Tänään on tullut kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Jatkoaika ilmestyi verkkoon. Maailma näytti hyvin erilaiselta tammikuussa 2001 ja tähän kypsään ikään pääseminen on kaltaisellemme verkkomedialle todellakin juhlan paikka.
Olin itse yksi Jatkoajan perustajajäsenistä, sen ensimmäinen päätoimittaja ja hallituksen puheenjohtaja. Pääosin opiskelijapojista koostuneen porukan nettiprojekti tuntui hauskalta idealta. Näin 20 vuoden jälkeen se on niin paljon enemmän niin itselleni kuin monelle muulle.
Se että Jatkoaika on ollut olemassa jo 20 vuotta, tuntuu tänään pieneltä ihmeeltä. Kukaan Jatkoaikaa perustamassa ollut ei varmasti osannut kuvitella, että parin vuosikymmenen jälkeen olisimme yhä olemassa − puhumattakaan siitä asemasta, minkä olemme itsellemme rakentaneet näiden vuosien aikana.
Itse olin suhtautunut niin kirjoittamiseen kuin jääkiekkoonkin intohimoisesti koko ikäni, mutta omakin polkuni harrastelijakirjoittajafanista nykyhetkeen on ollut pitkä ja täynnä monenlaisia mutkia.
Näiden vuosikymmenten aikana olen kirjoittanut Jatkoaikaan miljoonia merkkejä ja juttujani on lukenut todennäköisesti seitsennumeroinen määrä suomalaisia. Näin ääneen sanottuna se tuntuu uskomattomalta, kun joskus kuvittelin jopa sadan lukijan olevan hurja määrä.
Jatkoaika on aina ollut mitään pelkäämätön räkänokka, nettipoika. Sillä asenteella olen itsekin kirjoittanut, kuten moni muukin verkkolehdessämme. Ensimmäisten joukossa täysipäiväisiin toimittajan töihin Jatkoajasta työllistynyt Harri Laiho avasi heti alkuun mielipidekolumniemme jatkumon otsikolla "Porilaisten farssi". Itsekin keräsin monta "fania" Porista vuosien varrella.
Nykyään sulkakynäni saa useimmiten levätä. Jatkoaika on hyvissä käsissä seuraavan sukupolven toimittajien sekä kokeneen uuden päätoimittajamme Jani Mesikämmenen myötä. Ja meitä vanhoja partoja alkuvuosilta on yhä mukana; pitämässä taustoja kunnossa ja varmistamassa, että tekijät saavat kukin keskittyä siihen mitä itse parhaiten osaavat ja haluavat tehdä.
Jatkoaikaa on tänä aikana ollut tekemässä ja oman jälkensä tänne jättämässä satapäinen joukko vapaaehtoisia. Toiset on Jatkoaikaan tuonut intohimo lätkää tai omaa seuraa kohtaan, toiset halu kehittyä ja työllistyä media-alalle, joillekin taas kirjoittaminen on vain hauska harrastus.
Kiitos kuuluu tälle koko joukkueelle. Jatkoajan yhteisö on vuodesta nolla lähtien ollut voittamaton. Ei ole sattumaa, että nykyisen strategiamme yksi kulmakivistä on väliotsikon "Jengillä on kivaa" alla ja jatkuu "Kaikilla on hauskaa, toimittajamme kehittyvät, tykkäämme toisistamme ja vietämme mielellämme aikaa yhdessä."
Vaikka hauskuus on ollut alusta asti yksi Jatkoajan tärkeimmistä asioista, on muutosvauhti monella muulla alueella näinä vuosikymmeninä ollut valtava. Alun perin Jatkoajan keskiössä oli vahvasti keskustelupalsta ja verkkolehden kantava ajatus oli "Faneilta faneille".
Kuvittelimme saavamme sivustolle joitain satoja käyttäjiä. Pian ne muuttuivat tuhansiksi, sitten kymmeniksituhansiksi ja sen jälkeen sadoiksituhansiksi. Fanzine-tyyppinen media muuttui nopeasti myös oikeaksi journalistiseksi verkkomediaksi, ja häiriköksi perinteisten medioiden rinnalle.
Alkuvuosina saimme rällästää internetin lätkäjournalismin kentällä lähes yksin. Sittemmin kaikki valtamediat ovat huomanneet kyllä, että kiekko vetää ja kilpailua riittää. Uusia kilpailijoita on myös noussut − ja kaatunut. Nykyään Jatkoaika joutuu joka päivä todistamaan oman olemassaolonsa oikeutuksen, kun lukijalla on vaihtoehtoja pitkä rivi yhden näpäytyksen päässä.
20 vuotta sitten kaikki Jatkoajaan kirjoittaneet olivat sloganimme mukaisesti juuri sitä, faneja. Ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun ensimmäiset näyttönsä verkkolehdessämme näyttäneet kirjoittajat napattiin palkkatöihin "oikeaan" mediaan.
Tämä virta on vain kiihtynyt. Moni tulee Jatkoajaan vuodeksi tai pariksi ja oman äänensä ja taitonsa löydettyään saa työsopimuksen nenänsä eteen. Olemme tästä erittäin ylpeitä ja tuon kehitysprosessin läpi heidän luotsaamisensa on tärkeä tehtävämme, mutta luonnollisesti se tekee verkkolehden kehittämisen toisinaan haastavaksi.
Näin 20 vuotta Jatkoajassa sisällä ja aivan sen ytimessä viettäneenä on hankala asettua ulkopuolisen asemaan, mutta uskoisin alkuajoista lähtien meitä lukeneen ihmisen huomaavan sen valtavan eron ammattimaisuudessa ja sisällön laadussa, mikä tänä aikana on kehittynyt.
Tosin joskus palautteen perusteella voisi luulla, että 2001 oli sivuston kultavuosi, minkä jälkeen taso on laskenut jokaisen kuluneen vuoden ja jokaisen uuden päätoimittajan myötä...
Yksi asia Jatkoajassa ei ole muuttunut edes vuonna 2021: julkaisijana toimii voittoa tavoittelematon yhdistys. Toisenlaisella päätöksellä tarinamme ei varmasti olisi kantanut kahta vuosikymmentä. Se antaa meille myös vapauden ajatella toimintaamme ja tulevaisuuttamme eri tavalla − meille kvartaali ei ole talouden neljännesvuosi, vaan neljännesvuosisata.
Ja mitään tätä ei tietysti olisi ilman teitä: lukijoitamme, keskustelupalstan kirjoittajia, kriittisen palautteen antajia, faneja sekä mainostaja-asiakkaitamme. Teille tätä lopun viimeksi teemme, ei se käytännön pöytälaatikkoon kirjoittaminen kovin innostavaa olisi.
Kiitos siis teistä jokaiselle! Teitä on tuhansia ja tuhansia ja olemme kiitollisia ihan kaikille teistä.
Matti Liljaniemi
Olin itse yksi Jatkoajan perustajajäsenistä, sen ensimmäinen päätoimittaja ja hallituksen puheenjohtaja. Pääosin opiskelijapojista koostuneen porukan nettiprojekti tuntui hauskalta idealta. Näin 20 vuoden jälkeen se on niin paljon enemmän niin itselleni kuin monelle muulle.
Se että Jatkoaika on ollut olemassa jo 20 vuotta, tuntuu tänään pieneltä ihmeeltä. Kukaan Jatkoaikaa perustamassa ollut ei varmasti osannut kuvitella, että parin vuosikymmenen jälkeen olisimme yhä olemassa − puhumattakaan siitä asemasta, minkä olemme itsellemme rakentaneet näiden vuosien aikana.
Itse olin suhtautunut niin kirjoittamiseen kuin jääkiekkoonkin intohimoisesti koko ikäni, mutta omakin polkuni harrastelijakirjoittajafanista nykyhetkeen on ollut pitkä ja täynnä monenlaisia mutkia.
Näiden vuosikymmenten aikana olen kirjoittanut Jatkoaikaan miljoonia merkkejä ja juttujani on lukenut todennäköisesti seitsennumeroinen määrä suomalaisia. Näin ääneen sanottuna se tuntuu uskomattomalta, kun joskus kuvittelin jopa sadan lukijan olevan hurja määrä.
Jatkoaika on aina ollut mitään pelkäämätön räkänokka, nettipoika. Sillä asenteella olen itsekin kirjoittanut, kuten moni muukin verkkolehdessämme. Ensimmäisten joukossa täysipäiväisiin toimittajan töihin Jatkoajasta työllistynyt Harri Laiho avasi heti alkuun mielipidekolumniemme jatkumon otsikolla "Porilaisten farssi". Itsekin keräsin monta "fania" Porista vuosien varrella.
Nykyään sulkakynäni saa useimmiten levätä. Jatkoaika on hyvissä käsissä seuraavan sukupolven toimittajien sekä kokeneen uuden päätoimittajamme Jani Mesikämmenen myötä. Ja meitä vanhoja partoja alkuvuosilta on yhä mukana; pitämässä taustoja kunnossa ja varmistamassa, että tekijät saavat kukin keskittyä siihen mitä itse parhaiten osaavat ja haluavat tehdä.
Jatkoaikaa on tänä aikana ollut tekemässä ja oman jälkensä tänne jättämässä satapäinen joukko vapaaehtoisia. Toiset on Jatkoaikaan tuonut intohimo lätkää tai omaa seuraa kohtaan, toiset halu kehittyä ja työllistyä media-alalle, joillekin taas kirjoittaminen on vain hauska harrastus.
Kiitos kuuluu tälle koko joukkueelle. Jatkoajan yhteisö on vuodesta nolla lähtien ollut voittamaton. Ei ole sattumaa, että nykyisen strategiamme yksi kulmakivistä on väliotsikon "Jengillä on kivaa" alla ja jatkuu "Kaikilla on hauskaa, toimittajamme kehittyvät, tykkäämme toisistamme ja vietämme mielellämme aikaa yhdessä."
Vaikka hauskuus on ollut alusta asti yksi Jatkoajan tärkeimmistä asioista, on muutosvauhti monella muulla alueella näinä vuosikymmeninä ollut valtava. Alun perin Jatkoajan keskiössä oli vahvasti keskustelupalsta ja verkkolehden kantava ajatus oli "Faneilta faneille".
Kuvittelimme saavamme sivustolle joitain satoja käyttäjiä. Pian ne muuttuivat tuhansiksi, sitten kymmeniksituhansiksi ja sen jälkeen sadoiksituhansiksi. Fanzine-tyyppinen media muuttui nopeasti myös oikeaksi journalistiseksi verkkomediaksi, ja häiriköksi perinteisten medioiden rinnalle.
Alkuvuosina saimme rällästää internetin lätkäjournalismin kentällä lähes yksin. Sittemmin kaikki valtamediat ovat huomanneet kyllä, että kiekko vetää ja kilpailua riittää. Uusia kilpailijoita on myös noussut − ja kaatunut. Nykyään Jatkoaika joutuu joka päivä todistamaan oman olemassaolonsa oikeutuksen, kun lukijalla on vaihtoehtoja pitkä rivi yhden näpäytyksen päässä.
20 vuotta sitten kaikki Jatkoajaan kirjoittaneet olivat sloganimme mukaisesti juuri sitä, faneja. Ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun ensimmäiset näyttönsä verkkolehdessämme näyttäneet kirjoittajat napattiin palkkatöihin "oikeaan" mediaan.
Tämä virta on vain kiihtynyt. Moni tulee Jatkoajaan vuodeksi tai pariksi ja oman äänensä ja taitonsa löydettyään saa työsopimuksen nenänsä eteen. Olemme tästä erittäin ylpeitä ja tuon kehitysprosessin läpi heidän luotsaamisensa on tärkeä tehtävämme, mutta luonnollisesti se tekee verkkolehden kehittämisen toisinaan haastavaksi.
Näin 20 vuotta Jatkoajassa sisällä ja aivan sen ytimessä viettäneenä on hankala asettua ulkopuolisen asemaan, mutta uskoisin alkuajoista lähtien meitä lukeneen ihmisen huomaavan sen valtavan eron ammattimaisuudessa ja sisällön laadussa, mikä tänä aikana on kehittynyt.
Tosin joskus palautteen perusteella voisi luulla, että 2001 oli sivuston kultavuosi, minkä jälkeen taso on laskenut jokaisen kuluneen vuoden ja jokaisen uuden päätoimittajan myötä...
Yksi asia Jatkoajassa ei ole muuttunut edes vuonna 2021: julkaisijana toimii voittoa tavoittelematon yhdistys. Toisenlaisella päätöksellä tarinamme ei varmasti olisi kantanut kahta vuosikymmentä. Se antaa meille myös vapauden ajatella toimintaamme ja tulevaisuuttamme eri tavalla − meille kvartaali ei ole talouden neljännesvuosi, vaan neljännesvuosisata.
Ja mitään tätä ei tietysti olisi ilman teitä: lukijoitamme, keskustelupalstan kirjoittajia, kriittisen palautteen antajia, faneja sekä mainostaja-asiakkaitamme. Teille tätä lopun viimeksi teemme, ei se käytännön pöytälaatikkoon kirjoittaminen kovin innostavaa olisi.
Kiitos siis teistä jokaiselle! Teitä on tuhansia ja tuhansia ja olemme kiitollisia ihan kaikille teistä.
Matti Liljaniemi