. Toki en tiedä sitten, laitetaanko ketään muita kuin kiinalaisia tuonne oikeasti pelaamaan kun ei taida tasoltaan oikein tarjota mitään haastetta muille pelaajille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös