Porvoon Hunters 2019–2020

  • 22 547
  • 50
Huntersilla on hyvin pullat uunissa tulevaa kautta ajatellen. Joukkue alkaa olla kasassa ja minun silmin katsottuna erittäin kilpailukykyinen. Lisäksi tällä kertaa Porvoossa tapahtuu jotain nopeasti, nimittäin jäähallin korjauksen pitäisi valmistua syyskuun loppuun mennessä.
 

Lato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porvoon Hunters
Perjantain peli KJT Haukkoja vastaan oli kertakaikkiaan umpisurkeaa pelaamista. Enpä ole niin huonoa peliä Huntersilta koskaan nähnyt.
HC Giantsia vastaan oli sitten ihan eri meininki kaukalossa. Harmi vaan ettei 3-1 voitto riittänyt Suomen Cupissa seuraavalle kierrokselle.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Linnankundi tuossa yllä arvelee tämän kauden Huntersia "erittäin kilpailukykyiseksi" mutta mitä ihmettä, 7 kierroksen jälkeen 15. eli taulukossa toiseksi vimeinen sija....Jos HCIK on alisuorittanut odotuksiin nähden (kts. HCIK-ketju eilen), niin Hunters kyllä vieläkin dramaattisemmin, kun oli sentään viimevuotinen Mestis-karsija. Kellään joukkueen nähneellä huomioita syistä?
 
Täytyy antaa periksi näkemyksestäni. Paljon ei ole joukkue muuttunut (suomisarjatasolla katsottuna), mutta aivan tolkutonta säheltämistä peli on. Esim eilinen peli oli sitä, että koohotettiin hyökkäyksiin ja ja Riemu sai useita läpiajoja. Jos oikein katsoin, niin kaikki viisi Riemun maalia tuli nopeista vastaiskuista ja lisäksi saivat kaksi rankkaria, joista ei kuitenkaan maaleja saaneet. Paljon yksin yrittämistä ja en minä ainakaan löydä pelistä harjoiteltuja variaatioita. Viime kaudella joukkueen pelaaminen oli aivan erilaista. Pitkä on matka ylempään jatkosarjaan.
 

boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Tampereen Ilves
Täytyy antaa periksi näkemyksestäni. Paljon ei ole joukkue muuttunut (suomisarjatasolla katsottuna), mutta aivan tolkutonta säheltämistä peli on. Esim eilinen peli oli sitä, että koohotettiin hyökkäyksiin ja ja Riemu sai useita läpiajoja. Jos oikein katsoin, niin kaikki viisi Riemun maalia tuli nopeista vastaiskuista ja lisäksi saivat kaksi rankkaria, joista ei kuitenkaan maaleja saaneet. Paljon yksin yrittämistä ja en minä ainakaan löydä pelistä harjoiteltuja variaatioita. Viime kaudella joukkueen pelaaminen oli aivan erilaista. Pitkä on matka ylempään jatkosarjaan.

Kirjoittamasi tuo muistoja viime kauden Kiekko-Espoon peleistä. Viime kauden jälkeen Kiekko-Espoon valmentaja siirtyi tälle kaudelle Huntersiin, eli näkyykö tässä kenties valmentajan kädenjälki?
 

Lato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porvoon Hunters
Pakkipula vaivaa. Katsotaan sitten tilannetta, kun omat pakit pääsee sairastuvalta ja lainamiehet on poissa.
Siitä tässä on kyse.
 

Bruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori,Boston,Vaasa
Vai pitäisikö hankkia yksi valmentaja lisää? Nyt Sirviö on tullut taloon ja hämmentänyt soppaa. Haluaa kuulemma osallistua kaikkeen mitä seurassa tapahtuu.
Suht läheltä seuranneena väitän että tuo on hämmentänyt olemassa olevaa valmennusta. Kuka tekee ja mitä tällä hetkellä?
 

Lato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porvoon Hunters
Pakkipula vaivaa. Katsotaan sitten tilannetta, kun omat pakit pääsee sairastuvalta ja lainamiehet on poissa.
Siitä tässä on kyse.
Juuso Järvinen on hemmetin hyvä lisä Huntersin puolustukseen. Saisi jäädä vaikka koko kaudeksi. Nyt taitaa olla vain joulutaukoon asti.
 
Vähän kun tuli valitettua joukkueen pelaamisesta, niin heti parantui peli ;). Eilinen peli näytti alussa siltä, että seinäjokisista ei olisi edes vastaantulijoiksi. Ensimmäinen erä olisi voinut päättyä 7 - 0, mutta tolpat kilisivät maalien lisäksi. Toisesta erästä lähtien peli tasaantui ja S-Kiekko pelasi jo suht tasaisesti Huntersin kanssa. Lopussa S-Kiekon pelaaja sai 5 min keihästämisestä ja viimeiset viisi minuuttia oli sitten ylivoimalla namuttelua. Vieläkin Huntersilla peli muuttuu välillä säheltämiseksi, mutta aika vähän niitä hetkiä on ollut viime peleissä. Ja edelleen Kukkohovi on mies paikallaan maalissa, vaikka liikkuukin hyvin.
 

Lato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porvoon Hunters
Ansaittu näytönpaikka Milelle! Suomarin yksi parhaimmista pelaajista. En pitäisi mahdottomana jos vaikka pelaisi itselleen loppukauden sopimuksen Vantaaseen. Tämä olisi tietysti Huntersille valtava takaisku.

Kyllähän se tosiaan Huntersille on takaisku, mutta ansaittu näytönpaikka tuo kyllä on.
 
Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun katsoin ATK-tietokoneeni kautta intervepistä Huntersin ja D-Kiekon välisen pelin. Nihkeästä pelistä huolimatta Hunters nousi 1-3 tappioasemasta lopussa 4-3 johtoon, mutta onnistuivat sössimään voiton D-Kiekolle viime hetkillä. Aivan liikaa turhia jäähyjä ja niihin peli ratkesi. En minä valita, mutta kyllähän se kyrsii, kun niin monta peliä on kalkkiviivoilla tupeksittu. Keskiviikkona on sitten kasvojen pesun paikka, kun Huntersin farmi K-Espoo saapuu Kokonniemen latoon. Odotan ryhdikästä ja järkevää pelaamista ja turhanpäiväiset jäähyt pois.
 

Lato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porvoon Hunters
Kyllä harmittaa tuo tappio Kiekko-Espoolle. Voitto oli niin lähellä ja hallissa urheilujuhlan tuntua.
On se ihme, jos Kiekko-Espoo ei tuolla joukkueella nouse Mestikseen karsintojen kautta.
 
No niin, pudotuspelit alkavat Nokian Pyryä vastaan. Odotettavissa on hyvä ottelusarja. Ja jos hyvin käy tässä sarjassa, on vastassa K-Espoo seuraavassa vaiheessa. Siihen on hyvä tämä kausi päättää ja toivottaa Espoolle menestystä mestiskarsintoihin.
 

Lato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porvoon Hunters
Pyry täytyy kyllä voittaa. Kiekko-Espoon jos voittaisi edes yhdessä ottelussa, niin voisi olla tyytyväinen kauteen.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Mitenkäs Reno Goodwinin tilanne. Onko kaveri ehjänä kevään tärkeimpien pelien alkaessa? Miten hyvin maalivahdit on Porvoossa suoriutuneet?
 

Lato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porvoon Hunters
Mitenkäs Reno Goodwinin tilanne. Onko kaveri ehjänä kevään tärkeimpien pelien alkaessa? Miten hyvin maalivahdit on Porvoossa suoriutuneet?

Ei ole Reno Goodwinin tilanteesta herunut tietoja. Maalivahdeista sen verran, että Niko Tammi on ollut ehkä hieman vakuuttavampi maalilla.
 
Huhujen mukaan Renon paluu loukkaantumisen jälkeen alkaisi olla lähellä, mutta varmaa tietoa ei minulla ole. Olisi kunnossa ollessaan melkoinen lisä hyökkäyskalustoon.
 
Viimeksi muokattu:

Lato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porvoon Hunters
Reno Goodwin on mukana tänään. Ketjuja laitettu uuteen uskoon ja Kukkohovi aloittaa maalilla tällä kertaa.
 
Tänään Hunters kuittasi tiistaisen nöyryytyksen Nokialla. Jos oli Hunters huonohko Nokialla, eipä Pyrykään pelannut kovin kummoisesti Porvoossa. Huntersin alivoima ja ylivoima oli nyt toimivan oloista ja muutenkin Hunters oli liikkeellä raikkaalla jalalla. Olisikohan niin, että Pyry väsyy tähän tiheään pelirytmiin ja siksi peli alkaa hajoilla. Pyryhän on kookkaampi joukkue ja se voi alkaa painamaan reisissä ottelusarjan mennessä pidemmälle. Tosin paras pelihuumori Pyryltä hävisi viimeistään tuhlattuun puolentoista minuutin 5-3 ylivoimaan.
Pyrystä parhaana olisin palkinnut maalivahti Metsäsen, joka teki useita erittäin hienoja torjuntoja. Maaleille hän ei mahtanut mitään.
Lauantaina peli alkaa taas tasatilanteesta eli kaikki on auki.
 
Ei ole myyntiä, kuivin suin joutuu porukat kiekkoa katsomaan. Valmistaudutko jo karsintapeleihin Peliitat vs Hunters?
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Ei ole myyntiä, kuivin suin joutuu porukat kiekkoa katsomaan. Valmistaudutko jo karsintapeleihin Peliitat vs Hunters?

Kaiken varalta...

Vakuuttavaa oli Huntersin meno Pyryä vastaan ainakin Ruudusta katsomani kolmannen erän perusteella. Vauhtia piisaa. Eiköhän sieltä lähde kelpo haaste Espoon suuntaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös