Pudotuspelit 2019–2020 – spekulaatiot

  • 22 776
  • 133
Suosikkijoukkue
TuTo
Runkosarja kääntyy loppusuoralle ja joukkueilla on 6-9 ottelua jäljellä. Spekulaatio lopullisesta järjestyksestä ja ottelupareista voi alkaa.

Ketterä on hyvin todennäköinen runkosarjan ykkönen ja melkein yhtä varmasti Hermes on kahdeksas, joten tästä saadaan ottelupari.

IPK:lla on eniten otteluita jäljellä ja kohtuullinen vire, joten se sijoittuu runkosarjan toiseksi. Todennäköinen vastustaja on KeuPa HT.

TUTO:lla on vain kuusi ottelua jäljellä, mutta niistä neljä pelataan kotona ja joukkue on kuntopuntarissa korkealla. Kun joukkue
lisäksi vahvistui siirtorajalla, sijoitttuu se runkosarjan kolmanneksi. Vastaan asettuu KOOVEE, joka valuu alaspäin kauden loppua kohti.

Neljänneksi sijoittuu Jokipojat, joka pelaa vahvaa loppukautta. Vastaan asettuu SaPKo, jolla on ongelmia puolustuksen kanssa – pelikieltoja ja loukkaantumisia.

Eli puolivälieräparit ovat seuraavat:

Ketterä – Hermes
IPK – KeuPa HT
TUTO – KOOVEE
Jokipojat – SaPKo
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Ketjun avaaja on aikalailla samoilla jäljillä kuin olen itsekin. Samoja pareja veikkaan, mutta Jokipojat ja SaPKo ratkovat kotiedun viimeisessä keskenäisessä pelissään Savonlinnassa.

SaPKo on kyllä suossa tuon puolustuksensa kanssa, ellei jostain saa pelaajia askiin. Viitasalo ja Holopainen ei ymmärtääkseni enää kykene tällä kaudella pelaamaan ja Andersson on ainakin toistaiseksi poissa. Siihen kun lisätään, että Marva vetää banaania kolme peliä ja Mygge ei ole Mestikseen mikään megamies, niin hallelujaa.

Kyllä nuo ennusmerkit vähän viitaa siihen, että pudotuspelit eivät ala Savonlinnassa vielä 14.3., mutta ei se mitään. Bedlam Breakoutin viimeinen päivä on 15.3., joten eipä tuonne halliin pääsisi muutenkaan kahteen ensimmäiseen peliin.

Sellaista povailen, että suoraan ei mene mikään sarja poikki ja ainakin kahdessa puolivälieräsarjassa nähdään 7. peli.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ketterä, KeuPa ja Hermes voitaneen lukita pienellä panoksella nykyisille sijoilleen, mutta sijoilla 2-6 ollaan neljän pisteen sisällä toisistaan, tosin ottelumäärissä on eroja. Kyllä tuo niin tasaista on, että hyvin todennäköisesti osa pudotuspelien ottelupareista ratkeaa vasta päätöskierroksella. Joskus on jotkut joukkueet päässeet lopussa valitsemaan vastustajiaan, mutta tänä vuonna ehkä ei?

Päätöskierroksen otteluparit on:

Hokki - Hermes
Ketterä - Jokipojat
KeuPa HT - Peliitat
KOOVEE - IPK
RoKi - SaPKo
TUTO Hockey - K-Vantaa

Näistä korkeintaan KooVee ja IPK saattavat ratkoa jonkun sijoituksen kohtalon keskinäisessä pelissään, muissa peleissä joukkueet taistelevat eri sijoituksista.
 
mrkrw

Jäsen
Nyt kun tämmöinen ketju avattiin, niin mielenkiinnosta virkistin muistia miten porukka on veikkaillut ennen kauden alkua sarjasijoituksia. Kyllä yhden talven aikana Mestiksessä tapahtuu asioita.

Hermestä ja Vantaata veikkailtiin paljon kärkisijoille. Hermeksestä en osaa sanoa, mutta Vantaalla on pyörinyt melkoinen valmentajakaruselli, joka tuskin on ainakaan helpottanut pelaajien työskentelyä.

TUTOa sen sijaan osa veikkasi jopa pudotuspelien ulkopuolelle, mutta niin vain taistelee runkosarjan kakkossijasta vaikka lähtökohtainen ykkösmolari on ollut telakalla jo kolmisen kuukautta, eikä ole tällä kaudella enää pelaamassa.

Pakko kyllä sanoa, että ollut ainakin pelaajiston vuoksi yksi mielenkiintoisempia Mestis-kausia mitä itse muistan: Pikkarainen, Pukka, Virtanen, Kaijomaa, Stadel, Järventie, Nikulin ja Megalinsky etunenässä.

Hyvät pleijarit tulee!
 
Emryt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimet kotimaiset sarjat
Runkosarja kääntyy loppusuoralle ja joukkueilla on 6-9 ottelua jäljellä. Spekulaatio lopullisesta järjestyksestä ja ottelupareista voi alkaa.

Ketterä on hyvin todennäköinen runkosarjan ykkönen ja melkein yhtä varmasti Hermes on kahdeksas, joten tästä saadaan ottelupari.

IPK:lla on eniten otteluita jäljellä ja kohtuullinen vire, joten se sijoittuu runkosarjan toiseksi. Todennäköinen vastustaja on KeuPa HT.

TUTO:lla on vain kuusi ottelua jäljellä, mutta niistä neljä pelataan kotona ja joukkue on kuntopuntarissa korkealla. Kun joukkue
lisäksi vahvistui siirtorajalla, sijoitttuu se runkosarjan kolmanneksi. Vastaan asettuu KOOVEE, joka valuu alaspäin kauden loppua kohti.

Neljänneksi sijoittuu Jokipojat, joka pelaa vahvaa loppukautta. Vastaan asettuu SaPKo, jolla on ongelmia puolustuksen kanssa – pelikieltoja ja loukkaantumisia.

Eli puolivälieräparit ovat seuraavat:

Ketterä – Hermes
IPK – KeuPa HT
TUTO – KOOVEE
Jokipojat – SaPKo
Hyvin samoilla linjoilla kanssasi, veikkaukseni ottelupareista:
Ketterä - Hermes 4-1
IPK - KeuPa HT 2-4 (tässä olisin mieluiten väärässä)
TuTo - KooVee 4-3
SaPKo - JoKP 4-1 (tässä uskon kotiedun kääntyvän savolaisille)
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Vaikka teoreettinen mahdollisuus onkin olemassa niin eiliseen loppui Kiekko-Vantaan viimeisetkin pyristelyt.
Maalierossa on Hermekseen tappiolla 24 täppää ja pitäisi ylittää koko kauden pistekeskiarvo jo saadakseen Hermes kiinni vaikka se jäisi nollaan.
Ei tule tapahtumaan.
Muuten kun pläräilin vähän kuntopuntarin mukaisia pistekeskiarvoja niin niiden mukaan ne ovat SaPKo ja KooVee jotka putoavat kotiedulta pois.
Pelit pelataan askissa ja kuten @Everton kirjoitti niin siinä on aika paljon keskinäisiä pelejä vielä.

Jokipojat pelaa 1x SaPKoa ja 1x TUTOa vastaan
TUTO pelaa 1x Jokipoikia 1x KooVee, 1x SaPKo ja 1x IPK
KooVee pelaa 1xTUTO ja 1x IPK
IPK pelaa 1xTUTO ja 1xKooVee
SaPKo pelaa 1x Jokipojat ja 1x TUTO

tuossa ne sijat 2-6 jaetaan. TUTOlla viimeisessä kuudessa pelissä peräti 4 muuta kotiedusta vääntävää ja sanoisin että se ei ehkä ole etu.
 
Lieminen

Jäsen
Ei kait seitsemäntenä surffailevaa Keupaakaan voi ihan tyystin unohtaa taistelussa kotiedusta.. Keupalle jaossa vielä 21 pts.

Kuudentena olevaan Jokipoikiin 5 pts. Lauantaina keskinäinen. Tosin Jokipoitsuilla peli vähemmän pelattuna.

Viidentenä majailevaan Toveritsheihin on vain 6 pts ja keupalla peli vähemmän.

Ja sit onkin jo kotietu-KooVee neljäntenä. Samat pelimäärät, 6 pts eroa. Käyrät eri suuntiin. Keskinäinen pelikin vielä.

Jännää on. Ennalta loppuohjelma ei näytä pahalta, mut Keupan suurimmat vaikeudet onkin ehkä olleet ennakkosuosikin asemassa.
 
sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Ei kait seitsemäntenä surffailevaa Keupaakaan voi ihan tyystin unohtaa taistelussa kotiedusta.. Keupalle jaossa vielä 21 pts.

Mahdotonta se ei ole, mutta edellä olevista pitäisi kolme ohittaa. Edellä olevat pelaavat niin paljon ristiin, että sinne automaattisesti valuu pisteitä keskinäisistä otteluista jolloin takaa-ajo vaikeutuu. Myöskään 5 sekä 10 ottelun kuntopuntari ei tue nousua, koska viidestä edellä olevasta ainoastaan KooVee on takana.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Ei kait seitsemäntenä surffailevaa Keupaakaan voi ihan tyystin unohtaa taistelussa kotiedusta.. Keupalle jaossa vielä 21 pts.

Kuudentena olevaan Jokipoikiin 5 pts. Lauantaina keskinäinen. Tosin Jokipoitsuilla peli vähemmän pelattuna.

Viidentenä majailevaan Toveritsheihin on vain 6 pts ja keupalla peli vähemmän.

Ja sit onkin jo kotietu-KooVee neljäntenä. Samat pelimäärät, 6 pts eroa. Käyrät eri suuntiin. Keskinäinen pelikin vielä.

Jännää on. Ennalta loppuohjelma ei näytä pahalta, mut Keupan suurimmat vaikeudet onkin ehkä olleet ennakkosuosikin asemassa.

Kyllä se teoreettinen mahdollisuus on, mutta pitää olla aikalailla tähtien sakarat jo sojossa muuten. Noissa edellä olevien keskinäisissä jaetaan 18pst ja jos käyttää vaikka olettamaa että ne menee tasan niin jokaisen eroa voi huomioida +3,6 pistettä suuremmaksi.
Tämä on siis pelkkää spekulaatio kuten ketjun otsikkokin on. Tuolla olettamalla erot on sitten yli kolmen täyden voiton verran ja tosiaan peräti 3 joukkuetta pitäisi ohittaa.

Aika näyttää ja jäällähän nuo edelleenkin ratkotaan.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
No KeuPa on ulkona kotiedusta. Jokipojat yhtäkkiä 2 sijalla pisteen SaPKoa edellä ja ottelu vähemmän pelanneena.,Jokipo ja IPK vahvimmilla kotietuun tällä hetkellä. Itse en pidä kotietua sinänsä oleellisena asiana menestyksen kannalta. Pudotuspelit tulevat olemaan ennalta ympäripyoreitä (ainakin 2 -7)vaikka joku sarja voikin mennä vaikka 4-0 toiselle. Ja todennäköisesti sattuma ratkaisee vähintäin 3 neljästä puolivälierästä..Eli voittaja ei ole ollut pelillisesti/ maalipaikoissa parenmpi.
 
Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Pudotuspelit on aina "oma maailmansa", mutta edellä mainittu Jokipojat voisi erityisesti hyötyä kotiedusta jos pelit vähänkään kulkevat jatkossa niin kuin juuri tällä hetkellä : Jokipojilla on seitsemän voiton putki kotikaukalossa.
 
Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Pudotuspelit on aina "oma maailmansa", mutta edellä mainittu Jokipojat voisi erityisesti hyötyä kotiedusta jos pelit vähänkään kulkevat jatkossa niin kuin juuri tällä hetkellä : Jokipojilla on seitsemän voiton putki kotikaukalossa.

Onkin mielenkiintoinen peli lauantaina Joensuussa, kun Ketterä saapuu vierailulle kannattajineen mahdollisessa 12 pelin voittoputkessa. Tunnetta ei taatusti tule puuttumaan ja haetaan jo hieman asetelmia keväälle. Ketterä lienee kuitenkin jokaiselle joukkueelle se suurin kanto kaskessa matkalla kohti mestaruutta. Tai sanotaan näin, että se joukkue joka meinaa neljästi Ketterän kaataa, saa olla aika hiton kova. Sen verran vahvassa kuosissa alkaa peli olemaan, aivan kuten edelliskeväänä näihin aikoihin.
 
LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa

Itsellä on sellainen kutina että Jokipojat tai IPK ovat ainoita ketkä voi kunnolla edes Ketterää haastaa.
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Mie oon sitä mieltä, että sais tuo Ketterä ottaa nyt Peliitoilta ja Jokipojilta kunnolla turpaan, että palais "maan pinnalle". Tai lähinnä vaan siksi, että mieliin palautuu, että häviäminenkin on mahdollista. Ettei lähdetä pudotuspeleihin historian pisimmässä voittoputkessa, ettei sit tappion tullessa iske mikään henkinen lukko päälle pudotuspeleissä.

On se saatana kumma, peli näyttää todella hyvältä ja ollaan suurin ennakkosuosikki, mut silti pelottaa kevään pelit ja toivoo tappioita runkosarjan loppuun. Ja joo, kyllä tuo IPK on jos joku on se joukkue, joka voi kevään peleissä pistää Ketterän kanveesiin.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Leikin tuossa hieman sarjataulukkolaskurilla ja päädyin tällaiseen tilanteeseen:

1.Ketterä502814101821219101
2.Jokipojat50271215186163690
3.IPK502214161891621087
4.KOOVEE50221217197171785
5.SaPKo50241117174156585
6.TUTO Hockey50221317169153584
7.KeuPa HT50191519180181675
8.Hermes50211021155155272

Mutta kuten tästäkin näkee, niin sijat 2-6 ovat vielä ihan täysin avoinna (kuten on muuten parhaillaan liigassakin). Tolppa sisään, tolppa ulos - yhdelläkin maalilla voi olla todella iso merkitys.
 
Minulle kelpaa, kunhan SaPko ei joudu TuToa vastaan ekalla kiekalla... Kaikki muut noista mahdollisista vaihtoehdoista on sellaisia, joissa uskoa jatkoon menoon löytyy, mutta TuToa en haluaisi SaPKolle vastaan.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Tänään on pudotuspelipaikkojen kannalta mielenkiintoisimmat pelit Hermes-KeuPa ja Kiekko-Vantaa-Jokipojat.
Jokipojat saattaa itsensä jäännään tilaan jos ei tänään kykene voittamaan. Sen jälkeen on vain takana oleva TUTO ja Ketterä vastassa. Kiekko-Vantaalla on saumat varmistaa itsensä karsinnoista kuiville.
KeuPa ja Hermes taas pelaavat siitä kumpi väistää Ketterän avauskierroksella.
KooVeella on toki vielä kotietu panoksena Ketterää vastaan ja IPK:lla kakkospaikka naulattavana, mutta ite näksin nämä aikalailla

Vaikka KooVee on pidempään vedellyt vähän päin persettä niin on tuo rosteri sellainen että jotenkin se ei ole houkutteleva playoffvastus ensimmäisellä kierroksella. Ei tosin ole oikein mikään muukaan.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Enää yksi kierros jäljellä ja vain yksi pudotuspelipari varmistunut. Muista sijoistakaan ei ole varmoja muut kuin IPK:n kakkossija. Parit siis nähdäkseni:

Ketterä - Hermes
IPK - KeuPa/TuTo
Jokipojat/SaPKo/KooVee - KeuPa/TuTo
Jokipojat/SaPKo/KooVee - Jokipojat/SaPKo/KooVee

Missään päätöskierroksen matsissa eivät pelaa vastakkain sellaiset joukkueet, joilla olisi mahdollisuudet muodostaa pudotuspeliparit.

Vahvasti näyttäisi siltä, että IPK:n pariksi tulisi TuTo. TuTon nousu 7. sijalta 6. sijalle vaatisi sitä, että saavat vikasta pelistään K-Vantaata vastaan vähintään pisteen enemmän kuin KeuPa, jolla on vastassa Peliitat. Peliitat tuskin lähtee enää ihan täysillä merkityksettömään päätöspeliin, eli KeuPan suora voitto tässä matsissa on varsin todennäköinen.

KeuPa saisi sitten puolestaan vastaan kolmanneksi sijoittuvan joukkueen, eli jonkun kolmikosta Jokipojat, SaPKo tai KooVee. Kaikilla näistä on päätösklerroksella sellainen vastustaja, jolla vikalla pelillä ei ole enää merkitystä. Joukkueiden keskinäistä järjestystä on siis ihan mahdoton arvailla.

Esim. KooVeella on mahdollisuudet nousta kolmanneksi, jos voittavat IPK:n varsinaisella peliajalla ja Jokipojat jää samalla Imatralla kokonaan ilman pisteitä, eikä SaPKo voita Rovaniemellä. Jokipojille riittää kolmossijan varmistamiseen voitto, mutta toisaalta niin Jokipojilla kuin SaPKolla on mahdollisuus olla kolmosena jopa tappiolla.

Neloseksi ja vitoseksi jäävät kohtaavat sitten toisensa.
 
TuTo ja Hermes saavat matkustella bussissa aika monta kilometriä, vaikuttaneeko tuloksiin.
 
Knap

Jäsen
IPK:lla kyllä hyvin ikävä tilanne. Tavallaan. Sarja kakkosena joutuu ottamaan ehkä TUTOn vastaan, joka ei todellakaan kuuluisi kyllä sijalle 7. "perustasoltaan". KeuPa on ehkä mieluisa vastustaja siinä mielessä, että kausi ollut hyvin ailahtelevainen heillä. Toisaalta nimitys "Kevään joukkue" ei kuullosta mieluiselta, etenkin kun viimeksi kasipaikalta lähti lauluun sarjan ykkönen. Kotietu tuntuisi tässä sarjassa ainakin kovin ratkaisevalta, sillä IPK-KeuPa pelit on aika hyvällä prosentilla päättynyt kotivoittoihin.

IPK on tämän kauden voitot handlannut 3-1 TUTOa vastaan ja TUTOn kuntopuntarin viisi viime peliä näyttää aika kylmää 2 pinnaa. Tuossa mielessä TUTO olisi tietenkin mukava vastustaja, mutta se potentiaali mikä siellä on, niin hieman kylmää. Hieno sarja tästä varmasti tulisi, ainakin runkosarja kamppailut viittaisi siihen aika vahvasti. Mutta olisi ikävää joutua kohtaamaan jo ensimmäisellä kierroksella, välierissä olisi hieno pari.

Mutta silti hyvin luottavainen IPK:n iskukykyyn, tulee vastaan sitten kuka tahansa (-SaPKo). Kärkiosaamista löytyy ja hyökkäysosasto sarjan yksi laajimmista ja tasaisimmista. Puolustuksesta löytyy laadukas TOP-4, kolmospari voi olla vähän helisemässä välillä. Kiviahoon täysi luotto, vaikka tilastot ei samaa kieltä puhukkaan.
 
LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Hermes ja KeuPa osoittanut kovaa kevät kuntoa nyt joten kumpaaakaan vastaan en haluisi pelaa ekalla kiekalla. Ketteräkin voi joutua tiukille Hermestä vastaan. KeuPa pelottavassa vireessä. TUTOn kanssa on kyll kahtena vuonna putkeen ollut nyt todella hyviä playoff vääntöjä ja myös runkosarjassakin, kuten eilen. Ois mukava vastus jokipoikien ohella puolivälieriin, saisi varmasti katsojiakin liikkeelle ja jos vielä jokipo tulis vastaan niin varmasti fanibussikin lähtisi useamman kerran matkaan jojensuuhun.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Ketteräkin voi joutua tiukille Hermestä vastaan
Mitä suurimmalla todennäköisyydellä sairastupa tyhjenee plus vielä SaiPasta kolme pelimannia mukaan. Joten tilanne erittäinkin hyvä. Loimarantahan vastikään kaatoi Tapparan omilla suorituksillaan. Joten en ole huolissaan.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Hermes ja KeuPa osoittanut kovaa kevät kuntoa nyt joten kumpaaakaan vastaan en haluisi pelaa ekalla kiekalla.

Hermekseltä tuon ostan, mutta millä tavalla KeuPa nyt on osoittanut kovaa kuntoa kun viimeisestä kymmenestä on tullut 6 kertaa nokkaan? Sisältää back to back pelit Jokipoikia ja SaPKoa vastaan tuloksella 4 tappiota.

En nyt siis arvioi etteikö KeuPa voisi olla kova mutta ei ole kyl millään mittarilla esittänyt kovaa kevään kuntoa.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Hermeksen kelkkaan, Maukan porukalle sopii mustan hevosen loimi. Ei tule olemaan helppo Ketterälle vaikka yksi ja ainoa ennakkosuosikki onkin tälle keväälle.

Ihmetyttää tuo perinteisten eli TuTon ja Sapkon konttaus näin keväällä. Varsinkin kaiken nähneen Räsäsen Sapko on ollut minun silmiin vaisuhko. Tai ehkä se tason heiluminen tekee sen vaisuuden. Myös TuToon tuotiin hirmu venakkoka mutta mikä on ku ei lähe kevätvaihde päälle?!

Salama iski päähän tässä kirjottaessa. Oisko säälit Mestiksessä toimivat, kahdella loppuu kausi nyt ja voisihan se tuua kova kuntoisen jengin pleijareihin mukaan. Viime vuonna IPK ja nyt Vantaa?! Toisiko se enemmän lommoa talouteen vai hiukan lisää. Keskiviikkona runkkarin jälkeen pelattas säälit kahesta voitosta pe-la-su.
7-10 ja 8-9 paikat vastakkain.

Ite en ole innokas säälien kannattaja mutta näin ajatuksena ja yleisölle pari peliä?!
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Salama iski päähän tässä kirjottaessa. Oisko säälit Mestiksessä toimivat, kahdella loppuu kausi nyt ja voisihan se tuua kova kuntoisen jengin pleijareihin mukaan. Viime vuonna IPK ja nyt Vantaa?! Toisiko se enemmän lommoa talouteen vai hiukan lisää. Keskiviikkona runkkarin jälkeen pelattas säälit kahesta voitosta pe-la-su.
7-10 ja 8-9 paikat vastakkain.
Tuohan vois olla ihan kokeilemisen arvoinen.
Kun nyt näyttää et joka vuosi joku/ jotkut joukkueet ottaa hurjan loppukirin. Ei varmasti mitään lommoa talouteen tois ehkä päinvastoin. Kannatetaan :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös