Ranska, tuo Euroopan sivistyksen ja herkkusuiden paratiisi?

  • 46 625
  • 303

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Olen tässä nyt kuluvana vuotena oleskellut työkomennuksella useamman viikon putkeen Etelä Ranskassa Lyonin lähellä.
Monet, varsinkin Ranskalaiset itse pitävät maata jonkinlaisena Euroopan sivistyksen kehtona. Ainakin allekirjoittaneen mielestä, se on siihen kehto vaiheeseen jäänytkin.
Tai sitten kyse on vain tästä paljon puhutusta kulttuuri erosta.

Ensinnäkin Ranskalaiset ovat niin patrioottista kansaa, että kaikki kommunikoitava kieli on vain ja ainoastaan Ranska.
Muuta kieltä eli lähinnä Englantia, ei yksin kertaisesti haluta käyttää.
Oli sitten kyseessä hotellin hätäpoistumis ohjeet tai ruokalista ravintolassa.
Ihmisten kanssa henkilökohtaisesti kommunikoinnista puhumattakaan.
Edes alle pari kymppiset McDonald'sin myyjät, eivät välttämättä ymmärrä tai halua ymmärtää, että olet tilaamassa McChicken hampurilaista, vaikka se niin heidän ruokalistaansa on kirjoitettukin.

Olen myös miettinyt, että Ranskassa on varmaankin vesi hirveän kallista, joten sitä on siksi paitsi turhaa, myös järjetöntä kuluttaa peseytymiseen.
Ilmeisesti tässä on syy, miksi Ranskalaiset ovat niin kuuluja parfyymeistaan.
On järkyttävää olla esim. kaupan kassajonossa, jossa edessä oleva henkilö dunkkaa hielle.

Kaupoista puheen ollen, niiden kassa systeemi on lähes samanlainen ruuhkakatastrofi, mitä Ranskalainen liikennekin.
Ensinnäkin Ranskalaiset ostavat ruoka kaupoista ihan julmetusti tavaraa.
Toisekseen kassoja on melko vähän ja henkilöt jotka työskentelevät kassapäätteiden luona, ovat todella hitaita.
Heillä ei ole mihinkään kiire, he juttelevat kaikessa rauhassa asiakkaiden kanssa, samalla kun pikku hiljaa vievät tavaroita hihnalta viivapääte lukijan ohitse.
Kun tämä vaihe on tehty, pakkaa asiakkaat kaikessa rauhassa tavaransa kasseihin ja vasta sen jälkeen alkavat kaivamaan shekkivihkoaan esiin.
Ranskassa noin 70% ihmisistä käyttää vielä shekkivihkoa, vaikka kaupoissa käy korttikin.
Tällainen vatuloiminen saa joskus pinnan kireälle, vaikka tämän odottamisen kauppaan mennessään jo tietääkin.
Jos edessäsi on viisi asiakasta niin 20 minuutin odottaminen on ihan normaalia ennen kuin pääset kassasta läpi.

Liikenne ja varsinkin pysäköinti Ranskassa on luku sinäänsä.
Autoa ei kannata pysäköidä kadun varteen muuten kuin vino parkkiin.
Nimittäin Ranskalainen tapa on, että autot pysäköidään puskuri puskuriin kiinni.
Lähde siitä sitten liikkeelle, kun sekä edessä että takana on auto omassa puskurissa kiinni.
Lisäksi kadut ja parkkipaikat ovat niin ahtaita, että jonkun ison auton omistaminen Ranskassa ei todellakaan ole mikään onni.
Ilmankos tyypillinen auto katukuvassa on Peugeot 207 tai Renault Clio.

Jos mennään tähän Ranskalaiseen maailmankuuluun kulinaariseen puoleen, niin täytyy sanoa että ei Suomalaisella ruoalla ole mitään hävettävää Ranskalisiin pöperöihin verrattuna.
Sanoo Ranskan ex presidentti sitten mitä tahansa, Suomalaisesta ruoasta.
Kun menee ravintolaan ja tilaa listalta esim. pihvin, on se yleisesti sellainen jännekasa, että säännöllisesti yli puolet pihvistä jää syömättä, koska se on kuin purukumia.
Käsittämätöntä että liha leikataan väärin, niin että pihvit ovat tosi jänteisiä.
Suomalainen lounas pihvi hakkaa menne tullen Ranskalaisen ala carte listalta tilatun pihvin.
Salaattia tai vihanneksia, ilman eri tilausta on turha odottaa.
Suomessahan alkusalaatti on lähes sääntö kuin poikkeus.
Patonki ja viini on hyvää, mutta ei niitäkään pelkästään jaksa syödä ja juoda kolmea kuukautta putkeen.
Onneksi Lyonista katsoen Italian raja on lähellä ja alueelta löytyy hyviä pizza ja pasta ravintoloita.

Sitten on vielä yksi täysin käsittämätön asia.
Ravintolat ainakin pienemmissä paikoissa, ovat sunnuntaisin kiinni.
Ilmeisesti ranskalainen ei käy sunnuntaisin ulkona syömässä, paitsi McDonald'silla joissa sunnuntaisin on ihan julmetun pitkät jonot.
Pizzaa myydään sunnuntaisin kadun varrelle pysäköidyistä pakettiautoista. Myös kebab paikat ovat auki. Muuta ruokaa ei Ranskasta sunnuntaisin saa.
Rautakaupat ja muut erikois liikkeet Apteekeista lähtien ovat kiinni arkipäivisin klo 12:00-14:00.
Milloinkahan Ranskalaiset saavat hoidettua juoksevat asiansa, kun eivät pysty tekemään niitä ruokatuntisin?

Luonto on kaunis ja vehreä, mutta ihmiset ja kulttuuri evät ainakaan allekirjoittaneelle näin lyhyen vierailun aikana avautuneet.
Tähän lopuksi täytyy lisäksi vielä sanoa, että se paljon puhuttu Ranskalainen naiskauneus ei ainakaan Lyonin seudulla päässyt oikeuksiinsa.
Olen matkustellut työni puolesta vuodesta 1991 lähtien lyhyempiä ja pidempiä aikoja ympäri maapalloa, joten tämä ei ollut ensimmäinen ulkomaan matkani, vaikkakin ensimmäinen pidempi matka Ranskaan.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aivan samaa mieltä. Se on jotenkin epätodellinen tilanne kun tulee Eifel tornin juurelle ja ottaa taksin, niin kuski melkein vetää turpaan ja huutaa ranskaksi jotain. Tornissa käynee miljoonia amerikkalaisia vuosittain ja nämä ranskalaisurpot luulevat ihmisten opettelevan ranskaa jotta voivat puhua sitä jollekin kuppaselle taksikuskille.

Toinen vähemmän puhuttu juttu on toi safkan laatu pariisin kuppiloissa. Ei jeesus, lohi oli poltettu ilmeisesti putsaamattomalla pannulla, niin että siinä oli joku helvetin haiseva kerros päälllä. Pihvit olivat kaikki jotain jännekasoja ja mauttomia, onneksi oli edes suolaa ja pippuria pöydässä peittämässä paskaa makua.

Ranskalaisista ei kyllä ole oikein mitään positiivista sanottavaa, ja olenkin brittien kanssa samoilla linjoilla mitä ranskalaisiin tulee.
 
Ketjun avaajan tekstiin ei ole paljon lisättävää, mutta koitanpa.

Itse olen suuresti pettynyt myös ranskalaisten siisteyteen. Julkisia tiloja siivotaan tasan siitä, mistä ihmiset kulkee, joten jatkuva saastaisuus jokaisessa paikassa ottaa nuppiin. Tuntuisi siltä, että esim. pariisilaisilla on jokin historian luoma paine elää maailmassa, jonka on luonut Victor Hugo. Tosin Vihtori vain kertoi siitä. Mutta haluavat elää kurjuudessa vaikka yhteiskunta ja maailma tietenkin teknoligoisoituu. En voi ymmärtää, miten esim. kansainvälinen lentokenttä voi olla kuin yksi helvetin iso vessa, jonka vessat ovat kuin suomalainen kaatopaikka. Ei mielellään.

Jos jotain positiivista haluaa hakemalla hakea, niin ranskasta kyllä löytyy mielettömän kauniita ja siistejä puistoja yms yms, mutta kyllä muutama pikainen pyrähdys on vain kertonut itselleni sen, että mieluummin vaikka johonkin lähi-idän maahan lomalle. Siellä eivät ainakaan esitä olevansa siistimpiä mitä ovat ja ruoka on parempaa.
 

#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Liikenne ja varsinkin pysäköinti Ranskassa on luku sinäänsä.


Jos mennään tähän Ranskalaiseen maailmankuuluun kulinaariseen puoleen, niin täytyy sanoa että ei Suomalaisella ruoalla ole mitään hävettävää Ranskalisiin pöperöihin verrattuna.
Sanoo Ranskan ex presidentti sitten mitä tahansa, Suomalaisesta ruoasta.
Kun menee ravintolaan ja tilaa listalta esim. pihvin, on se yleisesti sellainen jännekasa, että säännöllisesti yli puolet pihvistä jää syömättä, koska se on kuin purukumia.
Käsittämätöntä että liha leikataan väärin, niin että pihvit ovat tosi jänteisiä.
Suomalainen lounas pihvi hakkaa menne tullen Ranskalaisen ala carte listalta tilatun pihvin.
Salaattia tai vihanneksia, ilman eri tilausta on turha odottaa.

Onneksi Lyonista katsoen Italian raja on lähellä ja alueelta löytyy hyviä pizza ja pasta ravintoloita.
Oli muutama viikko sitten läpiajomatkalla Ranskassa ja yöpyminen sattui olemaan Lyonissa, ranskan gourmetkeskuksessa. Tultiin hotelille aika myöhään joten ajateltiin syödä hotellin ravintolassa. Ei olisi kannattanut. Pihvi oli aivan kamla, kuten yllämainittu väärin leikattu. Sandaalinpohja olisi tod. näk ollut mureampaa ja maukkaampaa.

edittiä
Tavallaan se on hyvä ettei tule turhia rehuja nekun maksaa ektraa. Mutta ymmärrän pointtisi, me kun ollaan totuttu siihen että lautasella on pihvin ja pottujen lisäksi jotain rehuja.
 
Viimeksi muokattu:

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Tuossa noin parin metrin päässä istuu oululaistunut pariisilainen. Ollaan kaverin kans juteltu paljon maiden ja kulttuuriemme eroista. Kaveri todellakin luulee, että Ranska on koko Euroopan napa ja kaikenlainen kritiikki Ranskan toimista maailmanpolitiikassa, yhteiskunnasta tälle kaverille aiheuttaa v*ttuilua takaisin ja murjotusta. Onko tämä stereotyyppinen ranskalainen? - Ei onneksi, mutta haisee hielle.

Meillä firmassa on muutama muukin ranskalainen kaveri ja he ovat aivan eri maata keskustelukumppaneina. Jokainen näistä on aivan ihmeissään siisteydestä ja rauhallisuudesta mikä Suomessa on. Siksi pari näistä onkin päättänyt jäädä Suomeen pysyvästi ja ovatpa löytäneet emännätkin täältä. Ei muuten näytä olevan ongelma bongata Suomi-lihaa vaikka näyttäisi Danny De Vitolta, jos on ranskalainen, heh!

Yksi ominaispiirre tuon hien hajun lisäksi heillä tuntuu olevan valtava omanarvontunto. He tietävät olevansa ranskalaisia ja he tietävät olevansa hyviä... kaikessa. Joskus siltä pohjalta on vaikea saada keskustelua aikaiseksi päivänpolttavista jutuista ilman, että janarit vetäis patonkia väärään kurkkuun.

Ruoasta vielä sen verran, että yleensäkin Etelä-Euroopassa syödään täysin mauttomia ruokia (Ranska, Espanja, Portugali, Englanti). Jos tilaat pihvin, niin lautasella tulee pihvi, tikkuperunoita ja hyvällä tuurilla pari salaatinlehteä. Suomessa jopa pizza-paikoissa tarjoillaan raikasta salaattia lisukkeeksi ja jopa Rosson kastikkeissa on makua.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tosta siisteydestä tuli vielä mieleen tämä vessa-asia. Vessa-asiathan ovat ranskassa pääosin päin persettä. Naisille ei ole omaa vessaa, vaan he käyttävät sitä miesten vessan takaosassa olevaa koppia, jollei siellä ole joku mies juuri väätämässä torttua. Vessat noudattelivat yleiseltä siisteystasoltaan samaa paskaa linjaa kuin muutenkin siisteystaso maassa. Naiseni, kenen kanssa olin matkassa, ei juuri arvostanut tätä järjestelyä.

Pahinta paikassa on kuitenkin ehkä kaljan hinta, kybä stobesta on liikaa ehdottomasti.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Onpa mielenkiintoisia näkemyksiä. En halua kenenkään kokemuksia epäillä saatikka vähätellä, mutta minulla ei ole oikeastaan muuta kuin hyvää sanottavaa Ranskasta. Tosin kokemukseni perustuvat n. 5-10 käyntikertaan, muutama päivä kerrallaan. Ja nekin vain Pariisissa.

En ehkä ole vakavasti otettava kulinaristi, joten en tiedä millä kriteereillä hienot ihmiset ruokaa arvioivat, mutta minulle on ainakin maistunut erinomaisesti pariisilainen ruoka. Välillä on syöty halvemmin välillä kalliimmin. Pettymyksiä ei juurikaan ole ollut.

Taksissa ei ole yhtään kertaa yksikään kuski kiukutellut, vaikka ranskankielen taitoni on toistaiseksi varsin heikkoa. Aina on päästy perille eikä hintakaan ole vaikuttanut huijaukselta. Hotellissa ja useimmissa ravintoloissa saa palvelua englanninkielellä. Ehkä tämä kielitilanne huononee kun mennään Pariisin ulkopuolelle.

Pula-ajan Tretjakin mainitsemat puistot ovat todellakin hienoja, puhumattakaan kulttuurihistoriallisista nähtävyyksistä, joita ainakin Pariisissa riittää kotitarpeiksi.

Tämä oli vain minun suppea näkemykseni.
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Ruoasta vielä sen verran, että yleensäkin Etelä-Euroopassa syödään täysin mauttomia ruokia (Ranska, Espanja, Portugali, Englanti). Jos tilaat pihvin, niin lautasella tulee pihvi, tikkuperunoita ja hyvällä tuurilla pari salaatinlehteä. Suomessa jopa pizza-paikoissa tarjoillaan raikasta salaattia lisukkeeksi ja jopa Rosson kastikkeissa on makua.


Ranskalaiset ovat mitä ovat; ihan hauskoja veikkoja, kun ei ota tosissaan. Ruoasta ja viinistä ei tule kuin sota, koska eihän kukaan muu mistään mitään tiedä, paitsi ranskalainen. Mutta siitä olen eri mieltä, että pihviin laitetaan kastiketta; sisäfileeseen EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA saa laittaa mitään (pl. suola ja pippuri), koska sen maku menee muuten pilalle. Lisäksi ruoat ovat tyyliä primo jne., joten niitä syödään useampia; kaikki ovat "vain" mitä on tilattu. Makuasioita, tiedän. Ja Espanjasta saa todella hyvää ruokaa muutenkin, paikallinen spydäri on rautaa.

edit. Pariisi ja pariisilaiset ovat perseestä, kysykää vaikka oikeilta ranskalaisilta. Simpukat sun muut länsirannikolla ovat kultaa, vaikka koko ruokaperinne tulikin sodan tuloksena; liha nimittäin loppui, ja ranskalaiset olivat pakotettuja syömään simpukoita ja muita äyriäisiä. Hauska anekdootti, kuten italialaisten ruokien toteaminen napolilaisiksi.
 
Viimeksi muokattu:

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lisäksi ruoat ovat tyyliä primo jne., joten niitä syödään useampia; kaikki ovat "vain" mitä on tilattu. Makuasioita, tiedän.

Aivan. Koska sikäläisen tavallisen työpäivän yhteydessä nautittava lounaskin kestää kavereiden kanssa lähiravintolassa sen kaksi tuntia, jolloin muu maailma saa odotella, niin ateria koostuu alkupaloista, keitosta, pääruoasta tai parista ja jälkiruoasta, unohtamatta juomaosastoa. Finskit ovat tottuneet ruotsinlaivoilla mättämään lapiolla kaiken (kalat, äyriäiset, kinkut, hirvet, laatikot, ja makeat hedelmät) samalle isolle lautaselle ääriään myöten täyteen ennen sen kaiken mättämistä pienemmällä lapiolla suuhunsa. Mahdollisimman nopeasti ja turhia puhumatta. Ei tällaista moukkamaisuutta muualta tapaa.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Minulla oli aikanaan Tanskassa muutama ranskalainen kämppis kommuunissa. Kundit olivat vähän nyhveröitä Barti Simpson-paidoissaan, mutta mukavia. Koulun ranskalaiset tytöt eivät olleet Melissa Theuriaun näköisiä. Enimmäkseen kyllä positiivista sanottavaa, siis "hyvä luonne!".

Erään huikean hyvän kaverin löysin tosin ranskalaisista, eräs opiskelijatoveri joka sitten soitti bändissäni bassoa. Lahjakas jätkä ja kunnon boheemi, joka viikko torstaista sunnuntaihin aivan naamat, kertoi itseasiassa myöhemmin lopettaneensa päihteet. Tuli kaverin kanssa muutamat hyvä päihtymisen harrastettua, ja parit hyvä keikat soitettua, Kingston Walliakin jammailimme.

Ainoa mistä ko. kaveri yleensäkään hermostui oli kun ranskankielestä vittuili sitä perinteistä "fö-fö-fö-fö-fö-fö-fi-fi-fa-oui-oui-fo-fo-fo-foooo!"-sorttia.

Kyllä minä Ranskan opiskelijatouhuihin haluaisin tutustua, ja pikkukyliin.

Niin ja vanhempi ranskalainen porno on maailman parasta!
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pahinta paikassa on kuitenkin ehkä kaljan hinta, kybä stobesta on liikaa ehdottomasti.

Onko tuo Pariisissa, vai missä päin? Ja mitä luokkaa olut sitten maksaa esimerkiksi vaikka Marseillessa? Miten ylipäätään ranskalainen olut maistuu? Ja millaisia merkkejä siellä on? Itse en tiedä näet ainuttakaan näin näppituntumalta. Entäpä viinin hinta ravintoloissa verrattuna olueen?

Itse en ole kyseisessä maassa vielä käynyt, mutta tämän kuun lopulla vietän reilun vuorokauden patonginpurijoiden maassa. Tukikohtana toimii Marseille, josta teen pyrähdyksen myös Hyeres -nimiseen kaupunkiin. Tai joku sen tapainen se oli...
 
Itse en ole oluen yms. hinnoissa huomannut siellä päin mitään radikaalia. Toki jos Notre Damea vastapäätä juot kahvit niin saat siitäkin sen kympin maksaa, mutta jos vaivautuu olemaan jossain muualla kuin turistipaikoilla ja niiden välittömässä läheisyydessä, on hintataso varsin siedettävä.

Ja tosiaan.. kuten Vakio mainitsi niin kulttuuria maasta kyllä löytyy ja ihasteltavaa enemmän kuin puolelle euroopalle yhteensä. Sieltä siis löytyy matkailijoille kaikenlaista mukavaa katseltavaa ja varmasti tekemistäkin. Itse vain en pidä heidän sikolättimäisestä tyylistään monin paikoin.

Herkkusuista tuli mieleen, että suosittelen käyntiä katakombeissa, jos pariisiin tulee jollakin käyntiä. Siellä on jokunen miljoona herkkusuuta seinillä. Lysti paikka.
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
fo-foooo!"[/I].

Niin ja vanhempi ranskalainen porno on maailman parasta!

Enpä tiedä missä olisi kovempaa totuutta lauottu; Marc Dorcellin "tavara" on laadukasta, sillä tavalla esteettisesti, mutta ottaen huomioon wankmaterial-arvon.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Pahinta paikassa on kuitenkin ehkä kaljan hinta, kybä stobesta on liikaa ehdottomasti.

Ranska ei toki ole ollenkaan olutmaa, joten eihän sieltä tunnu edes saavan kuin Heinekeniä ja paria muuta tuttua eurooppalaista merkkiä. Mutta ei se kyllä kymppiä maksa edes Pariisissa. Muistinvaraisesti heittäisin 5-7 € paikasta riippuen.

Tuo epäsiisteyskin on ihme juttu. Ehkä minä sitten liikun jotenkin erilaisissa paikoissa kuin muut, mutta ei ollut tullut tähän asti edes mieleen, että siellä olisi jotenkin poikkeuksellisen epähygieenistä. Toki jonkun ravintolan vessa on välillä epäsiisti, mutta niin on Suomessakin.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Enpä tiedä missä olisi kovempaa totuutta lauottu; Marc Dorcellin "tavara" on laadukasta, sillä tavalla esteettisesti, mutta ottaen huomioon wankmaterial-arvon.

Kyllä, ja sitäkin vanhempi, tähtinään Brigitte Lahaie, Jane Baker ja kumppanit, miehinä joka kohtauksessa ns. kolmen minuutin munat!

Tu me casses les couilles!
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Aivan. Koska sikäläisen tavallisen työpäivän yhteydessä nautittava lounaskin kestää kavereiden kanssa lähiravintolassa sen kaksi tuntia, jolloin muu maailma saa odotella, niin ateria koostuu alkupaloista, keitosta, pääruoasta tai parista ja jälkiruoasta, unohtamatta juomaosastoa...Mahdollisimman nopeasti ja turhia puhumatta. Ei tällaista moukkamaisuutta muualta tapaa.
Kyseisenlaisilla busines lounailla tulee käytyä aika-ajoin, enkä ottanut huomioon, että ranskikset vetäis joka päivä aterioita tyyliin alkukeitto, jäädyke, kyyhkyn rintaa, sorbetti tms. Jos ja kun puhutaan normipihvistä, lounaasta, niin enpä ole kovin hääveihin tekeleisiin yllä mainituissa maissa törmännyt. Niin ja kai niitä paikallisetkin syövät, kun ne ovat listalta tilattavissa! er_bai_wu ja yläpesä nyt yleistävät ranskalaisten ruokailutavat taas samalla tavalla kuin väittäisi, että oululaiset syövät joka päivä lohta, tai että lapissa syödään vain poroa.
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ruoasta vielä sen verran, että yleensäkin Etelä-Euroopassa syödään täysin mauttomia ruokia (Ranska, Espanja, Portugali, Englanti). Jos tilaat pihvin, niin lautasella tulee pihvi, tikkuperunoita ja hyvällä tuurilla pari salaatinlehteä. Suomessa jopa pizza-paikoissa tarjoillaan raikasta salaattia lisukkeeksi ja jopa Rosson kastikkeissa on makua.

ot. Tähän puutun minä. Espanjassa (sukulaisia asuu siellä pysyvästi) ja Portugalissa käyneenä pitää väittää vastaan. Ensinnäkin jos menee ulkomaille, niin minä ainakin syön paikallisia ruokia. Olen syönyt esim. pannussa valmistettua paellaa, gaspachoa, nahkoineen paistettua sikaa, kaikenlaista kalaruokia jne. En voi sanoa, olisin kertaakaan päätynyt tulokseen, että olipa mautonta. Pihvejäkin olen syönyt etelässä ja hyvää oli. Sun esimerkki oli kuin vertaisi kummassa maassa on parempi karvakäsi, joka veivaa pitsaa, kun noissa maissa huomattavasti hienompaa tarjottavaa ruokakulttuurissa. Pitää olla vain rohkea ja kokeilla paikallista ruokaa.

Ranskalaisia en tunne, joten en voi sanoa juuta tai jaata heistä.
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Kyllä, ja sitäkin vanhempi, tähtinään Brigitte Lahaie, Jane Baker ja kumppanit, miehinä joka kohtauksessa ns. kolmen minuutin munat!

Tu me casses les couilles!

Kyllä. Mutta, älä nyt vain haksahda, sillä Dorcel tuotti mm. Lahaien "Prison Tres Speciale Pour Femmes"- elokuvan (käsittääkseni 1982). En ole varma, tuottiko Marc jo noita 1970-luvun pätkiä (esim. Le Retour des Veuves[1978]).

Aion tehdä kaiken tämän kunniaksi oikein kermaista ja voissa marinoitua ruokaa, ja juon lasin ranskalaista rose-viiniä; kalaa siis kai on pakko tehdä.
 

ipaz

Jäsen
Hollannissa opiskellessani vaihtariporukkaan kuului pari ranskalaista jätkää ja yksi tyttö. Nuo sällit olivat toisaalta ihan mukavia typpejä, mutta tykkäsivät pelata iltaisin mieluummin pleikkaria jointti huulessa kuin istua meidän muiden kanssa baarissa. Eikä niitä koulun penkilläkään liian usein näkynyt. Se tyttö, Amelie-nimeltään, eli todella mukava ja innokkaasti aina haastatteli eksoottisia suomi-poikia. Sellainen mukava päärynän muotoinen neito joka söi suklaata koko ajan. Ruoka-asioissa siitäkin tuli esille tuo ranskalaisen "erinomaisuus" kulinarismissa. Ihan sama mitä safkaa ravintolassa tilasi, niin koskaan se ei ollut oikein tehty ja taas sai muu porukka odottaa kun neidille valmistettiin uutta oikein tehtyä annosta.

Pariisissa olen vaihtanut kerran junaa ja kerran viipynyt muuten vain pari yötä. Onhan se sisänsä hieno kaupunki, mutta samanlailla paskainen kuin joku Barcelona tai Madrid. Metrolippuja ostaessa myyjä vain nyrpisti nenäänsä kun yritimme hänelle englanniksi puhua. Kallista siellä myös oli. Se oli vielä aikaa ennen euroja ja kävimme kaverin kanssa Pizza Hutissa syömässä, jossa se pieni pyöreä pannulätty maksui yli 70 frangia eli lähes saman verran markoissa.

Mutta onneksi Pariisista pääsi Thalyksella erittäin nopeasti takasin sateiseen ja tuuliseen Hollantiin.
 
Viimeksi muokattu:

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Pitää olla vain rohkea ja kokeilla paikallista ruokaa.
En todellakaan kuulu siihen ihmisryhmään joka lähtee hakemaan läskisoosia Ugandalaisesta heimokylästä. Kokeilen ilomielin paikallisia ruokia, mutta a) niitä tarjoavia paikkoja ei ole aina helppo löytää vaikka kysyisi paikallisilta neuvoa b) olen erityisesti Espanjassa pettynyt kuinka mautonta sapuskaa siellä tarjoillaan (=englantilaisten pöperöt). Lisäksi polkaisen kommenttisi lopullisesti suohon: työkavereiden kanssa on tultu useamman kerran siihen tulokseen, että Portugalissa on Euroopan huonoimmat safkat. Tämä siis usean maassa vierrailleen kommentti omasta kansallisuudesta riippumatta. Olisiko stolkin aika vaihtaa aihepiiriä tai aloittaa maistamisen opettelu esim. suolalla. Ei ole liian haastavaa ja maun tunnistaa varmasti.
 

scholl

Jäsen
Mielestäni Ranskassakin on hyviä ja huonoja puolia kuten muuallakin. Ennen vihasin Ranskaa yli kaiken, mutta mm. Cannesissa paljon viihtyneenä olen oppinut vihaamaan vähemmän. Kommentoidaan tässä itsekin nyt muutamia asioita:

- liha: ranskalainen ruokakulttuuri on toki yliarvostettua vähän kuin heidän viininsäkin. Siis toki hyviäkin ruokapaikkojakin löytyy, mutta ihan rohkeasti voi sanoa, että yleisesti ottaen sekä Ranskassa että Italiassa liha on huonoa. Sen sijaan hämmästyttävää on se, että Ranskastakin saa erinomaisia pizzoja

- Pariisi: perusdemareita on vaikea ymmärtää, jotka hehkuttavat sitä, että menevät lomamatkalle Pariisiin. Se ei ole mistään kotoisin mielestäni, enkä olisi varmaan siellä koskaan edes käynyt, jos en olisi joutunut työmatka-asioissa sinne. Paljon melua tyhjästä. Euroopassa on lukematon määrä paikkoja, mitkä ovat mukavampia, mielenkiintoisempia ja jopa ehkä mahtipontisempia kuin Pariisi. Ilmeisesti imagojuttu että on lontustellut Champs Elyseellä tai sitten kyseessä on vain vässyköinti. Miehet tekevät pillun perässä mitä vain - matkustavat jopa Pariisiin lomalle. Itse olen sitä mieltä, että Pariisin parasta antia minulle on ollut se, kun olen nähnyt CDG:n Hiltonissa hotellihuoneen ikkunasta Concerden nousuja

- kieli: ranskan opiskelu keskeytyi osaltani syksyllä '96 jollakin tekstintuottamiskurssilla, kun tuli opettajan kanssa erimielisyyksiä. Ei kertakaikkiaan jaksanut sellaista touhua, missä esim. tyhjään laatikkoon pitää keksiä jatko jollekin lauseelle ja jos sanoo ihan kieliopillisesti ja muutenkin kaiken oikein niin muijan mielestä asiat ovat silti päin helvettiä, koska pitäisi keksiä fiinimpi lause. Ihmettelen kellä sellaiseen hieromiseen on aikaa. Nyt on sitten kieli päässyt aika ruostumaan, joten ihan kahvilakeskustelua lukuunottamatta mistään ei juuri mitään tulisi, mutta se on kyllä oma vikani, eikä ranskalaisten. Olisi toki mukavaa, jos jokainen ranskalainen puhuisi sujuvaa saksaa, mutta faktahan on se, että nyt mennään tällä osaamisella mitä siellä on käytettävissä eli kannattaa ottaa kieli haltuun perusasioiden suhteen eli jos tilaat ruoat ja juomat etc. ranskaksi niin palvelu on jo hieman paremmin hallussa. Samoin ruokalistat ei voi olla nyt liian monimutkainen juttu. Siellähän on kuitenkin samat kirjaimet kuin meilläkin ja ne ruoka-aineet oppii aika nopeasti. Minisanakirjaa voi kantaa messissä varmuuden vuoksi. Vielä 80 luvulla joka maassa oli aika hiljaista kansainvälisten ruokalistojen suhteen, joten mielestäni aivan turhaa narista, että nekin nyt pitäisi joka paikassa olla englanniksi

- asenne: suurin ongelma Ranskassa on ihmisten asenne. On ihan sama mitä kieltä siellä puhutaan tms., mutta se, että olet aina lähtökohtaisesti joka asiassa väärässä ja palvelu harvoin pelaa niin se on vittumaista. Hermojen kannalta Ranska ei ole paikka, missä voisit koskaan olla tavallaan lomalla, vaan juuri jatkuvat konfliktit aiheuttavat sen, että lomamaista fiilistä ei oikein pääse tulemaan. Se on 180 asteen ero Jenkkeihin. Amerikkaan näet menee niin jotenkin matkantarkoituksesta viis ainakin itselleni tulee lomafiilis jo lentokentällä. Ranskassa sen sijaan ei koskaan

Ai niin ja vituttaa se, että Red Bull on Ranskassa kielletty.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Oli oikein kunnon asiapostaus Centre Belliltä, joten pakkohan tätä on kommentoida.

Edes alle pari kymppiset McDonald'sin myyjät, eivät välttämättä ymmärrä tai halua ymmärtää, että olet tilaamassa McChicken hampurilaista, vaikka se niin heidän ruokalistaansa on kirjoitettukin.

Minä: McFlurry(englantilaisittain)
Myyjä: Täh?!?
Minä: McFlurry
Myyjä: Aah, MäkFluri
Minä: Joo, just se.

Tai mikä tahansa hampurilainen yms. Vittuillessaanhan ne sen tekevät, kun kuulevat, että kyseessä on ulkomaalainen.

On järkyttävää olla esim. kaupan kassajonossa, jossa edessä oleva henkilö dunkkaa hielle.

Paskalle haiseviin tyyppeihin kyllä törmäsi, mutta tiedä sitten oliko niitä sen enempää, kuin Suomessakaan. Mene ja tiedä.

ja henkilöt jotka työskentelevät kassapäätteiden luona, ovat todella hitaita.

...

Kun tämä vaihe on tehty, pakkaa asiakkaat kaikessa rauhassa tavaransa kasseihin ja vasta sen jälkeen alkavat kaivamaan shekkivihkoaan esiin.
Ranskassa noin 70% ihmisistä käyttää vielä shekkivihkoa, vaikka kaupoissa käy korttikin.
Tällainen vatuloiminen saa joskus pinnan kireälle, vaikka tämän odottamisen kauppaan mennessään jo tietääkin.
Jos edessäsi on viisi asiakasta niin 20 minuutin odottaminen on ihan normaalia ennen kuin pääset kassasta läpi.

Näihin meinasi todellakin palaa kiinni ja pahasti. Kaikenlaiset shekkivihkot ja lounassetelit, joilla ostoksia maksettiin. Paras aika mennä Ranskassa kauppaan on joskus iltapäivällä, reilusti ennen normaalien työaikojen päättymistä. Viiden jälkeen saa kärsiä jonoissa, tosin ei nyt välttämättä 20 minuuttia, mutta hieman kuitenkin.

Liikenne ja varsinkin pysäköinti Ranskassa on luku sinäänsä.
Autoa ei kannata pysäköidä kadun varteen muuten kuin vino parkkiin.
Nimittäin Ranskalainen tapa on, että autot pysäköidään puskuri puskuriin kiinni.
Lähde siitä sitten liikkeelle, kun sekä edessä että takana on auto omassa puskurissa kiinni.
Lisäksi kadut ja parkkipaikat ovat niin ahtaita, että jonkun ison auton omistaminen Ranskassa ei todellakaan ole mikään onni.
Ilmankos tyypillinen auto katukuvassa on Peugeot 207 tai Renault Clio.

Omien havaintojen perusteella Lyonin parkkeeraaminen oli aika pliisua, jos vertaa esimerkiksi Nizzaan. Huomattavasti vähemmän näin toisten autojen kolhimisia ja tuuppailua, kuin Välimeren rannalla. Autotkin olivat silmämääräisesti paremmassa kunnossa puskureiden osalta. Parkkeeraaminen tuolla on mielestäni aika jees, kun se tila käytetään melko tehokkaasti.

Onneksi Lyonista katsoen Italian raja on lähellä ja alueelta löytyy hyviä pizza ja pasta ravintoloita.

Mielestäni Lyonissa oli aika hyviä ravintoloita. Keskustassa ja muuallakin. Ehkä kävimme eri paikoissa.

Sitten on vielä yksi täysin käsittämätön asia.
Ravintolat ainakin pienemmissä paikoissa, ovat sunnuntaisin kiinni.
Ilmeisesti ranskalainen ei käy sunnuntaisin ulkona syömässä, paitsi McDonald'silla joissa sunnuntaisin on ihan julmetun pitkät jonot.

Lukemattomia kertoja sunnuntaina krapulassa tuli lähdettyä ruuan etsintään ja todettuani kebu-mestojen olevan kiinni(kuten joka sunnuntai), niin suuntasin sitten melkein poikkeuksetta tuonne Mäkiseen. Ravintolat ovat myös suljettuja päivisin, eli jos haluat pizzaa arkipäivänä joskus kolmen aikaan, niin melko nihkeää on löytämisen kanssa. Tämä pätee myös kansainvälisiin ketjuihin kuten pizza hut ja domino´s.

Tähän lopuksi täytyy lisäksi vielä sanoa, että se paljon puhuttu Ranskalainen naiskauneus ei ainakaan Lyonin seudulla päässyt oikeuksiinsa.

No jaa, ei kai ne nyt niin rumiakaan siellä olleet. Peruspatonkeja, toiset tykkää, toiset ei.
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Kyseisenlaisilla busines lounailla tulee käytyä aika-ajoin, enkä ottanut huomioon, että ranskikset vetäis joka päivä aterioita tyyliin alkukeitto, jäädyke, kyyhkyn rintaa, sorbetti tms. Jos ja kun puhutaan normipihvistä, lounaasta, niin enpä ole kovin hääveihin tekeleisiin yllä mainituissa maissa törmännyt. Niin ja kai niitä paikallisetkin syövät, kun ne ovat listalta tilattavissa! er_bai_wu ja yläpesä nyt yleistävät ranskalaisten ruokailutavat taas samalla tavalla kuin väittäisi, että oululaiset syövät joka päivä lohta, tai että lapissa syödään vain poroa.

Enhän minä ole yleistänyt mitään, koska olen paikallisten tapojen vanki. Olet tietenkin oikeassa, että ei ole mitään tiettyä "ranskalaista", "espanjalaista", "italialaista", jne. tapaa syödä; mutta tarkoitin vain sanoa, että esimerkiksi pizzan syöminen pääruokana monessa italialaisessa ravintolassa on suoranainen potku pääkokin munille; samoin pihvin syöminen ainoana ateriana monessa ranskalaisessa puulaakissa. Siksi nuo ruoat ovat "brutaaleja", kuten kermaperseet sanovat. Mutta edelleen, syökäämme kukin miten haluamme.

edit. Täytyy muuten kerrankin todeta, että olen nimimerkki schollin kanssa samaa mieltä; tosin ranskalaiset voisivat puhua niitä kieliä mitä osaavat, ottaa oppia vaikka portugalilaisista.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Minun kokemukseni Ranskasta ovat suurimmaksi osaksi positiivisia. Pariisi on hieno kaupunki, kun siihen osaa oikein suhtautua. Kadut ja rakennukset ovat hienoja, nähtävää riittää vaikka koko elämäksi ja joukkoliikenne on varsin toimivaa miljoonakaupungiksi. Metron lisäksi bussireititkin ovat toimivia, kunhan ei vaan satu olemaan lakkoa. Silloin on parasta jäädä kotiin tai ottaa rullaluistimet. Ne onkin hauska tapa tutustua kaupunkiin, sillä Pariisi on lopulta varsin kompakti.

Ruokapaikkoja on laidasta laitaan ja kannattaa kuunnella vinkkejä ja verrattuna johonkin Hesan ruokapaikkoihin on valikoima aivan eri luokkaa. Haitaria toki löytyy niin laadussa kuin hinnassakin, joten ei kannata yleistää yhden paikan perusteella. Ranskalainen olut ei juuri perussuomalaisesta kaljasta eroa, onhan se kuitenkin viinimaa, ja yleisemmin siellä myydään ns. demituoppeja eli 2,5 dl. Hinnat on aika lailla Suomen tasoa ellei halua väkisin vetää sitä jossain turistirysässä, Oopperan edessä tai Champs Elyseellä.

Ranskalaisiakin on niin laidasta laitaan ja varsinkin Pariisi on myös varsinainen kulttuurien sulatusuuni. Pääosin kuitenkin ihmiset Pariisissa olivat ystävällisiä ja avuliaita, vaikka myös kiireen stressaamiakin mahtuu varsinkin työmatkoille. Pariisin ulkopuolella ystävällisyys ja vieraanvaraisuus minusta vain kasvaa ja varsinkin jos ranskankieli taittuu on rentoja ja leppoisia hetkiä luvassa. Ranskalainen maaseutu on kaunista ja suosittelen pyöräily- tai patikkaretkiä. Etenkin jokilaaksot ovat mahtavia.

Lisäksi Ranska on mahtavan monipuolinen maa ja sen eri maakunnat erittäin omaleimaisia: brittimäinen Bretagne, Alpit, Välimeri, Corsica, Strasbourgin seutu, Pyreneet, Atlanti jne.

Toki myös paljon negatiivista löytyy ja päällimäisenä tulee mieleen vanhanaikainen byrokratia ja erityisesti joku shekkisysteemi on käsittämätöntä, että se voi olla siellä edelleen niin yleinen. Ranskalaiset pankit ovat muutenkin yksi pain in the ass. Ranskan monikulttuurisuus ja suuret siirtolaismäärät ovat tuoneet mukanaan myös omia ongelmia ja tietyillä alueilla on pahaa slummiutumista. Omalla autolla liikkuminen Pariisissa ja lähiseuduilla on hermojen kannalta suotavaa jättää minimiin. Joidenkin yleisten tilojen siisteys ja toimivuus jättää paljon toivomisen varaan Suomeen verrattuna, mutta se on lopulta aika pieni murhe.

Henk.koht. positiiviset asiat hakkaa negatiiviset asiat 6-1 ja varmasti tulen lomailemaan maassa vielä useita kertoja.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
- asenne: suurin ongelma Ranskassa on ihmisten asenne. On ihan sama mitä kieltä siellä puhutaan tms., mutta se, että olet aina lähtökohtaisesti joka asiassa väärässä ja palvelu harvoin pelaa niin se on vittumaista. Hermojen kannalta Ranska ei ole paikka, missä voisit koskaan olla tavallaan lomalla, vaan juuri jatkuvat konfliktit aiheuttavat sen, että lomamaista fiilistä ei oikein pääse tulemaan. Se on 180 asteen ero Jenkkeihin. Amerikkaan näet menee niin jotenkin matkantarkoituksesta viis ainakin itselleni tulee lomafiilis jo lentokentällä. Ranskassa sen sijaan ei koskaan

Tuo on totta. Tosin jossain Nizzassa ovat muuttaneet asenteitaan ulkomaalaisia kohtaan selkeästi, joten siellä on selkeästi pienempi mahdollisuus joutua solvatuksi asiakaspalvelutilanteessa, kuin jossain vähemmän turistien suosimassa paikassa sisämaassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös