Mielestäni on myös aiheellista pohtia, onko puhdas taklauskaan aina hyväksyttävää. Nykyisin pelaajat ovat jo niin isokokoisia,voimakkaita ja samalla myös nopeita, että puhdaskin taklaus voi olla oikeasti vaarallinen. Näin varsinkin, mikäli vastaanottaja on selvästi taklaajaa heiveröisempi.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Yksi vaihtoehto on machomaisesti toitottaa, että jääkiekko on kovien miesten peli ja nynneröt pysykööt kotona, eli ei tehdä mitään muutoksia. Koska inhimillisesti ajatellen ihmisen terveys menee kuitenkin pelin edelle, voi nämä kommentit jättää omaan arvoonsa.
Kaikki toitottavat, että kaukaloon pitää saada vastustajien kunnioitusta. Se kunnioitus ei kuitenkaan synny kuin tiukemman tuomarilinjan kautta, ja osin ehkä myös poliisien käyttämisellä, joten vastuu menee käytännössä tuomareille ja sääntöjä laativille tahoille.
Ehkäpä nykyinen taklaussääntö on aikansa elänyt ja olisi aika määritellä uudelleen, millainen on puhdas taklaus? Muutenkin säännöistä joustetaan todella paljon koukkimisen, kiekottoman pelaajan estämisen ja muiden rikkeiden osalta, joten ehkäpä tulisi samalla tarkistaa kaikki säännöt sellaisiksi, että niitä voitaisiin noudattaa pilkulleen?
Yksi merkittävä ongelma on ehkä siinä, että yksittäisellä tuomarilla on liiaksi valtaa tulkita sääntökirjaa ja sallia myös sellaisia tekoja, jotka ovat säännöissä kielletty. Näin pelaajat oppivat, että sääntöjen noudattaminen ei sinällään ole tärkeää, vaan tärkeää on testata, miten paljon kyseisen pelin tuomari antaa luvan lipsua sännöistä. Tämä voi osaltaan vaikuttaa ylilyönteihin.