Tapparan kausi on ollut vaiherikas. Loistava harjoituskausi antoi osviittaa siitä, että Tappara palaisi yhden 'välivuoden' jälkeen aivan kärkitaiston tuntumaan. Alkukausi palautti maan pinnalle. Paikallispeli ja 6-1 tappio, kun harjoitusotteluissa voimasuhteet olivat olleet täysin päinvastaiset. Vähitellen peli alkoi kuitenkin kulkea. Nousu kulminoitui hurjaan vireeseen päässeeseen Niemiseen, joka tehoillaan, taistelullaan ja esimerkillään loi itseluottamusta koko ryhmään. Sitten tuli se kuuluisa Hämeenlinnan teevee-peli, jossa Laaksosen linjattoman tuomaroinnin ohella tapahtui yksi kauden suurimmista takaiskuista, Nimon loukkaantuminen. Hiljalleen joukkueen vauhti alkoi hiipua. Yksittäisiin valonpilkahduksiin voidaan lukea esimerkiksi kotivoitto Hifkistä syyskauden päätteeksi. Ensimmäiset joulutauon jälkeiset pelit olivat surkeinta Tapparaa, jota on tällä kaudella nähty. Kaikki kulminoitui tammikuiseen lauantaihin, jolloin Pelicans kävi hakemassa 0-2 vierasvoiton. Paljon riittää spekuloitavaa, kuulemma jo ennen peliä päätetyt Saarisen potkut, Niemisen erottaminen ja takaisin kutsuminen, joukkueen haluttomassa surffailussa ei sinänsä ollut mitään uutta tauon jälkeiset pelit huomioonottaen.
Mikko Saarisen väliaikainen pesti oli melko synkkää aikaa, HPK-voitto laukaisi kuitenkin kipsin. Heti pelin jälkeen tiedotettiin Kaj Matalamäen palkkaamisesta. Ensi töikseen uusi valmentaja osoitti olevansa Leinosen luottomies. "Uusia vahvistuksia ei tarvita, koska silloin nykyiset pelaajat jäisivät ilman pelipaikkaa!". Koska tässä kirjoituksessa pyrin vain kertaamaan kulunutta kautta, Leinosta kohtaan esittämääni kritiikkiä löytyy
täältä . Matalamäen johdolla joukkue pelasi kolmen peräkkäisen tappion jälkeen varsin hyvän runkosarjan lopun, joka antoi Tapparalle varsin mukavat asetelmat säälipleijareita ajatellen.
Ottelusarja Jyppiä vastaan oli vaiherikas. Ensin täydellinen romahtaminen ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, sitten nihkeä kotivoitto ja onnistunut vieraspeli takasivat paikan näihin puolivälieriin. Erityisen ilahduttavaa oli kuulla säälipleijareiden ratkaisuottelun jälkeen sanat "kahvaaminen" ja "tiivis viisikkopuolustus". Niitä onkin kuullut viime ja tällä kaudella valitettavan harvoin Tapparasta puhuttaessa. Puolustus on ollut ilman muuta Tapparan akilleen kantapää oikeastaan koko kauden. Tiivis viisikkopuolustus on ollut jotain aivan käsittämätöntä niin monessa ottelussa.
Lehto onkin nyt taas monien silmissä Tapparan avainpelaaja, jonka varaan voidaan laskea paljon. Ihan niin kuin oli mestaruuskaudellakin. Käldercup-voittaja ei olekaan pystynyt syrjäyttämään yhtä SM-liigan parhaista maalivahdeista. Minusta osa Lehdon hyvästä vireestä oli nähtävissä jo esimerkiksi 15.2 pelatussa Lukko-ottelussa, Raycroft kantoi kuitenkin päävastuuta runkosarjan lopussa. En tiedä, joku esittää varmasti teorian, että Lehto tarvitsee kilpailua päästäkseen huippuvireeseen. Raycroft ei ollut kuitenkaan kilpailija, vaan alunperin selkeä korvaaja. Mutta turha jauhaa, sillä ei ole nyt mitään väliä. Johdon luotto Lehtoon jää itse kunkin pääteltäväksi.
Näitä pelejä on odotettu, nämä ratkaisevat lopulta kauden onnistumisen. Jypin kaataminen takasi sen, että kaudesta tuskin kannattaa puhua täydellisenä katastrofina, siihen ei kannata kuitenkaan tuudittautua. Nyt vastassa on mielestäni ylivoimaisesti pahin mahdollinen vastustaja Tapparalle, mutta toivottavasti tällainen katsotaan nyt-mentaliteetti ei ole iskostunut pelaajiin. Nyt lähdetään pelaamaan mitalipelipaikasta, täysin puhtaalta pöydältä.