Puolivälierien otteluparit

  • 3 399
  • 14

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Itsevaltiaan oikeudella avaan tämän ketjun ottelupareista, saadaan yhdessä ja erikseen pohdiskella jalkapallon ja kesäteatterin hienouksia.

Uruguay - Ghana

Luen Uruguayn yllättäjiin ja pidän pääsyä kahdeksan joukkoon hyvänä suorituksena. Nälkähän toki kasvaa syödessä latinoilla, täyden työn saa Ghana tehdä, jotta paikka välierissä aukeaa. Mielestäni tässä on mahdollisuudet tasaiseen ja hyvään otteluun.

Hollanti - Brasilia

Ikiaikainen suosikkini Brasilia esitti jo kohtuullista peliä Chileä vastaan, mutta vieläkään Brasiliaa ei ole tosimielessä testattu. Ainoa kova peli on ollut kaiketi Portugalin tähtösiä vastaan, ja siinä tasapeli kelpasi molemmille. Robben ja Lucio hoitavat teatterin, pelipuolella kummallakin on vahvuutensa. Kaikki odottavat tylsyyden huipentumaa, mutta mielestäni Dungan Brasilia on välillä pelannut jopa näyttävää jalkapalloa, esim. maalit Chilen verkkoon olivat melko ok tyyliltäänkin.

Argentiina - Saksa

Toinen suosikkini Argentiina kohtaa Saksan, vanhan vihollisensa. Tästä voi todeta, että valitettavasti kohtaavat jo nyt, joka tapauksessa tippuja on pelannut hyvän turnauksen. Argentiinan peli on parantunut, Higsukin löytänyt osumia tolppien väliseen sektoriin, mutta Saksa on aina Saksa. Argentiinan puolustuksen olisi pelattava nyt se unelmapeli. Mitenkähän on Walter Samuelin pelikunnon kanssa? Toisaalta Gutierrez avaukseen pakiksi, niin peli voidaan lopettaa jo ennen kuin alkaakaan. Nyt punnitaan Diegon valinnat. Löytyisikö vävypojalle peliaikaa?

Paraguay - Espanja

0-0 ja rankipotkut, siinä Paraguayn taktiikka tulevaan peliin. Jos Japanin kanssa jäädään pelaamaan tylsäpalloa, niin Espanjaa vastaan voidaan lähteä vain puolustamaan vahvuudella 1+10. Toivottavasti Capdevila toipuu vammastaan, surullista, että Portugali-ottelu päättyi valitettavaan loukkaantumiseen. En toivoisi kumpaakaan jatkoon, mutta valitettavasti toinen jatkaa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Kolme mielenkiintoista paria ja sitten Paraguay-Espanja.

Ensimmäisestä en osaa sanoa mitään, mutta Hollanti joutunee liian kovaan paikkaan, kun vastaan astelee pikkuhiljaa konettaan käyntiin saava Brasilia. Tuossa ottelussa on erityispanos, sillä voittajalle on käytännössä tie auki aina loppuotteluun saakka. Kaká on ollut paljon iloisemmalla pelipäällä kuin kertaakaan koko kauden aikana seurajoukkueessaan ja se tietää aina pahaa vastustajille.

Saksan ja Argentiinan välinen ottelu voi käytännössä päättyä miten tahansa. Joko Saksan koneisto jyrää Diegon porukan yli tai sitten argot vie näytöstyyliin Messin, Higuainin ja Tevezin yksilötaitojen ansiosta. Uskoisin realistina, ettei Paraguaylla ole mitään saumaa Espanjaa vastaan, mutta eipä pitänyt viime kesänä olla USA:llakaan.

Ghana, Brasilia, Saksa ja Espanja neljän sakkiin.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Paraguaysta sen verran, että se voitti Etelä-Amerikan karsinnoissa kerran sekä Brasilian että Argentiinan. Näin molemmat ottelut SopCastilta, ja Brasiliaa vastaan joukkue oli suorastaan suvereeni. LINKKI statistiikkaan. Eli miksi se ei muka voisi Espanjaa yllättää?

Japania vastaan peli ei häikäissyt, mutta tiukalla puolustamisella ja vastahyökkäysjalkapallolla sillä on ihan hyvät mahdollisuudet.

Kyllähän Espanja suosikki siinä pelissä tottakai on, mutta ei ihan niin iso kuin yleisesti luullaan.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Ghana, Brasilia, Saksa ja Espanja neljän sakkiin.
Muuten sama rivi, mutta vaihdan Albicelesten Saksan paikalle.

Ghana yllättää koko jalkapalloilevan maailman ja menee ensimmäisenä Afrikan maana välieriin, mikä on hienoa ja sääli, koska Uruguayllekin soisi paikan jatkosta. Forlan ja kumppanit ovat pelanneet hienon turnauksen. Nyt kuitenkin Ghana on niin kovassa iskussa ettei U.R.Gay mahda mittään. 2-1, mahdollisesti jatkoajalla.

Hollantiakaan ei ole vielä kovasti koeteltu jos ei Brasiliaa, ja nyt nähdään että Bronckhorstit ja Bommelit ovat aika hitaita kun vastaan tulee Robinhon, Fabianon ja Maiconin tapaisia kavereita. Persie on ollut parempi kuin Rooney sentään (kaikki turnauksen hyökkääjät ovat olleet!), mutta ei paljon parempi, ja ruuti taitaa olla aika märkää vieläkin. Hollannin paras osa-alue on keskikentän hyökkäävä osasto, mutta Gilberto Silva ja pakit laittavat Robbenin ja Sneijderin kuriin. 2-0 Brasseille.

Saksa kaatuu Hollannin lailla hitaisiin toppareihin. Diegon pygmit kipittävät Mertesackerit solmuun ja paukuttavat Argentiinan jatkoon, vaikka Germaanit kaatuvatkin saappaat ja nahkahousut jalassa. 3-2.

Paraguay yrittää toista pilkkukisaa putkeen, mutta plasmat menevät sekaisin siinä vaiheessa kun Espanja tekee ensimmäisensä. Puolustaminen ei enää riitä ja hyökkäysvaihdetta ei saada päälle, joten Villalla on helppo työ ottaa kiinnitys [/ironiaksi puettua vittuilua]Rooneylle korvamerkittyyn[/ironiaksi puettua vittuilua] kuninkuuteen. 3-0 Espanjalle.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Kiima nousee

Sweini laukoi, että Arsut ovat epäkunnoittavia. Nyt sanaisen arkun avasi Diego Armando http://mm2010.fi/2010/07/02/maradona-syyttaa-jalkapallomafiaa-uransa-pahimmasta-tappiosta/

Aika diiba daabaa tuo Diegon jargoni on. Turha itkeä tappiosta, että jalkapallomafialla oli näpit Arsujen tappiossa. Ottaa näköjään niin koville. Olihan se kyseenalainen pilkku, mutta aiemmin saksalaispelaaja kaadettin rujommin kuudentoista sisällä, josta ei pilkkua vihelletty.

Jännitys kasvaa sanoin kuvaamattomasti huomista klo 17.00 kohti. Veikkaus: Saksa voittaa 2-1.
 
Viimeksi muokattu:

fakiiri

Jäsen
Niin, Diegon joukkue potki finaalissa kaikkea muuta paitsi palloa. Ko. tilanteesta ei ehkä rankkaria olisi pitänyt viheltää, mutta Codesalin olisi pitänyt aiemmista tilanteista viheltää saksalaisille kaksi pilkkua. Ja kauanko se Pedro Monzon viihtyi kentällä ennen karatepotkujaan? Argentiina vm 1990 oli rikollisesti pelannut joukkio, jonka ei olisi pitänyt päästä finaaliin. Argentiinan pelasti jo alkulohkossa Diegon käsi, johon pallo stoppasi maaliviivalla ottelussa Neuvostoliittoa vastaan.

Ja tänään jännittää. Joko nyt Oranje ylittäisi itsensä lopettaisi Joga Boniton näissä kisoissa. Hup Oranje Hup!
 

kovalev

Jäsen
Uskomatonta paskaa Maradona suoltaa, mutta toisaalta, eipä tuossa mitään uutta ole miehen aikaisempiin lausuntoihin nähden.
Montako maalia Argentiina teki Italiassa? 4... 5...?
Olihan se Saksan rankkari paikkaus, sitä ei käy kiistäminen, mutta sillä todellakin paikattiin se aiemmin vihältämättä jäänyt selvä tapaus. Kaksi punaista taas tuskin jättivät kenellekään kysymysmerkkejä.
Pronssiottelusta kumpi tahansa mieluummin finaaliin kuin se Argentiina.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Ja kauanko se Pedro Monzon viihtyi kentällä ennen karatepotkujaan?

Monzonin taklaus tuli myöhässä, mutta kyllähän toi Klinsmannin hyppy ja filmi siihen perään hakee neitimäisyydessään vertaistaan. Kyseinen "karatepotku" ei nimittäin edes osu.

LINKKI.

Huvittava kontrasti katsoa toi tilanne BBC:n selostajilla, jotka huomasivat sen heti filmiksi. Korkeintaan keltaisen paikka toi oli molemmille, jos sitäkään.
 

fakiiri

Jäsen
Monzonin taklaus tuli myöhässä, mutta kyllähän toi Klinsmannin hyppy ja filmi siihen perään hakee neitimäisyydessään vertaistaan. Kyseinen "karatepotku" ei nimittäin edes osu.

LINKKI.

Huvittava kontrasti katsoa toi tilanne BBC:n selostajilla, jotka huomasivat sen heti filmiksi. Korkeintaan keltaisen paikka toi oli molemmille, jos sitäkään.
Monzon tuli kuitenkin jalkapohjat edellä. Oli aika väkivaltainen taklaus, punainen oli ihan oikea tuomio riippumatta siitä sukelsiko Klinsmann.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Mä en nyt ymmärrä, miksi tosta nyt pitää jotain vihanpitoa maiden välille väkisin tehdä. Se finaali 1990 oli läpeensä paska molempien osalta. Argentiina sai 0 laukausta maalia kohden, Saksa yhden. Ja se pilkku oli skandaalimainen, turha siitä on edes keskustella. Augenthalerin kaataminen aikaisemmin olisi voinut olla pilkku, mutta ei MM-finaalissa pidä mitään aikaisempia tilanteita hyvitellä.

Ylipäätään molemmat ovat kunnioitusta herättäviä jalkapallomaita monine maailmanmestaruuksineen, Euroopan/Amerikan mestaruuksineen, olympiavoittoineen, nuorten maailmanmestaruuksineen, ym. Harmi, että toinen lähtee kisoista kotiin.

Aina olen tykännyt Saksastakin. Klins"man" pellehyppyineen oli ainoa inhotuksen aihe meikäläiselle. Sehän oli epätyypillinen saksalainen pelaaja siinä mielessä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
NYT HUUDETAAN! Ihanaa, Hollanti, ihanaa! Tämä on ihanaa.

Kiitos Hollanti!!! Brasilia on ulkona mitalipeleistä, ja se jos mikä on ihanaa. Vielä kun Espanja kokisi saman kohtalon, mutta se taitaa olla liikaa vaadittu. Ensimmäinen ottelupari meni kuitenkin loistavasti.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kolme ensimmäistä päättyi väärin. Onneksi Espanja jatkaa, ettei tarvitse lopettaa kisojen katsomista ihan vielä.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä vielä omat kommentit pelien jälkeen, lainauksissa niitä ennen:
Hollanti - Brasilia
Etukäteen tylsyyden multihuipentuma. Veikkaan, että 90 % ajasta toinen joukkue pallottelee omalla kenttäpuoliskolla ja aina välissä Lucio ja Robben viihdyttävät fanijoukkojaan kaatuiluesityksillään ja keskinäisellä kilpailulla siitä, kumpi feikki-irvistää rumemmin. Ottelu päättyy 1-0 sille, joka onnistuu paremmin vastahyökkäyksessä. Kahdesta pahasta Hollanti saisi jatkaa.
Myönnetään, vähän kärjistin alkuasetelmia. Robben vei voiton kaatuilu-battlessa Lucion kanssa, mutta mikä tärkeintä: pelistähän tuli viihdyttävä! Se tosin vaati Brasilian täydellisen jäätymisen ja Sneijderin huikeat otteet. RvP oli vaisu, Robben ei saanut ihmeitä aikaan, mutta Hollannin pieni suuri mies osoitti olevansa yksi kisojen Top5-pelaajista. Ja Robben puolestaan ärsyttävyydessä kisojen Top3:ssa ehdottomasti.
Uruguay - Ghana
Perjantai-illan pelastaja. Kaksi kisojen positiivisinta yllättäjää. Myös peli viihdyttävää, vaikka Ghana välillä iskeekin sumpun päälle. Huippuiskussa olevat Luis Suarez ja Diego Forlan ratkaisevat voiton Uruguaylle.
Odotin viihdyttävää peliä, mutta en sentään tuollaista trilleriä. Huikea matsi ja harvoin olen selvinpäin tv:n äärellä huutanut ja tuulettanut yhtä villisti kuin tässä matsissa.

Luis Suárez keskittyi enemmän tuomarille valittamiseen kuin itse peliin, mutta lopulta ratkaisi Uruguayn pääsyn jatkoajalle, vaikka olisihan se pallo ollut päälläkin otettavissa. Todella harmi, että on pelikiellossa välierissä. Mutta Diego Forlán oli jälleen aivan huikea: toistaiseksi kisojen paras pelaaja.
Argentiina - Saksa
Puolivälierien toinen huippumatsi, kun kisojen tähän asti kaksi parasta joukkuetta kohtaavat. Veikkaus on, että tämän matsin voittaja menee päätyyn asti. Argentiinalla materiaalietu hyökkäyksessä, Saksalla puolustuksessa. Ratkeaa siihen, sortuuko Argentiinan puolustus ja kestääkö Saksan puolustus. Eiköhän Messi vihdoin osu.
Argentiinan puolustuspeli onnetonta ja peli mielikuvituksetonta. Tämä latisti oletetun huippuottelun. Saksa oli odotetun vahva.
Paraguay - Espanja
Paraguay pelannut kaksi matsia putkeen 0-0, joten vähämaalinen matsi luvassa. Mikäli menee rankkareille, Paraguay vie, mutta pahoin pelkään, että Espanja pystyy kerran tai kaksi rikkomaan vastustajan tiukan puolustuksen.
No, kerranhan se David Villa onnistui. Harmi vaan, että tuomari ratkaisi tämänkin matsin hylkäämällä maalin paitsiona. Mutta oltiin siinä niin rajoilla, ettei tämä nyt mikään valtava oikeusmurha ollut. Muuten tuomari oli erittäin hyvä.

Kokonaisuutena puolivälierät aivan huikeat, en muista samanlaisia aiemmin nähneeni. Vieläköhän joku puhuu tylsistä kisoista?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös