Positiivisia / myönteisiä fiiliksiä KHL-Jokereista ja KHL:stä

  • 5 034
  • 22

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tähän ketjuun on tarkoitus kirjoittaa myönteisistä fiiliksistä KHL-Jokereita kohtaan. Tuo edellinen positiivisuusketju on taantunut lapselliselle tasolle liiga-fanien toimesta, jossa kaikki KHL-Jokereihin liittyvät negatiiviset uutiset tulkitaan positiivisiksi. Tämä ketju on tarkoitettu KHL:ään positiivisesti suhtautuville, koska esimerkiksi minua nyt ei vain sattuneesta syystä huvita lukea mielestäni negatiivisista uutisista positiivisuusketjussa. Niille kriittisille ajatuksille on monta muuta ketjua olemassa.

Vaikka kausi loppui tänä vuonna aikaisin, seuraava kausi lupaa jo parempaa. Kovin kummoisia pelaajahuhuja ei ole vielä pyörinyt, mutta valmennus tulee vahvistumaan huomattavasti. Jukka Jalonen on osoittanut olevansa pätevä valmentaja myös vaihtoaitiossa ja en usko, että ensi vuonna joukkueen esitys heilahtelee lähellekään samaan tapaan kuin tänä vuonna. Juuri henkisellä puolella tuntui tänä vuonna olevan suuria ongelmia esimerkiksi peleihin valmistautuessa, joten uskon valmentajavaihdoksen lisäävän Jokereiden mahdollisuuksia merkittävästi ensi keväänä. Olen myös melko varma, että Kurri kykenee vahvistamaan tämän vuoden materiaalia kesän aikana, koska vapaita agentteja tuntuu olevan ensi kesänä runsaasti tarjolla.

Mielestäni KHL vahvistuu merkittävästi ensi kaudella, kun Peking saa oman joukkueensa. Kiinan markkinat ovat hyvä mahdollisuus KHL:lle lisärahoituksen hankkimiseen ja jalkapallopuolellahan on jo huomattu, miten syvät taskut Kiinasta löytyy urheiluinvestoinneille. Tämä on hyvä ensimmäinen askel ja näkisin mielelläni muutaman joukkueen Aasiasta lisää, koska mahdollisuudet tulorahoituksen lisäämiseen koko sarjan tasolla tuntuvat erinomaisilta. Myös talouspakotteiden höllentämisestä EU:n toimesta ensi kesänä on väläytelty poliitikkojen toimesta, joten tämän toteutuessa KHL:n tulevaisuus näyttää entistä valoisammalta.

Odotan innolla jo elokuuta, minusta ei ole lainkaan hassumpi asia avata kausi lämpimillä keleillä, mutta toivoisin kyllä pienempiä kotiotteluryppäitä ensi kaudelle. Pelejä voisi olla myös enemmän viikonloppuisin.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Valmentajan vaihdos on ehdottomasti se positiivisin asia. Olisin ottanut JJ:n meille jo kerhoaikoina, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Joukkueeseen pitää myös saada "floppikauden" jälkeen yleisöä halliin vetäviä nimiä, jotka ovat myös pelimiehiä. Ei välttämättä mikään helppo tehtävä, mutta luotetaan Kurriin ja kumppaneihin. Kiinasta on vaikea sanoa mitään, kun senkin talous sukeltaa vauhdilla.
 

mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers
Kiitos tästä avauksesta. Suhtaudun Jokereihin aina positiivisesti, vaikka olosuhteisiin osin kriittisesti. En kuitenkaan jaksaisi aina velloa negatiivisuuden syvyyksissä, ja niitä ketjujahan täällä onkin tusinan verran. Olen itsekin pohtinut millä avauksella saisi oikeasti positiivisen ketjun tänne.

Nyt parin vuoden kokemuksella uskallan odottaa kiinnostavaa joukkuetta ensi kaudelle. Toivottavasti pian alkaa tippua nimiä!
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kiinalaisilla ei jää KHL rahasta kiinni ja onhan ne voineet sopia, että venakot maksaa. Mutta kiinalaiset eivät vielä ole negan tai posin asioita, katotaan ensin mitä saavat aikaiseksi.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kiinasta on vaikea sanoa mitään, kun senkin talous sukeltaa vauhdilla.

Talouskasvu on ymmärtääkseni hidastunut, mutta kasvaa varmaan tänäkin vuonna useilla prosenteilla. :p
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Positiivista on myös, että olemme saaneet maalilaulurepertuaariin lisää variaatiota tällä kaudella. Myös tylsän valkoiset pukukoppiseinät saivat toissa kaudella uutta raikasta ilmettä. Unohtaa ei sovi myöskään sitä, että nyt meille tarjotaan mahdollisuutta hankkia SKA:n fanituotteita ilman, että tarvitsee matkustaa junalla Pietariin. Ihan malttamattomana odottaa mitä uutta ja kivaa ensi kaudelle Roman on keksinyt, on se vaan sellainen ideapankki! Siksi se on kai menestynyt niin hienosti liike-elämässäkin. Iso ilon aihe on myös se, että ihan missä tahansa rytkyissä ei Arenalle ole asiaa, nuo poliittiset kannanotot kun ei KHL:ään kuulu millään tavalla. Pidän myös KHL:n rangaistuskäytännöstä. Polvitaklaukset kuuluvat olennaisena osana jääkiekkoon, kyseessähän on kontaktilaji eikä niistä pidä mitään pelikieltoja määrätä. Antaa poikien pelata. Keep your knees up! on moderni tuulahdus idästä, jonka olikin jo korkea aika korvata kulahtanut keep your head up -fraasi. En tiedä muista, mutta minua kiehtoo kovasti myös se, että maaleja saatetaan hylätä ja hyväksyä mielivaltaisesti. Se tuo oivan lisämausteen lätkään. Ihan samalla tavalla kuin hapankerma borsch-keittoon. Pyöristää sopivan rasvaisesti jo ennestäänkin moitteetonta makua.

Kiinan mukaantuloa en millään malta odottaa. Perinteitä lajista on vaikka muille jakaa ja maailman suurimpana muovin valmistajana Kiina on oikein sopiva jäsen KHL-perheeseen, tehdäänhän lätkäsyndit pääosin muovista, se on sitä synergiaa josta kannattaisi ammentaa oppia. KHL suuntaakin katseensa nyt niihin maihin, jotka suhtautuvat suopesti Venäjän maailmanvaltaa tasapainottaaviin toimiin kuten Pohjois-Koreaan ja Syyriaan. Ihan jokapoika ei olekaan käynyt pelaamassa lätkää Damaskoksessa tai Pjongjangin kiekkopyhätössä. Odotan innolla Kim Jong-unin ihmetekoja paikallisen KHL jengi Pjongjang Miraclesin paidassa. Tekee todennäköisesti enemmän maaleja kuin Putin. Saa ottaa talteen.
 
Viimeksi muokattu:

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Positiivista on myös,

Raportoin viestistäsi provokatiivisuuden vuoksi. Miksi näiden negatiivisten asioiden jauhaminen pitää ulottaa joka ketjuun? Eikö muilla saa olla kivaa, jos itsellä ei ole?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
1. Jokerit pelaa suomalaisittain hyvää jääkiekkoa ja on edustuksen osalta tasoltaan Suomen paras jääkiekkoseura
2. Jokereissa nähdään nyt pelaajia, joita Jokereissa ei nähtäisi jos joukkue palaisi Liigaan
3. Ainakin kausi aikaa välttää Liiga ja sen heikoimmat joukkueet 11-16, joiden alimmat kentät eivät saa edes syöttöä annettua
4. Nyt valmentajana Jukka Jalonen, joka olisi ollut ainoa oikea valinta alusta asti. Vaan ei sillon mahdollinen
5. Koko KHL-seikkailu hakee vertaistaan läntisessä maailmassa. On sattunut ja tapahtunut...
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
5. Koko KHL-seikkailu hakee vertaistaan läntisessä maailmassa. On sattunut ja tapahtunut...
Tästä viimeisestä tuli mieleen, että jos Jokerit vielä joskus pelaa KHL:ssä Pohjois-Koreassa, niin lupaan ottaa tiketin junaan matkalle Kouvola-Venäjä-Pohjois-Korea.

Kouvola, tuo Suomen Tsernobyl, on vain Venäjän rajanylityksen päässä Pohjois-Koreasta, eli ei kaukana ollenkaan. Ja uskokaa tai älkää, tämäkin on oikeasti mahdollista!
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Ihan malttamattomana odottaa mitä uutta ja kivaa ensi kaudelle Roman on keksinyt, on se vaan sellainen ideapankki!

Voisit vinkata jollekin EU-taholle tarpeesta levittää sanktiot tuonkin pankin piiriin. Sberbankin lisäksi jos Romanin ideapankki saataisiin sanktioiden piiriin, niin voisi hyviäkin asioita tapahtua EU-maissa.

Odotan innolla Kim Jong-unin ihmetekoja paikallisen KHL jengi Pjongjang Miraclesin paidassa. Tekee todennäköisesti enemmän maaleja kuin Putin. Saa ottaa talteen.

Onkos tämä pikku-Kimmo tehnyt mitään ihmetekoja? Isäpappahan noissa oikein kunnostui, mutta pojan kohdalla taitaa vielä olla saavutukset saavuttamatta. Ihan junnuihinkaan ei Korean Kimmoa enää saa lykättyä, niin taitaa olla ns. late bloomer kyseessä?

Realistisesti puhuen ei taida Pyongyangiin löytyä tähän hätään lätkäjengiä. Varmasti muuten, mutta kun tuo kausi 2016-17 alkaa kesälomakauden kynnyksellä niin tiukille menee. Korean Kimmolle voitaisiin ehkä tarjota meiltä tryouttia, nelosketju muodossa Kimmo - Kapanen - Kennedy tarjoaisi aikamoista kiekkoviihdettä. Korean Kimmo toisi kokoa ketjuun, Kennedy peli-ilmettä ja Kapanen voisi sitten vaikka olla diplomaattina Kennedyn ja Kimin välisen vuoropuhelun aikana. Siinä olisikin Kapanen kuin Kekkonen konsanaan sovittelemassa asioita!
 

attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Hieno ketjunavaus @blue line mutta jos todellakin raportoit tosta Orrin viestistä, niin kannattaisikohan jo löysätä sitä pipoa, kun ulkonakin on jo aurinkoa ja plus asteita ainakin viisi.

KHL on tuonut mukanaan kansainvälisen fiiliksen jaffalaan ja ottelutapahtuma on kaikin puolin parempi ja viihdyttävämpi kuin mitä se oli liigassa. Ja tällä kommentilla ei ollut tarkoitus mollata tai vähätellä liigaa, vaan näin se vaan on tai ainakin itse koen näin. KHL:n myötä on ollut mielenkiintoista tutustua hieman pintaraapaisulla Venäläiseen jääkiekkokulttuuriin ja itselle uusiin joukkueisiin. On ollut virkistävää havaita, että Venäjällä on paljon hyviä jääkiekkojoukkueita ja pelaajia ja Kovaltchuk ei todellakaan edusta tyypillistä Venäläistä jääkiekkoilijaa. Esim. Sibir on tehnyt jostain syystä itseeni hienon vaikutuksen näinä kahtena kautena ja tykkään siitä jengistä kovasti. Ja tässä on juuri yksi hienous ollut, että omat ennakkoluulot Venäläistä jääkiekkoilua kohtaan ovat karisseet ja olen saanut tutustua itselleni uusiin ja hienoihin joukkueisiin. Uskaltaisin jopa väittää että KHL on rikastuttanut omaa jääkiekkokulttuuriani.
 

haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Raportoin viestistäsi provokatiivisuuden vuoksi. Miksi näiden negatiivisten asioiden jauhaminen pitää ulottaa joka ketjuun? Eikö muilla saa olla kivaa, jos itsellä ei ole?
Jos modet ei puutu tämän molon (orr) höpinöihin, voi koko keskustelupalstan lopettaa. Sai varman monet orgut purkautumisestaan väärään ketjuun.
 

# Seiskakasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, #65, #86 #51, #8, #12 #18
Skudran paskaläjä lähti lauluun. Se on sangen positiivinen asia. Alkaa konferenssifinaaliksi hahmottumaan ZSKA-SKA. Historia toistaa itseään, jos ei ihmeitä tapahdu.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Jos modet ei puutu tämän molon (orr) höpinöihin, voi koko keskustelupalstan lopettaa. Sai varman monet orgut purkautumisestaan väärään ketjuun.
Kiitos nauruista. Moloksi mua ei muistini mukaan olekaan aikaisemmin kutsuttu etenkään sellaisen joka väittää istuvansa pörssiyhtiön hallituksessa. Ei tarvitse ihmetellä tämän maan heikkoa taloustilannetta, jos pörssiyhtiön hallituksessa olevalla henkilöllä (uskokoon ken haluaa) viestintätaidot ovat samalla tasolla kuin sinulla. Kuten @V-G- (johon podet melkoisen vaikeaa pakkomiellettä) allekirjoituksesi perusteellakin on todennut, kirjoituksesi tosiaan alleviivaa kyseistä väittämää, juttusi tosiaan on alle lapsen tasolla. Kirjoitustyylisi perusteella en hämmästyisi vaikka sinä olet jo muutaman kerran lähtöpassit Jatkoajasta saanut henkilö. Tube82 says hi.

Kaikkein huvittavinta on se, että rikot viestissäsi vähintään seitsemää pykälää, harrastat itsemoderointia ja esität hyvin lapsellisen pyynnön moderaattoreille tai muuten koko keskustelupalstan voi lopettaa. Noinko siellä "pörssiyhtiössä" toimitaan? Jos joku ei ole kanssasi samaa mieltä on "molo" joka saa "monet orgut".

Ettei viestini mene ihan off-topiciksi niin aika samat positiivisuuden aiheet löydän Jokereiden KHL-taipaleelta kuin Cobol.
 

syndi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, HJK-Hockey, NHL
Jos modet ei puutu tämän molon (orr) höpinöihin, voi koko keskustelupalstan lopettaa. Sai varman monet orgut purkautumisestaan väärään ketjuun.

@C.Orr on yksi Jokeripalstan asiallisimpia ja analyytisimpia kirjoittajia, joten tämän on oltava vitsi. Sulla on joku ihme angsti yleisesti ihmisiä vastaan, jotka ei niele sinun mielipiteitä ketjusta riippumatta.

Ota happea toveri, ei tämä ole niin vakavaa!
 

haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Kiitos nauruista. Moloksi mua ei muistini mukaan olekaan aikaisemmin kutsuttu etenkään sellaisen joka väittää istuvansa pörssiyhtiön hallituksessa. Ei tarvitse ihmetellä tämän maan heikkoa taloustilannetta, jos pörssiyhtiön hallituksessa olevalla henkilöllä (uskokoon ken haluaa) viestintätaidot ovat samalla tasolla kuin sinulla. Kuten @V-G- (johon podet melkoisen vaikeaa pakkomiellettä) allekirjoituksesi perusteellakin on todennut, kirjoituksesi tosiaan alleviivaa kyseistä väittämää, juttusi tosiaan on alle lapsen tasolla. Kirjoitustyylisi perusteella en hämmästyisi vaikka sinä olet jo muutaman kerran lähtöpassit Jatkoajasta saanut henkilö. Tube82 says hi.

Kaikkein huvittavinta on se, että rikot viestissäsi vähintään seitsemää pykälää, harrastat itsemoderointia ja esität hyvin lapsellisen pyynnön moderaattoreille tai muuten koko keskustelupalstan voi lopettaa. Noinko siellä "pörssiyhtiössä" toimitaan? Jos joku ei ole kanssasi samaa mieltä on "molo" joka saa "monet orgut".

Ettei viestini mene ihan off-topiciksi niin aika samat positiivisuuden aiheet löydän Jokereiden KHL-taipaleelta kuin Cobol.
Sulla ne höpinät jatkuu, ketähän mahdat tarkoittaa "pörssiyhtiön hallituksen jäsenenä"?
Anteeksi kovasti, jos järkytin mielenrauhaasi, sattuuhan se.
Jotkut vaan eivät ymmärrä, mitä otsikossa lukee.
 

haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
@C.OrrSulla on joku ihme angsti yleisesti ihmisiä vastaan, jotka ei niele sinun mielipiteitä ketjusta riippumatta.
Sama tuntuu toimivan vielä yleisemmin toisinpäin, siitä on faktapohjaisesti enemmän näyttöä, kun/jos jaksat käydä viestejä läpi. Tuollaisilla sanoilla: yleisesti, aina, kaikki ja ei koskaan pyritään nostamaan oma mielipide muiden yläpuolelle ja hyväksyttävämmäksi. Ja sopulit taputtavat käsiään.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hieno ketjunavaus @blue line mutta jos todellakin raportoit tosta Orrin viestistä, niin kannattaisikohan jo löysätä sitä pipoa, kun ulkonakin on jo aurinkoa ja plus asteita ainakin viisi.

Kevät on hienoa aikaa, mutta mielipideilmasto Jatkoajassa tuntuu säilyvän samana. Ei tuon Orrin viestin tarkoitus ollut hassuttelu, vaan agendana on tukahduttaa kaikki rakentava ja positiivissävytteinen keskustelu KHL-Jokereista. Eihän tuolle viestin sisällölle voi kuin nauraa, jossa pelkistetään yksi maailman isoimmista ja vanhimmista kansakunnista muovin tuottajiksi. Sinänsä se olisi mennyt missä tahansa muussa ketjussa mainiosti huumorina, mutta ei se viesti tähän ketjuun sattumalta löytänyt. Eihän kukaan noiden KHL-ulisijoiden postauksia jaksaisi noteerata riittävällä tavalla, jos niitä ei tuotaisi tälläisiin positiivisuusketjuihin ja kritiikki esitettäisiin asiallisessa muodossa jankkaamatta. Tällä palstalla yritetään käydä jotain propagandasotaa liigaan palaamisen puolesta tukahduttamalla rakentava keskustelu KHL:stä, sotkemalla politiikkaa kaikkeen, käyttämällä rasistisia ilmauksia venäläisistä ja jankkaamalla.

Lisäys:
Kun tuossa oli puhetta Kiinan taloudesta, niin HS:n verkkosivuille on näköjään ilmestynyt tuore juttu Kiinan taloudesta. http://www.hs.fi/talous/a1458096593773?ref=hs-prio-2-1 Mielestäni Kiina ja Aasia on siis edelleen aivan mielekäs laajentumiskohde KHL:lle siinä missä Las Vegas NHL:lle, mutta mielestäni vielä huomattavasti potentiaalisempi kuin Las Vegas monessakin mielessä.
 
Viimeksi muokattu:

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Sulla ne höpinät jatkuu, ketähän mahdat tarkoittaa "pörssiyhtiön hallituksen jäsenenä"?
Anteeksi kovasti, jos järkytin mielenrauhaasi, sattuuhan se.

Ei syytä anteeksipyyntöön, kyllä mun korvat ovat ennenkin kestäneet heikkolahjaisen kaalisoppaa kauhovan karvalakin epävireistä balalaikan rämpytystä. Pahoitteluni tuosta pienestä muotovirheestä koskien titteliäsi. Tuosta alhaaltahan mielikuvitustitteleistäsi sitten jokainen voikin valita suosikkinsa.
Viimeiset 5 vuotta työelämässä pörssiyhtiön tytäryhtiön johtoryhmässä. Viimeiset 21 vuotta erään osakeyhtiön toimitusjohtajana (edelleen jatkuu) ja vielä yksi vaalikausi kunnallispolitiikassa liikuntalautakunnan jäsenenä.


Hupaisaa sen sijaan on kuinka katsot tarpeelliseksi nostaa kokardinkiiloitusormesi pystyyn opastaen muita seuraavasti:
Olisi sinunkin opittava hyväksymään se, että joillakin voi olla asioista erilainen mielipide ja käsitys kuin sinulla.


Seuraavissa esimerkeissä sovellatkin sitten ihan käytännössä tuota muiden mielipiteiden hyväksymistä.

Jos kanssasi on erimieltä on lääkityksessä oltava vikaa tai lääkkeet on unohtunut:
Ihan vilpittömästi pyydän, jättäkää tämän maxpowerin piipitykset kommentoimatta, ei häntä kuitenkaan saa lääkkeitään ottamaan.


Sananvapauden käyttö muuttuu naurettavaksi heti jos kanssasi on erimieltä:
Naurettavaa sananvapauden käyttöä.


Todennäköistä myös on, että erilaisen mielipiteen omaava on vain yksinkertainen ja epäilemättä myös narsisti:
Tuo kertoo kaiken yksinkertaisuudestasi --klip-- Minulle tulee jostain syystä sinusta mieleen narsisti.


Päivänselväähän on, että eriävän mielipiteen omaavan on oltava myös tyhmä:
Vittu sä olet tyhmä
Silmät vitussako sä katsot peliä

Myös moloista ja orguista kirjoittaminen luo varsin ammattitaitoisen, yhteistyökykyisen ja rautaisen substanssiosaajan kuvan herra toimitusjohtajasta/pörssiyhtiön tytäryhtiön johtoryhmän jäsenestä/kunnallispoliitikosta/lautakunnanjäsenestä. Eihän kyseisiin virkoihin tietysti muuten pääsisikään:

Jos modet ei puutu tämän molon (orr) höpinöihin, voi koko keskustelupalstan lopettaa. Sai varman monet orgut purkautumisestaan väärään ketjuun.
Toisinsanoen ne kirjoittajat joiden mielipiteet poikkeavat omistasi on lääkkeeet ottamatta, ne on tyhmiä, yksinkertaisia narsisteja ja moloja orgun saajia, joilla ei pitäisi olla sananvapautta.

Pahoitteluni jo etukäteen @blue line nimimerkille, että haukkaemon (no pun intended) lailla vaalimaasi ketjuun tuli taas kirjoitettua ohi aiheen. Ettei tarvitse taas vaivata moderaattoreita sovitaanko että sä saat määrätä mulle kirjoituskiellon pituuden tähän ketjuun. Saisit leikkiä päivän Roman Rotenbergiä ja voin olla vaikka Amanda. Siitähän tulisi ketjun otsikon mukaisesti positiivinen fiilis.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Pidän positiivisena HC Red Star Kunlunin (Kiina) liittymistä KHL:ään. Ensi kuun lopussa virallisesti kun talous yms on tarkastettu. Red Star on mukana jo ensi kaudella ja pakkohan se on Kiinaan lähteä katsomaan Jokerien peliä edellyttäen, että KHL ei taas kerran veivaa protokollaa sen osalta, että jokainen joukkue kohtaa toisensa kotona ja vieraissa. Halutessaan kiinalaiset saisivat TOP-6 joukkueen kasaan, mutta jos Red Starin tarkoitus on kehittää myös kiinalaista jääkiekkoa alusta asti, silloin joukkueen taso on matala. Aika näyttää, mutta hieno juttu jääkiekolle. Ensi kuussa myös kuulee jotain siitä, tuoko Red Star muutoksia esimerkiksi eurooppalaisjoukkueiden osallistumiseen KHL:ään.
 

haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Ei syytä anteeksipyyntöön, kyllä mun korvat ovat ennenkin kestäneet heikkolahjaisen kaalisoppaa kauhovan karvalakin epävireistä balalaikan rämpytystä. Pahoitteluni tuosta pienestä muotovirheestä koskien titteliäsi. Tuosta alhaaltahan mielikuvitustitteleistäsi sitten jokainen voikin valita suosikkinsa.



Hupaisaa sen sijaan on kuinka katsot tarpeelliseksi nostaa kokardinkiiloitusormesi pystyyn opastaen muita seuraavasti:



Seuraavissa esimerkeissä sovellatkin sitten ihan käytännössä tuota muiden mielipiteiden hyväksymistä.

Jos kanssasi on erimieltä on lääkityksessä oltava vikaa tai lääkkeet on unohtunut:



Sananvapauden käyttö muuttuu naurettavaksi heti jos kanssasi on erimieltä:



Todennäköistä myös on, että erilaisen mielipiteen omaava on vain yksinkertainen ja epäilemättä myös narsisti:



Päivänselväähän on, että eriävän mielipiteen omaavan on oltava myös tyhmä:


Myös moloista ja orguista kirjoittaminen luo varsin ammattitaitoisen, yhteistyökykyisen ja rautaisen substanssiosaajan kuvan herra toimitusjohtajasta/pörssiyhtiön tytäryhtiön johtoryhmän jäsenestä/kunnallispoliitikosta/lautakunnanjäsenestä. Eihän kyseisiin virkoihin tietysti muuten pääsisikään:


Toisinsanoen ne kirjoittajat joiden mielipiteet poikkeavat omistasi on lääkkeeet ottamatta, ne on tyhmiä, yksinkertaisia narsisteja ja moloja orgun saajia, joilla ei pitäisi olla sananvapautta.

Pahoitteluni jo etukäteen @blue line nimimerkille, että haukkaemon (no pun intended) lailla vaalimaasi ketjuun tuli taas kirjoitettua ohi aiheen. Ettei tarvitse taas vaivata moderaattoreita sovitaanko että sä saat määrätä mulle kirjoituskiellon pituuden tähän ketjuun. Saisit leikkiä päivän Roman Rotenbergiä ja voin olla vaikka Amanda. Siitähän tulisi ketjun otsikon mukaisesti positiivinen fiilis.
Niin, on tapana sanoa, että valheella on lyhyet jäljet.
Olen todella imarreltu, kun olet noin huolellisesti käynyt mielipiteitäni läpi. Harvoin saa noin ylenpalttista huomiota.
Varmaan jatkossakin vaihdamme mielipiteitä otsikon aiheesta yhtä syvällisesti, kuin tässä ja nyt ollaan käyty.
Vielä tänäänkin olen sitä mieltä, että KHL:ssä mukana oleminen on hyvä asia. Sinusta en tiedä, enkä oikeastaan siitä välitäkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös