Positiivisuusketju

  • 1 158 586
  • 4 915

Prt Sc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Atun aikana sitä joutui ihan oikeasti pohtimaan onko se äidin maidossa tullut Ässä sydän lopullisesti sammunut, mutta kyllä se vain oli väliaikainen ryppy rakkaudessa ja nyt suhde jatkuu taas entistä ehompana.

Tämä.

Koskaan ennen ei ole tullut sellaista oloa, että ei kiinnosta enää yhtään koko paska. Lähinnä suurin ihmetyksen aihe oli, että näinkö seura ajetaan alas, kun Seliniä ja Arvosta roikotetaan väkisin mukana, vaikka sokeakin aisti, että näillä ei ole jääkiekolle mitään annettavaa. Nyt rakkaus seuraa kohtaan on palannut, kiitos Karrin!
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Paljon on saanut esimerkiksi Kerttula moitteita siitä, että Selin ja Arvonen saivat jatkaa Ässien valmennuksessa liian kauan. Tämä on tosiaan totta ja itsekin tuossa viime vuoden puolella tein täällä aivan selväksi sen, että Selin pitää saada ulos mahdollisimman pian. Jos Selin olisi yhä Ässien peräsimessä, mikä sinällään on jo ihan ajatuksen tasolla puistattava kokemus, niin Ässien peli olisi yhä samaa shittiä ja lisäksi voittosarakkeeseen ei olisi tullut yhtään lisämerkintää.

Vaikka nykyinen voittoputki tuntuu kaikkien vaikeuksien jälkeen ihan uskomattoman hyvältä, niin vielä enemmän olen iloissani siitä mitä tämä merkitsee tulevaisuudelle. Ässien pelaajat saavat nyt olla ammattitaitoisessa ja nykyaikaisessa kiekollista peliä ylistävässä valmennuksessa seuraavat puolitoista kautta. Olen myös huomannut, kuinka hyvä asia tämä on meidän nuorille lupauksille, joita on tulossa vielä lisää edustukseen nykyisten lisäksi. Esimerkiksi Määttä pelaa nyt aivan loistavaa peliä ja pystyn kuvittelemaan, mitä Heimosalmi saa aikaan kun palaa joukkueeseen. Myös Viitala on tullut joukkueeseen mukaan hyvillä otteillaan. Lisäksi näiden ohella on useita lupauksia kiinnitetty pitkillä sopimuksilla, joten siinä on Kivellä ja Härkälällä materiaalia mistä voi rakentaa menestyvän joukkueen.

Kerttulaa on siis moitittu, mutta on selkeästi kaksi asiaa, joista häntä voi kiittää. Toinen on nuoriin pelaajiin perustuva strategia, jonka perusteella meillä riittää lahjakkuutta. Toinen on ehdottomasti Kuninkaan paluu eli Kiven hankinta ja vielä jatkosopimus. Pidän Karrin tuloa Ässiin kauden kovimpana hankintana Ässien osalta. Valmennukseen saatiin todellista osaamista ja lisäksi seuran uskottavuus lisääntyi huomattavasti. Jos Atu olisi jatkanut, niin miten olisit myynyt ensi kautta sponsoreille? Kuulen jo vastaukset eli et mitenkään. Nyt sentään tunnelin päässä näkyy valoa.

Talous tietenkin on nyt haasteellinen asia ja toivottavaa olisi joko osakeanti tai sitten omistuspohjan muutos. Eiköhän tästäkin selvitä. Pitää lähteä ostamaan fanituotteita.
 

Patafani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Käy tällä kaudella nyt sitten loppujen lopuksi miten vaan, nyt voi olla positiivinen kusettamatta itseään. Atun aikana oli aivan selvää, että Ässät tulee olemaan viimeinen, mutta tällä hetkellä kaikki on auki. Pelejä on niin paljon jäljellä, että Ässät kerkiää aivan hyvin sääleihin ja miksi jopa ei suoraan kuuden joukkoon. Kaikki riippuu siitä, miten peli kehittyy. Esimerkiksi ylivoimassa on vielä paljon tehtävää ja sitä on vähän pakko kehittää, jos halutaan sijoitusta nostaa.

Ässäkannattajan kannattaa aina ottaa se positiivisin mahdollinen realistinen skenaario tavoitteeksi ja tällä hetkellä se on paljon enemmän kuin viimeisen sijan välttäminen. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että Ässät on jälleen palautettu jääkiekkojoukkueeksi, jonka pelin alkamista odottaa. Atun aikana sitä joutui ihan oikeasti pohtimaan onko se äidin maidossa tullut Ässä sydän lopullisesti sammunut, mutta kyllä se vain oli väliaikainen ryppy rakkaudessa ja nyt suhde jatkuu taas entistä ehompana.
Jos koskaan niin nyt Karrin kannattaisi kertoa tarinan joka osuu kaudelle 2012-13. Jos lisä boostausta tarvitsee niin kutsuu Ville Uusitalon koppiin kertomaan miten pelaajisto reagoi ja päätti yhdessä lyödä kaiken likoon.

Ehkä olen urheiluromantikko mutta yhteneväisyyksiä on. Raanta - Volkov ja kuinka vaikea alkukauden jälkeen löytyi tulikuuma moodi. Heshka - Lalonde sekä Brodin - Eriksson.

Jos Karri saa tarinan myytyä pelaajistolle ja pelaajat ostavat ja alkavat toteuttaan niin Ässät voi olla erittäin korkealla tänä vuonna. Se mihin se riittää niin kevät näyttää. Ässät on erittäin paineettomassa tilassa ja vain voitettavaa. Toivottavasti joukkue on virittänyt sarjataulukon ja vastustajan logot seinälle ja ne saadaan revittyä alas kun Ässäpakka painelee ohitse. Kaikki motivaattorit kehiin. Nyt ei saa himmailla.
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Ehkä olen urheiluromantikko mutta yhteneväisyyksiä on. Raanta - Volkov ja kuinka vaikea alkukauden jälkeen löytyi tulikuuma moodi.
Aika saattaa vähän muistoja kullata ja värittää. 12-13 Raanta/Järkkäri oli maalivahtien tilastoissa pitkin kautta korkealla, vaikka Ässien sijoitus vähitellen tippui sinne pohjille päin. Toki Raanta otti sitten tammikuun jälkeen sellaisen moodin, että oli kaikki herrat meren ja taivaan väliltä hänen puolellaan.
 

Seppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät
Jos Karri saa tarinan myytyä pelaajistolle ja pelaajat ostavat ja alkavat toteuttaan niin Ässät voi olla erittäin korkealla tänä vuonna. Se mihin se riittää niin kevät näyttää. Ässät on erittäin paineettomassa tilassa ja vain voitettavaa. Toivottavasti joukkue on virittänyt sarjataulukon ja vastustajan logot seinälle ja ne saadaan revittyä alas kun Ässäpakka painelee ohitse. Kaikki motivaattorit kehiin. Nyt ei saa himmailla.

Ei kai sitä tarvi edes epäillä etteikö tässä joukkueella motivaatio riittäisi? Nyt vaan painetaan joka peliin 100 lasissa ja katotaan keväällä jatkuuko pelit. Ei oo mitään hävittävää.

Mut realisti pitää olla pleijaripaikan suhteen ja ei sieltä kyllä helposti Lukko tai HPK pullahda säälien ulkopuolelle..
 

ipe_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Valmentajien ja pelaajien ei kannata pohtia kevättä tai sarjataulukkoa, vaan valmistautua hyvin peli kerrallaan.
Jos se riittää sääleihin, niin sitten riittää. Siitä alkaa sitten taas uusi peli.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Olen myös huomannut, kuinka hyvä asia tämä on meidän nuorille lupauksille, joita on tulossa vielä lisää edustukseen nykyisten lisäksi. Esimerkiksi Määttä pelaa nyt aivan loistavaa peliä ja pystyn kuvittelemaan, mitä Heimosalmi saa aikaan kun palaa joukkueeseen. Myös Viitala on tullut joukkueeseen mukaan hyvillä otteillaan.

Mielenkiintoista nähdä syrjäyttääkö Heimosalmi Lukan tai Vainion Kiven papereissa. Ja miten käy kun Sakke ja Lindsten palaavat, joutuuko Viitala väistymään. Toivottavasti ei, Heimosalmi ja Viitala ovat Ässissä pelaamassa ensi kaudellakin, Lindsten tuskin kuuluu ensi kaudella Ässien suunnitelmiin.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei kai sitä tarvi edes epäillä etteikö tässä joukkueella motivaatio riittäisi? Nyt vaan painetaan joka peliin 100 lasissa ja katotaan keväällä jatkuuko pelit. Ei oo mitään hävittävää.

Mut realisti pitää olla pleijaripaikan suhteen ja ei sieltä kyllä helposti Lukko tai HPK pullahda säälien ulkopuolelle..
KooKoo saattaa myös tulla selkä edellä vastaan. 37 peliä jo pelannut ja edellinen kotivoitto jostain marraskuulta. Positiivisesti ajatellen kaikki on siis mahdollista.
 

Patafani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei kai sitä tarvi edes epäillä etteikö tässä joukkueella motivaatio riittäisi? Nyt vaan painetaan joka peliin 100 lasissa ja katotaan keväällä jatkuuko pelit. Ei oo mitään hävittävää.

Mut realisti pitää olla pleijaripaikan suhteen ja ei sieltä kyllä helposti Lukko tai HPK pullahda säälien ulkopuolelle..
Lukolla ja HPKlla on pullat hyvin uunissa. Itse olen kääntänyt katseen Tepsiin ja KooKooseen. Molemmat pitkässä tappioputkessa ja Tepsi varmasti parantaa kun saa pakkiparin takaisin nuorten kisoista. KooKoolla yskii ja pahasti. Pitkä on matka ja molemmat kohdataan Tammikuussa ja näistä on kairattava voitto. Lisäksi KooKoo kohdataan vielä kertaalleen ja nämä pelit on voitettava.
 

Ässät1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielenkiintoista nähdä syrjäyttääkö Heimosalmi Lukan tai Vainion Kiven papereissa. Ja miten käy kun Sakke ja Lindsten palaavat, joutuuko Viitala väistymään. Toivottavasti ei, Heimosalmi ja Viitala ovat Ässissä pelaamassa ensi kaudellakin, Lindsten tuskin kuuluu ensi kaudella Ässien suunnitelmiin.
Lukka sentään jollain muotoa on paikkansa ansainnut, vaikka selviytymistä se on illasta toiseen ja ratkaisut on mitä on. Vainio taas on täysi turisti ja ymmärrän vallan hyvin nyt, miksi Kivi ei jaksa miestä katsella kentällä.
Salminen raakasti kolmoseen ja Viitala parempana pitäköön paikkansa. Salmisen kamppailuvoima on jotenkin kuvottavaa, kun aina painelee mandariinit kainalossa, saamatta oikeastaan mitään aikaan. Joo joo onhan se tehnyt pisteitäkin, mut pelityyli on liian pehmeä ja mielestäni Viitala antaa ketjulle enemmän variaatiota, kuin Salmis.
 

Tacklam

Jäsen
Mielenkiintoista nähdä syrjäyttääkö Heimosalmi Lukan tai Vainion Kiven papereissa. Ja miten käy kun Sakke ja Lindsten palaavat, joutuuko Viitala väistymään. Toivottavasti ei, Heimosalmi ja Viitala ovat Ässissä pelaamassa ensi kaudellakin, Lindsten tuskin kuuluu ensi kaudella Ässien suunnitelmiin.
Viitala on kyllä ollut pelaaja minun mieleeni. Juhola sieltä myös palailee. Mielenkiintoista nähdä miten ketjut muokkantuu ensi perjantaiksi ja mitä korona tässä välissä vielä säätää. Pelicansin lähes koko joukkue karanteeniin, että koko ajan tapahtuu. Ässiin myös varmasti tulee jossain kohdin uusia korona tapauksia, se nyt ei tietty ole kovin positiivisen ketjun sisältöä. Anteeksi siitä.
 
Viimeksi muokattu:

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tiedä sitten, onko Kaaneilla joku väliaikainen kriisi, mutta ei heidänkään peli oikein vakuuta. Edes ennen tätä koronahässäkkää ei vakuuttanut. No, aika näyttää.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Loistavaa tulevaa vuotta 2022 kaikille patasydämille. Tuleva vuosi tulee olemaan Ässille todellista uuden nousun aikaa, mikä tulee olemaan mielenkiintoista seurattavaa.

Itse otan uuden vuoden vastaan täällä Jyppilandiassa, mutta huomenna taas takaisin kotimaisemiin. Hyvää ja turvallista juhlintaa täältä punaviinilasien (?) ääreltä.
 

67-Hgy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onhan tää positiivista jos mikä. 8.1.JYP peliin Pataklubi tiketit ostettu. Viimmeksi olin lokakuussa Pataklubissa ni HIFK voitettiin.
 

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
AV on parantunut, viimeisessä 7 ottelussa AV prosentti 94%, joka on toiseksi paras AV prosentti sillä otannalla. Parempi AV prosentti ainoastaan Lukolla, 100%
 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ilahduttaa tuo peli-ilme, minkä Karri saanut joukkueeseen. Ei mitään superjätkiä, vaan esitykset vaan paranee. Jos ne sitten kauden päätteeksi olisivat superjätkiä. Tästä tulee vielä hyvä kausi, ja ensi kausi toivottavasti sitten saadaan juhlia.
Uskotaan joukkueeseen, ja iloitaan voitoista!
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ilahduttaa tuo peli-ilme, minkä Karri saanut joukkueeseen. Ei mitään superjätkiä, vaan esitykset vaan paranee. Jos ne sitten kauden päätteeksi olisivat superjätkiä. Tästä tulee vielä hyvä kausi, ja ensi kausi toivottavasti sitten saadaan juhlia.
Uskotaan joukkueeseen, ja iloitaan voitoista!
Hyökkäyspään pirteämpään neljännekseen kuuluvat nopeat ja näppärät Barach, Erholtz sekä nousukuntoiset nuoret rightin laiturit Viitala, Eriksson kiinnitetty tulevalle kaudelle. Sekä toki Heimosalmi ja liuta isoja keskikaistan ynnä muita hyökkääjiä joiden upside ja potentiaali 2022-23 on vielä toistaiseksi hämärän peitossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös