Viikonlopun jälkeen on käytössä vähän enemmän dataa ja sen jälkeen pystyy paremmin arvioimaan, että missä SaiPa menee, mutta jos avausottelun perusteella haluaa tehdä jotain johtopäätöksiä, niin tuo SaiPan secondary scoring -osasto oli niin heikko kuin etukäteen pystyi arvelemaan. Tuo ykkösketju on hyvä ja jos kolmikko kestäisi kasassa ja saisi pelata koko kauden yhdessä, niin eiköhän kaikki heistä rikkoisi 30 pisteen rajan, mikä olisi ihan kelpo suoritus.
Kakkosketjulta saatiin se yksi Naukkarisen hieno ohjausmaali, mutta muuten oli hiljaista. Naukkarinen pelasi toki muutenkin ihan hyvin, mutta Granholmia en olisi kentällä huomannut, mikäli en olisi välillä etsimällä etsinyt häntä sieltä. Kjaer oli vähän näkyvämmin esillä, tosin lähinnä puolustuspään kulmaväännöissä sekä hävityissä aloituksissa, ja ensimmäinen fiilis oli, että ehkä ainakin sentteripelin vaade on hänelle vielä liikaa liigatasolla. Toivotaan, että tänä viikonloppuna nähdään paljon enemmän tuolta kaksikolta. Huolestuttavinta tuossa avausottelussa oli se, että kummaltakaan ei nähty oikein edes mitään välähdyksiä, joiden perusteella voitaisiin odottaa parempia otteita tulevaisuudessa.
Nelonen oli rooliinsa nähden varmasti SaiPan toiseksi paras ketju ykkösen jälkeen. Heikkilä-Appelgren parivaljakko muodosti läpi harjoituskauden hyvän tandemin ja Hokkanen pelasi hyvän pelin heidän vierellään. Kolmosketjussa nuorempi Petman pelasi mielestäni hyvän ja energisen pelin, vaikka kerran KalPa pääsikin alivoimalla karkaamaan läpi hänen katsellessa sitä aitiopaikalta. Siikonen pelasi mielestäni ihan peruspelin, mutta kuten ottelun jälkeen on muutkin huomioineet, niin tuo Karvinen vähän nyt epäilyttää. Hän on onnistunut tekemään Liigassa ihan kivasti maaleja, mutta tuo kentän skannaaminen on ihan järkyttävällä tasolla, minkä myötä omat miehet hukkuvat jatkuvasti puolustuspäässä.
Puolustuksessa silmätestin ja tilastojen perusteella on helppo huomata, että Laakso oli se isoin ongelma avausottelussa, vaikka hän syöttöpisteen saikin siihen Naukkarisen maaliin. Turhia jäähyjä ja muutenkin heikkoa pelaamista, jota Trejbal joutui paikkailemaan. Aho-Niemelä pelasi isoimpia minuutteja selviten hyvin, mutta edistyneiden tilastojen perusteella pakkipari Niinisaari-Airola oli itse asiassa selkeästi SaiPan paras parivaljakko ja ihan hyvältä se heidän pelaamisensa näytti myös silmätestin perusteella.
Puolustajien erikoistilannevastuu oli aika selkeä, sillä Laakso ja Airola pelasivat ylivoimaa ja neljä muuta puolustajaa alivoimaa. Kousaahan tuohon Laakson tilalle ykkösylivoimaan ja Trejbalin vierelle on todennäköisesti ajateltu ja toivottavasti hän pystyisi tuomaan jotain tuohon SaiPan aika karmeaan ylivoimaan. Tasakentällisin Laakson vaihtuminen Kousaan tuskin tulee hirveästi helpottamaan Trejbalin hommia, mutta näillä mennään.
Itse olen ehkä vähän yllättäen tällä hetkellä jopa enemmän huolestunut SaiPan hyökkäyksestä kuin puolustuksesta. Pakistossa Laaksoa lukuunottamatta muut puolustajat pelasivat mielestäni rooliinsa nähden ihan hyvin ja Laaksokin oli nyt vain stunttaamassa Kousaa. Se puolustuksen kiekollinen johtaja ja ykkösylivoiman puolustaja tuosta puuttui, mutta toivottavasti Kousasta on siihen rooliin. Hyökkäyksestä puuttui avausottelun perusteella pari top-6 hyökkääjää, mutta toivotaan että tuo ulkomaalaiskaksikko tuosta vielä herää.