Puolivälierät 2013: Hokki - KooKoo

  • 21 661
  • 83
Otan oikeuden omiin käsiini avata kevään ensimmäisen puolivälieräketjun.

Vastakkain ovat siis viime kauden tapaan KooKoo ja Hokki. Nyt osat ovat vaihtuneet ja Hokki pääsee aloittamaan tämän sarjan kotipelillä. Vastakkain ovat siis runkosarjan neljäs ja viides, eli ennakkoon tästä voisi povata tasaisinta puolivälieräsarjaa. Vuosi sitten vastakkain olivat runkosarjan kakkonen ja seiska. Joukkueet ovat kohdanneet pudotuspeleissä aikaisemmin kolmesti:

2005-06 Puolivälierät: Hokki - KooKoo 3-1
2006-07 Puolivälierät: Hokki - KooKoo 3-2
2011-12 Puolivälierät: KooKoo - Hokki 4-2

Kaikki joukkueiden pudotuspelikohtaamiset ovat siis puolivälieristä. Varsin tasaisia ovat siis olleet myös nämä aikaisemmatkin puolivälieräsarjat, kaikissa sarjoissa kotiedun saanut joukkue on edennyt myös välieriin. Tiukin näistä sarjoista pelattiina keväänä 2007, jolloin voittaja ratkesi vasta viidennessä matsissa Kajaanissa Hokin eduksi lukemin 3-2, ja mikäli muistan oikein niin KooKoo johti tuota matsia 1-2 vielä kolmannen erän puolenvälin tienoilla. Hienon nousun turvin Hokki nousi lopulta ottelusarjan voittoon ja loppu onkin sitten historiaa.

Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet neljä kertaa aikaisemmin:

26.9.2012: Hokki - KooKoo 0-1 vl
14.11.2012: KooKoo - Hokki 4-5
19.12.2012: Hokki - KooKoo 0-3
1.2.2013: KooKoo - Hokki 4-3

Pisteet KooKolle 8-4, yhteismaalit 12-8. Kaikki pelit ovat olleet maalin pelejä tuota joulun alla pelattua KooKoon 0-3 voitttoon päättynyttä matsia lukuunottamatta. Mielenkiintoinen tilastofakta on se, että Hokki ei ole onnistunut tekemään KooKoota vastaan kotona maalia viimeiseen 210 minuuttiin. Hokki jäi siis ilman maalia myös viime kevään 6. puolivälieräottelussa, jonka lisäksi 4. puolivälieräottelussa Hokki pelasi jälkimmäisen puoliskon pelistä ilman maaleja. Eli Rämö on muodostunut melkoiseksi peikoksi täällä Kajaanissa.

Listaan tähän alle merkittävimmät tilastofaktat näiden joukkueiden osalta runkosarjasta. Ensiksi mainittu joukkue on Hokki (suluissa sijoitus sarjassa):
Koodi:
[B]Tehdyt maalit:[/B]                  133 (9.) - 142 (7.)
[B]Päästetyt maalit:[/B]               119 (2.) - 133 (5.)
[B]Ylivoimaprosentti:[/B]              16.44 % (8.) - 14.90 % (10.)
[B]Alivoimaprosentti:[/B]              86.11 % (1.) - 83.81 % (6.)
[B]Ykkösmaalivahtien torjunta%:[/B]    Teemu Seppänen 92.27 % - Mikko Rämö 91.99 %
[B]Korkeimmalla pistepörssissä:[/B]    Sakari Manninen 13+16 - Nick Dineen 17+20
[B]Paras maalintekijä:[/B]             Joonas Alanne 15 - Olli Julkunen 20
[B]Eniten syöttöpisteitä:[/B]          Teemu Virtala 17 - Nick Dineen 20
[B]Tehokkain puolustaja:[/B]           Veli-Antti Leinonen 5+13 - Markus Västilä 4+10
[B]Korkeimmalla YV-pistepörssissä:[/B] Manninen/Heikkinen 4+6 - Olli Julkunen 8+4
[B]Korkeimmalla tehotilastossa:[/B]    Sakari Manninen +11 - Lippojoki/Heikkinen +10
[B]Huonoiten tehotilastossa:[/B]       Jussi Korvakangas -13 - Appelgren/Roppo -6
[B]Eniten jäähyminuutteja:[/B]         Ville Rajala 67 min - Matt Nickerson 154 min
[B]Rangaistusminuutit/ottelu:[/B]      12.2 min - 13.6 min
[B]Yleisökeskiarvo:[/B]                876 (6.) - 2089 (2.)

Hokin viime viikkojen esitykset ovat olleet luvalla sanoen heikkoja vaikka kahdesta viime pelistä voitto on tullutkin. Hokin poissaolijoiden lista on tällä hetkellä huolestuttavan pitkä; sivussa viime peleistä ovat olleet Jarkko Heikkinen (sormivamma), Artturi Karjalainen (kuume?), Määttä (pelikielto), Sakari Manninen (kuume) ja Ville Eskelinen (olkapää?). Nuori puolustaja Määttä on pelikiellossa vielä keskiviikkona, mutta nähtäväksi jää riittääkö Mattilalla luottoa heittää häntä kentällä playoffeissa. Karjalainen ja Manninen lienevät pelikunnossa keskiviikkona. Heikkisestä ja Eskelisestä ei ole mitään tietoa, toivottavasti runkosarjan lopussa pelattiin vain varman päälle että miehet olisivat mukana playoffeissa. Varsinkin Heikkinen olisi hyvä saada takaisin kokoonpanoon, sillä hänen roolinsa korostuu mitä pidemmälle kevättä edetään. Toki KooKoollakin oli paljon pelaajia sivussa viikonlopun matseista, mutta uskoisin heistä suurimman osan olevan pelikunnossa keskiviikkona.

KooKoo lähtee ottelusarjaan selkeällä ykkösvahdilla ja Rämö saa todennäköisesti pelata ilman loukkaantumisia kaikki pelit pudotuspeleissä. Hokki kärsii vastaavasti maalivahtiongelmasta, nimittäin positiivisesta sellaisesta. Runkosarjan MVP:ksi valitun Seppäsen piti olla selkeä ykkösvahti, mutta Anssi Pesosen viimeaikaiset otteet maalilla ovat olleet vakuuttavia. Pesonen on kolmessa pelaamassaan ottelussa napannut kiekot kiinni 97,40 %:n varmuudella, hänen taakseen on siis tehty vain kaksi pelitilannemaalia! Toki vastustajat ovat olleet Peliitat, HCK ja JYP-Akatemia, mutta siitä huolimatta Mattila ei voi olla sivuuttamatta tätä asiaa kun hän valitsee pelaavan maalivahdin.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että KooKoo lähtee tähän sarjaan Hokin kotiedusta huolimatta ennakkosuosikkina. Toivon koko sydämestäni Hokin etenevän välieriin, mutta tyydyn veikkaamaan pessimistisesti KooKoon menevän jatkoon otteluvoitoin 2-4.

Jatkakaa.
 
Viimeksi muokattu:

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kaksi hyvin samantyyppisessä tilanteessa olevaa joukkuetta. Molemmat on kärsinyt tehottomuudesta ja loukkaantumisista. Hokki on jostain syystä KooKoolle se mieluisin vastustaja, kun taas Jokipoikia vastaan ei olisi ollut mitään saumaa. Kiekkojumalat olivat vielä suopeita KooKoolle, joka saa aloittaa vieraissa. KooKoon pelaamisessa ominaista on se ettei mitään kotietua ole olemassa, vaan ainoastaan kotihaitta. Tälläkin kaudella KooKoo keräsi enemmän pisteitä vieraissa kuin kotona. Vielä oleellisempaa on se että vieraissa KooKoon pelaaminen on järjestelmällistä ja tarkkaa, kun taas kotona se on räpellystä ja paskaa. Varmasti tasainen sarja tulossa, mutta uskoa KooKoon jatkoon löytyy täältä Kuusaalta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Erinomainen alustus Hockilta!

Heti pisti tuosta silmään, että molemmat olivat melkoisen huonoja ylivoimajoukkueita runkosarjassa. Pudotuspeleissä pelataan yleensä pienemmillä marginaaleilla - tässä parissa vieläpä erinomaisin maalivahdein - jolloin erikoistilanteiden merkitys korostuu entisestään.

Voisiko tästä vedellä mutkia suoraksi, ja sanoa, että tasaisesta parista menee jatkoon se, joka saa ylivoimansa toimimaan?
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Voisiko tästä vedellä mutkia suoraksi, ja sanoa, että tasaisesta parista menee jatkoon se, joka saa ylivoimansa toimimaan?

Varmasti joku peli sarjassa ratkeaa ylivoimaan. 2-3 YV maalia per peli niin jompikumpi joukkue on vahvoilla voittamaan.

Muuten Kookoolla ne menestymispaineet on, Hokki on ylittänyt itsensä runkosarjassa. Valmentajista sen verran, että taktikointi ja pelianalyysi mielestäni on Mattilalla Juujärveä parempaa, osoitus Juujärven taktikointi taidoista oli maalivahdin vaihtelu viime kevään puolivälieräsarjassa. Mattila reagoi peliin erätauolla, mutta kesken erän haluaisin hänen reagoivan paremmin.

Hokin on voitettava ensimmäinen tai toinen ottelu, muuten sarja karkaa kouvolaan. Sanotaan näin, että se joka vie ensimmäisen ottelun vie kokosarjan.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Tämä on kyllä ainakin näin ennakkoon todella hankala pari ennustaa. Molemmat pelaavat todella hyvää peliä hyvänä iltana ja häviävät huonona iltana mille joukkueelle tahansa. Peli on viime aikoina yskinyt kummallakin. Toivoisin että molemmat saisivat vireen päälle ja nähtäisi huikeita pudotuspelejä, kahden tuskaisen joukkueen väkisin vääntäminen olisi aika surullista katsottavaa.

KooKoo tässä parissa on kuitenkin se jolla ne paineet on. Odotuksista huolimatta Kouvolassa on aina petytty pudotuspeleissä ja joukkueeseen on satsattu paljon enemmän kuin Kajaanissa. Jospa Hokki onnistuisi kääntämään KooKoon "voittamisen pakon" edukseen ja saisi pelattua hyvällä fiiliksellä mailaa puristamatta nämä pelit. Silloin ollaan vahvoilla.

Veikkaus: Hokki jatkoon voitoin 4-3
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Onpahan hiljaista, muissa playoff-ketjuissa on hieman enemmän liikettä. Kouvolan porukka lienee jännityksestä sekaisin ja Kajaani on vain muuten hiljentynyt tai hautautunut lumen alle. Tänään kuitenkin aloitetaan, varmasti tiukka sarja luvassa. Mattilan pelikirja tihkuu räkäisen playoff kiekon henkeä ja KooKoon parhaimmat otteet runkosarjan lopussa olivat suunta parempaan, mutta heilahteluja oli silti liikaa.

Lisäksi KooKoon kannalta on ihan ratkaisevassa roolissa, että millainen kokoonpano saadaan tänään kasaan. Muutama runkosarjan viimeisistä peleistä mentiin hyvin kapealla rosterilla, mutta toivottavasti tässä oli osittain varotoimenpiteitä ja tälle viikolle saataisiin jo täydet kentät kasaan

Kokoonpanoja odotellessa.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Onpahan hiljaista, muissa playoff-ketjuissa on hieman enemmän liikettä. Kouvolan porukka lienee jännityksestä sekaisin ja Kajaani on vain muuten hiljentynyt tai hautautunut lumen alle.

Ei me täällä hautauduta, myö on totuttu lumeen.

Mutta tähän palstahiljaisuuteen en osaa sanoa juuta enkä jaata. Jospa sitten eka pelin jälkeen alkaa provoa lentää puolin ja toisin...

Tosiaan tänään ensimmäinen taistelu. Kokoonpanoja tässä odotellaan. Mattila ei liiaksi ole mainostanut Hokin poissaolijoita, mikä on ihan viisas veto.

Pohjoisen poijjat yhtenä rintamana hakemaan revanssia edelliskaudesta. Erikoistilanteet tulevat varmasti olemaan suuressa osassa tässä sarjassa.

Kuten tuolla Hokki-puolella jo sanoin: Varmasti viihdyttävä, tasainen ja kuuma sarja tulossa. Toivottavasti dumarit antaa poikien pelata.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Noniin, kokoonpanoa pukkaa, eli näillä mennään tänään:

Hokki:
Häkkinen - Sillanpää - Fofanov
Toivo - Virtala - Manninen
Huttu - Karppinen - Rajala
Koivisto - Humaloja - Alanne

Santanen - VV Leinonen
Korvakangas - VA Leinonen
Makkonen - Karjalainen

Seppänen
(Pesonen)

KooKoo:
Salonen - Dineen - Hämäläinen
Liukkonen - Juutilainen - Julkunen
Alikoski - Nättinen - Heikkinen
Huhtala - Peltonen -Roppo

Lippojoki - DaCosta
Teppo - Nyqvist
Lustberg - Nickerson

Rämö
(Järvinen)

Hokilla siis edelleen poissa Eskelinen ja Heikkinen. Lisäksi Huovinen ei ole kokoonpanossa. Kakkospari aika huolettavan näköinen pakeissa, kuka hoitaa puolustuksen?

Kiima kohoaa, tule jo ilta!
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Noniin, kokoonpanoa pukkaa, eli näillä mennään tänään:

KooKoo:
Huhtala - Peltonen - Roppo
KooKoon neloskenttä on ensimmäistä kertaa tällä kaudella sangen kovaa valuuttaa.

Kaksi hyvää sentteriä ja maalintekoon välillä pystyvä laituri. Tuo kenttä voisi olla monen joukkueen ykkös/kakkoskenttä tai neloskenttä liigassa.

Toisaalta Huhtalan ja etenkin Ropon plusmiinussaldo ei mairittele liikaa.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo tässä parissa on kuitenkin se jolla ne paineet on. Odotuksista huolimatta Kouvolassa on aina petytty pudotuspeleissä ja joukkueeseen on satsattu paljon enemmän kuin Kajaanissa.

On petytty kyllä, mutta toisaalta ensimmäiseltä kierrokselta on menty hyvällä prosentilla jatkoon.

Tänä vuonna KooKoon lähtökohdat ovat erinomaiset. Vaihtuvuus on etu kun nykyisen joukkueen ydin ei koostu pelkästään häviämiseen tottuneista pelaajista. Materiaali on laaja ja peli on mennyt koko ajan parempaan päin. Näinhän ei ole viime kausina aina ollut, vaan monesti peli on ollut ihan hukassa ja sen on odottettu jotenkin löytyvän playoffeissa.
 

Blackorange

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Mestis
Ensimmäistä kohtaamista odotellessa. KooKoon kokoonpano on todella laadukas tänään, odotan että joukkue on valmiimpi heti alussa mitä viimeisissä runkosarjan matseissa. Kokeneet pelaajat syttyvät eri tavalla näihin, joihin luen mm. Rämön, Liukkosen, Julkusen ja Nickersonin.

Odotan simppeliä ja tappavan tehokasta vieraskiekkoa, nyt ei enää tehdä vastustajan maalivahdista sankaria. Heti alusta kovalla tunteella kotijoukkue ahtaalle.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joo, ilmeisesti on ollut jännäkakkaa kaikkialla, kun ketju on vaipunut todelliseen hiljaiseloon. Mutta eiköhän tänne eloa saada, viimeistään kun:

A) Fofanov rottailee
B) Nickersonilla kilahtaa
C) Juu-Juujärvi turvautuu vanhaan kunnon veskarinvaihtelurulettiinsa

Mikään kyseisistä tapahtumista ei kylläkään takuulla tule takaamaan keskustelun tasoa.
 
Eipä ollut Hokista vastusta ensimmäisessä pelissä. KooKoo jauhoi neljällä ketjulla hienosti ja piti pelin hallinnassa, Rämön mokailusta huolimatta. Ansaittu voitto Kouvolaan.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Näin kävi tänään. Kyllä Hokki oli tänään pykälän heikompi kuin KooKoo. Seuraavan peliin yksi vaihde lisää jostain.
 

Magnesia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hokin pelaamisesta yksi silmään pistävä juttu oli syötön antaminen ja sen vastaanotto, ei meinanut millään onnistua, laatu oli heikkoa. Ja tätä myöten avauspeli hyvin takkussaa. Tietysti KooKoo karvasi vahvasti ja ei antanut Hokille liikaa aikaa.

KooKoolta hyvää peliä, melkein voisi sanoa että tasapainoisin peli tällä kaudella, positiivista että homma rupeaa toimimaan pleijareiden aikaan. Kenttätasapaino hallussa, agressiivinen karvaus sekä nopea pelin kääntäminen. Sekä puolustus ei nukahtanut kertaakaan, omat miehet otettiin ja merkkausvirheitä ei juurikaan tapahtunut.

Nickerson otti hyvää roolia ja veti huomiota itseensä, lähes koko Hokin joukkueella oli asiaa Matille, loppu KooKoon joukkue saikin olla rauhassa ja keskittyä pelaamiseen. Näin sen pitää mennäkin ja Kookoo selvisi tästäkin voittajana.
 
Ensimmäisessä ottelussa Hokki kaatui umpisurkeaan ensimmäiseen erään. Pelkästään torjunnat 16-4 kertoivat kyllä karua kieltään. KooKoo piti kiekkoa, pääsi naurettavan helposti keskialueen yli, ja loi vaarallisia tilanteita liukuhihnalta. Hokin hyökkäykset lähtivät lähinnä tilanteista, joissa kaikki 10 kenttäpelaajaa miekkailivat keskialueella kiekosta suht seisovin jaloin.

Toiseen erään Hokki pisti ohjauspelinsä kuntoon, lopetti KooKoon ylimarssin, sai sitä kautta kiekollisestakin pelistä kiinni ja Rämön suosiollisella avustuksella pelin tasoihin heti erän alkuun. Pari hyvää maalipaikkaa koko toisessa erässä oli molemmilla joukkueilla, mutta muuten tarkkaa pleijarivääntöä, joskin monta pykälää hitaampaa peliä kuin ensimmäisessä.

Kolmannen erän ja koko ottelun kulminaatiopiste oli Nyqvistin viivalta lähettämä lampaankulli, joka lurahti helpon näköisesti Seppäsen selän taa. Maalin jälkeen KooKoo sai jälleen hieman kotijoukkuetta lujemman otteen pelistä, ja muutaman minuutin päästä hienon 2v1 viimeistelyn päätteeksi lopullisen armolaukauksen 2-4:ään. Mitään takaa-ajoahan ei nähty ensinkään, ja viimesetkin mahdollisuudet siihen pilasi kotijoukkueen kapteeni kolaamalla roikkukiekon hanskaansa kopanneen Rämön jäähyn arvoisesti juuri kun Hokki oli ottanut molarin pois 4min ennen loppua.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Loppuhetkillä saama Virtalan jäähy taisi johtua siitä, kun keikko tuli miestä naamaan. Ei siinä sitten pystynyt väistämään, Rämö nurin ja kaksi minuuttia.
Muutoin aikalailla samoja huomioita kuin aikaisemmilla kirjoittajilla. KooKoo oli parempi.

Kuuma matsi kyllä oli, jopa Seppänen taisi antaa nyrkin heilua yhdessä vaiheessa. Noh, Kouvolan hornankattilasta hakemaan sitten tasoitusta. Jos KooKoo 0-2 johtoon karkaa, ollaan nätisti sanottuna nesteessä.

Yleisömäärä oli kyllä hienoinen pettymys, odotin reilua tuhatta silmäparia.
 
Tänään olisi pitänyt kyllä tämä matsi pystyä kääntämään, ja oli siihen Hokilla myös paikkoja. 1. erässä tolppia kilisyttelivät Makkonen(?) ja Manninen, toisessakin erässä kiekko saatiin ylärimaan mutta ei sen lähemmäs. Toisaalta ei Sepikään pelannut sellaista matsia mitä olisin toivonut, mun mielestä toinen ja varsinkin kolmas KooKoon maali olisi ollut otettavissa (tosin Korvakangas taisi tarjoilla aika mukavan maskin omalle mokelle ottelun voittomaaliin). Mun mielestä ei olisi suuri vääryys, jos Pesonen pelaisi Kouvolassa. Jos Sepi pelaa Kouvolassa ja Hokki häviää, niin silloin viimeistään pitäisi laittaa Pesonen tolppien väliin. Tosin Mattilan filosofia taitaa nyt olla se, että Sepillä mennään vaikka mitä tulisi vastaan. Toisaalta ihan turha tässä on nyt Sepiä dissata, koska kenttäpelaajien tässä pitäisi enemmänkin katsoa peiliin. Syöttöjen laatu tänään erittäin heikko.

Tekisi mieli jo tässä vaiheessa julistaa KooKoo tämän ottelusarjan voittajaksi. Hokki oli tänään erittäin vaisu ja vastaavasti KooKoo pelasi sen tasoista peliä mitä playoffeissa pitääkin nähdä. Varsinkin 1. erässä Hokki oli täysin nesteessä. Oikea joukkue voitti tänään, siitä ei pääse mihinkään. Vaikea lähtöasetelma kyllä perjantain matsiin, jos KooKoo voittaa sen niin tilanne on jo 2-0 ja jos vielä lauantainakin tulisi kotona turpaan niin se on Hokille hellurei ja hellät tunteet.

Yleisömäärä oli playoff-matsiksi heikko ja tunnelma oli kuin jostain marraskuisesta LeKi-pelistä. Positiivisia juttuja saa kyllä kaukaa hakea. Paljon saa kyllä tapahtua että Hokki tästä vielä nousee, nyt se siis vaatii jo vähintään yhtä voittoa Kouvolasta.
 

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
A) Fofanov rottailee
B) Nickersonilla kilahtaa
A) Eipä juuri. Yksi taklaus, josta olisi runkosarjassa varmaankin saanut vauhdin takia ryntäysjäähyn.
B) Eipä juuri. Toki ehti lyödä pari kertaa esteettä jäässä allaan maannutta Rajalaa päähän, mutta hanskat kädessä. Ja samassa tilanteessa linjatuomari sai melko napakasti kyynerpäästä, kun yritti kiskoa miestä irti. Mutta nyt pelataan playoffia.
C) Ei. Rämö pysyi maalillaan tiukasti yhtä tilannetta lukuun ottamatta.

Ensimmäisessä ottelussa Hokki kaatui umpisurkeaan ensimmäiseen erään. Pelkästään torjunnat 16-4 kertoivat kyllä karua kieltään.
Jaa. Minusta peli oli kahden erän jälkeen 2-2. Ensimmäiseen erään mahtui Hokillakin sentään kaksi ylärimaa ja Rämön hädin tuskin torjuma laukaus, joka sirvahti räpsästä selän taakse keskelle maalialuetta? Umpisurkeaa oli kyllä se, että aivan ottelun alussa lataus meni yli ja otettiin ne kaksi turhaakin turhempaa jäähyä korkeasta mailasta.


Loppuhetkillä saama Virtalan jäähy taisi johtua siitä, kun keikko tuli miestä naamaan. Ei siinä sitten pystynyt väistämään, Rämö nurin ja kaksi minuuttia.
Virtalalta viimeisen päälle ei-vahinko ja hemmetin typerä teko. Tuomari suoraan selän takana ja kyynervarrella kopsu Rämön korvalle. Hyviä hermoja osoitti kyllä se, että pisti rauhassa jutusteluksi tilanteen jälkeen Rämön kanssa.

Eteenpäinhän tästä on mentävä. Saisi yksi pelaaja tervehtyä, mutta vamma taitaa näennäisestä pienuudestaan huolimatta olla kohtuullisen paha. Tuolla puolustuksella on aivan turha elätellä mitään jatkohaaveita.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
2006 yksi ottelusarjan ratkaisutekijöistä oli se, että Hokki-pelaajat onnistuivat kuumentamaan KooKoon maalivahti Carl Grahnin. Kalle sai aika paljon mailaa näpeilleen ja ukkoa päälle, kunnes sitten poltti päreensä ottelurangaistuksen arvoisesti.

Tuossa matsissa oli kyllä (tappiosta huolimatta) tunnelmaa. Itsekin muista karjuneeni Hokin veskarille, että on vapaata riistaa ja pitää päänsä pystyssä, kun tuomari ei näköjään vihellä kuin kuolleet... Ei kuitenkaan näemmä ollut Seppänen vielä tuolloin Hokin maalilla, vaan Myllykoski.

Anyhow, Teemu Virtala pelasi jo silloin Hokissa, eli mistäpä sitä tietää vaikka ammentaisi vanhasta Vladon taktiikkakirjasta...
 
2006 yksi ottelusarjan ratkaisutekijöistä oli se, että Hokki-pelaajat onnistuivat kuumentamaan KooKoon maalivahti Carl Grahnin. Kalle sai aika paljon mailaa näpeilleen ja ukkoa päälle, kunnes sitten poltti päreensä ottelurangaistuksen arvoisesti.

Tuossa matsissa oli kyllä (tappiosta huolimatta) tunnelmaa. Itsekin muista karjuneeni Hokin veskarille, että on vapaata riistaa ja pitää päänsä pystyssä, kun tuomari ei näköjään vihellä kuin kuolleet... Ei kuitenkaan näemmä ollut Seppänen vielä tuolloin Hokin maalilla, vaan Myllykoski.

Silloisessa kotimatsissa, jolloin Grahnin Kalle lensi pihalle, niin oli kyllä tunnelmaa. Toisen erän jälkeen tuomarit olivat töpeksineet niin pahasti, että yleisö jäi katsomoon odottamaan, että raitapaidat lähtisivät pukukoppien suojaan, jotta heidän "kimppuunsa" pääsisi lähietäisyydeltä. Muistan kun toinen tuomari ei uskaltanut mennä millään pukukoppiin vaan seisoi monta minuuttia toimitsija-aitiota vasten ja taisi pyytä järkkäreitä seisomaan käytävän juurelle.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Muistelisin että täällä Kajaanissakin joku KooKoo vahti lähti kilvellä lyömisestä koppiin kesken pleijari-pelin. Kukas silloin oli maalissa?
 
Muistelisin että täällä Kajaanissakin joku KooKoo vahti lähti kilvellä lyömisestä koppiin kesken pleijari-pelin. Kukas silloin oli maalissa?

Juuri mainittu Carl Grahn oli kyseessä. Mies vetäisi kunnon pyykkinarun kilvellä Hokin pelaajaa nassuun ja lähti pihalle. Ennen sitä häntä toki oli vedelty pystyyn läpi sarjan. Muistaakseni taisi vielä hermostumista lisätä se, että KooKoolta hylättiin selvä maali vähän ennen tätä tilannetta. Vai oliko sitten tämän jälkeen, en muista.
 

Mneme

Jäsen
Juuri mainittu Carl Grahn oli kyseessä. Mies vetäisi kunnon pyykkinarun kilvellä Hokin pelaajaa nassuun ja lähti pihalle. Ennen sitä häntä toki oli vedelty pystyyn läpi sarjan. Muistaakseni taisi vielä hermostumista lisätä se, että KooKoolta hylättiin selvä maali vähän ennen tätä tilannetta. Vai oliko sitten tämän jälkeen, en muista.

Oliko sama sarja kun Carl Grahn lensi samasta syystä ulos myös jossain kotipelissä? Oli koko pelin ajan hakattu sormille ja sitten pinna loppui.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Taisi olla myöskin Kajaanissa, kun Grahn laukoi harkkapelissä kiekolla tuomaria ja sai pelikieltoa runkosarjan avaukseen.

Menee kyllä OT:ksi, mutta ainakin cottonmouth arvostanee, kun Kallesta puhutaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös