Poterovartio

  • 641 561
  • 3 485

Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Huonosti nukuttu yö takana. Kipinävartio oli nukahtanut keskiyön jälkeen ja heräsin keskellä yötä kylmässä teltassa. Aamulla ulos kömpiessä oli asemien ympärystä täynnä jalanjälkiä, joita ei omiksi tunnistettu.

Jahti on aloitettu jotta ohi päässyt vihulainen saataisiin kiinni, tällä hetkellä näyttää siltä että kyseessä on koukkaus Pyhämaan kautta.

Vartiomiestä on nuhdeltu ja vannoi ettei tapahdu uudestaan.
 
Nalle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikon SiniKeltainen
Ainakaan rantaa pitkin ei ole saapunut, yrittänee kiemurtelullaan hämätä...

Sisään tulevat syvemmät väylät tarkkailussa, liikenne normaalia eikä jäniksiä laivoissa havaittuna.

Luulin jo haistaneeni Tsekkiläisen oluen, mutta taisi tuoksun lähteenä enemmäkin olla
suippokorvaiselle eksyneelle tarjotun oluen ylikuohuneet vaahdot. Raikkaassa meri-ilmassa tarkkailu jatkuu, ei muuta kuin sydvestiä syvemmälle.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Kiinnitin kuitenkin huomioni yhteen roska-autoon, joka kääntyi Tampereen suunnalta tullessaan suoraan kohti Harjavaltaa. Paneliassa pohjoisen rajaa valvova Eversti @benicio saa päästää auton jatkamaan matkaansa kohti Pohjois-Satakunnan pääkaupunkia.
Affirmative!
Rajavyöhykkeellä rauhallista. Pohjoisesta tullut postiauto pyrki rajan yli jakamaan SK-propagandalehtisiä, ja huumorimielessä päästin ne viihdyttämään eteläsatakuntaa. Moraali on alueella korkea, tiedustelutiedot kertovat että Nakkilan puoleltakin oli käyty Rauman Motonetista hakemassa Ladaan varaosia.
Linkki youtubeen.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Seison sateisessa ilmassa ja läpimärässä poterossa, silmät väsyneenä, mutta mieli vielä toistaiseksi valppaana. Takana on jälleen yksi 24h tähystysvuoro, mutta nämä ajat vaativat uhrauksia aivan jokaiselta. Minun kultani, RK 95 TP - jonka olen nimennyt Justiniksi - tiputtaa pieniä vesipisaroita piipusta, mutta on kuitenkin käyttövalmiina heti, immediately, titta på ylähylly, kunhan vain näköhavaintoja mahdollisesta uhasta saapuu. Kovat on piipussa ja varmistinkin pois päältä, eikä muuten ole tiedossa yksittäisiä laukauksia, vaan täältä lähtee nanosekunnissa kahden lippaallisen verran sarjaa.

Pelottavinta on ympärillä vallitseva syvä hiljaisuus ja epätietoisuus vihollisen seuraavasta hyökkäyksestä, joka voi tapahtua hetkenä minä hyvänsä. Olen siihen valmistautunut yhden miehen komppaniana ja teen kaikkeni, jotta asemani pitää eikä sen yli marssita näytöstyyliin.

Kettu kuittaa.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Turun lohkolla on hiljaista. Viime yön tiedusteluraportti Raision ABC:n tarkastuspisteeltä kertoo vain yhdestä epäilyttävästä havainnosta. Pisteen oli ohittanut etäisesti tutunoloinen kaksimetrinen kaljupää vähissä vaatteissa ja oli Turun murretta tanskalaisittain murtaen kertonut loiventavansa dagen efteriä ja etsivänsä ensi kauden seuraa. Oli kuulemma tehnyt sopimuksen johonkin länsirannikon pikkukaupunkiin, muttei muistanut oliko se Laitilan Jyske vai Kokkolan Hermes vai joku siitä väliltä. Massia oli kuulemma päällä ihan kiitettävästi kahdestakin seurasta. Tarkastuspisteen operatiivinen johto oli antanut miehelle määräaikaisen kauttakulkuluvan ja ohjeeksi jatkaa matkaa vähintään 350 kilometriä pohjoiseen.
Kerroithan että jos dagen efterin haluaa parantaa, niin kannattaa koukata viimeistään Eurajoen kohdalta Tampereelle päin? Sieltä sitten vaikka Vaasaan ja odotella uusia ohjeita että jatkuuko matka ja jos jatkuu, niin minnepäin. Jos eksyy tuonne Porin suunnalle, niin pelkällä vaahdolla ei loivenneta oikeastaan mitään. Muutenkin suosittelisin että ohjataan ihmiset (ja tietysti eläimet) kiertämään tuo kummallinen paikka kaukaa. Toki jos joku B-luokan jääkiekkoilija haluaa asua Rauman lähellä ja pelata Liigassa lätkää, niin heidät voidaan Poriin ohjata. Mainita vielä että jos tarpeeksi kehittyvät, niin voivat päästä joskus jopa Raumalle ja vieläpä pelaamaan Rauman Lukkoon.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Uudenmaan valvontapisteissä tapahtuu. Olin kuolla tylsyyteen, kunnes sain idean. Otin eilen alleni lähimetsästä puolikesyn peuran ja ratsastin sen selässä sarvista pidellen lähimmälle pisteelle kohti Kanta-Hämeen rajanylitys paikkaa.

Pääsin lähietäisyydelle pisteestä ja näin kuinkaan mustapartaista ja kaljuuntunutta iäkkään näköistä miestä käskytettiin surutta ja hänet painettiin maahan. Ukkeli koitti kovasti selittää, että on menossa kotiinsa Lopelle pakkaamaan tavaroitaan ulkomaankomennusta varten. Poliisit eivät mitenkään uskoneet, että noin iäkäs mies saisi enää mitään komennuksia ja muutenkin vanhusten pitäisi odotella kotonaan viruksen rauhoittumista.

Kuulin myös poliisien ihmettelevän, että miten vanhahko mies pystyy laittamaan noin hyvin kampoihin fyysisesti? Miehen punaisessa paidassa luki isolla KOFF. Tiedä sitten kuka oli kyseessä?

Palasin peurallani kotiin ja laitoin sätkivän eläimen grilliin.
 
Defensor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Luvialta Paraisille

Kyllä, miehelle opastettiin erikseen koukkausreitti Harjavallan ja Kullaan kautta Noormarkkuun ja tähdennettiin, että jos omalla riskilla etenee kasitien suunnassa, niin viimeistään Luvian sahan kohdalta alkaen on katse pidettävä tiessä ja naama peruslukemilla, tapahtui mitä tapahtui. Isonmäentien risteyksessä on todennäköisesti tiesulku, siitä on kiihdytettävä läpi ja jos kuitenkin jää kiinni, mitään ei pidä allekirjoittaa.
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Vihulaista jahdattiin noin kahden tunnin ajan, kunnes lopulta paikallistettiin Pyhämaan uhrikirkon takaa piilottelemasta.

Neljän henkilön seurue eristettiin välittömästi toisistaan, ja kuulustelu aloitettiin viipymättä. Tein päätöksen partion johtajana, että käytämme yhtä tehokkaimmista kuulustelukeinoista, eli esitämme repeatilla Revon tuulettelua ja Johtaja Virran hymyilyä tunnin ajan.

Tunnin kuluttua, saimme selville ryhmän johtajalta että hänen sotilasarvonsa oli ennen kapteeni, arvostettu ja ylistetty puolustuslinjan vahva taistelija. Myöhemmin kuitenkin natsansa ja arvostuksensa menettänyt, niin omien kuin vihollisten silmissä. Sanoi ettei hänellä ole enää mitään yhteyksiä kotiinsa, ja halusi tulla Raumalle auttamaan entisen johtonsa kaatamisessa.

Näiden tietojen perusteella tulimme siihen tulokseen, että kyseessä on pakko olla mies, joka myös lisänimellä "Bisnes" on tunnettu. Jos tämä entinen mahtimies olisi Raumalle asti päässyt, ken tietää mitä olisi voinut tapahtua.

Ryhmä on siirretty nyt tukikohtaan. Emme uskaltanut päästää vapaaksi ja käännyttää, sen verran arvaamaton mies on kyseessä. Odotamme lisäohjeita.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Reilan suunnalla tapahtumia. Mies ilmestynyt rantaan veneen kanssa, väittää olevansa jääkiekkoilija.

Tuntomerkkejä:
Ikä: ei ole enää junnu, mutta ei kolmekymppinenkään.
Pituus: n. 1.9m pitkä, ehkä hieman yli.
Painokin lähentelee varmaan sataa kiloa.

Jäälle häntä en saanut, mutta annoin rullaluistimet ja kepin. Leftin mies vaikuttaa olevan, tosin kädet ovat niin puuta ettei tiedä missä kohtaa käsi kohtaa kepin. Hieman kohotin epäileväisenä kulmaani, niin tämä "jääkiekkoilija" kaatui välittömästi ja jäi mahalleen maahan katsomaan minua anovasti. Lisäksi väitti tehneensä yli 30pistettä viime kaudella Liigassa.

Naureskelin ja lähetin hänet takaisin, luulisi että jääkiekkoilija pysyisi edes pystyssä rullaluistimillakin. Kaikkia hulluja sitä näkeekin
 
Defensor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Luvialta Paraisille
Uudenmaan valvontapisteissä tapahtuu. Olin kuolla tylsyyteen, kunnes sain idean. Otin eilen alleni lähimetsästä puolikesyn peuran ja ratsastin sen selässä sarvista pidellen lähimmälle pisteelle kohti Kanta-Hämeen rajanylitys paikkaa.

Pääsin lähietäisyydelle pisteestä ja näin kuinkaan mustapartaista ja kaljuuntunutta iäkkään näköistä miestä käskytettiin surutta ja hänet painettiin maahan. Ukkeli koitti kovasti selittää, että on menossa kotiinsa Lopelle pakkaamaan tavaroitaan ulkomaankomennusta varten. Poliisit eivät mitenkään uskoneet, että noin iäkäs mies saisi enää mitään komennuksia ja muutenkin vanhusten pitäisi odotella kotonaan viruksen rauhoittumista.

Kuulin myös poliisien ihmettelevän, että miten vanhahko mies pystyy laittamaan noin hyvin kampoihin fyysisesti? Miehen punaisessa paidassa luki isolla KOFF. Tiedä sitten kuka oli kyseessä?

Palasin peurallani kotiin ja laitoin sätkivän eläimen grilliin.

Tiedusteluosaston dekoodausryhmä onnistui kaappaamaan vihollisen dataliikenteestä uuden viestin. Koodi onnistuttiin murtamaan vain osittain, näin siinä luki:

N- v-i --ttu! P--ja-en ulk---ille, mi--ä vi--sta -yt saa---n kakk--sent---i.

Liittyköhän tämä tuohon Kanta-Hämeen välikohtaukseen?
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Tiedusteluosaston dekoodausryhmä onnistui kaappaamaan vihollisen dataliikenteestä uuden viestin. Koodi onnistuttiin murtamaan vain osittain, näin siinä luki:

N- v-i --ttu! P--ja-en ulk---ille, mi--ä vi--sta -yt saa---n kakk--sent---i.

Liittyköhän tämä tuohon Kanta-Hämeen välikohtaukseen?
Kyllä se liittyy. Koodin purkaminen on onnistunut itse asiassa ihan täysin. Kyseessä on ihan normaalia puhetta. Sen puhuja vaan tuppaa olemaan aina hyvin hengästyneen oloinen, joka aiheuttaa puheeseen selkeitä katkoja.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
NE ON PANIIKISSA!!!

Tässä vähän jo pelkää, että ne on alistuneena purkaneet tehdyt pelaajasopimukset ja seuraavana vihollisen alistunut komppaniapäällikkö ilmestyy ilman aseita sotatantereelle, valkoista lippua heiluttaen.

@1936 me luvataan ottaa vähän rennommin. Sen sijaan että ammutaan kuula otsaan heti kättelyssä, niin tulevaisuudessa ammumme ensin polveen ja vasta tuntien päästä lopetuslaukaus.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Hangassuolla hiljaista. Liikenne Porista etelään on rauhoittunut. Ovatkohan karanteenissa kotonaan vai onko jo alistuttu tiukan puolustuksen edessä?
Toivottavasti suuntaavat sieltä 8 tietä pohjoiseen. Merialueella myrskyää sen verran kovaa ettei edes ammattisukeltaja #74 pysty vastavirtaan uimaan.
 
sir jusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Montreal Canadiens
Hieman huolestuttaa, että ilmavalvontaa ei taida olla. Helikopterilla voi laskeutua ketjullinen katalia puukäsiä...
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Täällä höpötetään casteista ja Heleniuksen pärstä on Lukon IG storyssa...
 
hokkikokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kunnei oo koko IG tuttu juttu, niin tämmösiä vaivoja pakkaa olemaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös