Positiivisuusketju

  • 1 158 566
  • 4 915
Täytyypä kehua Vuorisalon peliä. Loistava esitys tänään ja ylivoimalla näytti siltä, että siinä voisi olla meille se ylivoimapakki omasta takaa, kunhan saa vain pelivirettä lisää. Aika usein täällä on miestä haukuttu mutta samalla unohdettu, että kyseessä on vasta 95-syntynyt pelaaja, jolla todellakin on vielä paljon potentiaalia kehittyä. Ylipäätään mielestäni jo viime kaudella oli nähtävissä, että nähdäänkö nyt se seuraava steppi ylöspäin mutta sitten tuli ikävä koko kauden pilannut loukkaantuminen. Toivotaan, että saa pelata ehjänä. Myös Åkelta ja Stenqvistilta tänään hyvät esitykset.

Samalla mainittava, että tällä menolla taistellaan kyllä sijoista 8 parhaan joukossa. Eihän tuossa pelissä ole tällä hetkellä mitään muita ongelmakohtia kuin ylivoima ja maalinteko. Nämäkin paranevat jo pelkästään sillä, että saadaan ylivoima pelittämään.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Missasin pelin, mikä oli hyvä juttu. Tuntuu että tällaiset vierasvoitot on mahdollisia vain silloin kun mä en katso peliä. :D

Pakko nostaa esille silti. Ässillä on sarjan paras maalivahtikaksikko. Siihen päälle mahtava puolustuspelaaminen.

Kolmessa ottelussa mennyt yli 1 maali omiin veskarin taakse. Kärpät teki pari tyhjiin.

Ihan jäätävällä tasolla tuo oman pään pelaaminen ja Ässiä on vaikea voittaa.
 
teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aivan loistavaa! Nyt saatiin niitä pisteitäkin, joita olisi ansaittu jo ainakin Oulusta ja tiistain KalPa -ottelusta.

Mielenkiintoinen tilanne. Nyt kaadettiin sarjajohtaja vieraskentällä ja heti huomenna on kotimatsi liigan jumboa vastaan. Nää on yleensä niitä klassisia sudenkuoppia, mutta nyt on jokseenkin luottoa tuohon hommaan sen verran, että Ässät ei huomenna häviä.
 
Jaska1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuo peruspelaaminen on todella korkealla tasolla. Ässät periaatteessa luistelee joka joukkueen ahdinkoon.

Jos osattaisiin tehdä maaleja, niin oltaisiin liigan kärjessä jouluna, mutta kun ei osata.

Vedetään siis keskikastissa tää kausi ja pudotaan puolivälierissä. Katotaan jos ens kaudella saataisiin tulosyksikkö mukaan joukkueeseen.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Myönnän, en kyllä uskonut pisteisiin tänään.
Mutta mutta. Erittäin positiivista että kahv...tappara pystyttiin kaatamaan ja vielä vieraskentällä. Jäi siellä ennätykset syntymättä. Meillä on myös kaksi loistavaa maalivahtia ja muutenkin hyvää peliä. Hyvä jatkaa kohti huomista.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Aina kannattaa pelata Ässiä vastaan, niin ne voittaa!
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Aina kannattaa pelata Ässiä vastaan, niin ne voittaa!

En pelannut, mutta vahva mutu pitkin iltapäivää, että sellanen Ässät +1 olis saattanut hyvinkin olla voitollinen veto. Kuten ois ollutkin. Kyllä tota varmaan monet haisteli pitkin Suomenniemeä, että Ässät on viheliäinen ja työteliäs vastus, joskus se Tapparankin rallattelu loppuu, lauantaina vs Kärpät jne.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
On tämä uskomatonta! Ajatelkaa mistä ollaan noustu, syvimmästä kuopasta mitä voi ajatella, ja nyt taistellaan voitosta joka ilta!
 
peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Aivan helvetin hienoa että meillä on kaksi oikeasti hyvää molaria. Nyt kun Aittokallio on saikulla, niin maaliin on heittää Tarasovin tasoinen veska, se jos mikä on positiivista.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Positiivista on, että säästyy rahaa, kun tehdään Ässien maaleista maalikoosteita. Ei tarvii paljoo editoija leikkaamista...
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Positiivista on se, että näillä esityksillä ollaan viidentenä! Nyt se pää pois perseestä ja kannatetaan omia!! Ei se helppoa oo näköjään muuallakaan. Mitä sijoitus onkaa, jos peli alkaa tosissaan toimimaan ja saadaan tehtyä maalejakin!

Tässä on pointtinsa.

En nyt halua lässyttää liikaa projektista, pitkistä tähtäimistä tai perspektiiveistä, hetkessä kun tässä eletään. Ja tehottomuus sekä ennätyksellisen heikko yv ovat puhtaita faktoja.

Siltikin, ollaan tasasessa nipussa sijalla 5., täysin tiiviin keskikastin matkassa, eikä oo syytä alkaa painella paniikkinappulaa Ässien tilanteessa ja vallitsevissa olosuhteissa. Menneet pelit on menneitä pelejä, katse eteenpäin.

Parempaan täytyy toki pystyä. Jos valutaan 10 sijan alle, tukkoisuus maalinteossa jatkuu, eikä pelillisestikään suoriteta hyvin, alan olla huolissani.

Siihen on vielä matkaa. Kova pe-la ens viikolla, Lukko ja IFK. On haastetta, mutta on myös mahdollisuuksia.

Fanit saa panikoida halutessaan, mutta joukkueella ei pitäs olla syytä. Työtä, työtä, työtä kaikilla tekemisen osa-alueilla.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK

Tämähän oli ennustettavissa, siis tämä SaiPapeli,eikä tässä mitään hätää ole ainakaan vielä. Maksavaa yleisöä ei kannata kauaa helliä näillä nollapeleillä, sekin lienee selvää.Tuleeko joku uusi pelaaja kukaties ensi viikolla vai kukaties ei jää sekin nähtäväksi.

NHLlän turruttamana käyn kohta nukkumaan ja yritän herätä ennen tiistai-iltaa jolloin ohjelmassa on jännitysottelu TPS-KooKoo.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Positiivista on että sarjasijoitus ei ole viimeinen näillä maalimäärillä! Positiivista on myös se, että hävettää nyt ehkä vähän vähemmän Ässien Yv, kuin viime vuoden surkea pelaaminen tasakentällisin...
 
Jaska1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Laitan höpösti vaikka tänne positiivisuusketjuun faktaa, että Ässät on seurana Lukkoa vanhempi, ja Porin kaupunkioikeudet Raumaa vanhemmat.

Tämä on vain siksi, että fakta hiljentää paskapuheet. Mikäli todisteita kaivataan, niin yv minulle. Laitan lähdetiedot.

Lisään vielä muualta tämän lukkofanin viestin, hänelle faktat olivat tosi kipeä paikka.

@lebak
”Jännä logiikka.

Eli jos Kalle panee kaljaa, mutta maankohoamisen takia Kallen kaljanmyyntioikeudet siirretäänkin naapurin Markulle, on Markulla yhtä pitkä historia ja perinteet kalijan panemisessa kuin Kallellakin?

Nojoo, etiäppäin. Hymiö.”

Hyvin osuva vertaus, nimenomaan porilaisittain, kun esim. Karhu-oluen paneminen siirtyi Carlsberg-Koffille Keravalle, mutta alkuperä on silti 1920-luvulla.

Ja toinen vielä ))) Ft. @senilix

”En tiedä PoPan synnystä, mutta Talolan Sisu oli vuodelta 1924”

Laita huvin vuoksi linkki viralliseen tietoon Talolan Sisun perustamisesta.) Sillä toki ei ole Lukon kannalta merkitystä, koska kyseessä täysin eri seurat. Sisun väki siirtyi huvikseen Lukkoon, kun uusi seura perustettiin. PoPa perustettiin 1925 ja Ässät on virallisesti samaa seuraa.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Onni on raumlaisse pikkuveljet. Nokkiinsa ottavat suippokorvat. Mestaruutta ikuisesti kyttäävät.
 
lebak

Jäsen
Laitan höpösti vaikka tänne positiivisuusketjuun faktaa, että Ässät on seurana Lukkoa vanhempi, ja Porin kaupunkioikeudet Raumaa vanhemmat.

Tämä on vain siksi, että fakta hiljentää paskapuheet. Mikäli todisteita kaivataan, niin yv minulle. Laitan lähdetiedot.

Lisään vielä muualta tämän lukkofanin viestin, hänelle faktat olivat tosi kipeä paikka.

@lebak
”Jännä logiikka.

Eli jos Kalle panee kaljaa, mutta maankohoamisen takia Kallen kaljanmyyntioikeudet siirretäänkin naapurin Markulle, on Markulla yhtä pitkä historia ja perinteet kalijan panemisessa kuin Kallellakin?

Nojoo, etiäppäin. Hymiö.”

Hyvin osuva vertaus, nimenomaan porilaisittain, kun esim. Karhu-oluen paneminen siirtyi Carlsberg-Koffille Keravalle, mutta alkuperä on silti 1920-luvulla.

Melko höpsösti ja vaikka sitten Ässien kautta positiivisesti (maininta tässä ketjussa) tuosta logiikastasi varmasti melko monet voivat ajatella, että Ulvila pitkine perinteineen on se Karhu ja Pori se Keravalla kauppaa jatkava Koff.

Tämä on tuskin oikea paikka vängätä kaupunkioikeuksista käsitteenä, siirron merkityksestä tai niiden luomasta kulttuurisesta painoarvosta tässä kauniissa isoveli-pikkuveli -kontekstissa. Luen mieluusti yv:nä lisää logiikastasi.

Kaikkea hyvää Ässille loppukauteen!
 
Viimeksi muokattu:

Ei kyllä se edelleen on Karhu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös