Pudotuspelit 2021: puolivälieräsarja Kiekko-Espoo – Hermes

  • 4 248
  • 17

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Runkosarjan voittaja vastaan sarjaysi ei kerro tämän parin asetelmista paljoakaan pelisysteemin vuoksi. Joukkueet eivät siis ole kohdanneet tällä kaudella vielä kertaakaan.
Kiekko-Espoo lähtee sarjaan kotiedun turvin ja odotusarvollisesti espoolaisia pidettäneen myös ennakkosuosikkina.

Kivikovalla on kauden aikana ollut suuria vaikeuksia joukkuepelin kanssa. Yhteistä säveltä ei oikein ole löytynyt. Suoritusten tasokin on heitellyt sinne tänne haluttomasta ja huolimattomasta ylivertaiseen. Hyvänä päivänä (hetkenä) vastustaja ei ole juurikaan kiekkoon koskenut poislukien noukkiessaan sitä omasta maalistaan. Yhtä erää pidempään tässä ei kuitenkaan ole montaa kertaa onnistuttu. On toki ymmärrettävää, että 5-0 tilanteessa keskittyminen herpaantuu, mutta näin on käynyt myös vastustajan ollessa johtoasemassa.

Saa nähdä mitä kahden viikon tauko on tehnyt pelille. Yksilötaidosta homma ei jää kiinni. Kesken kauden lähti kovia pelaajia muualle, mutta kovia olivat tulijatkin. Näistä Teemu Ramstedt viimeisimpänä on osoittautunut olevansa kova tekijä tähän sarjaan. Erityismaininnan "Ramu" saa vielä siitä, että tuli mukaan ilman palkkaa ja tekemisen ilosta. Respect.

Kiekko-Espoo siis tulee sarjaan hyvin levänneenä, kun taas Hermes on jo ehtinyt pelata kolme ja puoli ottelullista pudotuspelejä. Lyhyessä sarjassa alulla on suuri merkitys, joten jännittävää nähdä kuinka homma lähtee käyntiin. En myöskään usko, että Hermes kärsii villikorttikierroksen rasituksesta fyysisesti millään tavalla. Henkisesti ehkä, mutta epäilen vahvasti sitäkin.

En osaa Hermeksestä sanoa yhtään mitään ja toivon, että joku joukkuetta seurannut voisi täydentää tämän ketjun avauksen käymällä läpi Joukkueen vahvuuksia ja heikkouksia. Tietämättömyydestäni johtuen en myöskään lähde tässä ottelusarjan Lopputulemaa sen enempää veikkailemaan.

Jatkakaa.
 
Ensimmäinen peli on Espoolle vaikein, sillä Hermeksellä on pelimoodi päällä ja Espoo on reenaillut ja lepäillyt ilman tosipelejä pari viikkoa. Ei mitään Espoota vastaan, mutta toivottavasti Hermeksestä tulee samanlainen tuhkimotarina kuin Järvenpään Haukat oli suomisarjassa. Olen altavastaajan puolella.
 

Robetsu93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes / Oulun Kärpät
Hienoa nähdä Espoo jälleen Hermestä vastassa. Mielenkiintoinen ottelupari, ehkäpä jopa eniten odotinkin että Hermes pelaa Espoota vastaan pudotuspeleissä. Sen enempää mitään ennakkoajatuksia toivotaan huikeita matseja ja parempi voittakoon. Pääasia että saa katsoa hyvää kiekkoa tämän koronakurjuuden keskellä.
 

jarpie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Espoon oma poika Oskari Uomala näköjään noussut kapteenistoon asti Hermeksessä, mukava nähdä pitkästä aikaa miltä miehen peli näyttää. Toivottavasti ei liian hyvältä, oli mielestäni yksi parhaista Espoon muutaman vuoden takaisessa joukkueessa
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Veikkaus heittää ensimmäiseen peliin kovat kertoimet: 1,68-4,60-3,65. Ottaen huomioon kotijoukkueen vireen runkosarjan lopussa ja sen, että Hermeksellä pelituntuma on parempi, tekisi melkein mieli laittaa rahaa tuon tasurin puolesta. Vaan enpä taida laittaa.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ramu ja Henault eivät ole tänään koloonpanossa...
Tämä heilautti Veikkauksenkin mielestä voimasuhteita Kokkolan suuntaan. Kotivoitto nyt 1,78 (aiemmin 1,68) ja vierasvoitto 3,35 (3,65). Onhan Ramstedt kyllä iso tekijä, joten tuon ymmärtää. Lisää tasoitusta tulee siitä, että Villanen ja Kalliola ovat myös pois kokoonpanosta. Poissaolijoista sais tähän sarjaan ihan kohtuullisen hyökkäysketjun:
Joonas Kalliola - Elite Prospects // Teemu Ramstedt - Elite Prospects // Petteri Villanen - Elite Prospects
Peliitat-ottelun kesken jättänyt Takaveräjä onneksi kuitenkin pelaa ja hyökkäys onkin ihan OK. Vähän ihmetyttää puolustuksessa ykköspari Alho - Hopponen. Molempien kiekollinen anti on hyvin rajallinen. Lisäksi molemmat ovat varsin jäähyherkkiä.

Vaan eipä siinä, niillä mennään mitä on ja vielä kovin odotuksin!
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Hermeksen isoin ongelma on pakitoston kiekollisuus, tai siis sen kiekottomuus. Isoimmat ongelmat tulee jos vastustaja ei anna aikaa omissa. Hyvin näky vastustajien pelitapa ero Hermeksen lohkon ja TUTO otteluita verrattaessa. IPK eikä Hokki ei karvaa ihan yhtä syvältä, kun TUTO taas ei paljoa antanu omissakaan tilaa tai aikaa. Hermes luottaa viisikkopuolustukseen, vastahyökkäyksiin ja erikoistilanteisiin. Puolustus edellä joka tilanteessa ja sen huomaa hyökkäysalueella, ylimääräsiä nousuja tai turhia paineistuksia vältetään ja koitetaan pitää viisikko kiekon alla.

Eli omasta mielestä jos KEspoo pystyy antamaan pakeille paineen eikä jäähyile, pitäis sarjan olla aika selkee. Jos KEspoo ei paineista ja antaa Hermeksen rauhassa rakentaa hyökkäykseen lähtöjä, tai sortuu jäähyilyy tulee sarjasta tasanen. Maalivahteihin ei Hermeksen pitäis kaatua. Hyökkäyksen tehokkuus, varsinkin ylivoimalla, on ollu hyvällä mallilla ottelun painopisteeseen nähden.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo.
Jaahas, Espoon omat pojat Sedlak ja Uomala kuittasivat heti ensimmäisessä vaihdossa Hermeksen johtoon. Ei oo helppo sarja ei.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Jaahas, Espoon omat pojat Sedlak ja Uomala kuittasivat heti ensimmäisessä vaihdossa Hermeksen johtoon. Ei oo helppo sarja ei.
Kelle on, kelle ei. Aika helpollahan Hermes tuossa ensimmäisessä erässä pääsi.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Sellaisen ennustuksen uskallan tässä vaiheessa tehdä, että tästä parista tulee pronssiottelun hävinnyt osapuoli.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Hermes vei kyllä ansaitusti ensimmäisen ottelun nimiinsä. Paljon se ei vaatinut, mutta mitäs sitä ylisuorittamaan. Hermes voitti keskikaistan ja maalinedustat. Kykenivät hyökkäämään kiekon kanssa ilman jatkuvaa räiskimistä.

Kiekko-Espoo oli juuri niin heikko kuin runkosarjan lopun perusteella saattoi osata pelätä. Vaikea nähdä, että noin heikosti joukkueena pelaava joukkue pystyisi kahta ottelua putkeen voittamaan. Vaatii valmennukselta todellista osaamista ja erityisiä kykyjä kyetä piiskaamaan joukkue surkeimpaan mahdolliseen kuntoon ratkaisupeleihin. Ladies and gentlemen, I give you the man, the myth, Mr Janne Tuunanen.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hermes jatkaa yllätysten rakentelua. TuToa vastaan sai sen verran kokemusta JA:lla pelaamisesta ja pelien kääntämisestä, että ei tänäänkään hätkähtänyt tiukassa paikassa.

Hermes on nyt voiton päässä mitalipeleistä ja edellisestä Mestis mitalista lienee jo paljon aikaa? K-Espoo on pari viime vuotta voittanut runkosarjan, mutta ei ole vielä koskaan saanut sijoitusta Mestiksen pudotuspeleistä. Uudehkoa väriä siis tulossa mitalipeleihin kävi tässä kuinka tahansa.
 

Ristimollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tuttua Tuunasta, kun kevät alkaa niin sulaa Tuunasen joukkueiden peli. Hermes voitti maalinedustat sekä keskialueen mennentullen. Joukkue hyökkäyksiä Espoolla ei juurikaan ollut, joko yritettiin yksin tai roiskaistiin päätyyn ja perään, ei minkäänlaista punaista lankaa pelissä.

Saa Espoo parantaa ja paljon mikäli mielii haastaa millään tavalla Hermestä torstaina.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Sen verran täytyy sanoo että Hermeksen maalin edessä Espoon pelaajat voitti kyllä aika selkeesti kamppailut, tai onko se sitte voittamista jos vastustaja ei edes yritä kamppailla. Hermes sai kiekollisen pidettyä hyvin pois vaarallisilta alueilta, mutta kiekottomat sai aika rauhassa odotella irto ja ohjurikiekkoja. Siittä osotuksena 4 maalia maalin edestä.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Vilpittömät onnittelut Kokkolaan! Hermes oli kuskin paikalla koko sarjan ajan ja selvästi parempi joukkue meni jatkoon. Tsemppiä jatkoon!
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Joo ei selittelyjä. K-Espoon peli ei toiminut missään vaiheessa niinkuin olisi pitänyt toimia ja katse kääntyy tässä täysin valmennukseen.

Ensi kaudella uusiksi ja toivottavasti (eiköhän) jo katsomossa katellessa, oluttuopin ääressä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös