Radio Rock

  • 927 530
  • 2 983
Eihän toki voi vaatia että Radio Rockin juontajat olisivat käveleviä rock-tietäjiä, mutta Junna&Sainio kaksikko eivät olleet koskaan edes kuullut nimeä Greta Van Fleet.
Ihmeen vähän soitettu bändi, Highway Tune soi tänään Rockilla vasta ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Ruotsalaisia paskabändejä sitten soitellaankin oikein urakalla. Nykyisin kuuntelen Radio Rockia pääosin vain silloin, kun ei ole juonnettuja ohjelmia. Silloin on usein parempi soittolista. Poikkeuksina Klasun ja Jussi69:n ohjelmat, joita on yleensä mukava kuunnella.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Hall of Fame -listauksesta taas kehuja Klasulle. Tällä viikolla esittelyssä pitkän uran tehnyt Ronnie James Dio. Ei olla valittu niitä kaikkien ilmeisimpiä kappaleita uralta, siis ainakaan tähän mennessä. Saattaahan sieltä huomenna se Holy Diver tietenkin tulla.

Tähän mennessä esitellyt biisit:
1. Ronnie & The Red Caps - An Angel is Missing (1960)
2. Rainbow - Sixteenth Century Greensleeves (1975)
3. Black Sabbath - Children of the Sea (1980)
 
kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eihän toki voi vaatia että Radio Rockin juontajat olisivat käveleviä rock-tietäjiä, mutta Junna&Sainio kaksikko eivät olleet koskaan edes kuullut nimeä Greta Van Fleet.

Niinpä. No totesin juuri maanantaina että pakko pitää ainakin määrittelemättömän mittaista taukoa Korporaation kuuntelusta, Moisiokaan ei enää yksinään riitä muuhun. Sainion takia ketutuskäyrä nousee turhan usein hävyttömän korkealle, ei tässä viitsi itseään kiusata.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Hall of Fame -listauksesta taas kehuja Klasulle. Tällä viikolla esittelyssä pitkän uran tehnyt Ronnie James Dio. Ei olla valittu niitä kaikkien ilmeisimpiä kappaleita uralta, siis ainakaan tähän mennessä. Saattaahan sieltä huomenna se Holy Diver tietenkin tulla.

Tähän mennessä esitellyt biisit:
1. Ronnie & The Red Caps - An Angel is Missing (1960)
2. Rainbow - Sixteenth Century Greensleeves (1975)
3. Black Sabbath - Children of the Sea (1980)

Pitikin jinxata tämä. Holy Diverhan siellä tänään soi. No, onhan se toki ehkäpä tärkein biisi Dion "soolouralla". Ennen kyseisen biisin sisältävää albumia hän oli metalliaikakaudella aina enemmän tai vähemmän muiden käskyläisenä (Blackmore ja Iommi). Nyt hän sai toteuttaa itse musiikkiaan niin kuin halusi.

Eiköhän viimeisenä biisinä kuulla huomenna jotain 2000-luvun tuotannosta (vaikkapa kokoonpanolta Heaven & Hell).
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Korporaation ketju on aamusta toiseen kiusallista kuunneltavaa. Trendi, että kuulijoita osallistetaan, on todella huono siitä syystä, että kenelläkään joka ei ole totaalinen juntti ei riitä mielenkiinto tykittää viestiä mihinkään radiokanavan Whatsappiin. Toivottavasti tuo ketju unohtuu vähin äänin, kuten ”Kysy korporaatiolta” ja sitä edeltänyt kilpailu jossa oli joka aamu Vesku Hikiältä.

Milloinkohan viimeksi Radio Rockilla on muuten ollut äänessä korkeakoulututkinnon suorittanut ihminen? Vieraita toki ei lasketa. Etenkin Sainion viime viikon ”tutkinnolla voi pyyhkiä perseensä” -puheet ihmetyttivät, ja selvästi Häbällekin on jokin alemmuuskompleksi jäänyt keskeneräisistä opinnoistaan, sen verran koulutusvastainen meininki huokuu ohjelman sisällöstä.
Tuli tämä viesti mieleen kun uusin Whatsapp viesti soi kanavalla, nyt oli hienot perustelut.
 
Jone Nikula varmaan yksityisajattelijana vastaa yllättävän hyvin omaa ajatteluani ja arvojani.

Mutta aina kun tulee älyllisen itseluottamuksen suhteen heikompi hetki, niin kuuntelen mielelläni Jone Nikulan alaluokalle lukemaa ”iltapäivälehtiuutiset selkosuomeksi”.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Nikulasta tulee vahva "tyhmän miehen fiksu mies" kuva. Vähän semmoinen tapaus, että pitää itseään äärimmäisen fiksuna.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Three Days Gracen coverointi Somebody That I Used to Know -kappaleesta on ollut ihan hyvällä voimasoitolla viime ajat. Ei nyt liity suoraan kanavaan (paitsi sen voimasoiton osalta), mutta itselleni alkaa vähitellen riittämään nämä raskaat versiot näistä "herkistä balladeista". No toki varsin kannattavaa se taitaa olla kun ei nämä versiot vaan koskaan tunnu loppuvan.

Ketä tästä nyt isommin alkaa syyttämään? Oliko se Disturbedin Sound of Silence joka tämän aloitti? Toki vastaavaa on tehty rockin historiassa varmasti aina, mutta muistelisin että Disturbed tuon toi ihan silleen isommin ainakin Radio Rockille aikoinaan.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Itse en oikein jaksa arvostaa näitä coverhittejä. Onhan näitä toki ollut iät ja ajat. Aikoinaan luulin pitkään, että Live and Let Die on GNRn oma biisi. Se taitaa edelleenkin olla oma suosikkini näistä. Jotenkin se ei mahdu omaan järkeen, että porukka on ihan pähkinöinä näistä uudelleen versioinneista jopa siinä määrin, että bändit nousee pinnalle näillä lainoillaan.

Arvostan kyllä esim. Metallican tapaa näiden suhteen. Siinä on enemmän sitä alkuperäisen esittäjän kunnioittamista. Varmasti korulauseita osaavat kaikki esittää samalla kun naurattaa pankkiin kävellessä. Eihän siinä toki mitään väärää ole.. Tällainen kyyninen paska ei nyt vaan jaksa peukkua tälle nostaa.

Youtubestahan löytyy tälle alalle varsinainen mestari. Leo Moracchioli tekee joka viikko Metallicoverin jostain tunnetusta tai "tunnetusta" kappaleesta. Kuuntelukertoja noilla videoilla on käsittämättömiä määriä (tähän genreen). Onhan siellä ihan hyvääkin tavaraa ja myönnän, että joskus näitä vähän kuuntelinkin. Mies on luonut uran näillä covereilla. Tämä alla oleva coveri minulla on jäänyt mieleen ja jonka silloin tällöin edelleen kuuntelen.

Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Itse en oikein jaksa arvostaa näitä coverhittejä.
No se vähän riippuu. En itsekään näistä uusista "herkistä voimaballadeista" innostu, mutta toisaalta kyllä minulle Johnny Cashin tekemät coverbiisit uppoaa aika hyvin. Niissä toki se että etenkin niihin viimeisimpiin saatiin Cashin ihan omanlaisensa tulkinta tehtyä.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
No se vähän riippuu. En itsekään näistä uusista "herkistä voimaballadeista" innostu, mutta toisaalta kyllä minulle Johnny Cashin tekemät coverbiisit uppoaa aika hyvin. Niissä toki se että etenkin niihin viimeisimpiin saatiin Cashin ihan omanlaisensa tulkinta tehtyä.

Kyllä.. Arvostan itsekin, jos siinä on enemmän sitä alkuperäisen esittäjän kunnioittamista, eikä läpipaistavaa rahan tekoa ja itsensä pinnalle nostamista, kuten tuossa Disturbedin tapauksessa.

Mainitsen nyt uudelleen tuon Moracchiolin, koska se jäi edelliselle sivulle pysyvästi piiloon. Hän on vähän kaksipiippuinen tapaus. Kotistudiosta käsin tekee omin käsin, että ehkä vähän voi arvostaa, vaikka joku siinä myös ärsyttää. Pahoittelut nyt kuitenkin tästä repostauksesta.

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Niin, coverit ovat vähän kaksipiippuinen juttu. Jos alkuperäinen kappale on itselle merkityksellinen ja siitä tehdään joku hitiksi muodostuva cover-versio joka ei omaan makuun maistu, niin kyllähän tuo pistää vähän ärsyttämään. En ole radiota kuunnellut käytännössä enää ollenkaan kymmeneen vuoteen, joten en sinällään tiedä mitä siellä soi, mutta tulee mieleen esim. se Zombie-cover, josta olen joskus kuullut pätkää jossain soivan. En ole mikään alkuperäisen esittäjän fani, mutta en ymmärrä miksi joku haluaisi tuon coverin kuunnella alkuperäisen sijaan. Yleensäkin nämä herra Mooren mainitsemat metalliversiot vanhoista herkistely-hiteistä tuppaavat olemaan muovisen ja tylsän kuuloisia omaan korvaan.

Toisaalta sitten näissäkin tapauksessa pitäisi sinällään olla iloinen siitä, että ainakin uusi yleisö löytää sen kovan kappaleen, vaikkakin omaan makuun kehnompana versiona. Ne jotka vaikka nyt kuulevat Zombien tässä uudessa muodossaan, eivät erittäin todennäköisesti olisi koskaan päätyneet sitä alkuperäistä kappaletta kuuntelemaan. Saapahan alkuperäinen säveltäjä korvauksia ja kyllähän se alkuperäinen esittäjäkin saa tuota kautta jonkun verran uusia kuulijoita itselleen, kun ihmiset rupeavat googlettelemaan, että mistä tämä on lähtöisin. Ehkäpä siis joku nuori ihminen sitten löytää tätä kautta vanhat klassikot.

Ja niin, sitten taasen onhan maailma täynnä cover-versiointeja joista minä pidän, mutta joita alkuperäisen esittäjän fanit pitävät varmasti pyhäinhäväistyksenä. Esimerkiksi Garage Inc. -tuplalevyltä löytyvät Metallican tekemät coverit ovat lähes poikkeuksetta kovia ja monesti pidän niistä paljon enemmän kuin alkuperäisestä versiosta. Vielä Ronnie Rising Medleylläänkin yhtye osoitti hallitsevansa edelleen mielenkiintoisten ja tyylikkäiden covereiden teon - olkoonkin, että etenkin medleyn osana oleva Rainbown Stargazer on alkuperäisenä versiona mahtava. Myös jo mainittu Johnny Cash teki American Recordings -sarjassaan todella mielenkiintoisia tulkintoja.

Joskus 50/60-luvuilla joku tehtaili hitin ja sitä sitten levyteltiin seuraavina vuosina ties kuinka monen esittäjän toimesta, toivoen että siitä nousisi hitti myös heille. Jotenkin ihmeelliseltä kuulostava toimintatapa nykyään asiaa miettien; jos kappale on juuri julkaistu alkuperäisessä muodossaan ja noussut edes jonkinlaiseen tietoisuuteen sitä kautta, niin kuka haluaa sen samantien soimaan radioon hitusen erilaisena versiona? Toisaalta tuohon tyyliinhän tubettajat sitten toimivat nykyään. Linjoilla on jo ties minkälaista cover-versiota päivä alkuperäisen kappaleen julkaisun jälkeen - jotta saataisiin maksimaalisesti hyödyttyä biisin ympärillä olevasta pöhinästä. Niin ja Megadethin kohdalla tosiaan tämä eteni jo siihen pisteeseen, että YouTubeen ilmestyi cover-versio kappaleesta jota ei ole edes julkaistu vielä; tämä tubettaja tulkitsi pieniä someen ladattuja teasereita uudesta materiaalista ja teki niiden pohjalta oman tulkintansa kokonaisesta kappaleesta.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Äsken soinut Patti Smithin biisi kuumotteli korvissa kyllä melkoisesti. Tuleekohan tuosta sanomista Klasulle?

Toivottavasti ei. Ihan mielenkiintoinen on Klasun idea soittaa nykyisin silmin (korvin) hieman arveluttavan kuuloisia kappaleita.

Nyt Meiju Suvas tiedustelee, onko Johnny niitä poikia. Kojokin tuossa lauloi äsken Taavetista, joka oli Kenian poikia.
 
kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Äsken soinut Patti Smithin biisi kuumotteli korvissa kyllä melkoisesti.
Olikos kyseessä ”rokin Afrikan-amerikkalainen”? Kuullostaa hyvältä Teemalta, itse kuuntelen kvarttaalini pääasiassa arki-uusintojen kautta kun ei oikein Sunnuntaisin voi neljää tuntia pyhittää. Supla-aikoja kaipailen

edit.Ko. Pattyn biisi soi muuten välillä myös IFKn kotipeleissä
 
Juuri tuo biisi kyseessä. On ollut kyllä mielenkiintoinen kvartaali! Kannattaa ehdottomasti kuunnella ensi viikolla.
 
Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Nikulasta tulee vahva "tyhmän miehen fiksu mies" kuva. Vähän semmoinen tapaus, että pitää itseään äärimmäisen fiksuna.

Olen yrittänyt kovasti jatkaa sekä Korporaation että Nikulan kuuntelua Radio Cityn näille piireille leviämisestä asti, mutta ikävä kyllä, enää ei oikein pysty. Aamushow sisälsi tosiaan aiemmin hyvinkin tiukkoja haastatteluja sellaisten henkilöiden kanssa, jotka eivät välttämättä muualla ääneen päässeet, eikä se tarkoittanut hörhöilyä. Vieraat saivat tuoda asiansa esille, mutta heidät pistettiin perustelemaan sanomisensa. Heitä päästetty helpolla, ja jos juttunsa kuulostivat hölmöiltä, sekin sanottiin. Nykyään ohjelma on tosiaan ketjussa aiemmin esille tuotua epämääräistä hölötystä, jonka silloin tällöin keskeyttää Harrin laaja yleistieto ja ymmärrys monista asioista, tai Tytin tapa välillä maadoittaa - lähinnä Kimin - kierrokset takaisin tähän maailmaan.

Nikula on sitten ihan oma tapauksensa. Rock-maailmasta mies tietää paljon, ja aikoinaan hän keskittyi usein tuomaan iltap**kojen klikki-otsikoihin perusjärjellisen kannan muistuttaen, että asioissa voi olla useampi näkökulma. Nykyään hän vaikuttaa nostaneen itsensä "ainoan oikean mielipiteen" haltijaksi juurikin samojen otsikoiden musta-valkoisena kommentaattorina. Tärkeintä on pyrkiä tekemään naurunalaiseksi kaikki muut mielipiteet ja asenteet.

Korona on tuonut tämän hyvin esille, riippumatta kunkin omista mielipiteistä itse asiasta. Kaikki toimet pandemian aikana ovat olleet aina vääriä. Viime vuonna hän vastusti voimakkaasti rajoituksia ja hiukan myöhemmin, rajoituksia purettaessa ja tartuntalukujen kääntyessä ymmärrettävästi nousuun, hän kritisoi yhtä vahvasti rajoitusten purkamista. Missään kohtaa hän ei kuitenkaan ole ollut itse väärässä, muuttanut mielipidettään tai hyväksynyt harmaan sävyjä näihin asioihin. Ehkä tämä on hänen nykyinen roolinsa, mutta jatkuva musta-valkoisuus käy aika raskaaksi kuuntelijalle, joka ei välttämättä halua olla osa tätä vastakkainasettelun ruokkimista.

Ps. Ehkä kaupallinen radio ja sen taloudelliset sidokset tänä päivänä vain perustuu luottoon kuuntelijoiden lyhyestä muistista? Muistui vain mieleen, kuinka täydellisesti esimerkiksi Marce aikoinaan lyttäsi ensimmäisen Suomeen tulleen "rakkaus(seksi)-realityn" - en muista, mikä se näistä temppareista, saarista ja muista oli - pahimmaksi kuraksi, mitä televisiossa on vastaan tullut. Sittemmin noista on tullut jo melkein osa ohjelmistoa. Juontajia työskentelee noissa ohjelmissa, niitä mainostetaan jatkuvalla syötöllä, niistä saatetaan ottaa puheenaiheita, eikä niitä enää kukaan hauku. Mediakenttä on tässä matkalla keskittynyt kovasti, ja yhteiset intressit estävät ja toisaalta saavat aikaan monen aiheen käsittelyä hyvässä ja pahassa.

Pps. Flamingin kvartaalia ei jätetä väliin, Laura on erinomainen haastattelija ja Jussi69 tuo vähintäänkin rivien välissä esille, jos jokin on täyttä tuubaa, vaikka pitääkin soittaa/asiasta puhua.
 
Viimeksi muokattu:

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olen yrittänyt kovasti jatkaa sekä Korporaation että Nikulan kuuntelua Radio Cityn näille piireille leviämisestä asti, mutta ikävä kyllä, enää ei oikein pysty. Aamushow sisälsi tosiaan aiemmin hyvinkin tiukkoja haastatteluja sellaisten henkilöiden kanssa, jotka eivät välttämättä muualla ääneen päässeet, eikä se tarkoittanut hörhöilyä. Vieraat saivat tuoda asiansa esille, mutta heidät pistettiin perustelemaan sanomisensa. Heitä päästetty helpolla, ja jos juttunsa kuulostivat hölmöiltä, sekin sanottiin. Nykyään ohjelma on tosiaan ketjussa aiemmin esille tuotua epämääräistä hölötystä, jonka silloin tällöin keskeyttää Harrin laaja yleistieto ja ymmärrys monista asioista, tai Tytin tapa välillä maadoittaa - lähinnä Kimin - kierrokset takaisin tähän maailmaan.

Lainaan sen verran mikä koskee tuota Korporaatiota. Sitä ja edeltäjiään tuli kuunneltua liki 20 vuotta. Harrin takia sinnittelin vielä lokakuulle asti mutta sitten tuli raja vastaan. Edes Harri ei kyennyt enää pitämään hommaa plussan puolella. Kim tyhmine hölötyksineen ennen kaikkea ärsyttää niin helvetisti, sitten näiden Sanoman muiden ohjelmien (Tempparipaskat jne.) ylipromoaminen kruunaa loput. Turha kiusata itseään, siis ei enää.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Nyt on erittäin kuunneltava Korporaation kooste, nimittäin Harri Moisio on yksin studiossa aamuohjelman lahjattomien juontajien ollessa sairaslomalla. Suosittelen miellyttävän radiotyön ystäville.
Joo tuli tuossa työpäivän aikana kuunneltua aamulla radiota, ihan hyvää oli. Kertoo jostain se että mikäli siellä on Kim ja Tytti kahdestaan niin ohjelmaa ei jaksa kuunnella, mutta puolestaan Moisio yksin kykenee kantamaan ohjelmaa.
 
euron kolikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Moisio, Ihamäki, Sainio, Junna korporaatio voisi toimia hyvinkin, jos tekisivät Sainiosta "tuottajan" ja Tytistä jonkun lentävän reportterin.

Vähän kuin aikoinaan Heikelä, Linnanahde, Sika-Harri ja Jenni.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Moisio, Ihamäki, Sainio, Junna korporaatio voisi toimia hyvinkin, jos tekisivät Sainiosta "tuottajan" ja Tytistä jonkun lentävän reportterin.

Vähän kuin aikoinaan Heikelä, Linnanahde, Sika-Harri ja Jenni.
Moision ja Ihamäen oma podcast Miehet jotka muistavat on muuten ihan hiton hyvä ohjelma. Löysin sen vasta hiljattain. Moisio pääsee muistelemaan vanhoja ja osoittaa tuttua yleistietämystään. Hovimuusikko-Ilkka oli pitkään syy sille, miksen ohjelmaa kuunnellut, mutta Ilkkahan on yllättävänkin fiksu kaveri. Hän on todella miellyttävä aisapari Harrille. Käsi pystyyn virheen, tai ennakkoluulojen vuoksi, koska pidin automaattisesti Aamulypsyyn profiloitunutta Ilkkaa Jaajo-huumorin lähettiläänä.

Kuuntelin takavuosina Korporaation jokaisen lähetyksen. Jos en aamulla ehtinyt kuunnella, se kuunneltiin iltapäivällä Suplasta (tai sen edeltäjistä). Nyt en ole vuosikausiin enää jaksanut kuunnella tässäkin ketjussa moneen kertaan kerrottujen syiden vuoksi.
 
Big Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, IPK, Manchester United, San Jose Sharks, NFL
Moision ja Ihamäen oma podcast Miehet jotka muistavat on muuten ihan hiton hyvä ohjelma. Löysin sen vasta hiljattain. Moisio pääsee muistelemaan vanhoja ja osoittaa tuttua yleistietämystään. Hovimuusikko-Ilkka oli pitkään syy sille, miksen ohjelmaa kuunnellut, mutta Ilkkahan on yllättävänkin fiksu kaveri. Hän on todella miellyttävä aisapari Harrille. Käsi pystyyn virheen, tai ennakkoluulojen vuoksi, koska pidin automaattisesti Aamulypsyyn profiloitunutta Ilkkaa Jaajo-huumorin lähettiläänä.

Täältä myös käsi pystyyn saman virheen merkiksi. Pitkään vierastin podcastin kuuntelemista Ihamäen takia mutta onhan tuo aivan loistava ohjelma. Harri ja Ilkka toimii yhdessä paljon paremmin kuin nykyinen Korporaatio. Tämä ei kyllä Harrista johdu.
 
lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Itselleni Moisio&Ihamäki toimii nimenomaan podcastina loistavasti, mutta joka aamu? Eäh... Nyt olen pari aamua kuunnellut kokonaan sen mitä voinut töissä, kun Moisio ollut yksin. En muista koska viimeksi näin olisi käynyt.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Ainoa vaan että pitäskö tolta kanavalta tulla nykyään jotain muutakin kuin pelkkiä mainoskatkoja?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös