Rasmus Ristolainen – akatemian jalokivi

  • 143 407
  • 310

Rosvoroope

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oma ketju tällekkin pojulle. Reilut 6 minuuttia jää-aikaa liigadebyytissään, eikä mielestäni tarvitse hävetä esitystään. Kerran jopa ylivoiman aikana kentällä. Taisi kaikki vaihdot tosin pelata ensimmäisessä erässä. Leikkisästi saadaan tästä käännekohta Tepsin pelille, kun siinä vaiheessa johdettiin vielä 1-0 peliä.

Isokokoinen kaveri, joka tarvitsee ripauksen iän mukanaantuomaa voimaa. Kiekollista varmuutta paha lähteä vielä ekan pelin jälkeen arvioimaan, mutta syötöt löysi lapaan ihan hyvällä prosentilla. Tosiaan fyysisesti vielä raakile, mutta sen ehkä pystyy vielä antamaan anteeksi 16-vuotiaalta puolustajalta. Rightin kätisyys vielä antaa lisää variaatioita. Kelpo debyytti, sanoisin!
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse odotan Ristolaisesta ihan seuraavaa huippupakkia Tepsiin ja miksei myös ihan kansainvälisellekin tasolle. Yhtään peliä en ole nähnyt tämän iltaista lukuun ottamatta, mutta ymmärtääkseni Rasmus on oman ikäluokkansa parhaita pakkeja ja junnumaajoukkueistakin tuttu. Raamit ainakin on kohdallaan. 16-vuotiaana lähes 190 senttiä on myös aikamoinen haaste liikkuvuuden säilyttämisen ja kehittämisen kannalta. Toivottavasti kärsivällisyyttä löytyy sekä pelaajalta että Tepsiltä eikä päästetä nuorukaista muille maille.

Tämäniltainen peli ja varmaan mahdolliset tulevat pelit ovat uran kannalta aika muodollisuuksia. Varsinkin pakille hyppy junnuista liigaan 16-vuotiaana on liikaa vaadittu. Kattellaan rauhassa.
 

Touho

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Suomi, Minnesota
Voisi hieman nostaa ketjua ylös, nyt kun Ristolainen pelasi varsin hyvän Ivan Hlinka- turnauksen. Ross MacLean mm. valitsi Ristolaisen omaan kisojen tähdistökentälliseen. Pientä kuvaa millaisesta kaverista on kyse:

http://www.thehockeynews.com/articles/41557-.html

Minkälaisina näette Ristolaisen mahdollisuudet päästä ensin liigajoukkueeseen TPS:n kuuden pakin joukkoon ja minkälaiset ovat Ristolaisen mahdollisuudet päästä alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin? Alle 18-vuotiaiden kisoissa Ristolainen on Suomen selvä ykköspakki Määtän ohella, mikäli Määttä kisoihin saapuu.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Minkälaisina näette Ristolaisen mahdollisuudet päästä ensin liigajoukkueeseen TPS:n kuuden pakin joukkoon ja minkälaiset ovat Ristolaisen mahdollisuudet päästä alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin? Alle 18-vuotiaiden kisoissa Ristolainen on Suomen selvä ykköspakki Määtän ohella, mikäli Määttä kisoihin saapuu.

Uskoisin että RR saa peliaikaa vasta sitten kun joku runkopakki loukkaantuu tai pelaa niin huonosti että joutuu poppariosastolle. Ristolaisella on lähtökohtaisesti kova työ syrjäyttää joku porukasta Mojzis, Tuominen, Raboin, Seppänen, Vittasmäki tai Viitanen. Sitten on vielä Huczkowski mutta hänen paluustaan ei ole mitään takeita.

Eli RR saa varmasti jossain vaiheessa vastuuta tavalla tai toisella ja jos onnistuu vakuuttamaan valmennusjohdon jossain määrin niin miksei nousisi myös vakiokokoonpanoon. Seuraavalla kaudella sitten TPS:n ykköspakki!
 
Suosikkijoukkue
TPS, LA Kings
Uskoisin että RR saa peliaikaa vasta sitten kun joku runkopakki loukkaantuu tai pelaa niin huonosti että joutuu poppariosastolle. ...

...Seuraavalla kaudella sitten TPS:n ykköspakki!

Tämä on omasta mielestäni vähän ehkä valitettavakin tosiasia. Itse haluaisin antaa kaverille paljon vastuuta, en ehkä vielä ykköspakin paikkaa, mutta ehdottomasti pelaavaan kokoonpanoon + yv ajat päälle. Ei sitä kenellekkään tietenkään toivo, että pelaisi huonosti mutta kyllä mielestäni Ristolainen ansaitsisi pelata SM-Liigaa, vaikka sen kustannuksella, että joku loukkaantuu tai pelaa surkeasti. Toivoisin, että pääsisi nyt edes puolet sarjasta pelaamaan, muuten sitten, vaikka siellä A-junnujen peleissä.

Ehdottomasti kuitenkin niin kuin Mas@ sanoi, ensi kaudella kyllä selvä ykköspakkipari Vittasmäen kanssa!

...minkälaiset ovat Ristolaisen mahdollisuudet päästä alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin? Alle 18-vuotiaiden kisoissa Ristolainen on Suomen selvä ykköspakki Määtän ohella, mikäli Määttä kisoihin saapuu.

Luulen, että voi päästä U20 kisoihin, mutta tuskin mihinkään isoon rooliin. Varsinkaan, jos mies ei saa Liigapelejä alle, niin 1-2 pakkipari ei tule olemaan Ristolaisen paikka. U18 kisoissa, kuten sanoit, niin on selvä ykkösparin mies Määtän kanssa.

Toivon, että RR onnistuisi kunnolla murtautumaan liigajengiin, voittaisi vuoden tulokas palkinnon, pelaisi hyvät U18 kisat, josta olisi hyvä jatkaa ensi kaudelle!
 

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minkälaisina näette Ristolaisen mahdollisuudet päästä ensin liigajoukkueeseen TPS:n kuuden pakin joukkoon ja minkälaiset ovat Ristolaisen mahdollisuudet päästä alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin?

Ristolainen on Tepsin pakkirankingissa tällä hetkellä 7. tai 8. puolustaja riippuen siitä, lasketaanko sairaslistalla oleva Huczkowski mukaan vai ei. Luulen silti, että Ristolainen tulee nyt alkavalla kaudella pelaamaan ennalta määräämättömän määrän otteluja edustuksen puolella. Tässä vaiheessa on kuitenkin aivan mahdoton arvioida edes suuruusluokkaa missä pelimäärissä se liikkuu.

Maajoukkueen näkökulmasta lienee alle 18-vuotiaiden kisat Ristolaiselle sopivin koitos. Mikäpäs sen mukavampaa jos mahtuisi alle 20-vuotiaiden rinkiinkin mutta en oikein näe sitä vielä tällä kaudella mahdollisena. Pääsy alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin vaatisi enemmän kovempia otteluita kuin mitä nyt Ristolaiselle on junioripuolella tarjota.
 

Rosvoroope

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mun näkemissä otteluissa Ristolainen on ollut Tepsin pakiston parhaimmistoa yhdessä Timo Seppäsen kanssa. Ilahduttava uutinen Ristolaisen kehityksen kannalta oli myös Viitasen try-outin loppuminen ilman sopimusta. Tietenkään en ole iloinen siitä, että Viitanen jäi työttömäksi, mutta paikka pitää ansaita. Hyvää jatkoa sinne, mihin ikinä matkaakaan.

Puheet siitä, että kausi Mestiksessä tai a-junnuissa tekisi tässä kohdin hyvää Rasmukselle, voi mun puolesta unohtaa. Kyseessä on lupaus, joka tullaan varaamaan luultavasti ensimmäisellä tai toisella kierroksella NHL:ään. Miksei saman tien vastuuta SM-liigassa, kun siihen kaverin taso ainakin harjoituspelien perusteella riittää? Toki jos ei otteet ole liigakelpoisia kun kausi pyörähtää käyntiin, siinä kohtaa tietysti Mestis ja a-junnut on luonteva vaihtoehto. Mutta niinkauan kun junnu pysyy pelissä hyvin mukana, kovimpia mahdollisia pelejä vaan alle. Kehitys tuskin ainakaan hidastuu sitäkautta.
 

-JH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miksei saman tien vastuuta SM-liigassa, kun siihen kaverin taso ainakin harjoituspelien perusteella riittää? Toki jos ei otteet ole liigakelpoisia kun kausi pyörähtää käyntiin, siinä kohtaa tietysti Mestis ja a-junnut on luonteva vaihtoehto. Mutta niinkauan kun junnu pysyy pelissä hyvin mukana, kovimpia mahdollisia pelejä vaan alle. Kehitys tuskin ainakaan hidastuu sitäkautta.

Ristolaisella on liike ja kiekollinen pelaaminen todella hyvällä mallilla varsinkin kun katsoo kaverin ikää, laukaus paranee vielä ja pelikäsitys kokemuksen myötä. Sanoisin että ainoa asia minkä vuoksi Rasmusta ei voi noin vaan heittää mihin vaan pariin on se tosiasia että nuorukaisen fysiikka ei ole sellaisella tasolla jolla kiekkoja riistetään illasta toiseen. Ilman muuta pelejä alle mutta mielellään siten että pelaavat vaikka Palmrothin kanssa vuorotellen tai jotain tollasta, katsotaan nyt miten kausi lähtee kaksikolla kulkemaan.

Ristolainen ei ole vielä pääkopaltaan niin valmis että hän voisi Kiprun tapaan hoidella puolustustoimet pelkästään oikein sijoittumalla. Kokonsa puolesta Ristolaisesta voisi odottaa tulevan jopa Vatasta kovempi pelaaja, kyseessä on kuitenkin yksi koko maailman kovimmista pakeista omassa ikäluokassaan.

Ei missään nimessä enää A-junnujen pelejä, Mestistä sitten jos Liiga tuntuu vielä liian kovalta koululta.
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Piste per peli tahdissa mennään ja todella hyvä esitys nuorelta pojalta. Ei mitään epäselvyyttä etteikö kaverin kuuluisi pelata liigassa. Esim. Seppänen voisi opetella sitä viivapelaamista Rasselta.
 

FiFi93

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Česká republika
Oli kylla hyva peli tanaan Rasmukselta kuten Virtakin lehdistotilaisuudessa totesi, Ristolainen oli tanaan TPSn paras puolustaja. Kiva nahda kun tuon ikainen parjaa noin hyvin.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ristolainen on joukkueen harvoja onnistujia ollut. Tietysti omassa päässä ja fyysisessä pelissä jää vielä kun lihaa ei vielä tarpeeksi ole, mutta potentiaali on huikea ja pystyy hyvään kiekolliseen peliin. Rohkeasti vain liigapelejä Rasmukselle alle niin kehitys käyrä jatkuukin pystysuoraan. Tästä junnusta meidän pitää pitää kiinni!
 

shutout

Jäsen
Ristolainen on tällä kaudella näkemissäni harjoitus- ja SM-liigaottelussa ollut fyysisempi kuin moni muu tepsiläinen. Kaveri hakee taklauksia ja pitää maalinedustan puhtaana. Varmaa pelaamista kaikin puolin, muutama upea katko. Onko Ristolaiselle annettu normaalisti ylivoimavastuuta? Ihan sama, todennäköisesti TPS:n ykköspakki kevään puolella.
 

Akuma82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, VG-62
Ristolainen on tällä kaudella näkemissäni harjoitus- ja SM-liigaottelussa ollut fyysisempi kuin moni muu tepsiläinen. Kaveri hakee taklauksia ja pitää maalinedustan puhtaana. Varmaa pelaamista kaikin puolin, muutama upea katko. Onko Ristolaiselle annettu normaalisti ylivoimavastuuta? Ihan sama, todennäköisesti TPS:n ykköspakki kevään puolella.

Rasmus pelasi eilen omasta mielestä aika paljonkin ylivoimaa. Useamman kerran olivat Seppäsen kanssa viivalla. Sielläkin toiminta erittäin hyvää. Laukaus ehkä saisi lähteä vähän nopeammin, koska nyt joutui useamman kerran turvautumaan löysähkään rannelaukaukseen, kun ensin lämärin lataaminen kesti liian kauan.

Toisaalta ottelun lopussa ylivoimalla pelatessa kiekko pysyi hyvin viivan tuntumassa lavassa ja syötöt ja syöttöjen haltuunotot olivat varmoja. Samalla ylivoimalla sitten taas Seppänen useamman kerran epäonnistui syötön vastaanottamisessa ja päästi kiekon omaan päähän. Liekkö sitten pompannut joka kerta yli lavan, mutta jostain syystä Rasmuksella se kiekko pysyi siniviivan oikealla puolella.

Erittäin otettu olen kaverin otteista ja tähän mennessä annetuilla näytöillä olisi miehellä omasta mielestä paikka ykkösparissa. Niinkuin joku jo aiemminkin sanoi, niin tämä tosin on joukkueen kannalta erittäin huono merkki, jos 16 -vuotiaalla nuorukaisella on selkeästi parempi ote peliin ja pelitapaan, kuin monella muulla satoja ammattilaisotteluita pelanneilla pakeilla.
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Seuraavassa pelissä RR55:lla on kultakuuppa. Pientä munkkia siinä toisessa maalissa, mutta kaikki lasketaan. On meillä kohtalainen jalokivi tosiaan hallussa.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Vaikkei olisi tehnyt yhtään maalia niin silti upea esitys. Ei omiin silmiini yhtään virhettä ja pääasiassa todella järkeviä ratkaisuja sekä ajeli myös miestä seinälle mukavasti. Pekkahan antoi ansaitusti reilusti vastuuta Rasmukselle, 18.42.

Vihdoinkin tällainen superlupaus meillä Tepsissä!!
 

12961

Jäsen
Seuraavassa pelissä RR55:lla on kultakuuppa. Pientä munkkia siinä toisessa maalissa, mutta kaikki lasketaan. On meillä kohtalainen jalokivi tosiaan hallussa.

Kaveri on nyt jo varmaotteinen ja Mörkö-Kiprusoffmaista jäätävää rauhallisuutta pystyi myös paikoin esittämään. 16-kesäisenä oman pään peli on varsin vakuuttavaa ja kehittyy kehittymistään. Virheitäkin toki tuli, mutta huomattavan vähän, karkein virhearvio tuli kun Marjamäen olisi voinut ottaa 2.erässä paremmin ja välttää näin Leen vapaan tekopaikan.

Viivapelaaminen rauhallista ja hyvää. Kuti kohtuullinen. Liike kokoisekseen erinomaista. Pari kivaa niittiä jakoi myös.

Ei Ristolaisesta Nummelinia/Vatasta tätä menoa tule, vaan paljon monipuolisempi puolustaja.
 

Samurai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS (+sympatiat muille turkulaisseuroille)
Jeps, aivan huikee pelaaja on tosiaan kyseessä noin nuoreksi kaveriksi. Ja eikös asiat ole vielä niin että Ristolainen ei ole vielä ensi kesänä varauskelpoinen (syntynyt lokakuun lopulla), joten jos toimistolla ei tehdä samaa mokaa kuin J.Järvisen suhteen niin saadaan hyvällä tuurilla nauttia kaverin kehityksen seuraamisesta vielä ensi kausikin?
 
Suosikkijoukkue
TPS
Jeps, aivan huikee pelaaja on tosiaan kyseessä noin nuoreksi kaveriksi. Ja eikös asiat ole vielä niin että Ristolainen ei ole vielä ensi kesänä varauskelpoinen (syntynyt lokakuun lopulla), joten jos toimistolla ei tehdä samaa mokaa kuin J.Järvisen suhteen niin saadaan hyvällä tuurilla nauttia kaverin kehityksen seuraamisesta vielä ensi kausikin?

Ristolaisella näyttäisi olevan soppari 2014 asti. Lienee kuitenkin kaikille järkevää, että palkka tarkistetaan mikäli otteet ja kehitys jatkuvat tällaisina.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Pakko kompata muita ja sanoa, että kovan luokan pelimies jo nyt kyseessä ja kostajamaista rauhallisuutta tuossa pelaamisessa on. Ikäisekseen jättänyt turhat höntyilyt pois ja pelaa varmahkoa puolustuspeliä, jossa vielä virheitä tulee, mutta myös tulee onnistumisia -> ruokkii itseluottamusta.

Peliaikaa lisää vaan Ristolaiselle näillä otteilla, tästä junnusta on vielä kasvamassa kova takalinjojen luuta, mistä pidetään kiinni Tepsissä!

Go RR55!
 
Suosikkijoukkue
Jokerit & Rälläkädet.
Anteeksi jo etukäteen tämä vieraisiin huutelu, mutta on pakko tulla hehkuttamaan tätä kyseistä kaveria.

Katsoin tämän päivän ottelun telkkarista ja omaan silmään osui hyvinkin usein numero 55. Osittain se ehkä johtui juurikin siitä, että katsoin ottelua osittain vain tämän kaverin takia, mutta siitä huolimatta yllätyin erittäin positiivisesti. Todella kypsää pelaamista vasta 16v kaverilta! Yhtään selkeää virhettä en nähnyt kaverin tekevän ja sitävastoin oikeita ja ennen kaikkea fiksuja ratkaisuja sitäkin useammin. Pari maalia oli tottakai plussaa ja vaikka olisi ollut paikka lähteä kokeilemaan hattutemppua tyhjiin, niin ei roiskaissut pitkän uhalla silmät kiinni sinnepäin vaan hienosti siirsi kiekon vain omista keskialueelle!

Todella hienoa, että tämän tasoisia kavereita pompahtaa pinnalle! Ja onnea turkuun, teillä on mielestäni todellakin hiomaton jalokivi rosterissanne!
 
Peliaikaa lisää vaan Ristolaiselle näillä otteilla, tästä junnusta on vielä kasvamassa kova takalinjojen luuta, mistä pidetään kiinni Tepsissä!

Go RR55!

Mielestäni kannattaa Ristolaisen peliaika pitää juuri tuolla 15min tietämillä + yv aika. Näin saadaan miehestä eniten irti ja kehityskin jatkuu. Jos vain lisäillää vastuuta , lisääntyy paineet ja virheet. Myös kaverin fysiikka ei varmasti vielä kestä yli 20min otteluita montaa peräkkäin , voi olla jo että heti ensimmäisessä tulee enemmän virheitä. Myös palautuminen on täysin eri näin nuorella kaverilla kuin konkareilla.

Luotan kuitenkin Peksi Virtaan tässä asiassa, taitaa kuitenkin olla eniten omia kasvatteja ylöspäin potkinut valmentaja omassa seurassaan taas hetkeen.
 

Cjyyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuka on Sami Vatanen? Nyt eletään vuotta 16 jälkeen Kristuksen syntymän. On tuo Ristolainen niin maaginen kaveri. Kaikki yhdeksi maailman parhaista pakeista nousun edellytykset ovat olemassa. Iso koko (jota tullee muutama sentti vielä lisää), hyvät kiekolliset ratkaisut, hyvä pelinluku ja erinomainen puolustuspelaaminen. Kun päälle lisätään vielä rauhallisuus, joka on aina kovan pelimiehen merkki, voidaan todella puhua superlupauksesta, josta Suomella on syytä odottaa Kimmo Timosen, Teppo Nummisen (tai keneen ikinä haluatte häntä verrata) korvaajaa.
Otetaan vertailuun esimerkiksi Mikael Granlund, jota yleisesti pidetään Suomi-kiekon tulevaisuuden keulakuvana. Mies debytoi SM-liigassa 17-vuotiaana ja jos en aivan väärin muista, ei hän nyt aivan heti ykkösketjun kamaa ollut. Silti varausnumero oli erinomainen ja herra on selvästikkin matkalla NHL-tähdeksi. Siksi voidaankin miettiä mihin Ristolainen onkaan matkalla, jos debyytti tehdään vuotta aikaisemmin (okei, loukkaantumisten ja pakiston heikohkon laadun vuoksi) ja poika on heti joukkueen paras pakki. Työtä on luonnollisesti paljon tehtävänä seuraavina kriittisinä vuosina, koska mikään ei ole itsestään selvää, mutta kaiken osuessa nappiin on top-5 varaus Ristolaiselle täysin realistinen.

Erään laulun sanoja lainaten, pidä Rasse "jalat maassa ja pää pilvissä" niin kaikki portit ovat auki.

PS. En halua viestillä mollata Vatasta ja Granlundia, tulevaisuuden huippunimiä ihan yhtälailla Ristolaisen kanssa.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Otetaan vertailuun esimerkiksi Mikael Granlund, jota yleisesti pidetään Suomi-kiekon tulevaisuuden keulakuvana. Mies debytoi SM-liigassa 17-vuotiaana ja jos en aivan väärin muista, ei hän nyt aivan heti ykkösketjun kamaa ollut. Silti varausnumero oli erinomainen ja herra on selvästikkin matkalla NHL-tähdeksi. .

Sen verran kommenttia, että Granlund oli nuorempi kuin Ristolainen nyt kun aloitti ensimmäisen kauden HIFK:ssä ja teki heti kovaa jälkeä heti alusta alkaen. Olisi pelannut varmasti jo Kärpissäkin enemmän, jos olisi saanut palkkaa enemmän kuin 6 stagaa ja siellä olisi ymmärretty Miken arvo. Mitään Ristolaiselta ottamatta pois, eli on vaan hienoa, että meiltä vihdoinkin on tulossa kovan luokan pakkeja ainakin 3 kappaletta -94 ikäluokasta ja -95 ikäluokasta taas kovia hyökkääjiä, eli hyvältä näyttää.
 
Sen verran kommenttia, että Granlund oli nuorempi kuin Ristolainen nyt kun aloitti ensimmäisen kauden HIFK:ssä ja teki heti kovaa jälkeä heti alusta alkaen. Olisi pelannut varmasti jo Kärpissäkin enemmän, jos olisi saanut palkkaa enemmän kuin 6 stagaa ja siellä olisi ymmärretty Miken arvo. Mitään Ristolaiselta ottamatta pois, eli on vaan hienoa, että meiltä vihdoinkin on tulossa kovan luokan pakkeja ainakin 3 kappaletta -94 ikäluokasta ja -95 ikäluokasta taas kovia hyökkääjiä, eli hyvältä näyttää.

Mitäs höpötät? Granlund pelasi ensimmäisen ottelunsa jääkiekon SM-liigassa Kärppien paidassa 17-vuotissyntymäpäivänään... Ja taisi vielä olla 17 kun pelasi ensimmäiset pelit HIFK:ssa. Ristolainen ei edes ole vielä täyttänyt 17.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös