Prioirisoi tämä

  • 1 591
  • 2

Läski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tällaista ketjunavausta on ollut tarkoitus laittaa jo jonkin aikaa, mutta Huerzon ansiokas ”mitä tästä keväästä on opittavaa?”-ketju kulkee osin samoilla linjoilla, niin en viitsinyt lähteä tuomaan tätä esille. Lisäksi odottelin, josko seurajohto saisi vielä muutaman sopimuksen ensi kaudeksi, ennen kuin lähden arvioimaan mihin tulee panostaa, mutta kun niitä ei nyt ole kuulunut, niin laitetaanpa nyt.

Olen tähän listannut jotain asioita, mitä täällä on toivottu ensi kauden Jyppiin. Jos todella halutaan rakentaa mitalijoukkue, niin tarvitaan suurin piirtein kaikki nämä. Tässä ketjussa kuitenkin lähdetään liikkeelle siitä tällä hetkellä vallitsevasta faktasta, ettei Jypin organisaatio ole kilpailukyvyltään liigan kolmen parhaimman joukossa.

Syyt siihen, miksi näin on, eivät kuulu tähän ketjuun. (Laittakaa sellainen pystyyn, joka haluaa.) Tässä ketjussa arvioidaan sitä, mihin mopon viritysosiin kannattaa sijoittaa, jotta sillä tehtäisiin mahottomia. Tai ainakin kuljettaisiin kovempaa kuin porilaisten ja lappeenrantalaisten mopoilla.

Niin, tällaisia kohteita tuli mieleen. Muitakin saa tuoda esille, mutta keskeisintä olisi nyt todeta, mihin panostetaan, eikä luetella kaikkea itsestään selvää, mitä laadukkaassa joukkueessa on.

KIEKOLLINEN PUOLUSTAJA
Tommi Kovanen on tällä alalla kokonaisuudessaan kelvollinen, vaikka juuri nyt sukeltaakin. Menestyvään joukkueeseen näitä tarvitaan kuitenkin enemmän kuin yksi. Sopimuksen alla ovat jo Huse, Koivu, Marttinen ja Kangasniemi, jotka kaikki ovat enemmän puolustavia. Eli siis yksi kiekollisesti taitava pakki. Plussaa hyvästä laukauksesta ja rightin mailasta. Satunnaiset hasardit eivät haittaa, jos tulosta tulee. Eli parannettu versio Jaako Niskavaarasta.

YKKÖSSENTTERI
Eli Jesse vai hankinta.
Jessen kohdalla on muutama kysymysmerkki:
1. Haluaako jatkaa meillä?
2. Selviääkö jatko ennen syksyä?
3. Onko riittävän hyvä ykkössentteriksi?
4. Mitä jos lelut hukkuu?
Puutteistaan huolimatta Jesse on nimenomaan taitava ja ratkaisija-ainesta, eli tärkeimmät ykkössentterin ominaisuudet löytyvät.

Jesseen liittyy riskinsä, mutta niin liittyy myös ulkomaisiin hankintoihin. Varsinkin Jypin scouttauksella. Jesseä parempia, ykkössentteriksi sopivia ja myös Jypin kukkarolle sopivia suomalaisia voi tuoda esille, jos sellaisia vaan keksii.

POWER FORWARD
Ei sitä tajunnut olla riittävän kiitollinen kaudella 2002-03, kun meillä oli kaksi laituria, jotka osasivat mennä maalille ja myös tehdä siellä jotain. Siis Pihlman ja Chlubna, joskin jälkimmäinen heistä ei taida ihan mennä power forwardin kategoriaan. Anyway tuon kauden jälkeen ei ole ollut yhtäkään, mutta käyttöä olisi.

JÄRJESTYSMIES
Siis joku, joka pitäisi huolen siitä, että Sinuheen törmäillään vähemmän kuin Sinuhe muihin. Pakistossa on jo puolustavia miehiä, joten tämä kaveri olisi kai mieluummin hyökkääjä. Tätä tuskin kannattaa yhdistää edelliseen kohtaan, vaikka joku Toporowski hoitaisikin molemmat hommat. Ei olisi kovin hyvä, jos joku lostedt voisi poimia joukkueen ykköslaiturin pelistä vain käymällä tönäisemässä Jypin veskaria. Lisäbonuksena tällainen kaveri toisi muutaman lisäkatsojan.

LEVEYTTÄ
Lähes kaikkien liigajoukkueiden ketjuissa kaikkina vuosina löytyy vahvaa luottoa siihen, että ”nykyrunko riittää, kunhan hankitaan miehiä ykköskenttään” tms. No, ei muutama rivimieskään tekisi pahaa. Tasaisesti kovalla rutiinilla varustettu ryhmä ei välttämättä sukeltelisi nyt nähtyyn tapaan, eikä myöskään muutama loukkaantuminen haittaisi.

Lisäksi Jypin nuorista ainakaan ikäluokissa 86-88 ei käsittääkseni ole tulossa kummemmin apuja, niin mistä löytyy se kilpailu neloskenttään? Osaako joku nimetä jonkun potentiaalisen hyökkääjän Jypin nykyisestä A-junnujoukkueesta, pois lukien B-ikäinen Ilkka Heikkilä, josta hänestäkään ei taida vielä ensi kaudella olla hirveitä apuja. Eli panostetaanko muutamiin huippuihin, vai tasaiseen rosteriin, jollaisella saatiin jo syksyn iltoina pidettyä tämä kausi pinnan päällä.

KAUKALON ULKOPUOLELLE
Ainakin tällaista on tullut esille:
- Uusi kakkoskoutsi Kurkisen lisäksi/tilalle
- Uusi Holtari
- Ammattimaista markkinointiosaamista

Omiin silmiini Jypin valmennusjohto on muuta joukkuetta paremmassa kunnossa. Ei siis paukkuja sinne. Lisäksi Risellä on kahden vuoden jatkopaperi. Kannattaako todella maksaa Rise ulos ja hankkia tilalle, joku joka sitten olisi varmasti parempi? Ei ihan halpaa.

Holtarin perinnöllä ei tietenkään mennä ikuisuuksia, mutta ei tässä Lawsonia lukuun ottamatta ole vielä täyshuteja tullut. Ja hänkin taitaa olla Holen ajan scouttauksia. Kuitenkin pelaajarekrytoijaan käytetty raha on poissa pelaajarekrytoijan käyttämästä rahasta. Ja köyhän pitää säästää, mistä pystyy.

Lisäksi Holtarin tasoisia kavereita ei vaan kasva puissa. Kun Espoossa ryhdyttiin laittamaan taustoja kuntoon, niin Holea ei sinne takuulla hankittu espoolaistaustan takia, vaan siksi, että hän on alallaan maan huippua. Samoin IFK:n puolella vähän väliä huudellaan uusien kekäläisten perään, vaan eipä niitä noin vain löydy.

Sitten se ammattimainen markkinointiosaaminen. Niin kenellepä se ei kelpaisi… Jokaisen kuitenkin sopii miettiä, millainen riemu täällä syntyisi, jos ensi kesänä Marttinen ja Niinimäki lähtisivät NHL:ään ja seurajohto ilmoittaisi, että säästyneillä rahoilla ei osteta korvaavia pelaajia, vaan vahvistetaan taustaorganisaatiota. Tämä olisi siis pidemmän tähtäimen toimintaa, mutta kuinka moni fani sitä lopulta sulattaisi?

Laitetaan vielä oma näkemys:
- Kiekolliselle pakille setelisäkki ja puoli valtakuntaa
- Lisäpanostuksia pelaajarekrytointiin. Johonkin NHL-yhteyksiä omaavaan suomalaisagenttiin kannattaisi ottaa kontaktia.
- Markkinointiin mielellään vähän lisää.
- Voimalaituri jos rahaa on vielä jäljellä. Jos ei, niin halpisversio.

Ja loppuihin ei panosteta:
- Niinimäki ykkössentteriksi, jos vaan haluaa jatkaa.
- Leveyttä samalla tavalla kuin ennenkin, eli tuurihankinnoilla ja luotolla Alatalon kykyisin.
- Nykyinen valmennus riittää
- Se voimalaiturin halpisversio saa joskus tapella, jos siltä tuntuu. Pääasia, että on pelilliseseti reikäpää. Erillistä tappelijaa ei tarvita.

Laadukkaalla organisaatiolla/joukkueella on nämä kaikki, mutta mistä lähdetään, jos rahat eivät riitä. Eli priorisoi tämä.
 

Hockey 24/7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Fights and Fighters
Aivan loistava ketjun avaus. Samaa miletä useasta kohdasta.
JYP:n johdon pitäisi saada samanlaisia kontakteja NHL.n kuin Ässillä on Dallasin kanssa.
Tuollainen eurooppalainen farmijoukkue status jonkun organisaation kanssa sopisi JYP:lle kuin nenä päähän.

Jos tälläistä yhteistyö sopimusta ei saada aikaiseksi, niin seuraava vaihtoehto on se että luodaan yhteyksiä Kanadan ja USA.n junnu sarjoihin ja yritetään saada sitä kautta nuoria ja kehitys kelpoisia pelaajia JYP:n.
Noissa junnu sarjoissahan pelaa monia taitavia pelaajia jotka muuten hautautuisivat farmisarjojen syövereihin.
Eli jonkin sortin mainosmiestä tarvittaisiin myös Pohjois-Amerikan päähän.

Tarvittaisiin myös kunnon skoutti joka osaisi erotella jyvät akanoista jo aikaisessa vaiheessa.

Joukkueen leveyden kannalta `farmi`yhteistyö Jukureiden kanssa olisi hyvinkin suotavaa.(En tiedä onko tälläinen sopimus jo nyt olemassa, jos on tämän kohdan voi jättää huomioimatta.)
JYP:ssä vähemmälle peliajalle joutuneet pelaajat saisivat kaivattua peliakaa Mestiksessä josta myös Jukurit hyötyisivät.
Tämä myös mahdollistaisi suuremman pelaaja ringin käytön loukkaantumisten varalle, ja toimisi myös herätyksen antajana löysäileville pelaajille.
Junnut saisivat alleen miesten pelejä ennen kuin heidät kutsuttaisiin Jyväskylään.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Hmm, jospa kiltit modesedät yhdistäisi tämän tuon Huerzon ketjun kanssa, aihe on käytännössä sama tai ainakin liippaa hyvin, hyvin läheltä.

Mutta pelaajaspekulaatiot omassa ketjussaan, jotain pientä pohdintaa kaukalon ulkopuolelle.

Uuden pelaajakoordinaattorin JYP tarvitsee aivan ehdottomasti. Kurkinen keskittyköön valmentamiseen ja Seppänen bisnekseen muuten, uusi Holtari tänne ja äkkiä. Ensi keväänähän se sitten lopullisesti nähdään, mikä Holen lähdön lopullinen vaikutus on.

Toinen asia mitä ehkä JYPiin kaipaisin, olisi jonkinlainen fysiikkavalmentaja. En nyt ole tarkastanut tilastoja, mutta olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että JYP on kärsinyt loukkaantumisista muita liigajoukkueita enemmän. Kaikilla ei tietysti ole edes fysiikkatreenaria/voimavalmentajaa (Kärpät, Blues & Tappara, ainakin heillä on juuri ko.hommaan valjastetut miehet, taitaa HIFK:lla olla myös), mutta tähänkin alueeseen voisi jotain kehittämistä pohtia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös