Pudotuspelit 2021: välieräsarja Ketterä – IPK

  • 5 029
  • 27

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Runkosarjan kolmonen vastaan runkosarjan vitonen. Kotietu saattaa olla kultaakin arvokkaampi asia, vaikka kotiyleisön tuesta ei tälläkaudella saadakaan nautiskella.
Runkosarjassa joukkueet kohtasivat kaksi kertaa, joissa molemmissa Ketterä oli voitokas. (vierasvoitto 1-5 ja kotivoitto 4-3) Noiden otteluiden tuloksilla ei kuitenkaan ole nyt painoarvoa, kun lähdetään iskemään yhteen ja lunastamaan paikkalippua finaaleihin.

Molemmilla joukkueilla on materiaalissa tasoa ja leveyttä reilusti, joten yhden sylinterin pelaaminen pois on ennakoissa melkolailla turhaa. Lisäksi molemmilla on samankaltaista kysymysmerkkiä ilmoilla maalivahtipelin onnistumisen suhteen ja tästä voikin muodostua se tarvittava ratkaiseva tekijä suuntaan jos toiseen.

Avaus tehty, lisätkääpäs ennakkoasetelmia.


Oma veikkaus: Ketterä finaaleihin voitoin 2-1.
 

Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Never forget 2016 finaali, tästä sais balsamia haavoille. Paperilla kyllä todella tasaista ja varmasti samaa odotettavissa kaukalossa, ainut harmitus on että tätä saadaan vain 2 tai 3 ottelua seurata.

Imatralla taitaa suht hyvä terveystilanne olla ja Haaparantakin on jo vapautunut vankilasta. Mielenkiintoista nähdä lähteekö Maso muuttamaan kokoonpanoa.

En kai itsekkään voi veikata muuta kuin Ketterä 2-1 finaaleihin.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Oma veikkaus on, että Ketterä painelee tästä jatkoon voitoin 2-0. Ei siksi, että IPK olisi jotenkin heikko vaan siksi, että Ketterä on ollut todella vahva. Pidän jopa melko todennäköisenä sitä, että Ketterä ei häviä pudotuspeleissä yhtään ottelua. En vaan keksi joukkuetta, joka olisi ennakkosuosikki yhdessäkään ottelussa.
 
Syksyllä olin varma, että IPK vie mestaruuden olvin voimalla, mutta nyt täytyy kyllä tässä parissa kääntyä Ketterän kannalle. Tässä parissa maalivahtien onnistuminen voi heilauttaa voimasuhteet suuntaan tai toiseen. Varsinkin Ketterän maalivahdeilla päivän kunto ratkaisee. IPK:n osalta petrattavaa olisi SaPKosta siirtyneiden Lainio/Hämäläinen pelaamisessa. Ei he huonosti ole pelannut, mutta aika kaukana siitä tasosta, jolla SaPKossa parhaillaan pelasi. Oiskohan niin, että IPK:n pelitapa ei parhaalla tavalla tue heidän vahvuuksiaan.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Syksyllä olin varma, että IPK vie mestaruuden olvin voimalla, mutta nyt täytyy kyllä tässä parissa kääntyä Ketterän kannalle. Tässä parissa maalivahtien onnistuminen voi heilauttaa voimasuhteet suuntaan tai toiseen. Varsinkin Ketterän maalivahdeilla päivän kunto ratkaisee. IPK:n osalta petrattavaa olisi SaPKosta siirtyneiden Lainio/Hämäläinen pelaamisessa. Ei he huonosti ole pelannut, mutta aika kaukana siitä tasosta, jolla SaPKossa parhaillaan pelasi. Oiskohan niin, että IPK:n pelitapa ei parhaalla tavalla tue heidän vahvuuksiaan.
Jospa Lainiota on IPK:ssa velvoitettu pelaamaan myös omiin päin ja vaadittu puolustuspelaamista? ;)
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Ei nyt kannata ihan leimata Ketterää selkeäksi ennakkosuosikiksi. Ketterän materiaali toki paperilla on vahva, mutta. Jos Ketterä olis pelannu ketä tahansa muuta vastaan puolivälierissä kun Kooveeta, olis sarja todennäköisesti mennyt kolmanteen otteluun. Kuudesta erästä Ketterä pelas kaks hyvin, kaks ihan päin persettä ja kaks johtoasemaa puolustaen. Joku kovemman kaliiberin joukkue olis Ketterää rokottanu noista huonoista eristä. Tasaisempaa suorittamista tarvitaan IPKta vastaan, se on selvä. Ja kuten yllä jo mainittu ni mv-peli on suuri kysymysmerkki. Koovee rokotti Ketterälle pari helppoa maalia.
 

Knap

Jäsen
Ensimmäinen kerta, kun Ketterä saa mahdollisuuden kostaa tuon 2016 finaalin. Mitä itse seuraan mielenkiinnolla on Ketterän latautuminen. Todella helppo Koovee puolivillaisilla otteilla, ei mitään tunnetta koko sarjassa. Vastaan tulee IPK, joka taisteli ihan täysimittaisen sarjan KeuPaa vastaa ja tunnetta ei puuttunut. IPK:lla myös vahvistui luotto maalivahti Pakariseen.

Saako Ketterä pudotuspelivaihteen käyntiin jo ensimmäiseen otteluun? Jatkuuko maalien tekeminen samaan tahtiin ja onko Lipiäinen voittava maalivahti pudotuspeleissä? Sarja joka voi päättyä mihin tahansa tulokseen, mutta uskotaan SKA:n dominanssiin.

Ketterä in three.
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Tänään sitten mennään. Kyllä se vaan näin koronan runtelemalla kaudellakin kuitenkin nostattaa jo pienimuotoista fiilistä, kun kauden päämatsit ovat käsillä. Lyhyt kaavio ei anna juurikaan virheitä anteeksi, mutta ei nyt sentään onneksi laakista ole vainaa.

Oman mausteensa tänään alkavaan sarjaan iskee illan tuomarikaksikosta se kotiyleisön suursuosikki - V.Vuohtoniemi. Nyt pitää aidosti toivoa Villellekin uransa parasta peliä. Tällaisessa lyhyessä paras kolmesta sarjassa jo parikin vihkoon vedettyä vihellystä voi antaa kohtuuttoman etulyöntiaseman toiselle osapuolelle. Ole Ville tänään näkymätön, älä ota ratkaisijan viittaa harteillesi. Kiitos.

Ketterälle kovan miekkailun jälkeen 3-2 (1.je)

P.S: käsittämättömän kova vieraskerroin Veikkaukselta IPK:lle. (3.65)
 

Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Kalpa & Jokerit
Oma veikkaus ottelusarjan voittajaksi on joukkue joka vie tänään ensinmäisen kohtaamisen.
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Tänään sitten mennään. Kyllä se vaan näin koronan runtelemalla kaudellakin kuitenkin nostattaa jo pienimuotoista fiilistä, kun kauden päämatsit ovat käsillä. Lyhyt kaavio ei anna juurikaan virheitä anteeksi, mutta ei nyt sentään onneksi laakista ole vainaa.

Oman mausteensa tänään alkavaan sarjaan iskee illan tuomarikaksikosta se kotiyleisön suursuosikki - V.Vuohtoniemi. Nyt pitää aidosti toivoa Villellekin uransa parasta peliä. Tällaisessa lyhyessä paras kolmesta sarjassa jo parikin vihkoon vedettyä vihellystä voi antaa kohtuuttoman etulyöntiaseman toiselle osapuolelle. Ole Ville tänään näkymätön, älä ota ratkaisijan viittaa harteillesi. Kiitos.

Ketterälle kovan miekkailun jälkeen 3-2 (1.je)

P.S: käsittämättömän kova vieraskerroin Veikkaukselta IPK:lle. (3.65)
Jokainen erotuomari epäonnistuisi tai ainakin "näyttäytyisi epäonnistuneen", jos ennakkoasenne heitäkin kohtaan olisi sama kuin Vuohtoniemeä kohtaan..Hänen on käytännössä mahdoton onnistua "massojen silmissä", koska virheitä etsitään suurennuslasilla ja onnistumisilta joko tietoisesti tai tiedostamatta suljetaan silmät. En tiedosta nähneeni hänen tuomarointiaan koskaan, vaikka tiettävästi Joensuussakin on tuomaroinut. Mutta ihan peruspsykologisin perustein tiedän väitteeni pitävän paikkansa, koska tällainen tapahtumaketju on vakio erilaisissa samankaltaisissa yhteyksissä..Se perustuu mm. ns. sopuliajatteluun eli ihmisillä on kummallinen tarve lähteä seuraamaan muiden mielipiteitä, osa taas kokee olevansa "kova jätkä" ja saavansa irtopisteitä muilta lyömällä jo lyötyä.. En väitä, että Vuohtoniemi olisi hyvä tuomari, saatta olla jopa keskimääräistä huonompi, mutta se ei liity tähän, mitä halusin kirjoituksellani avata..Hän kuitenkin saa tuomaroida edelleen, joten ei hän niin huono voi olla kuin annatte ymmärtää..
 

#Pelikirja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittavat
No nyt velat saataviksi... JoKP hoitaa kylläisen Hermeksen 1,97 ja IPK: n kerroin Veikkauksella 3,65...se on kuin bitcoiniin laittaisi.. koutsi on niin varma voitosta että voi jättää liigassa 92% änäri-varauksen keskittymään ensi kauteen...
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Olipahan ensimmäinen peli! Ei kaatunut Karhu kiväärinluotiin, tarvittiin tykkiä.
Nämä voisivat olla finaaleita jo.

Veikkaan että torstaina tulee melko pörheä nalle vastaan!
 

Knap

Jäsen
Veikkaan että torstaina tulee melko pörheä nalle vastaan!
Itse veikkaan, että melko aneeminen ja antautunut. Lyhyt aika kerätä itsensä tuosta, ei helppo pala. Tulee vähän mieleen 2018 pudotuspelit, kun IPK menetti 1-5 johdon SaPKolle. Ai niin, ja oli muuten kolmas kerta näissä pleijareissa kun kaveri tekee ilman maalivahtia maalin.

Kokonaisuudessaan hyvä peli IPK:lta. Sanoisin, että vieraat oli napsun parempia (pelillisesti), mutta hoki is momentum game. Pakarinen oli mies paikallaan, vaikkakin olihan noista neljästä joku ehkä ihan otettavissakin. Mutta eteenpäin. Harmi kun ei ole yleisöä ja seitsemän pelin sarja.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Olihan hieno katsoa divarikiekkoa, ei hävennyt yhtään heikolle liigapelille, päinvastoin. Vaikka kommentaatori kehui vierasjoukkuetta, niin pelihän oli tasainen ja Ketterän olisi pitänyt "tappaa" peli kolmannen erän ylivoimalla, jossa jo leikiteltiin ja jätettiin käyttämättä selvätkin maalipaikat. Lipiäinen ei onnistunut mielestäni Ketterän maalilla kahdessa ensimmäisessä IPK:n maalissa, tilanteet pitäisi nähdä toisestakin kamerasta.

Ketterän nousu lopussa oli kyllä käsittämätön ja Reinin heitto maalille oli upea, noin pitääkin siinä toimia ylivoimalla pelatessa, ranteet lukkoon ja rebound sisään. Tuolta löytyisi varmaan muutama liigakelpoinenkin pelaaja ja ensi kaudella varmaan muutama jo onkin sarjaporrasta korkeammalla. Hyvä ja vauhdikas peli, jossa hyviä puhtaita taklauksia mausteena.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OCE

Big Bear

Jäsen
IPK:n upea nousu valui lopulta viemäriin. Voi tosiaankin olla kova paikka nousta vielä mukaan taisteluun finaalipaikasta. Torstaina pitää kotona onnistua heti alusta saakka, muuten ei hyvä heilu. Oli kyllä huikea avausmatsi tähän tynkäsarjaan, mutta hapan maku jäi iisalmelaisittain. Onnittelut kuitenkin Ketterälle avausvoitosta, kova on Masonkin porukka.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OCE

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Huh huh, pikkuhiljaa alkaa hengitys ja pulssi tasaantua. Olipahan helkkari vie ottelu tämä ensimmäinen! 56.54 olin jo lyömässä hanskoja tiskiin ja mielessä pyöri "ei kai nyt helvetti taas" fiilikset. Mutta sieltä vain Ketterä nousi tasoihin ja lopulta voittoon varsinaisen peliajan puitteissa ja lopun kruunasi IPK:n tolppa.

Seuraavaan peliin mielenkiintoista nähdä seuraavat asiat:

-Kumpi nollaa tämän illan paremmin?
-Miten Pakarisen itseluottamus?
-Alkaako IPK:n kiekollinen hallinta ja maalipaikat tuomaan tulosta?

Nimittäin kyllähän IPK vei ottelua n. 50min peliajasta. Ainoastaan toisen erän ensimmäinen 10min oli Ketterän. Tilastomiesten mukaan Ketterän ensimmäinen torjunta toisessa erässä tuli 10 min pelin jälkeen ja siltikin toisen erän torjunnat olivat tasan 11-11. Vaikea sanoa voiko Lipiäinen ottaa tasoitusmaalia nimiinsä, pitäisi nähdä toisesta kuvakulmasta millainen trafiikki maalin edessä oli, näkikö kiekkoa. IPK:n ensimmäinen voidaan laskea Lipiäisen piikkiin.

Osa 1 2016 kuitista on nyt hoideltu, ja olihan tuossa hieman samanlaista draamaa mitä silloin mutta toisinpäin ja varsinaisella peliajalla. Vituttaa suunnattomasti että tämä hieno sarja kestää max kolme peliä ja pelataan ilman yleisöä. Miettikää mikä karnevaali olisi ollut tänään tuossa lopussa ja mikä se tulisi olemaan torstaina Kankaanmontussa.

EDIT: Lisätään vielä että näkeekö jostain jo torstain ja mahdollisen lauantain kolmannen pelin tuomarit? Tietää jo valmiiksi nähdäänkö V.V:n kiintiökymppi kuten tänään.
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Gameday.

Ketterä jatkaa muutoin samalla rosterilla kuin tiistainakin, mutta Hakalin pommikone - amuletti V.Paalanen korvaa Maarnelan. (nimellisesti on ylimääräinen hyökkääjä, mutta pystyy ajamaan myös bussia tarvittaessa)
 

#Pelikirja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittavat
Nonny osuu, viimeseks 0/2 osui... kyllä tänään ipk;n 2,80 maistuu ja siihe viel yli 6,5 maalii matsissa kyytipojaks... jos sama sählinki molemmilla jatkuu ja miksi ei jatkuisi ku koko kausi on jatkunut... ja hermes tasuri 3,75...ja mettäkoneen ostoon
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Olipa harmittava loppu, mutta vuorollaan maalivahdit imivät viimeiset maalit, menikö se sitten siltä osin tasan?
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Ikävä loppu puolin jos toisin. Mutta olipa sarja, tosin ihan liian lyhyt. Paras seitsemästä tällaista pitäisi saada.
IPK on...no se on IPK, eli helvetin kova porukka. Aina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös