Positiivisuusketju

  • 1 332 861
  • 9 646

Coutinho

Jäsen
Kaikki eilisestä taitaa olla jo muiden puolesta kirjoitettu, mutta kaksi asiaa.

-Ei tarvitse hetkeen minun ja muiden kirjoitella tänne sitä ainaista ”Perkeleen JYP ei nouse ikinä tasoihin ilman maalivahtia.. viimeksi joskus 2016 hakametsässä Ilvestä vastaan”

-Kukaan ei ole muistanut kohta 1,5 viikkoon, että lähtökohtaisesti meidän paras hyökkääjä on ollut sivussa. Vaikka Jerry ei ole joutunut ennakko-odotuksiin nähden kantamaan joukkuetta sitten yhtään niin silti toivon, että Turkulainen palaisi mahdollisimman pian!
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Uusintoja tullut vähemmän yllättäen tässä eiliseltä pyöriteltyä, niin havaitsin tuossa hauskan yksityiskohdan 4-4 tasoituksen jälkeen. Juuri ennen maalin syntymistä KalPan Järvinen antoi poikittaista Brodeckin selkään ja Brodecki kaatui sen seurauksena, niin heti ylös päästyään, kun maali oli juuri syntynyt, Brodecki ei mennyt tuulettamaan heti muiden kanssa, vaan suuntasi Järvisen luokse ja näytti hieman virnuilevan samalla kun sanoi jotain Järviselle.

Taisi olla aika maukas kuitti.
Maalin tullessa jalat sätki siihen malliin, että osa miehestä oli jo lähdössä tuulettamaan, mutta piti käydä vähän selvittämässä asioita ensin. Huvittava reaktio.

Itseasiassa oli varmaan lähdössä antamaan runtua.
 

Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Kun Kemell teki eilen tasoituksen. Katse oli naulaantuneena ruutuun ja ilme pysähtynyt sellaiseen monttu auki asentoon.. Sitten keuhkoista niin paljon kuin ikinä irtoaa: "EIII VIIIIITTTTTTUUUUUUUUUU!!!!!!!!!". Vaimo tuli huolestuneena saunasta tarkistamaan, että teenkö kuolemaa vai mikä on hätänä? En muista vastaavaa reaktiota hokin parissa ihan vähään aikaan. Onko sellaista ollut ikinä?
 

Sannoittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihmisillä on tutkitusti elämässään huomattavan paljon enemmän huonoja päiviä verrattuna hyviin päiviin. Siedämme kuitenkin noita harmaita päiviä niistä hyvistä päivistä saadulla utooppisella energialla. Jääkiekossa oli paikallisesti eilen tuollainen hyvä päivä, josta elinvoimaa saatiin joukkueen lisäksi myös meille kannattajille.

Kun merkittäviä (historiallisia) tapahtumia käsitellään ja niistä puhutaan ja kirjoitetaan, journalistinen tapa on ollut luoda tapahtumalle jokin lyhennelty ilmaisutapa, jolloin ilmiön tai tapahtuman voi kiteyttää yhteen merkkiin tai sanaan. Näin menetellen ei tarvitse toistaa tapahtuman koko diskursiivista pääsisältöä. Tällaisia ovat mm. 'Brexit' tai '9/11' - poikkeuksellisissa sääilmiöissä tapahtuma pannaan paikalleen nimipäivän mukaan, esim. 'Pekka -myrsky'. Näin lyhenteeseen viittaamalla lukija tai kuulija ymmärtää pian, mistä viittauksessa on kysymys.

Eilisen päivän 9.10.2021 JYP -KalPa -otteluun liittyy paljon muistoja ja kokemuksia, ja ottelu itsessään oli poikkeuksellinen ja ainutkertainen. Mielestäni olisi paikallaan kiinnittää tuo eilinen ottelu kaikessa myönteisyydessään jollain yllämainitulla tagilla seuramme kannatushistoriaan landmarkina. Tällöin kirjoittajat voisivat myöhempinä aikoina viitata tähän historialliseen tapahtumaan tuolla tapahtuman nimeämisellä.

Kirjoitin tämän viestin siksi, että mielestäni tätä matsia ei saa koskaan unohtaa. Eilen nimipäiväänsä vietti 'Ilona'. Mitä ajatuksia tämä ehdotus meissä herättää?
 

Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Ja vielä.. Ilman vieraiden tuloa, olisin ollut eilen Jyväskylässä katsomassa peliä ihan hallilla. Olen täysin varma, että olisin poistunut pelistä 2 min ennen loppua. Kerrankin pettymys (live jäi näkemättä) vaihtui täydelliseen onnenpotkuun. Kiitokset vieraille.
 

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Paljon on eilisestä jo sanottu, mutta pakko nostaa vielä esiin asia mitä ei ole juurikaan sivuttu. Meinaan, että Antti Kalapudas haki kaksi valtavan isoa aloitusvoittoa lopussa. Ensin 3-4 maalissa alisti Aapeli Räsästä, joka tilastojen mukaan on Liigan 2. paras aloittaja paljon aloittaneista (63%+) ja heti maalin perään Matti Järvistä joka on Antin tasoinen aloittaja. Häviö jommasta kummasta ja historia olisi ollut eri mitä todennäköisimmin. Pienestä kiinni, ainahan tämmöset on, mutta propsit Antille
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kun Kemell teki eilen tasoituksen. Katse oli naulaantuneena ruutuun ja ilme pysähtynyt sellaiseen monttu auki asentoon.. Sitten keuhkoista niin paljon kuin ikinä irtoaa: "EIII VIIIIITTTTTTUUUUUUUUUU!!!!!!!!!". Vaimo tuli huolestuneena saunasta tarkistamaan, että teenkö kuolemaa vai mikä on hätänä? En muista vastaavaa reaktiota hokin parissa ihan vähään aikaan. Onko sellaista ollut ikinä?

Hah. Minä pyysin tänään naapurilta anteeksi eilistä huutoa ja pomppimista asunnon rakenteissa. Oli arvannut, että johtui JYPin jatkoaikavoitosta.

En minä muista tällaista tunnetta minkä eilinen aiheutti. No toki tietenkin mestaruudet, mutta nyt pelattiin lokakuista runkosarjaottelua. JYP - Suuria tunteita. Tämä on taas totta.
 

Dr. Gallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights
En minä muista tällaista tunnetta minkä eilinen aiheutti. No toki tietenkin mestaruudet, mutta nyt pelattiin lokakuista runkosarjaottelua. JYP - Suuria tunteita. Tämä on taas totta.

Eilen kun katselin ottelukoosteen ja varsinkin 4-4 tasoituksen, mietin, että ensimmäisen mestaruuskauden finaalipelien jälkeen jääkiekko ei ole aiheuttanut sellaista tunnetta kuin eilisen nousu. Kuinka mukavalta se tuntuikaan se tunne minkä olin jo unohtanut.

Ja minä pöhkö siirryin seuraamaan jalkapalloa 1-4 tilanteessa. Mutta ottelukooste on kyllä fiilistelty useammankin kerran.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Paljon on eilisestä jo sanottu, mutta pakko nostaa vielä esiin asia mitä ei ole juurikaan sivuttu. Meinaan, että Antti Kalapudas haki kaksi valtavan isoa aloitusvoittoa lopussa. Ensin 3-4 maalissa alisti Aapeli Räsästä, joka tilastojen mukaan on Liigan 2. paras aloittaja paljon aloittaneista (63%+) ja heti maalin perään Matti Järvistä joka on Antin tasoinen aloittaja. Häviö jommasta kummasta ja historia olisi ollut eri mitä todennäköisimmin. Pienestä kiinni, ainahan tämmöset on, mutta propsit Antille
Todellakin propsit Antille. On muutenkin pelannut hyvin ja pistää ihan harmittamaan, että hyvistä suorituksista huolimatta ei ole saanut kiekkoa verkkoon. Eilenkin Kemell tarjoili maukkaan vetopaikan jatkoilla ja Kalapudas laukoi hyvän kudin suoraan syötöstä, mutta siinä veska oli vielä hyvin mukana. Viisi sekuntia myöhemmin Kemell ratkoi ottelun.

Puhumattakaan siitä läpiajosta ensimmäisessä erässä, kun hienosti puolustamalla lopetti KalPan hyökkäyksen ja polki kauhealla jalalla läpiajoon. Ei ollut kaukana maali siinäkään.

Kyllä tässä on aineksia, että tällä kaudella vielä nähdään se tulikuuma Kalapudas, joka teki Sportissa kovaa jälkeä pari vuotta sitten.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3

Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Kirjoitin tämän viestin siksi, että mielestäni tätä matsia ei saa koskaan unohtaa. Eilen nimipäiväänsä vietti 'Ilona'. Mitä ajatuksia tämä ehdotus meissä herättää?

Ei tätä kyllä unohdeta. Jos ei parempaa keksitä, niin varmaankin sitten puhutaan "Ilonan päivän ihmeestä 21". Olkoon se ilonamme tulevan JYP-kannatuksen ajan.
 

Coutinho

Jäsen
Valmennus oli muuten saanut Hongan laukomaan ylivoimalla. Muutama ottelu yv:stä sivussa teki kyllä Anttonille hyvää.
 

Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Nyt alkaa näyttää hyvältä! Voittoputki sen kuin venyy ja tehdään nousuja haudan partaalta rinnalle ja ohi. Ei ole helppo joukkue pelata vastaan tämä JYP, ei tosiaankaan. Tätä on odotettu vuosia!! Tämä on kuulkaas IHANAA!
 

Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Ihan oikeasti. Kaudesta viidennes takana. Ollaan sarjakärkeä 4 pistettä takana. Mitä hemmettiä???

Taas kiitos koko joukkueelle. Ryhtiliike kolmanteen erään, rinnalle ja ohi. Eihän tämä ole todellista!! Viiden pelin voittoputki.. Ei hyvää päivää..
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Siikasen haastattelu. Patulla ei meinannu pokka pitää kun nauratti tilanne. Kuulemma joukkuehenki on tällä hetkellä jotain sellaista, mitä ei yleensä nähdä. Uskomatonta. Tämän Valtran voi upottaa vaikka kuinka syvälle suon silmään, kyllä se sieltä itsensä raapii pinnalle.
 

Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Siikasen haastattelu. Patulla ei meinannu pokka pitää kun nauratti tilanne. Kuulemma joukkuehenki on tällä hetkellä jotain sellaista, mitä ei yleensä nähdä. Uskomatonta. Tämän Valtran voi upottaa vaikka kuinka syvälle suon silmään, kyllä se sieltä itsensä raapii pinnalle.

On aikamoinen vetovinssi keulilla..
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siikasen haastattelu. Patulla ei meinannu pokka pitää kun nauratti tilanne. Kuulemma joukkuehenki on tällä hetkellä jotain sellaista, mitä ei yleensä nähdä. Uskomatonta. Tämän Valtran voi upottaa vaikka kuinka syvälle suon silmään, kyllä se sieltä itsensä raapii pinnalle.

Tässä joukkueessa on kasvamassa samankaltainen yhteishenki ja yhtenäisyys, kun viimeksi oli JYPin mestaruusvuosina. Iso arvo, ISO!
 
Viimeksi muokattu:

Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Tässä joukkueessa on kasvamassa saman kaltainen yhteishenki ja yhteinäisyys, kun viimeksi oli JYPin mestaruusvuosina. Iso arvo, ISO!

Ihan samaa värinää aistin. Joukkuehenki on mahtava tällä hetkellä. Melkoisia velikultia pullollaan. Onkohan kukaan koskaan vetänyt liigajumbosta seuraavalla kaudella mestaruutta? Kaverin puolesta kyselen.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
- Jälleen nousu!
- Vaikka peli oli vaikea niin silti joukkue taisteli upeasti
- Ruusu
- AV oli tarpeeksi hyvää
- Uusi sääntö pelasti Ruusun todennäköiseltä ulosajolta
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös