Pori on mukava paikka

[Lapanen]

Tuli taas piipahdettua aikuisten rokkifestareilla, eli Pori Jazzissa. Sää oli mainio, erittäin lämmin ja aurinkoinen. Tunnelma oli leppoisa niin kaupungilla kuin Luodollakin.

Pori on itseasiassa ihan mukavannäköinen kaupunki. Vanhoja punatiilisiä tehdasrakennuksia ja muuta historiaa on säilynyt suhteellisen paljon. 80- ja 90-lukujen lasi- ym hirvitykset puuttuvat keskustasta lähes täysin. Asuttua tuli Maanmittarinkadun idyllisessä puutalomiljöössä, ei paha. Ehkä Porin visuaaliselle ilmeelle on ollut jossain määrin siunauksellista, että 80-luvun lopun hullut vuodet tai nykyinen, jo hiipumisen merkkejä osoittava, it/nokiabuumi, ei ole päässyt raiskaamaan kaupunkikuvaa älyttömine arkihtehtoorisine lieveilmiöineen. Taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat ovat toki asia erikseen, mutta silmä kyllä lepää jossain Porissa huomattavasti paremmin kuin esim. Jyväskylässä tai Oulussa, joissa on ongelmia havaita kaupungin mahdollisesta historiasta vilahdustakaan.

Uusi Delta-areena on komea ja käytännöllinen. Vielä kun järjestäjät huomaisivat että ns. maksavakin yleisö tarvitsee käymälät, he kun ovat normaalista festariyleisöstä poiketen hieman kainoja kuseskelemaan festarialueen luontoon, kehittyy paikasta vielä yksi maamme ykkösareenoista. Paul Simon heitti mestarillisen keikan ja areena on mukavasti kävelymatkan päässä keskustasta. Ei valittamista. Minkähän takia joka helvetin julkinen paikka pitää nykyään nimetä joksikin areenaksi? No, syypää löytynee Ilmalan suunnalta.

Kaupungilla oli muutoinkin mukava pörräillä. Kotiinvietäviä huonekaluja olisi löytynyt Antinkadun osto- ja myyntiliikkeistä vaikka kuinka, mutta eihän noita junalla viitsi lähteä roudailemaan. Helsingissähän ei oikeantyyppistä furniturea löydä kuin harvoin ja silloinkin aivan sikamaiseen hintaan.

Karhu on parasta Suomessa valmistettavaa olutta. Parasta Karhua on Porissa pantu, keravalaisen erottaa hädin tuskin Koffin muusta litkusta. Parhaimmalta Karhu maistuu kuitenkin tuoreeltaan tuopista nautittuna panimoalueen lähettyvillä, eli Porissa. Nam, eikä paha.

Jääkiekkoon ei tullut kaupungissa törmättyä kuin kerran. Suunnitelmissa oli alunperin tietysti päästä tapaamaan yhtä viimeisistä suurista kiekkopersoonista, eli Jari 'Korppi' Korpisaloa, vaan eipä liihoitellut Korppi vastaan kaupungin yö- tahi päiväelämässä. Itäpuistoa alas pyöräilevä, elämässään karhun jos jokusenkin kaatanut, viisikymppinen herra joka kantoi ylpeästi päällään Otakar Janeckyn pelipaitaa numerolla 21, jäi näinollen ainoaksi jääkiekkoa sivuavaksi kokemukseksi. Mikäs siinä, piristävä näky sekin.

On se kumma miten Porissa jossa järjestellään noinkin mukavaa tapahtumaa kuin Pori Jazz, ryssitään sitten kunnolla monta muuta asiaa, kuten nyt esimerkiksi vaikka kaupungin jääkiekkojoukkueen toimistolla on tehty urakalla. Saatanan tunarit.

Jokatapauksessa retki oli antoisa ja miellyttävä. Kiitos Pori.

 

[Oiva]

jep

Eritääin kaunista seutua on Kirjurinluoto hienoinen veneineen ja meikäläistä liikuttavine lintuineen: joutsenia, sorsia jne. Taitaa aika moni lintu tosin lähteä Jazzien ajaksi rauhallisemmille seuduille. Eilenkin silti moni lintu oli jäänyt nauttimaan hyvästä musiikista.

Mukavaa tääällä on ollut ja tämä päivä vielä Jazzaillaan. Sää ei ole aivan kaunein, mutta fiilis silti korkealla.

 

[Pata]

Absolute (maksettu mainos)

Mikäpä minä olen kommentoimaan onko Pori mukava paikka vai ei, mutta joka tapauksessa tuntuu aina yhtä mukavalta lukea, kun Porista kirjoitetaan positiivisesti. Se ei ole mitenkään jokapäiväinen ilmiö. Tai no, noin 50 viikkoa vuodessa Poria koskevat jutut ovat pääsääntöisesti negatiivisia ja tämän tietyn parin viikon aikana sitten heruu kehua ja kiitosta. Tosin HS ei linjastaan lipsu edes jazzien aikana, mutta mitäpä me niistä, kun ei nekään meistä. Joka tapauksessa tuntuu, että näiden kahden viikon voimalla kaupunkimme isät ja äidit voivat taas tyytyväisenä lepäillä laakereillaan seuraavat 50 viikkoa. Asiathan ovat todistetusti reilassa, joten mitäpä sitä päätään vaivaamaan maisilla murheilla, vaikka asukit aina jaksavatkin jostain mitättömistä asioista leukojaan louskuttaa. Epäkiitollisia ketaleita. Meillä on Pori Jazz, meillä on kaikki.

Aika hanakasti itsekin olen aina Poria kritisoimassa ties mistä, mutta onhan tämä kuitenkin mainettaan parempi kaupunki elää ja olla, olkoonkin, että monet asiat on todellakin onnistuttu tunaroimaan. On täällä silti moni asia hyvinkin, ei sitäkään käy kiistäminen. Asuminen on halpaa, asiat ja palvelut pyörivät suht koht mukavasti ja mutkattomasti ja kaikki on lähellä. Tämä on ihmisen kokoinen kaupunki, pieni, mutta ei Suomen mittakaavassa mikään tuppukylä. Kyllähän täältä periaatteessa kaikkea saa mitä pieni ihminen yleensä tarvitsee. Tapahtumia tai muita virikkeitä voisi tietysti olla enemmänkin kuin vain tämä yksi mammutti, mutta kai tarjonta vastaa kysyntää. No, eihän täältä pitkä matka ole virikkeiden pariin, vaikka jotkut Poria vähän syrjäiseksi väittävätkin. Ja tapahtuuhan täällä kaiken aikaa kehitystäkin, joten siinä mielessä tuntuu, että kaikkein pahimpien aikojen ohi on jo päästy.

Mutta totta puhuen minua on silti tämä rakas kotikaupunkini lähinnä ahdistanut viime aikoina, mutta vika voi hyvinkin olla lähinnä minussa itsessäni. Todennäköisesti Porin hyvät ja huonot puolet avautuisivat minulle paljon paremmin jos ottaisin sopivasti etäisyyttä tähän kaikkeen. Voi hyvin olla, että tuon avautumisen jälkeen saisin ahaa-elämyksen ja haluaisinkin palata takaisin. Koti on kuitenkin aina koti. Kieltämättä monet lähtijät kuitenkin pitävät tuon saavuttamansa etäisyyden pysyvästi, eivätkä palaa kuin joskus ja jouluna. Ja jazzeille.

Se ei ole ihme, että jazzturistille kaupungista jää yleensä positiivinen kuva. Jazzeista on vuosien varrella tullut koko kaupungin juttu ja onhan se helppo nähdä miten Pori elää ja sykkii tuon vajaan kahden viikon ajan. Me paikalliset ihmisetkin saatamme olla perusluonteeltamme enemmän tai vähemmän mulqvisteja ja piruja, mutta jazzien aikana muukalaisiinkaan ei suhtauduta niin varauksellisesti mulkoillen kuin ehkä normaalisti. Ei edes mustiin muukalaisiin.

Nyt kun katson ikkunasta ulos niin enpä sanoisi, että tämä näyttää kovinkaan viehättävältä kaupungilta. Ei tässä enää niinkään silmä lepää, vaan ulkoasu on taas palautunut jotenkin karuksi, etten sanoisi porilaiseksi. Siinä missä punatiiliset tehdasrakennukset yms. näyttivät viime viikolla komeilta ja historiallisilta, viestittävät ne nyt lähinnä pysähtyneisyyttä. Siinä missä yöt olivat viime viikolla täynnä valoa, iloa ja vauhtia, on tämä yö pimeä, apea ja uninen. Siinä missä viime viikolla joka paikassa oli väkeä ja yhtä juhlaa, on Porin yöelämä seuraavien viikkojen aikana jotain tammikuista perusyötäkin hiljaisempaa. Hitto vie, koivun lehdissäkin näkyy jo aavistuksen keltaista ja onpa rankkasade tiuskaissut jokusen kellertävän lehden maan perukoillekin. Jazzkrapulan lisäksi siis syksykin valtaa jo alaa.

Pori Jazz 2002 oli kuitenkin taas ihan mainio tapahtuma. Itse en jazzista suuremmin piittaa, ilmapiiri on pääasia, mutta eipä kai jotain Joe Cockeria tai Paul Simonia oikein kehtaa jazziksi haukkuakaan. Mutta en silti kunnon jazzplimputusta kavahdakaan, vaan esim. jazzkadulla olutta nauttiessa tuollainen olisi käynyt aivan hyvin taustamusiikiksi. Kyllähän siellä sitäkin kuului, ei siinä mitään, mutta muutamassa jazzkadun juottolassa alkoi lähinnä ärsyttämään, kun ämyreistä tulee jotain Kiss FM-kamaa. Mutta samapa tuo sinänsä, vaikka voisihan sitä periaatteessa vaatia, että kaikki jazzkadullakin soitettava musiikki olisi jollain tavalla linjassa festivaalin kanssa.

Julkimoiden bongaamista jotkut väittävät hieman junttimaiseksi, mutta niin tai näin, minusta sekin on ihan kivaa. Ja näkyihän noita tv:stä tai muualta tuttuja naamoja taas yllinkyllin. Tuo turkulaisen tanometrin, entisen rakennusmiehen, nykyisen ravintolamogulin Seppo "Sedü" Koskisen Safari Club olikin siinä mielessä oivallinen paikka. Ei silti, muutenkin Safari oli kyllä mesta paikka, eikä tosiaan olisi lainkaan hassumpi ajatus jos tuolla olisi joskus jazzien ulkopuolellakin jotain toimintaa. Onhan se syrjässä, mutta varmasti sinnekin väkeä valuisi jonain sopivana kesäisenä viikonloppuna.

Se oli kyllä pettymys, että Viivi Avellan ei uskaltautunut näyttäytyä tänä vuonna lainkaan. Luulen, että syyllinen on tuo Viivin jalkapuolipotkupalloilijaystävä. Tottahan Viivi olisi Poriin halunnut, mutta mitä lie Miguelilla jazzeja vastaan. Heidi Willmania en ole kuvien perusteella pitänyt kovinkaan kauniina, mutta luonnossa neiti oli ihan näpsäkkä ilmestys. Ainakin selvästi kauniimpi kuin maineikas Pets-duo, jonka kanssa isin tyttö näytti paljolti liikkuvan. Eikös Heidikin ole joskus karaokea laulanut, joten ehkäpä Pets-trio pian levyttää. Minusta Heidi näytti jopa kauniimmalta kuin metrokuski Susanna Tervaniemi, mutta saattoi olla, että Sussun ulkonäköä himmensi hänessä roikkunut takiainen, tuo lehtimoguli, joka on tullut tunnetuksi myös oululaisen sähkömiehen poikana. Tai kuten Jussi itse asian ilmaisi, ahdistelevan sähkömiehen poikana. Eikä tuo mogulinkaan arvo pojalle kelvannut, vaatimaton veijari kun on.

Jos jääkiekkoon siirrytään, niin luulen, että Saku Koivun häät hieman verottivat tuota osastoa, sillä onhan noita starboja yleensä enemmän tullut vastaan. Lapasen kaipaama legenda Jari Korpisalo näytti kuin näyttikin jazzeilla hengailevan kuten tietysti moni muukin paikallinen ja entinen paikallinen kiekkotähti. Tottahan Alpo "Suomessa haluaisin valmentaa enää vain Porin Ässiä" Suhonen oli totuttuun tapaan nauttimassa joka vuotisen annoksensa jazzia viinin lisukkeeksi, eikä Sokkaakaan ollut miehestä vieläkään irrotettu. Kari Jalosesta ja Matti Hagmanista on vaikea mennä sanomaan kummanko tuntomerkki lopulta loisti näkyvämmin pimenevässä illassa.

Hagman sr. oli ottanut jopa poikansa mukaan tai ehkä todennäköisesti juuri päinvastoin. Niklas Hagmania katsellessa mieleen hiipi väkisinkin ajatus, että Floridassa täytyy pelata Suomen isopäisimmät jääkiekkoilijat. Mutta ei kai iso koko mikään häpeä ole, oli sitten kyseessä kumpi pää tahansa, eikä koolla toisaalta kai mitään väliä ole. No, joka tapauksessa Niklaksen porilainen tyttöystävä jätti kyllä Heidit, Susannat, Petsit ja muut missukat varjoonsa. On tietysti hieman ikävää, jos Niklas vie Porin kenties kauneimman naisen muille maille vierahille. Kai niitä naisia nyt Helsingissä, Oulussa tai Miamissakin olisi. Mutta ehkä saamme Nikestä Porin uuden vävypojan ja jos niin käy, niin unohtakaamme aikansa elänyt Petri Varis palaa Ässiin-huhu. Niklas Hagman Ässiin-huhu on huomattavasti messevämpi, ja kyllähän sen ilmoille saattamiseksi riittää helposti se, että pojalla on porilaislähtöinen nainen, joka kuulemma haluaa tulla takaisin Poriin.

No joo, jazzit oli ja meni jälleen kerran, eikä auta kuin odotella taas vuosi uutta hurmaa. Onneksi meillä on jazzien ulkopuolellakin sentään jotain elämää, kuten Ässät ja Porin Karhu. Niiden voimalla läpi synkän syksyn, tuiman talven ja kiivaan kevään. Mitäpä sitä mies muuta tarvitsisikaan.

 

[porin_karhu]

Kieltämättä Pori tuntuu minustakin mainettaan paremmalta paikalta asua, vaikkei tämä mikään maanpäällinen paratiisi ole miltään kantilta katsottuna. Monen tutun ja tuntemattoman on kuitenkin kokemuksen syvällä rintaäänellä kuullut toteavan, että Porin todellisen ilmiasun ja houkuttelevuuden havaitsee vasta jonnekin muualle muutettuaan. Ruoho ei välttämättä olekaan sen vihreämpää edes kehäkolmosen tuolla puolen.

Itsekin olen pitkään ollut varma siitä, että tänne en jää. Sitä mukaa kuin mahdollisuus lähteä on lähestynyt, ovat tuntemukseni kuitenkin muuttuneet Pori-myönteisimmiksi. Osaltaan tätä on ehkä avittanut sekin, että on muissa kaupungeissa vieraillessaan ihan tosissaan suorittanut analyyttista vertailua Porin ja kulloisenkin matkakohteen välillä. Vaikka Pori monelta osin onkin ruma, niin löytyy niitä kaupunginarkkitehtien harha-askelia muidenkin kaupunkien rakennushistoriasta. Ja vaikka porilaiset monelta osin ovatkin juroja mulkkuja, tuntuu monen kaupungin meininki olevan liikaakin sieltä toisesta äärilaidasta. Mihinkäs sitä paremmin sopisi kuin kaltaistensa joukkoon: Saapahan ainakin olla oma itsensä, kun lähes kaikki muutkin ovat samasta puusta veistettyjä.

Mikäli ei kuulu Isomäestä talvisin tavattavien masokistien ja selkäänpuukottajien jatkuvasti vähälukuisempaan joukkoon, ovat Porin tarjoamat virikkeet kieltämättä vähissä. Syrjässä tai ei, on meiltä kuitenkin lyhyt matka Suomen kauneimpaan kaupunkiin eli Tampereelle. Turkuunkin on välimatkaa vain kivenheiton verran enemmän eikä Helsingin houkutustenkaan voi pokerinaamalla väittää liian kaukana olevan. Kalliiksihan jokaviikonloppuiset virkistysreissut hotelliasumisineen - mahdolliset tututhan tuskin haluavat/kehtaavat porilaisia siipiensä suojaan kaapata - kieltämättä käyvät, mutta onpahan asuminen Porissa toisaalta edullista.

Jos ei haikaile isompien ympyröiden pariin tai koe Porin kateuspainotteista ilmapiiriä liian ahdistavaksi, on Pori mielestäni todellakin mukava paikka. Ainakin nyt asua, mutta ehkäpä kovalla sisulla myös yrittää. Ilmeisesti siinäkin on joku onnistunut.

Toisaalta pistää harmittamaan, kuinka porilaiset tarkkailevat kaupunkiaan niin perin valikoivalla havainnointikyvyllä. Kaikki mahdollinen on sieltä ja syvältä, kun porilaisen perusmentaliteetti kerran on mieleen iskostunut. Esimerkiksi Yyterin santojen veroisia ei Suomesta varmasti löydy, mutta tuonkaan luontoalueen arvoa ei todellisuudessa ymmärretä - kunhan nyt joskus käydään polskuttelemassa ja harmittelemassa sitä, kuinka täällä onkin näin kuollutta. Seuraavassa puheenvuorossa sitten jo mietitäänkin, josko pitäisi lähteä Kalajoelle - siellä kun on niin valtavan hienot hiekkarannat.

Minä pidän Porista jatkuvasti enemmän enkä tiedä, tulisiko tässä tilanteessa jo hakeutua hoitoon. Aloitinpa siis itsetutkiskeluni hakeutumalla Suljetun suojiin. Antakee armoa vääräuskoisuudestani huolimatta: Pori on minua varten.